Voi v*ttu tätä metsäteollisuutta!
"Suomi kasvaa metsästä."
Justiinsa niin! Taas putosi pohja monelta elämältä. Ja kamalinta tässä on, että itse ole töissä toisesta näistä suuresta firmasta ja kaiken lisäksi sellaisessa asemassa, että olen jo haistanut palaneen käryn jonkin aikaa, mutta en osannut tällaista myrskyä odottaa.
Onneksi oma työ ei ole vaakalaudalla tällä kertaa, mutta vaikea tässä on jäljelle jäävien työntekijöiden enää työmotivaatiota löytää. Juuri kun edellisten rysäysten jälkeen saimme työt jotenkin sujumaan (vaikkakin se ikävä muisto koko ajan takaraivossa) niin jo rysähtää uudelleen. Miten tässä jaksaa eteenpäin? Pakko kai olisi alkaa etsiä uutta työnantajaa, kun koskaan ei tiedä koska oma työ lähtee.
Turha on Pesosen ja Karvisen miettiä enää miksi metsäteollisuus ei enää saa pätevää työvoimaa, kuka tätä nyt jaksaa?! Epäpätevä henkilökunta näkyy jo nyt toiminnassa ja tuloksissa.
En voi sanoin kuvata kuinka surullinen olen lakkautettavien yksiköiden ja tuotantolinjojen osalta.
Kommentit (70)
Tämä totisesti vei monelta myötätunnon rippeetkin pois. Jo silloin oli aika selvää, että tuollaisella lakkoilulla ei voi olla hyviä seurauksia. Paperia voi tuottaa muuallakin kuin lakkoilevassa Suomessa.
Olen silti erittäin pahoillani niiden perheiden puolesta, jota tämä asia koskee.
Oli muuten Suomen teollisuushistorian typerin lakko. Omistajat olisivat halunneet pitää tehtaita auki juhlapyhinä, mutta Ahosen johdolla parin kuukauden lakkoon ja asiaa vastustamaan. Varma tapa viedä viimeisetkin kilpailukyvyn rippeet...
Pari vuotta sitten oli työsulku!!!! ei lakko!!!
Katsokaa sivistyssanakirjasta mitä työsulku tarkoittaa!!!!
Kyllä paperiteollisuus ei ole pysynyt nykyajassa mukana!!! He eivät ole osanneet kehittää tuotantoansa muun maailman mukana. Massatuotannosta pitää päästä irti kuten esim. Japanin metsäteollisuus (siellä ei kasva edes puita)

Taitaa olla oikein asiantuntijoita taas..
Vuonna 2005 työnantajapuoli julisti työsulun toukokuussa joka kesti 7 viikkoa lähes jokaisella paperitehtaalla. Kriittiset tehtaat pidettiin käynnissä ettei esim maitopurkkikartonki loppuisi ja tavallinen kansa kärsisi. Työsulku tuli sopivaan aikaa kun papereiden hinta syöksyi ja tuotannonrajoitusseisokit ois uhannu kesällä.
Ala on vaikeuksissa ja koska pörssiyhtiö keskittyy vain omistajien edun parantamiseen, duunari väistyy. Vaikea laskea euromääräisiä vaikutuksia, mutta kun paperin työntekijäpalkkojen osuus on kuluista 8% luokkaa niin 5% palkkojen pienennys siitä ois kokonaisvaikutuksiltaan joitain promilleja tulokseen? Joka tapauksessa tuotannon tehostumisen myötä ja porukan vähentämisten myötä työntekijäkohtaisen tonnituotoksen kasvu on ollut paljon rajumpaa viime vuosikymmenet kuin palkankorotukset. Automatisoinnit ja optimoinnit...
Jos katotaan teollisuuden VUOSIansioiden mukaan niin paperimiehet erottuvat selkeästi, mutta muistetaan että lähes koko henkilöstö tekee kolmea vuoroa ympärivuoden. Viikonloput, pyhät... Tuntipalkoissa melko pienet erot nykyään.
Metalliliitto ajoi palkkamalttia heti laman jälkeen, mutta niin on mennyt heidän jäseniltään työpaikkoja ulkomaille jopa enemmän. Maksimaalisen voiton tavoittelu.. Rakenteet muuttuu maailmalla niin nopeasti ettei niissä oikein pysytä mukana. Kaikki vaikuttaa ja tällä hetkellä lähes joka tekijä on suomalaista tuotantoa vastaan. Toisaalta suurteollisuus ei voi/halua madella vaikeiden aikojen yli omistuspohjansakaan takia.
Kustannusohjelmia runnotaan läpi väkisin, mutta osinkoa jaetaan omistajille satoja miljoonia vuosittain. Kyllä, myös valitolle. Valtio sai osinkoa kassaan paljon enemmän kuin se tuki summan ja kemijärven irtisanottuja. Se on pelin henki. Ei se ole toimitusjohtajienkaan syy. Kaikki kellä on eläkesijoituksia tai muita sijoituksia, osakkeita, osuuksia jne ovat syyllisiä. Kaikki haluavat tuottoa sijoitukselleen. Niin pienet kuin suuretkin sijoittajat. Maksimaalisesti. Eihän kukaan sijoita niin että saa sit joskus sen saman rahan takaisin kuin minkä sijoitti. Sieltä halutaa sikamainen kasa rahaa. No, siitäkin kaikesta maksetaa veroa jolla tehdään kaikkea hyvää yhteiskunnassa.
Tää on jännä että kansasta aika iso osa on vaan tyytyväisiä että paperin työntekijät vähenee. Keltä paperimiesten marginaalisesti parempi tulo on pois? Jos se vaikka puolitettais niin tuotto menis sijoittajille, lähinnä ulkomaille. Verokertymä laskisi...
"Massatuotannosta pitää päästä irti kuten esim. Japanin metsäteollisuus (siellä ei kasva edes puita)"
Jopas vitsin murjaisit! :D Japanilaisilla on läheinen suhde luontoon ja siellä kasvaa metsää ym. ihan kuten muuallakin maailmassa. Viime vuosina isoihin kaupunkeihin on alettu lisäksi rakentamaan puistoja, joissa kiireiset salarymanit voisivat hengähtää töiden lomassa esim. ruokatauolla.
Kyllä Japanissa on metsää =) mutta japanilaiset osaavat tuotannon kehittämisen kuten esim. Toyotan ylösnoston maailmanluokan laatutoimittajaksi
Pari vuotta sitten oli työsulku!!!! ei lakko!!!
Katsokaa sivistyssanakirjasta mitä työsulku tarkoittaa!!!!
Kyllä paperiteollisuus ei ole pysynyt nykyajassa mukana!!! He eivät ole osanneet kehittää tuotantoansa muun maailman mukana. Massatuotannosta pitää päästä irti kuten esim. Japanin metsäteollisuus (siellä ei kasva edes puita)
Oli muuten Suomen teollisuushistorian typerin lakko. Omistajat olisivat halunneet pitää tehtaita auki juhlapyhinä, mutta Ahosen johdolla parin kuukauden lakkoon ja asiaa vastustamaan. Varma tapa viedä viimeisetkin kilpailukyvyn rippeet...
Kustannusohjelmia runnotaan läpi väkisin, mutta osinkoa jaetaan omistajille satoja miljoonia vuosittain. Kyllä, myös valitolle. Valtio sai osinkoa kassaan paljon enemmän kuin se tuki summan ja kemijärven irtisanottuja. Se on pelin henki. Ei se ole toimitusjohtajienkaan syy. Kaikki kellä on eläkesijoituksia tai muita sijoituksia, osakkeita, osuuksia jne ovat syyllisiä. Kaikki haluavat tuottoa sijoitukselleen. Niin pienet kuin suuretkin sijoittajat. Maksimaalisesti. Eihän kukaan sijoita niin että saa sit joskus sen saman rahan takaisin kuin minkä sijoitti. Sieltä halutaa sikamainen kasa rahaa. No, siitäkin kaikesta maksetaa veroa jolla tehdään kaikkea hyvää yhteiskunnassa.
Tottakai kaikki hakevat sijoituksilleen tuottoa, parempihan se on sijoittaa rahat yritykseen (=ostaa osakkeita) kuin pankkitilille. Yritykseen sijoitetut varat sentään mahdollistavat jonkinlaisen yritystoiminnan tässäkin maassa. Pankkitilille laitetut rahat eivät hyödytä oikeasti ketään. Ei edes tallettajaa, kun inflaatio on pienempi kuin korkotuotto.

Niin, en ole sijoittanut vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin, mutta toki työeläkeyhtiötkin sijoittavat varojaan. Pointti mullakin oli se että koko tää talousjärjestelmä on rakennettu näin. Vauhdin on pakko kiihtyä, tuotoksen on pakko kasvaa, pitää sijoittaa, pitää riskeerata...
---Mitä jää? Metsätön, savusumuinen, karrelle palanut maa jossa kapitalisti ajelee citymasturillaan iso vatsa ratissa kiinni ja katselee tyytyväisenä saastunutta maisemaa. Luonnonvarojen kulutus kasvaa eksponentiaalisesti jatkuvasti. Maataloustuotanto hädin tuskin pysyy enää lähivuosina ruoan kulutuksen perässä. Kehitys on kestämätön.
No, mentiinpä kauas suljettavista paperikoneista. Jotain vaan mitä tällaisesta voiton ja tuoton maksimoinnista seuraa..
Minusta on ihan oikein että saneeraavat pois kannattamattomia tehtaita. Kyllä ne paperimiehet ja -naiset uusia töitä saavat jos haluavat muuttaa töiden perässä. Esimerkiksi hoitoalalla on 4000 hengen vaje... siitä siis vaan uudelleenkoulutukseen!!!!!

Toki kannattamattomat joutuvat lopettamaan. Siinä puntarissa painaa kyllä moni muukin juttu. Tärkeintä on nyt ollut se että saadaan paperilaaduittain ylikapasiteettia pois markkinoilta. Toisena on se fakta että kun venäjän raaka-ainetuonnista luovutaan niin kymmenen miljoonan puukuution korvaaminen suomalaisista metsistä on erittäin vaikeaa ja kallista. Sitten tullaan vielä siihen että mikä tehdas on huonossa maantieteellisessä paikassa ja miten isosta integraatista puhutaan. Baienfurtin kohtaloksi tais käydä se että vaikka saksassa irtisanominen maksaa ihan tuhottomasti suomeen verrattuna niin siinä tehtaassa on vaan se yksi kone. Täytyy muistaa että kun puhutaan kannattamattomasta niin se tarkoittaa sitä että voittoa se toki voi tehdä joka vuosi, mutta onko tuote kohdallaan, voiko sen hinta nousta, onko synergia etuja, onko logistisesti hyvällä paikalla. Kemijärvi oli oikein kannattava, Kajaanissa taas taitaa logistiikka mättää, no summaa ihmettelen vieläkin...
Paperimiehet, paperinaiset, yhtään et oo katkera? Pikkaisen suomalaista kateutta? Et sitten ammattikoulussa valinnutkaan paperiprosessia?
Ahne? Ihmisten yksi kuoleman synti. Duunariko ei ole palkkaansa ansainnut? Parempi olla vaatimaton ja olla pyytämättä? Antaa senkin tuoton sijoittajille? Kapasiteettia ois voinu rakentaan kovassa nousussa vaikka vielä paljon enemmän suomeen ja euroooppaan, mutta ois voinu sitten irtisanoa huonompipalkkaisia ihmisiä. Täytyy taas muistuttaa metalliliitosta. Ei niin yhtenäinen rintama ja linjana palkkamaltti iskulauseena nousunkin vuosina. Esim viroon ja kiinaan vietyjen kännykkälaturitehtaiden ja muiden sopimusvalmistajien porukkaa oli paljon metallin alla. Ja eihän metallin palkat tosiaan huonoja ole, mutta sijoittajat kiittelivät kyllä reippailla kurssin nousuilla näitä siirtoja. Ja se ei ole ahnetta? Eilen paperifirmojen kurssit oli reippaassa nousussa. Esim valtion ja päättäjien salkkujen arvo nousi myös huimasti. Ehkä pienen osan antavat näihin aluetukiin.
Ja näitä perheitä on paljon. Itse olen hoitoalalla ja perinteisestihän on aina asetettu vastakkain paperialan "ökypalkat" ja hoitajien roposet. Taidan olla sikäli kummajainen, että en ole tippaakaan kateellinen paperiduunareiden palkoista. Heillä on vahva liitto, joka on ajanut heidän asiaansa (vaikka Ahonen onkin mielestäni epämiellyttävä), hyvä heille. Näille irtisanomisille liitto ei, valitettavasti, voi mitään. Sydämestäni toivon, että nämäkin irtisanotut löytävät uuden työpaikan eivätkä perheet joudu kovin kärsimään. Muistakaa, että nämä perheet ovat rakentaneet elämänsä tienestiensä varaan: mitoittaneet lainansa jne. sen palkan varaan mitä tehtaalta on saanut. Aivan hirveää heille, joilta työt nyt loppuvat. Miettikää mitä se tekee perheelle! Pahimmassa tapauksessa menee asunto alta jos ei ole varaa maksaa lainoja. Näihinkin irtisanomisiin ja tuotannon supistuksiin on monta syytä, mutta ei se varsinkaan näiden irtisanottujen oloa kohenna, että lyödään vanhoilla jutuilla "saitte mitä ansaitsitte, olitte ahneita silloin ja katsokaas nyt". Pientä empatiaa!
mutta säälittää ihan kokonaisuudessaan kunnat, joiden suurin työllistäjä on metsäteollisuus. Sinne meni samaan kuoppaan koko pitäjä...
itsekin asun pikkupaikkakunnalla, jonka merkittävin työllistäjä on metsäteollisuus. Jos menee joskus tehdas nurin, niin moni perhe jää tyhjän päälle :-(
ihan oikeasti: ei kai tuo yllätyksenä tullut kenellekään? Jo työsulun aikana oli selvää, että Suomen paperiteollisuuden lähtölaskenta on alkanut. Kysymys oli vaan siitä milloin ja miten (kertarytinä vai pitkä kitinä) se tapahtuu.
Sääli tietysti perheitä, mutta Suomessa on maksuton koulutus ja pitkä ansiosidonnainen työttömyyskorvausjärjestelmä, joten ei kukaan puille paljaille jää.
kunnan verotulot pienenee, alkaapi säästökuuri ja palvelut huonontuvat... vaikuttaa pienillä paikkakunnilla myös heihin joilla ei ole mitään tekemistä suoranaisesti koko teollisuudenalan kanssa. 23
Pienillä paikkakunnilla, kuten tehdaspaikkakunnat usein ovat, ei niitä korvaavia työpaikkojakaan niin ole. Jos pitää uuden työpaikan perässä muuttaa niin miten käy asunnon? Kukas sen ostaa jos suuri työllistäjä paikkakunnalla menee nurin?
Sääli tietysti perheitä, mutta Suomessa on maksuton koulutus ja pitkä ansiosidonnainen työttömyyskorvausjärjestelmä, joten ei kukaan puille paljaille jää.
Pienillä paikkakunnilla, kuten tehdaspaikkakunnat usein ovat, ei niitä korvaavia työpaikkojakaan niin ole. Jos pitää uuden työpaikan perässä muuttaa niin miten käy asunnon? Kukas sen ostaa jos suuri työllistäjä paikkakunnalla menee nurin?
Voi vaan kuvitella miten hyvin Kajaanissakin nyt saa omakotitalosta.... kuka niitä ostaa? ja jos myytyä saa, hinta jää väkisin niin alas että sillä et saa isommasta kaupungista kuin pienen kaksion... Helsingistä et sitäkään. Muutappa siinä sit perheesi kanssa...
Eli "laudat ikkunoitten eteen" ja työn perässä isompaan kaupunkiin. Surullista, mutta minkäs sille voi.
vaikka lakkautettujen tehtaiden työntekijät olisivat suostuneet 50% palkanalennukseen, niin se ei olisi tehtaita voitolliseksi tehnyt. Niin pieni osuus on palkat kaikista menoista. Näin minä luulen.