Lue keskustelun säännöt.
Kun vaikeasta kriisistä selviää oikeasti hengissä ja suht täysjärkisenä. Millaisia ovat merkit, että on kasvanut ihmisenä?
01.08.2024 |
Edellisen kriisin aikana (josta maksan kyllä vieläkin hintaa.) niin luulin todella, etten siitä selviä hengissä. Luulin todella, etten enempää kestä ja päätin, että nyt kuolen. Se helvetti kesti kuukausia ja kuukausia, ei valoa tunnelin päässä. Pelkkää pimeyttä ja synkkää epätoivoa. Se oli valtavaa luopumista ja kärsimystä.
Selvisin hengissä, en kuollutkaan, en luovuttanutkaan. Minä olen tässä tasapanoisempi ja rauhallisempi kuin kriisin aikana.
Sitä en tiedä, kouliko minussa joitain kohtia. Koen ehkä enemmän vastuuntuntoa itsestäni. En enää pyri menestyksiin. Jotain olen hyväksynyt vaikkakin vielä kaukana "valmiista."
Mitä te olette huomanneet itsessänne muuttuneet hyvin vaikean elämänvaiheen jälkeen? Pyritään löytämään asioita, jotka liittyvät ihmisenä kasvamiseen.
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan voit ottaa asenteen että jos ei kelpaa antaa olla ja suunnittelet omaa elämääsi.
Elämä eletään elämällä, ei suunnittelemalla!
Eli kädestä suuhun ja katsellaan mitä eteen tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opin hyväksymään asiat sellaisina kuin ne on. Ei kaikkeen tarvitse tunteella reagoida. Ottaa asiat sellaisenaan ja niistä kuitenkin aina lopulta oppii. Huonoista asioista parhaiten. Ja sitähän elämä on, oppimista.
Mieli ja ajatukset pyrkii elämään aina joko menneessä tai tulevassa, mutta elämä tapahtuu nykyhetkessä. Eli tietoinen läsnäolo tässä hetkessä on tärkeä taito. Muutoin elämä on Mielen viemää.
Huonosta suhteesta kun pääsee vihdoin irroittautumaan niin sitä oikein tuntee ,kuinka siinä oma elämä uudistuu.
Saa ikäänkuin sen oman itsensä jälleen ja kokonaan itselleen.
Kadonnut itseluottamus palaa takaisin jne.
Huonon suhteen päättyminen kun on aina vain ja pelkästään hyvä asia.
Ymmärsin että ihmisiä ei voi pelastaa itseltään, samalla tavalla kukaan muu ei voi auttaa minua vaan jotkut asiat elämässä on kohdattava yksin eikä jättäytyä toisten armoille.
Kaikki asiat on kyseenalaistettavissa, mitään ei pidä hyväksyä ilman että kysyy miksi. Tämä koskee omaa ajattelua ennen kaikkea, ei kannata uskoa omiin ajatuksiin illman että kyseenalaistaa nekin.
Kipu on jotain mikä pienentää elinpiirin hyvin pieneen alueeseen, silloin on mahdollisuus löytää ne perusasiat jotka tekee onnelliseksi. Se auttaa ymmärtämään kuinka vähän ihminen oikeasti tarvitsee hyvään elämään. Kaikki muu on pelkkää kulissia ja tarpeetonta kulutusta.
Vierailija kirjoitti:
En koe kasvaneeni ihmisenä. Päinvastoin, stressinsietokyky heikkeni ja tietynlainen perusluottamus tulevaisuuteen hävisi uskoakseni lopullisesti.
Harmin paikka, toivottavasti pääset eteenpäin. Onneksi olen itse koko elämäni tehnyt töitä itseni ja muiden eteen. Nyt nautin vapaudesta, itsenäisyydestä ja omasta ajastani. Kyllä se siitä vaikka nyt tuntuisikin hankalalta. Töitä töitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan voit ottaa asenteen että jos ei kelpaa antaa olla ja suunnittelet omaa elämääsi.
Elämä eletään elämällä, ei suunnittelemalla!
Eli kädestä suuhun ja katsellaan mitä eteen tulee.
Mitä tälläkin nyt meinaa. Elämätön elämä ei ole elettyä elämää. Jos suunnittelee kaiken valmiiksi eikä halua joustaa missään niin tulee pettymään pahasti.
Mulle jäi joku pysyvä rentous. Luotto siihen, että kaikesta voi selvitä, ja kasvanut myötätunto kanssakulkijoita ja oikeastaan kaikkea elollista kohtaan. Kuka mitäkin touhuilee. Elämä on niin hauras, että on hyvä, ettei sitä usein ajattele, ja toisaalta sen suunta voi kääntyä ihan hetkessä ympäri, lopullisesti. Eikä sekään välttämättä ole maailmanloppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsin että ihmisiä ei voi pelastaa itseltään, samalla tavalla kukaan muu ei voi auttaa minua vaan jotkut asiat elämässä on kohdattava yksin eikä jättäytyä toisten armoille.
Kaikki asiat on kyseenalaistettavissa, mitään ei pidä hyväksyä ilman että kysyy miksi. Tämä koskee omaa ajattelua ennen kaikkea, ei kannata uskoa omiin ajatuksiin illman että kyseenalaistaa nekin.
Kipu on jotain mikä pienentää elinpiirin hyvin pieneen alueeseen, silloin on mahdollisuus löytää ne perusasiat jotka tekee onnelliseksi. Se auttaa ymmärtämään kuinka vähän ihminen oikeasti tarvitsee hyvään elämään. Kaikki muu on pelkkää kulissia ja tarpeetonta kulutusta.
Hyviä pointteja, varsinkin tuo ensimmäinen. Hyvää tarkoittavat ihmiset tekevät usein karhunpalveluksen toiselle, kun yrittävät "pelastaa" tai "korjata" tämän. Pahimmillaan pelastusyritykset harhauttavat ihmisen pois omalta polultaan ja tyrehdyttävät luonnollisen kasvuprosessin. Tätä on usein kuvattu perhosen toukka -metaforalla: jotta muodonmuutos perhoseksi onnistuisi, on toukan saatava käydä kotelovaihe rauhassa läpi. Jos joku menee avaamaan kotelon "auttaakseen" perhosen ulos sieltä, ei perhonen kykene koskaan lentämään, koska ei ole vielä ehtinyt täysin kehittyä toukasta perhoseksi.
Olen lunki. Ymmärrän nyt, mitä kaikkia asioita oli minun ja nuoruuden unelmieni tiellä, ja miksi menin naamalleni. En ole enää kuolematon enkä kaikkivoipa. Sitten elin vuosia varikolla ja teeskentelin, ettei se haittaa. Tavallaan ei haittaakaan. Mutta nyt tuokin aika alkaa olla takana, ja minulla on toisenlaisia unelmia, joiden saavuttamiseen minulla on myös mahdollisuuksia, eikä työ niiden eteen syö resurssejani.
En välttämättä saavuta niitä, mutta ymmärrän nyt, ettei minun tarvitse saada maailmaa valmiiksi että siitä työstä on hyötyä sekä itselleni että muille. Kun se suuntautuu oikeisiin asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kasvanut ihmisenä.
Uskoisin että olet kuitenkin vähäsen, pakotetustikin kasvaa. Kaikista ei tule vahvoja kuitenkaan mutta oppiipahan jotakin aina.
Njet. Lapseni teki itsemurhan ja sairastuin parantumattomaan syöpään, mutta kumpikaan näistä menetyskokemuksista ei ole tehnyt minusta parempaa ihmistä.
Itselläni on vielä kesken kaiken sen käsittely mikä on aikoinaan perusteellisesti rikottu, ja kyllä niin korkean seinän edessä olen ollut etten ikinä uskonut että siitä on mahdollista yli päästä.
Aikaa se vei ja valtavasti työtä itseni kanssa. Yhä uusia monttuja tiessä ja uskon menetystä mutta koko ajan opin jotain itsestäni. Nyt voin sanoa että olen avannut sellaisia ovia itsessäni ja oppinut tuntemaan itseäni ja ymmärtämään itseäni etten olisi osannut aavistaa.
Viimeisin asia jonka havaitsin oli se, että olen tullut paljon empaattisemmaksi ja myötätuntoa kokevammaksi, myös itseäni kohtaan. Tietty kovuus on pois. Se oli suojakuoreni ja nyt en enää sitä tarvitse. En enää pelkää kaikkea vaan uskallan antaa mahdollisuuden paljolle erilaiselle. Hyväksyn asioita joissa ennen roikuin kiinni kynsin hampain enkä suostunut joustamaan yhtään. Tämä liittyy ihmisten välisiin suhteisiin.
En ole vieläkään valmis ja valmis ei kai koskaan voikaan olla. Valtavan paljon posittiivista kuitenkin on sisälläni tapahtunut ja siitä olen onnellinen. Valtavan kriisin kokeneena tai syvän haavan saaneena ei nousta kovin äkkiä. Se on kuitenkin mahdolllista kun antaa itselleen luvan ja mahdollisuuden muutokseen ja kasvuun. Kärsivällisyyttä ja aikaa vaatii, on sen arvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kasvanut ihmisenä.
Uskoisin että olet kuitenkin vähäsen, pakotetustikin kasvaa. Kaikista ei tule vahvoja kuitenkaan mutta oppiipahan jotakin aina.
Ihminen voi oppia vääriä asioita, koska päättelee väärin, mitä pitäisi ottaa opiksi. Siksi moni käpertyy pysyvästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kasvanut ihmisenä.
Uskoisin että olet kuitenkin vähäsen, pakotetustikin kasvaa. Kaikista ei tule vahvoja kuitenkaan mutta oppiipahan jotakin aina.
Njet. Lapseni teki itsemurhan ja sairastuin parantumattomaan syöpään, mutta kumpikaan näistä menetyskokemuksista ei ole tehnyt minusta parempaa ihmistä.
Olen pahoillani tilanteestasi ja toivotan voimia asian käsittelyyn ja jaksamista ja että joku tukee sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koe kasvaneeni ihmisenä. Päinvastoin, stressinsietokyky heikkeni ja tietynlainen perusluottamus tulevaisuuteen hävisi uskoakseni lopullisesti.
Harmin paikka, toivottavasti pääset eteenpäin. Onneksi olen itse koko elämäni tehnyt töitä itseni ja muiden eteen. Nyt nautin vapaudesta, itsenäisyydestä ja omasta ajastani. Kyllä se siitä vaikka nyt tuntuisikin hankalalta. Töitä töitä!
Kiitoksia :) En minä koe eläväni mitenkään huonoa elämää, ihan mukavaakin. Töitä olen kovasti tehnyt ja se on auttanut siinä etten romahda enää täysin vastoinkäymisissä, mutta stressiherkkä tosiaan olen. Nyt on viime vuosina ollut rankkoja asioita tasaisin väliajoin niin vaikea siinä mitään perusluottamusta rakentaa kun säännöllisesti joku kuolee tai sairastuu vakavasti. Ehkä se ajan kanssa helpottaa :)
En koe kasvaneeni ihmisenä. Päinvastoin, stressinsietokyky heikkeni ja tietynlainen perusluottamus tulevaisuuteen hävisi uskoakseni lopullisesti.