Syöttekö omega tabletteja, jos niin minkä merkkisiä?
Kommentit (23)
Siksi syön raskaana/imettäville tarkoitettuja multi tabseja, lysi merkkisiä omegoita syön.
Toki yritän syödä terveellisesti, mutta varmistelen vähän. Minusta ainakin tuntuu, että jaksan paremmin kun otan noita ravintoainelisiä. Pidin aiemmin vähän taukoa ja olin huomaavinani vaikutusta omaan jaksamiseen ja ihon hyvinvointiin.
Kalanrasva on KAIKILLE tarpeen ja harva saa sitä riittävästi ruuasta. Prisman dokumentissa tuli kerran juttua siitä, kuinka ylivilkas poika pystyi rauhoittumaan niin, että itsekin asiaa ihmettelim, kun ruokavalioon lisättiin omega3:sta. Se on todella tärkeä aivojen rakennusaine, aivot tarvivat sitä, jotta synapsien välille muodostuu yhteyksiä, eli suomeksi sanottuna, jotta ajattelu kehittyy ja asiat pysyvät muistissa. Itse ainakin huomaan selkeän eron, kun syön rasvahappovalmistetta. Kokeilkaa ihmeessä. Myös lapsille!
Itse syön Möller Basic kapseleita, pakkauksessa on kalaöljykapseleiden lisäksi joka päivälle vitamiini- ja hivenainekapseli. Kalaöljyä olen syönyt jo vuosia, ja sain niillä " parannettua" muutama vuosi sitten hiusten harvenemisen. Vitamiini- ja hivenainekapseleita syön, koska laihdutan, ja haluan varmistaa kaikkien ravinteiden riittävän saannin.
ni ja lääkehoidon tehottomuutta. Hän suositteli erittäin voimakkaasti, että aloittaisin kuurin. Vaikutuksen alkaminen kestää 2-3- viikkoa aloittamisesta, kuten mielialalääkkeidenkin.
Dokumentissakin jäi aika epävarmaksi, mitkä sen todelliset vaikutukset ovat, eli parantaako muka adhd:tä tai vastaavaa.
Koska kuitenkin oletan, että siitä on ainakin vähän hyötyä eikä suurta haittaa, syötän sitä perheelleni. Auttaisi kuulemma mm. verenpainetautiin, mistä miehelläni on sukurasitusta. Pirkka-tuotteissa löytyy edullista Epaa ja Omegaa, lapsi saa niitä merihevosomegoita (Trimomega), koska parhaimman makuisia.
...ja lapset saavat Triomegaa (eivät sisällä keinomakeutusaineita, niinkuin esim. nuo Nappulat)
Itselläni ainakin vaikutus on ollut huomattava!
että omega-3:lla ei ole vaikutusta synnynnäiseen, neurologisista syistä johtuvaan adhd:en, mutta auttaa sellaiseen ylivilkkauteen, joka johtuu niiden välittäjäaineiden puutteesta.
Vierailija:
että omega-3:lla ei ole vaikutusta synnynnäiseen, neurologisista syistä johtuvaan adhd:en, mutta auttaa sellaiseen ylivilkkauteen, joka johtuu niiden välittäjäaineiden puutteesta.
Eihän omega-3:sta tosiaan saa mitään aivojen normaaleja välittäjäaineita tms.
Minkä ikäiselle lapselle voi antaa tuota Triomegaa tai Nappulaa?
Miehelläni on adhd ja hän kokee noiden auttavan. siltä se todella vaikuttaisi.
Oma oloni on myös noiden myös parempi, ajatus kulkee liukkaammin. Teimme pitkään vertailua eri valmisteiden välillä ja meidän mielestämme paras on juuri E-Epa.
joka on muuten tutkitusti puhtaampaa eikä sisällä haitallisia trans-rasvoja kuten useat omega-3 valmisteet. Lapsille annan ABC-EPAa, lukuunottamatta päiviä jolloin syövät kalaa.
Hintataso taitaa olla edullisin marketissa.
tuosta Vapaa Kierto systeemistä? Onkohan ihan huuhaata koko juttu. Eli toimittavat kotiin juuri näitä omega 3 kapseleita. Anoppi on tähän hurahtanut ja minä ostan juuri noita möllerin kapseleita. Anoppi haluaisi meidän myöskin tilaavan tuolta, ovat kuulemma halvempia, mutta onkohan yhtä hyviä...?
Lisäksi sitten kalanmaksaöljyä ja Urticalcin-tabletteja.
Kannattaa muuten vähän miettiä, millaisia vitamiineja popsii. Nuo Multitabsit yms. apteekin vitamiinit on synteettisiä (keinotekoisia) ja monet hurjan voimakkaita, pelkkää lisäainetta koko tabu. Luonnon vitamiinit taas on valmistettu esim. marjoista ja kasviksista ja sisältävät kunkin kasvin tai kasvinosan kaikki tehoaineet. Lisäksi luontaistuoteissa saa päiväannos sisältää kutakin vitamiinia vain sen verran kuin on laskettu ihmisen päivässä tarvitsevan. Kannattaa olla tarkkana, eikä luottaa pelkkiin mainoksiin.
kiinnostaisi tuo vapaa kierto juttu... Onkohan ihan luotettavia...
rypsiöljyssä on sekä omega kolmosta että omega kutosta ja paljon paremmassa suhteessa kuin esim oliiviöljyssä.
www. camelina. fi/templates/keiju2/img/camelina_taulukko. gif
Vierailija:
Miehelläni on adhd ja hän kokee noiden auttavan. siltä se todella vaikuttaisi.Oma oloni on myös noiden myös parempi, ajatus kulkee liukkaammin. Teimme pitkään vertailua eri valmisteiden välillä ja meidän mielestämme paras on juuri E-Epa.
ihan vain yleiseen hyvinvointiin vai johonkin tiettyyn tarkoitukseen?