Lue keskustelun säännöt.
"Oikeasta" lapsentekoiästä väittely
29.07.2024 |
Tätäkin palstaa lukiessa pakko ihmetellä mikä tarve monella tuntuu olevan nostaa oma elämänsä ja valintansa muiden yläpuolelle, tapellaan siitä kuka oli oikean ikäinen saadessaan lapset. Miten voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että olemme yksilöitä erilaisine elämäntilanteineen ja jos sinä olet mielestäsi tehnyt omassa elämässäsi oikeita valintoja niin hienoa, mutta se ei tarkoita, että samat valinnat olisivat olleet oikeita kaikille muille. Sinulle sopiva elämänpolku voisi olla painajainen jollekin muulle. Käsittämätön tarve joillakin kilpailla ja perustella omaa paremmuuttaan etenkin äitiyteen liittyvissä asioissa.
Puhumattakaan siitä, että lapsia ei todellakaan aina tehdä silloin kun itse niin päättää, elämää ei voi aina kontrolloida.
Kommentit (67)
Mä luulin 37-vuotiaaksi asti etten voi saada lapsia. Asialle on ihan hyvät perusteet miksi luulin näin. Nyt sitten saan lapsen 38-vuotiaana. En usko, että vielä pari vuotta sitten olisin ollut tarpeeksi kypsä äitiyttä ajatellen. Eikä se liity mihinkään materiaan tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain lapset suht nuorena, samoin omat vanhempani ja isovanhempani. Lapsillani oli siis liuta reippaita mummuja ja ukkeja, niinkuin minullakin on ollut. Todella tukeva turvaverkko, turvallisia aikuisia. Nyt minulla on aikuiset lapset ja me yhdessä autellaan meidän vanhuksia.
Osa serkuistani on sitten lisääntynyt tosi myöhään. Osa on katkeria kun heillä ei ole turvaverkkoja mummuista ja ukeista vaan päinvastoin, heistä osa joutuu ehkä hoitamaan pieniä lapsia JA vanhoja vanhuksiaan.
No, vanhempani saivat kolme lasta siinä 18-25-vuotiaina, ja samalla aikavälillä isovanhemmistamme kuoli 3/4 melko nuorina. Nämä eivät ole omia valintoja! Haloo!
Mulla kuoli isänisä 60-luvulla 20 vuotta ennen syntymääni, isänäiti 90-luvun alussa kun olin viisi, äidinäiti ysärillä kun olin yhdeksän ja äidinisä 2000-luvun alussa kun olin 17. He vielä asuivat kaikki toisella puolella maata.
Ihmisillä on outoja harhaluuloja, että kaikissa suvuissa on sukupolvien välillä pienet ikäerot. Synnyin vuonna 1986 ja isänisä esimerkiksi vuonna 1902. Jos isänisä olisi ollut elossa ja minä syntynyt 10 vuotta aiemmin niin silti kyse olisi syntyessäni ollut 74-vuotiaasta miehestä.
Typerin keskustelu ikinä. Molemmissa puolensa ja puolensa. Nuorena kun saa, on todennäköisesti isovanhemmat paremmin kuvioissa mukana. Vähän "aikuisempana" sitten taas säästöjä ja tuloja ihan eri tavalla ja muutenkin elämän kokemusta pärjätä. Myöskin onko molemmat vanhemmat saman ikäisiä vai toinen vaikka sen 5-10 vuotta vanhempi kuin toinen vaikuttaa moneen muuttujaan merkittävästi.
Tilanne- ja yksilökohtaista kumpi parempi, eikä biologiankaan kannalta kuitenkaan ihan hirvittävä ero saako ensimmäisen 24- vai 30-vuotiaana. Itse en olisi voinut kuvitellakaan että oltaisiin 23-vuotiaina pärjätty mitenkään lapsen kanssa, juurivasta kunnolla työelämään siirtyneinä ja opintolaina maksettavana.
Vierailija kirjoitti:
Oikea ikä tehdä lapsia on 20-35v.
Ei ole olemassa mitään tiettyä oikeaa ikää. Pelkkää biologiaa ei voi tuijottaa, vanhemmuuteen vaikuttaa vaikka kuinka moni muukin asia.
Vierailija kirjoitti:
Kun me mietimme lasten tekemistä, mietimme jaksamista, uraa, taloutta, isovanhempien ikää jne. Saimme lapset kun olin 23 ja 25 v. Ekan aikaan vielä opiskelin ja tokan aikaan aloittelin työelämässä, varsinaista uraa ei vielä ollut. isovanhemmat olivat nuoria ja auttoivat mielellään, ostimme heti naimisiin mentyämme ison rivarikolmion, joten se oli kunnossa. Olin liki 2 v, kotona molemmilta, mies tienaa niin paljon paremmin (lääkäri), että meille sopi tämä järjestely, ja minun työnantajalleni myös. Nyt olen kohta 40 v, enkä enää jaksaisi pikkulapsiaikaa. Kolmio vaihtui aika pian isoon uuteen omakotitaloon ja nyt minulla on ura, jossa haluan menestyä, joten ei lasta enää minulle. Moni kaverini on pienten lasten vanhempina ja kun sitä rimpuilua työn ja lasten välillä katsoo niin eipä käy kateeksi. Pari liittoa jopa purkautunut kun pitkään vapaana olleet liki 40-vuotiaat eivät sopeutuneetkaan pikkulapsiarkeen. Kurjaa katsoa riitelyä, kuka katsoo millo
Itse taas olen lähipiirissä nähnyt vaikka kuinka monta tapausta kun onkin ruvettu jo perheellisenä kaipaamaan sitä elämättä jäänyttä parikymppisen menoelämää. Aina kun lapset jossain hoidossa niin pakko olla itse humputtelemassa ja sitä kautta parisuhdekin menee retuperälle ja erotaan. Kolmekymppisenä lapsensa saaneilla tutuilla ei tällaista ole iskenyt. He toteavat vaan että ne ajat ovat menneet, nyt sopii rauhoittua perheen äärelle.
Tapauskohtaista tämä on, eikä sitä valitettavasti aina itsekään osaa etukäteen ennustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on kyllä hupaisaa kun ihmiset kertovat näissä omia kokemuksiaan aina yleispätevinä faktoina. Kyky ajatella laajemmin useammasta näkökulmasta ja oman kokemusmaailman ulkopuolelta on monella huolestuttavan heikko.
Olen tuo eka sivun nuorena lapset saanut jolla oli tukiverkkoina jopa lasten isoisovanhempia. Tiesin aina, että jos teen lapsia, teen ne nuorena tai en ollenkaan. Jos sisarukseni nyt sitten lisääntyvät "vanhana" niin toivottavasti tiedostavat että heidän lapsilla ei olisi samalla tavalla mummuja ja ukkeja kuin omillani, jotkut kun syyttelee jopa niitä vanhoja isovanhempia kun eivät jaksa. Eikä lapsia tietenkään tehdä muiden hoidettavaksi, mutta kyllähän se on tosiasia, että helppoa on jos ympärillä on iso suku jolla kiinnostaa.
Pitääkö kaikkeen vetää mukaan ne surkeimmat poikkeustapaukset? Ei ollu puolisoa, ei tullu lapsia, vanhemmat on kuollu tai nistejä tai niillä ei kiinnosta. Useimmilla on normaalit vanhemmat jotka haluaa olla mukana lasten ja lastenlasten elämässä, ei kaikilla, mutta useimmilla.
Varmaan jokainen tietää miksi heillä ei ehkä ole tukiverkkoja, miettivät tarvitsevatko niitä ylipäätään ja mistä tukiverkot ehkä rakennetaan jos tekevät lapsia. Oli sitten nuori tai vanha perhettä perustava. Jokainen itse päättää ja toivottavasti osuu oikea hetki niinkuin itselläni. Eikä toivottavasti tarvitse katua ja valittaa elämätöntä nuoruutta tai raskasta elämää kun hoitaa lapsia ja vanhuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalta kohdaltaan saa kuitenkin jokainen kommentoida, esimerkiksi itse olen todella tyytyväinen ettei enää tarvitse hoitaa ja vahtia kouluikäisiä, saati päiväkoti-ikäisiä lapsia, kuten moni ikäiseni tekee. Omat lapseni ovat jo aikuisia, kun sain heidät parikymppisenä.
Niin saakin, mutta lähinnä ihmetyttää se kun nämä menevät pelkkien omien kokemusten kertomisen lisäksi usein sellaiseen nokitteluun, jossa hienovaraisesti pyritään polkemaan toisia alas ja perustelemaan miksi joku toinen valinta on huonompi.
Tai sitten joku vaan ottaa ne nokitteluna, vaikka niissä ei olisi MITÄÄN sellaista tarkoitusta. Esimerkiksi, jos mä sanon että mä en jaksaisi enää pieniä lapsia tässä iässä, joku vetää jättimäiset herneet nenäänsä että "miksi sä kuvittelet että mulla olisi jaksamisen kanssa jotain ongelmia??!!"
Ehh, kun puhuin ihan vaan itsestäni, en kenestäkään muusta. Mutta kun jotkut lukee toisten mielipiteitä kuin piru raamattua..
"Mä rakastan punaista väriä!"
"Siis mitä heIvetin vikaa on sinisessä??!!"
Näin esimerkkinä.
"Mulla kuoli isänisä 60-luvulla 20 vuotta ennen syntymääni, isänäiti 90-luvun alussa kun olin viisi, äidinäiti ysärillä kun olin yhdeksän ja äidinisä 2000-luvun alussa kun olin 17. He vielä asuivat kaikki toisella puolella maata.
Ihmisillä on outoja harhaluuloja, että kaikissa suvuissa on sukupolvien välillä pienet ikäerot. Synnyin vuonna 1986 ja isänisä esimerkiksi vuonna 1902. Jos isänisä olisi ollut elossa ja minä syntynyt 10 vuotta aiemmin niin silti kyse olisi syntyessäni ollut 74-vuotiaasta miehestä "
Ei kai nyt kellään voi olla tuollaista harhaluuloa. Oma sukuni on tätä nuorena lisääntyvää sorttia ja sukupolvet hengissä nyt on lapseni 2000 luvun loppupuoliskolta, me 80-luvulta, vanhempamme 60-luvulta ja isovanhempani 40-luvulta. Sama monilla tuttavaperheillä.
Lasteni koulukavereista kuitenkin useilla on vanhemmat yhtä vanhoja kuin omilla isovanhemmat, ihan normaalia, erilaiset elämät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalta kohdaltaan saa kuitenkin jokainen kommentoida, esimerkiksi itse olen todella tyytyväinen ettei enää tarvitse hoitaa ja vahtia kouluikäisiä, saati päiväkoti-ikäisiä lapsia, kuten moni ikäiseni tekee. Omat lapseni ovat jo aikuisia, kun sain heidät parikymppisenä.
Niin saakin, mutta lähinnä ihmetyttää se kun nämä menevät pelkkien omien kokemusten kertomisen lisäksi usein sellaiseen nokitteluun, jossa hienovaraisesti pyritään polkemaan toisia alas ja perustelemaan miksi joku toinen valinta on huonompi.
No sehän johtuu tietenkin siitä, ettei olla varmoja siitä omasta ratkaisusta. "Vanhana" lisääntynyt todistelee, että kyllä juoksut on juostu ja hyvin sitä tässä iässä vauva-arkea jaksaa, vaikka todellisuudessa sopeutuminen on todella vaikeaa, kun on nelikymppiseksi asti tottunut tulemaan ja menemään omien oikkujen mukaan ja valvominen väsyttää hirveästi. Nuorena lapset saanut leveilee nopealla palautumiselle ja sillä, että nelikymppisenä on vapaa perhevelvotteista, mutta samalla pelkää, että jäikö se nuoruus kuitenkin elämättä. Nämä kaksi kohtaavat vauvapalstalla ja riita on valmis.
Minä ainakin olen yrittänyt elää niinkuin minulle/meille paras. Mutta lapsia ei aina niin vain tehdä. Olin 25v kun vauvakuume iski mutta olin 28v kun esikoinen syntyi. Kuopusta tehtiin myös hartaasti ja hän syntyi kun olin 32v. Onneksi aloitin tarpeeksi aikaisin että ehdimme saada halutut 2 lasta. Mielestäni paras ikä saada lapsia on 25-35v mutta se on vain minun mielipide ja muut tekee just niinkuin itse haluaa tai ei halua 👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten vielä lisäksi ne, joilla asiat eivät menneet putkeen ja tuli vaikeat erot ja lapsikiistat ja kyynistyminen koko perhe-elämä konseptia kohtaan, vaikka eivät sitä myönnäkään.
Niin, biologisesti ajateltuna paras ikä lisääntyä olisi ollut varmaan itselläkin siinä 25v kohdilla, mutta kaikilla mahdollisilla muilla mittapuilla se olisi ollut kohdallani pelkästään huono ajankohta. Tämä 35+ ikä voi olla biologisesti huonompi aika, mutta kaikilla muilla mittareilla paras mahdollinen ajankohta. Eikä kyllä iänkään puolesta ole ilmennyt yhtään minkäänlaisia ongelmia. Minulle lapsen saaminen alle kolmekymppisenä tuntui ajatuksena lähinnä painajaiselta ja aina pelkäsin vahinkoraskautta, koska koin että elämä olisi jäänyt kesken. Monelle muulle taas tässä iässä voi tuntua jo liian myöhäiseltä saada lapsia. Se suotakoon heille.
Tuntuu vaan, että monet jotka kauhistelevat vanhempina lapsia saavia ovat niitä jotka ovat jo vuosia eläneet sitä lapsiperhe-elämää ja siksi eivät jaksa ajatellakaan sitä enää uudestaan tämän ikäisenä. Tuossa on kuitenkin se ero, että jos saa esikoisen tässä iässä ei ole sitä vuosien perhe-elämän väsymystä taustalla vaan lähtökohdat on ihan erilaiset. Moni odottaa että saa nuorena lapset tehtyään elää vapaata keski-ikää, moni muu taas arvostaa enemmän vapaata nuoruutta ja ei ole enää kaipuuta vapauteen tai seikkailuihin myöhemmin koska ne on jo koettu. Näin me ihmiset olemme erilaisia ja hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Typerin kiistelyn aihe mitä voi olla. Jos jollain on tarvetta painaa toisia alas se kertoo siitä ettei kyseinen henkilö todellisuudessa ole varma omista valinnoistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikea ikä tehdä lapsia on 20-35v.
Ei ole olemassa mitään tiettyä oikeaa ikää. Pelkkää biologiaa ei voi tuijottaa, vanhemmuuteen vaikuttaa vaikka kuinka moni muukin asia.
Biologia ei vaikuta mun mielipiteeseen.
"No sehän johtuu tietenkin siitä, ettei olla varmoja siitä omasta ratkaisusta. "Vanhana" lisääntynyt todistelee, että kyllä juoksut on juostu ja hyvin sitä tässä iässä vauva-arkea jaksaa, vaikka todellisuudessa sopeutuminen on todella vaikeaa, kun on nelikymppiseksi asti tottunut tulemaan ja menemään omien oikkujen mukaan ja valvominen väsyttää hirveästi. Nuorena lapset saanut leveilee nopealla palautumiselle ja sillä, että nelikymppisenä on vapaa perhevelvotteista, mutta samalla pelkää, että jäikö se nuoruus kuitenkin elämättä. Nämä kaksi kohtaavat vauvapalstalla ja riita on valmis."
Mutta kyllä nämäkin saavat rivinsä suoriksi kun joku lapseton kehtaa sanoa olevansa tyytyväinen elämäänsä :D
Se on monelle ihmiselle uskomattoman vaikeaa ajatella asioita omien kokemusten ulkopuolelta ja käsittää, että oma totuus ei ole yhtä kuin muiden totuus.
Vierailija kirjoitti:
"Mulla kuoli isänisä 60-luvulla 20 vuotta ennen syntymääni, isänäiti 90-luvun alussa kun olin viisi, äidinäiti ysärillä kun olin yhdeksän ja äidinisä 2000-luvun alussa kun olin 17. He vielä asuivat kaikki toisella puolella maata.
Ihmisillä on outoja harhaluuloja, että kaikissa suvuissa on sukupolvien välillä pienet ikäerot. Synnyin vuonna 1986 ja isänisä esimerkiksi vuonna 1902. Jos isänisä olisi ollut elossa ja minä syntynyt 10 vuotta aiemmin niin silti kyse olisi syntyessäni ollut 74-vuotiaasta miehestä "
Ei kai nyt kellään voi olla tuollaista harhaluuloa. Oma sukuni on tätä nuorena lisääntyvää sorttia ja sukupolvet hengissä nyt on lapseni 2000 luvun loppupuoliskolta, me 80-luvulta, vanhempamme 60-luvulta ja isovanhempani 40-luvulta. Sama monilla tuttavaperheillä.
Lasteni koulukavereista kuitenkin useilla on vanhemmat yhtä vanhoja kuin omilla isovanhemmat, ihan normaalia, erilaiset elämät.
Onhan näitä ihan näissä keskusteluissa joissa pohditaan miten lastenteko kannattaa nuorempana.
No, vanhempani saivat kolme lasta siinä 18-25-vuotiaina, ja samalla aikavälillä isovanhemmistamme kuoli 3/4 melko nuorina. Nämä eivät ole omia valintoja! Haloo!