Lapsi 40-vuotiaana, miten jaksoit kasvattaa lapsen aikuiseksi?
Onko täällä vanhempia, jotka ovat saaneet lapsen noin 40-vuotiaana? Meillä pohdinnassa vieläkö yritettäisiin saada iltatähti, mutta mietityttää miten sitä jaksaa kasvattaa lasta noin 60-vuoden ikään asti vai pitäisikö nauttia aikuisuudesta kahdestaan, kun enää olisi 8 vuotta siihen kun aiemmat lapset täysi-ikäisiä. Olisi kiva kuulla kokemuksia, kannattaako toivoa lapsia vielä neljän kympin kynnyksellä (37-veenä) ja jaksaako sen kaiken.
Kommentit (219)
En suosittele. Meillä isommat lapset saatu ennen 29v. ikää ja sen jälkeen kierukka petti 39v. Pidettiin lapsi kun alkoi tuntua ihanalta ajatukselta vielä kerran vauva. Lapsi on rakas, mutta kaduttaa. Ei jaksaisi yhtään tätä perässä juoksemista enää. Mitään ei saa aikuisten kesken enää juteltua, tehtyä, koko ajan on hermot kireällä ja väsyttää. Nuorempana jaksoi paremmin ja se vaan kuului siihen ikävaiheeseen jotenkin. Kaikki muutkin juoksivat taaperon perässä. Nyt talo on taas täynnä lelua ja rojua, sotkua, mihinkään ei pääse ilman lasta, omaa aikaa ei ole.
Sanoisin, että ala elää itsellesi ja jätä lapsihaaveet. Ehkä lastenlapsia siunaantuu ja heistä sitten jaksat nauttia.
Oliko nuorena lapset saaneet jotenkin kuluneimpia?
Hyvinhän tuon jaksoi. Nyt on 39 v DI
Älä tee sitä! Olen 45v ja useampi ystäväni haksahtanut tähän. Monella oli jo lukiossa lapset ja vielä piti tehdä iltatähti!
Kylläpäs jääkin kiva muisto lukioikäisille lapsille lapsuuskodista kun vikat vuodet kotona saa kuunnella vauvan itkua ja auttaa äitiä sen hoidossa. Kummasti auttaa esim kirjoituksiin valmistautumusta! muista että ei se lasten määrä vaan laatu. Kasvata kunnialla edelliset aikuiseksi.
Omat lapseni kiitti minua henkilökohtaisesti etten pilannut heidän viimeisiä vuosia jotka asuvat kotona.
Mutta siis summa summarum: älä tee sitä. Mieti haluatko 5v päästä lojua kesälomalla viinilasi ja kirja kädessä autinkotuolilla esim Bahamalla vai haluatko olla jossain Puuhamaassa? Siivota yrjöjä takapenkiltä? Istua vielä jossain turhissa vasu-keskusteluissa?
Kiinnostaako 55veenä vastailla wilma-viesteihin? Samalla tulisi viikonlopuksi lapsenlapset hoitoon?
Meillä naisilla saa ja pitää olla muutakin elämää kuin se vaipanvaihto. Aloita vaikka uusi harrastus.
Vierailija kirjoitti:
Oliko nuorena lapset saaneet jotenkin kuluneimpia?
Kyllä on. 40v joka on saanut rauhassa elää, opiskella, nukkua, matkustaa. Ehkä vanhemmatkin autelleet, on tukiverkkoa ja hyvää puolisoa.
Ei hän ole niin väsynyt kuin esim minä joka olin siinä vaihessa kasvattanut lapset aikuisiksi, elättänyt itseni ja muita 16v lähtien ja maksanut 20v asuntolainaa. YKSIN.
Siis miten niin muka ei jaksaisi? Luulisi vanhemmalla olevan kokemuksen takia enemmän jaksamista ja osaamista kasvatukseen kuin nuoremmalla. Elämän pitäisi nelikymppisenä olla jo aika tasaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko nuorena lapset saaneet jotenkin kuluneimpia?
Kyllä on. 40v joka on saanut rauhassa elää, opiskella, nukkua, matkustaa. Ehkä vanhemmatkin autelleet, on tukiverkkoa ja hyvää puolisoa.
Ei hän ole niin väsynyt kuin esim minä joka olin siinä vaihessa kasvattanut lapset aikuisiksi, elättänyt itseni ja muita 16v lähtien ja maksanut 20v asuntolainaa. YKSIN.
Tämänkin takia varmaan ihmiset näyttää nykyään nuoremmilta kuin ennen vanhaan. Kuluttava elämä kuluttaa.
Olin 35, sain lievästi erityistarpeisen. Tiukkaa oli jaksamisen kanssa ja johti uupumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Olin 35, sain lievästi erityistarpeisen. Tiukkaa oli jaksamisen kanssa ja johti uupumiseen.
Luuletko, ettei samoja ongelmia olisi vaikka 20-vuotiaalla?
Onko varaa noin moneen lapseen? Onko edellisten murrosiät rämmitty jo läpi?
Mikä ihmeen jaksaminen se on lapsen kanssa eläminen? Siinä ne on kasvaneet ihan itsekseen, opiskelleet ja harrastaneet, ihanaa aikaa..........siis omien lasten kanssa, lapsenlapsia en ole koskaan kotiin kutsunut.
En tekisi. Olen 40 v, lapset teinejä. Elämä on ihanaa. Odotan innolla tulevaisuutta.
Jos oma jaksaminen mietityttää noin paljon, ja et haluaisi luopua mistään, jätä se iltatähti tekemättä.
Mieti asiaa lapsen näkökulmasta: Hän ei valitse syntyä iltatähdeksi, testikappaleeksi sille, vieläkö vanhemmilla riittää voimavaroja vauva-arkeen.
Kyllä sinun pitää olla valmis antamaan täysi panostus vanhemmuuteen, jos lapsen teet. Eikä tämä ole mitenkään sidoksissa ikään. Lapsi on lapsi, ja tarvitsee yhtälailla vanhempien huomiota ja huolenpitoa, riippumatta siitä, minkä ikäisiä vanhemmat ovat, ja onko sisaruksia vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko nuorena lapset saaneet jotenkin kuluneimpia?
Kyllä on. 40v joka on saanut rauhassa elää, opiskella, nukkua, matkustaa. Ehkä vanhemmatkin autelleet, on tukiverkkoa ja hyvää puolisoa.
Ei hän ole niin väsynyt kuin esim minä joka olin siinä vaihessa kasvattanut lapset aikuisiksi, elättänyt itseni ja muita 16v lähtien ja maksanut 20v asuntolainaa. YKSIN.
Minulla on melko vaativa tausta, mutta lasten saanti ei ole kuluttanut. Etenkin esikoinen, jonka synnytin alle 20-v, antoi oikean energiaboostin.
Tiedän pari tapausta joissa 40 v korvilla tehty lapsi ja vammainen tuli. Ei ne munasarjat tuota enää priimaa vanhana. Toinen äiti näistä pariskunnista oli todella väsyneen oloinen kun näin. Lapsi riehui ja oli isokokoinen 3-vuotiaan järjellä. Oletko valmis vanhoilla päivillä hoitamaan vamnaista? Sekin voi osua kontolle.
Olin 38v, kun toivottu kuopus syntyi enkä ole vielä 18 vuodessa hoksannut, että tässä olisi jotain erityistä jaksamista. Hyvin tuo on itsekin kasvanut melkein 195 cm mittaan, toki onhan tässä ollut ruokkimisen vaiva.
Meillä lapset on syntyneet perheeseen, eivät parisuhteen kylkeen. Ja jos ei ole jaksanut lapsensa kanssa, on voinut soittaa siskolle, jolla on suunnilleen samanikäiset lapset - sinne on aina saanut omansa hoitoon ja vastaavasti siskon lapset ovat olleet meillä. Mummo on ollut lähinnä mukava satujenlukijalisä lasten elämässä, ei mikään päätoiminen hoitaja. Ja hyvä niin.
Voisiko olla että 40-vuotias asennoituu lapseen eri tavalla. Ei suorita sitä eikä ota turhia paineita ja ole koko ajan sitä fiilistä, että mun pitäisi suorittaa parhaillaan jotain muuta eikä olla vaan himassa pyörittämässä hyrrää.
Mieheni syntyi 40v äidille ja 45v isälle.
Molemmat ovat jo poisnukkuneita, toinen yli 20v sitten, toinen 9v. Minulla ja miehelläni on 2v ikäero. Mutta minun vanhempani eivät ole edes vielä 80v ja hyvin porskuttavat.
Joten, älä tee... harmittelen omien lapsieni puolesta, että eivät muista tuonpuolen suvun mummoa lainkaan....
Olin kyllä 39 mutta voitaneen laskea tähän ketegoriaan.
Miksi en olisi jaksanut? Terve ihminen! Jäin vieläpä tytön kanssa yksin kun hän oli 4- vuotias. En kokenut millään tapaa vaikeaksii tai raskaaksi. Oli vakituinen työ ja tulot, nuoruuden menohalut menty, oli aikaa lapselle.
Nyt tyttäreni on 33 ja olemme edelleen hyvin läheiset. En menettänyt yhtään mitään tulemalla äidiksi siinä iässä. Pintaliito ei muutenkaan kiinnostanut.
Kasvatin -inhoan sanaa kasvatus- hänet täysin yksin. Hänestä kasvoi älykäs ja fiksu ja sosiaalinen tyttö ja aikuinen.
Määrätietoinen ja omaa lujan tahdon. Menestyy elämässään niin yksityis- kuin työelämässäkin. Emme riipu toisissamme, hänellä on oma elämä ja koti, mutta välimme ovat erittäin hyvät ja tapaamme usein.
En todellakaan kadu enkä koskaan ole katunut!
Itsekseenhän se lapsi kasvaa, kun laittaa ruokaa nenän eteen. Rauhallisten vanhempien lapsista tulee rauhallisia. 20v adhd-veetit kasvattavat raskaita ja vilkkaita lapsia. Lapset kuuluu tehdä JUURI SILLOIN kun tuntuu siltä, ei kellon, kalenterin tai tiedekultin neuvojen mukaan
Onnea perheenlisäykseen