Te naiset, jotka olette parisuhteessa ja miehet lähestyy teitä usein, vaatiiko paljon itsekuria olla lähtemättä mukaan?

Naimisissa olevana naisena mun on vähän vaikea edes hahmottaa, mitä nää tilanteet on joissa perheellistä ihmistä tultaisiin jotenkin jatkuvasti yrittämään. Joskus joku mies salilla tuli toistuvasti jutulle, mutta sekin sitten loppui kun sivulauseessa mainitsin aviomiehen. Yökerhossa olen ollut viimeksi yli 10 vuotta sitten, töissä keskityn työhön, enkä ole kyllä huomannut esim. kassajonossa mitään vipinää muillakaan. 

Ikä korjaa monta vikaa. Kun naiselle tulee 40 mittariin, miehet karttaa naista ihan luonnostaan.  Usein myös oma mies lukeutuu tähän joukkoon.

En ole missään sellaisissa tilanteissa, joissa olisi luontevaa tulla yrittämään. Eivät miehet tule spontaanisti ehdottelemaan arkisissa tilanteissa, eikä näin ollut edes nuorena. Enemmänkin joku saattaa vain katsella. 

Vierailija kirjoitti:

Ei. Onnellisessa parisuhteessa olen aika sokea muille miehille. Toki suhde voi olla niin huonossa jamassa että huomaa alkavansa kiinnostua muista, mutta siinä kyllä puhutaan sitten jo eroaikeista eikä mistään syrjähypyistä. Lisäksi seksuaalisesti kiinnostavia miehiä on niin vähän, ettei sellaisia edes potentiaalisia kiusauksen kohteita tapaa edes joka vuosi. 

Kyllä ihmiset voivat ihastua hyvistäkin suhteissa. Kaiken lisäksi hyväkin suhde sisältää erilaisia kausia, ei kukaan ole onnensa kukkuloilla kymmeniä vuosia. On normaalia ihastua, eikä se tarkoita että olisi jo eron partaalla. 

Vierailija kirjoitti:

Ei vaadi itsekuria. Mulla on hyvä mies ja haluan juuri sen.

Minkä sen? En ymmärrä.

Ei yhtään. Ei ole minkäänlaista kiinnostusta kuin omaan kumppaniin. 12 vuotta yhdessä.

Ei tule kiusausta. Rakasta ihmistä ei petä.