Coldplay Chris Martin (47) ruokavalio
Syö vaan yhden aterian päivässä ja paastoaa yhden päivän viikossa.
Oli ollut lounaalla joskus aikoinaan Bruce Springsteenin luona ja oli ihmetellyt miksi Bruce on vieläkin timmimmässä kunnossa. Bruce sanoi, onpas hyvä että tulit lounasaikaan kylään, minä kun en syö kuin pelkän lounaan ja se on siinä! Chris ajatteli, että siinäpä seuraava haasteeni.
Pystyisitkö Brucen ja Chrisin ruokavaliota noudattamaan? Eli fyysisesti raskas työ ja vain yksi ateria päivässä.
Kommentit (75)
Myös Chris Martinin kihlatulla Dakota Johnsonilla on myös erikoiset elämäntavat. Ei syö aamupalaa, nukkuu 14 tuntia päivässä, käy kolme kertaa päivässä kylvyssä ja meditoi kaksi kertaa päivässä. Lisäksi treenaa viisi kertaa viikossa. Ei taida muuta sitten keretä tekemäänkään :D
Taitaa tälläkin hetkellä olla nukkumassa jossain Helsinkiläisessä luksushotellissa.
Pystyisin ja olen näin ajoittain elänytkin. Tosin en tee kauhean fyysistä työtä mutta treenaan paljon. Helppoa, kun siihen tottuu, ja olo on hyvä ja energinen. Aloittaminen on vaikeinta.
En pystyisi. Syön 4-5 kertaa päivässä ja iskee heikotus helposti jos ruokailuväli venyy. Ehkä tuohon tottuisi, jos pakko olisi. Ihan normaalipainoinen olen näinkin.
En ole ikinä syönyt kuin yhden lämpimän aterian päivässä.
Olen 55v
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin taisi olla kasvissyöjä.
Lopetti kasvissyönin erottuaan Gwyneth Paltrowista. Sen jälkeenkin noudattanut tiukkaa dieettiä, mutta Brucen kanssa lounaalla käydessään aloitti tämän uusimman hullutuksen.
Pitäisi palata tuohon. Aiemmin söin vain kerran päivässä enkä ole ikinä voinut paremmin.
Pystyisin. Ollutkin monesti. Kevyt olo kun kroppa on tyhjä.
Lihansyöjä ei taida päästä siihen olotilaan? Liha sulaa monta vuorokautta, kasvit 1 päivän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin taisi olla kasvissyöjä.
Lopetti kasvissyönin erottuaan Gwyneth Paltrowista. Sen jälkeenkin noudattanut tiukkaa dieettiä, mutta Brucen kanssa lounaalla käydessään aloitti tämän uusimman hullutuksen.
Parempi tällainen "hullutus", kuin se miten suurin osa ihmisistä syö, eli liikaa ja höttöruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Pystyisin. Ollutkin monesti. Kevyt olo kun kroppa on tyhjä.
Lihansyöjä ei taida päästä siihen olotilaan? Liha sulaa monta vuorokautta, kasvit 1 päivän.
Vieläkin kevyempi olo kun pääkin on täysin tyhjä.
Mick Jagger, 81, treenaa joku 3 tuntia päivässä aika monipuolisesti eri tyyppistä harjoittelua ja harrastaa lisäksi myös paljon joogaa. Hänellä on aina melkein oma personal trainer ja ravintoterapeutti matkassaan minne ikinä matkustaakin. Mutta koska hän treenaa niin paljon, niin hän kyllä syö ihan kohtuu paljon. Tosin pastaa tai perunaa ei taida syödä juuri lainkaan. Eli lautanen koostuu erilaisista kasviksista ja sitten jotain kalaa tai kanaa lisäksi. Punainen liha on vähemmällä tai pois kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei sitten mikään ihme, että on kuivan kapakalan näköinen. Sama kuin ex-vaimonsa Gwyneth.
Miksi pitäisi syödä vehnähiilareita, leipää, maitoa ja juoda tonkallinen kahvia päivän aikana?
Vierailija kirjoitti:
Mick Jagger, 81, treenaa joku 3 tuntia päivässä aika monipuolisesti eri tyyppistä harjoittelua ja harrastaa lisäksi myös paljon joogaa. Hänellä on aina melkein oma personal trainer ja ravintoterapeutti matkassaan minne ikinä matkustaakin. Mutta koska hän treenaa niin paljon, niin hän kyllä syö ihan kohtuu paljon. Tosin pastaa tai perunaa ei taida syödä juuri lainkaan. Eli lautanen koostuu erilaisista kasviksista ja sitten jotain kalaa tai kanaa lisäksi. Punainen liha on vähemmällä tai pois kokonaan.
Jep, kyllä nuo julkkikset näkevät todella paljon vaivaa kuntonsa eteen. Ihan tyhjästä ei pysytä kunnossa vanhuuteen asti. Kyse on vain siitä, mihin panostaa ja mitä on valmis tekemään.
En pystyisi enkä haluaisi, tykkään syömisestä liikaa.
Vaikeaa varmasti olisi tottua tuollaiseen rytmiin näin yli viisikymppisenä. Itse syön mieluummin useammin, mutta suht vähän kerralla. Eräs työkaverimies aikoinaan söi ainoastaan päivällisen. Oli kyllä monesti tosi kiukkuinen ja herkästi hermostuva, liekö syömisellä osuutta asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Pystyisin. Ollutkin monesti. Kevyt olo kun kroppa on tyhjä.
Lihansyöjä ei taida päästä siihen olotilaan? Liha sulaa monta vuorokautta, kasvit 1 päivän.
Miten joku voi olla näin pihalla? Liha on optimaalisinta ruokaa ihmiselle, ja ruoansulatuselimistölle sen sulattaminen on äärimmäisen helppoa. Liha menee hyötykäyttöön kehossa melkeinpä kokonaan, kun taas kasviksista ihminen ei pysty hyödyntämään juuri mitään kuitujen ja antiravintoaineiden takia. Kasvikset saavat mahan myllertämään (ilmavaivat, turpoaminen, vatsakivut, ripuli ym.), ja iso osa ulosteesta on sulamattomia hiilihydraatteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mick Jagger, 81, treenaa joku 3 tuntia päivässä aika monipuolisesti eri tyyppistä harjoittelua ja harrastaa lisäksi myös paljon joogaa. Hänellä on aina melkein oma personal trainer ja ravintoterapeutti matkassaan minne ikinä matkustaakin. Mutta koska hän treenaa niin paljon, niin hän kyllä syö ihan kohtuu paljon. Tosin pastaa tai perunaa ei taida syödä juuri lainkaan. Eli lautanen koostuu erilaisista kasviksista ja sitten jotain kalaa tai kanaa lisäksi. Punainen liha on vähemmällä tai pois kokonaan.
Jep, kyllä nuo julkkikset näkevät todella paljon vaivaa kuntonsa eteen. Ihan tyhjästä ei pysytä kunnossa vanhuuteen asti. Kyse on vain siitä, mihin panostaa ja mitä on valmis tekemään.
Julkkikset näkevät tosi paljon vaivaa kuntonsa eteen, mutta sitten ne ruokavaliot ovat yleensä aika normaaleja. Mua joskus nuorempana kiinnosti tosi paljon julkkisten ruokavaliot, kun olisin itse halunnut näyttää samalta. Luettuani niitä tarpeeksi, tajusin, että ne on melkein kaikki samanlaisia. Yksityiskohdat vaihtelee, mutta jos syö ihan perusjärjen mukaan terveellisesti, niin on jo 90 prosenttisesti lähellä sitä unelmakroppaansa.On ihan turha syödä jotain Gwyneth Paltrowin mainostamaa luuliemisoppaa, jos jälkkäriksi tunkee naamaansa pussillisen sipsejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mick Jagger, 81, treenaa joku 3 tuntia päivässä aika monipuolisesti eri tyyppistä harjoittelua ja harrastaa lisäksi myös paljon joogaa. Hänellä on aina melkein oma personal trainer ja ravintoterapeutti matkassaan minne ikinä matkustaakin. Mutta koska hän treenaa niin paljon, niin hän kyllä syö ihan kohtuu paljon. Tosin pastaa tai perunaa ei taida syödä juuri lainkaan. Eli lautanen koostuu erilaisista kasviksista ja sitten jotain kalaa tai kanaa lisäksi. Punainen liha on vähemmällä tai pois kokonaan.
Jep, kyllä nuo julkkikset näkevät todella paljon vaivaa kuntonsa eteen. Ihan tyhjästä ei pysytä kunnossa vanhuuteen asti. Kyse on vain siitä, mihin panostaa ja mitä on valmis tekemään.
Ja kun muuta ei ole kuin aikaa ja rahaa. Noiden pääasiallinen "työ" on pysyä kunnossa. Jos tekisivät 3-vuorotyötä tai muuta, niin tuskinpa onnistuisi.