Lue keskustelun säännöt.
Miksi niin monen +30v heteron deittailu on lähinnä jotain liikesuhteen solmimista
27.07.2024 |
Mihin molemminpuolinen rakkaus ja kunnioitus on kadonnut?
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Tämä on seurausta siitä ettei yhteiskunta toimi luonnollisesti. Ihmisen kuuluisi pariutua ja lisääntyä siinä 18-28 välillä. Ihmisen luonnontilassa osa 35-40v miehistä ja naisista on jo isovanhempia, kun taas tässä yhteiskunnassa missä elämme valtaosa on jopa lapsettomia joilla ei ole mitään kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta paitsi muutama "säätö".
On täysin luonnotonta että lapseton 37v alkaa ensimmäistä kertaa elämässään "vakavasti seukkaamaan". Siitä tulee sellaista mekaanista suorittamista. Intohimon irvikuva.
Muuten joo, mutta sanoisin että oikeampi ikähaarukka on 16-25v. Lähellä kolmeakymppiä aletaan olla jo liian aikuisia. Pariutumisen pitäisi mennä ihan luonnollisen ihastumisen kautta, että onpa ihana tyttö tai onpa ihana poika. Siinä kuuluukin olla sellaista naiviutta. Ei siinä kohtaa vielä mietitä raha-asioita, toisen työn statusta, lapsien tekoa tai sitä mitä toinen painaa sitten päälle kolmekymppisenä. Nuoria, hulluja, kaikki vielä hyvännäköisiä jne. Niin sen kuuluisi mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tapaillut ei-humanistista naista jonka elämän pääfokus ei olisi raha ja ura. Yksi jankkasi minulle siitä miten työkaveri saa 100€ enemmän palkkaa jossain asiantuntijatyössä yli tunnin.
Jotkut näistä ovat 35+ ja myös ajattelevat ettei heillä ole kiire lasten saantiin kun kyllä joku julkkisnainenkin sai 48 vuoden iässä lapsen.
Kyllä nelikymppisenä akateemisena eronneena miehenä pidän deittailua tässä iässä kuvottavana. Kaikki se iloisuus, perhoset vatsassa-tuntemus ja huoleton tulevaisuudenusko mitä oli joskus nuorempana loistaa poissaolollaan. Tuntuu että on jossain headhunterin haastateltavana tai työhaastattelussa.
Jotenkin sitä vaan viihtyy paremmin omissa oloissa. Etenkin kun edellisestä suhteesta ei tullut lapsia, joten voi ihan rauhassa elellä koiran kanssa ja eräillä tai katsella leffoja hyvän ru
Oma lukunsa ovat nämä kaikelle inhimilliselle ja kivalle irvailevat palstaincelit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on seurausta siitä ettei yhteiskunta toimi luonnollisesti. Ihmisen kuuluisi pariutua ja lisääntyä siinä 18-28 välillä. Ihmisen luonnontilassa osa 35-40v miehistä ja naisista on jo isovanhempia, kun taas tässä yhteiskunnassa missä elämme valtaosa on jopa lapsettomia joilla ei ole mitään kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta paitsi muutama "säätö".
On täysin luonnotonta että lapseton 37v alkaa ensimmäistä kertaa elämässään "vakavasti seukkaamaan". Siitä tulee sellaista mekaanista suorittamista. Intohimon irvikuva.
Muuten joo, mutta sanoisin että oikeampi ikähaarukka on 16-25v. Lähellä kolmeakymppiä aletaan olla jo liian aikuisia. Pariutumisen pitäisi mennä ihan luonnollisen ihastumisen kautta, että onpa ihana tyttö tai onpa ihana poika. Siinä kuuluukin olla sellaista naiviutta. Ei siinä kohtaa vielä mietitä raha-asioita, toisen työn statusta, lapsien te
Millä lailla ulkonäköön ihastuminen on jotenkin parempi vaihtoehto?
Mielestäni sen kuuluisikin olla liikesuhteen solmimista, koska se oikeasti on, jos siis tahtoo pitkäkestoisen suhteen.
Kestävän parisuhde tarvitsee kaksi ihmistä, joilla on samankaltaiset moraalit ja arvot. Samanlaiset haaveet ja heidän persoonallisudet sopivat. ei riitä pelkkä naiivii "onpas kiva poika tai onpas kiva tyttö", koska jos teillä on ihan erilaiset persoonallisuudet jotka eivät sovi yhteen, niin te eroatte siinä 1-3 vuoden jälkeen, paitsi jos toinen on todella alistuva ja läheisriippuvainen.
Kun on 30v niin ihmiset yleisemmin jo tietää, mitä he haluavat. Aivotkin on kypsyneet siellä 25v kieppeillä, niin on jo selkeästi ajatteleva aikuinen (yleisemmin). Näin kun ihminen tietää mitä hän haluaa ja millaiset arvot hänellä on, niin hän osaa kysellä ja katsoa onko se toinen oikeasti itselle sopiva tai ei.
En itse haluaisi takaisin sinne teinitason seurustelulle, jossa seurustellaan ulkonäön takia. Niin helposti päätyy suhteisiin, jossa toinen käyttää joko henkistä tai fyysistä väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on seurausta siitä ettei yhteiskunta toimi luonnollisesti. Ihmisen kuuluisi pariutua ja lisääntyä siinä 18-28 välillä. Ihmisen luonnontilassa osa 35-40v miehistä ja naisista on jo isovanhempia, kun taas tässä yhteiskunnassa missä elämme valtaosa on jopa lapsettomia joilla ei ole mitään kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta paitsi muutama "säätö".
On täysin luonnotonta että lapseton 37v alkaa ensimmäistä kertaa elämässään "vakavasti seukkaamaan". Siitä tulee sellaista mekaanista suorittamista. Intohimon irvikuva.
Muuten joo, mutta sanoisin että oikeampi ikähaarukka on 16-25v. Lähellä kolmeakymppiä aletaan olla jo liian aikuisia. Pariutumisen pitäisi mennä ihan luonnollisen ihastumisen kautta, että onpa ihana tyttö tai onpa ihana poika. Siinä kuuluukin olla sellaista naiviutta. Ei siinä kohtaa vielä mietitä raha-asioita, toisen työn statusta, lapsien te
Iloisuus ja pirskahtelevaisuus löytyy ihan keneltä vaan.
Luottavaisuus ja iloisuus ei muuten edellytä naiiviuutta. Vaan sitä luottavaisuutta ja iloisuutta.
Jos etsii nimenomaan naiiveja ihmisiä, niin etsijällä on iso, toistan I S O ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tapaillut ei-humanistista naista jonka elämän pääfokus ei olisi raha ja ura. Yksi jankkasi minulle siitä miten työkaveri saa 100€ enemmän palkkaa jossain asiantuntijatyössä yli tunnin.
Jotkut näistä ovat 35+ ja myös ajattelevat ettei heillä ole kiire lasten saantiin kun kyllä joku julkkisnainenkin sai 48 vuoden iässä lapsen.
Kyllä nelikymppisenä akateemisena eronneena miehenä pidän deittailua tässä iässä kuvottavana. Kaikki se iloisuus, perhoset vatsassa-tuntemus ja huoleton tulevaisuudenusko mitä oli joskus nuorempana loistaa poissaolollaan. Tuntuu että on jossain headhunterin haastateltavana tai työhaastattelussa.
Jotenkin sitä vaan viihtyy paremmin omissa oloissa. Etenkin kun edellisestä suhteesta ei tullut lapsia, joten voi ihan rauhassa elellä koiran kanssa ja eräillä tai katsella leffoja hyvän ruuan kanssa.
Suurinta osaa n
Minulle sopii tuollainen oikein hyvin. Luulinkin, että lasten lähdettyä miehen kanssa syödään, saunotaan ja harrastetaan seksiä.
Lasten lisäksi lähti mieskin. Nyt treffaan satunnaisesti toista eronnutta, joka odottaa omien lastensa kasvamista. Ehkäpä sitten onnistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on seurausta siitä ettei yhteiskunta toimi luonnollisesti. Ihmisen kuuluisi pariutua ja lisääntyä siinä 18-28 välillä. Ihmisen luonnontilassa osa 35-40v miehistä ja naisista on jo isovanhempia, kun taas tässä yhteiskunnassa missä elämme valtaosa on jopa lapsettomia joilla ei ole mitään kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta paitsi muutama "säätö".
On täysin luonnotonta että lapseton 37v alkaa ensimmäistä kertaa elämässään "vakavasti seukkaamaan". Siitä tulee sellaista mekaanista suorittamista. Intohimon irvikuva.
Muuten joo, mutta sanoisin että oikeampi ikähaarukka on 16-25v. Lähellä kolmeakymppiä aletaan olla jo liian aikuisia. Pariutumisen pitäisi mennä ihan luonnollisen ihastumisen kautta, että onpa ihana tyttö tai onpa ihana poika. Siinä kuuluukin olla sellaista naiviutta. Ei siinä kohtaa vielä mietitä raha-asioita, toisen työn statusta, lapsien te
Nuorena moni seurusteli lähinnä seurustelun takia, uusi asia jännitti ja houkutti - ei siinä useinkaan mitään syvällistä suhdetta tai erityisempää yhteensopivuutta edes haettu. Nimenomaan aikuisena haetaan oikeaa kipinää, kemiaa ja intohimoa, kiinnostutaan ja tunnetaan vetoa juuri siihen toiseen ihmiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni sen kuuluisikin olla liikesuhteen solmimista, koska se oikeasti on, jos siis tahtoo pitkäkestoisen suhteen.
Kestävän parisuhde tarvitsee kaksi ihmistä, joilla on samankaltaiset moraalit ja arvot. Samanlaiset haaveet ja heidän persoonallisudet sopivat. ei riitä pelkkä naiivii "onpas kiva poika tai onpas kiva tyttö", koska jos teillä on ihan erilaiset persoonallisuudet jotka eivät sovi yhteen, niin te eroatte siinä 1-3 vuoden jälkeen, paitsi jos toinen on todella alistuva ja läheisriippuvainen.
Kun on 30v niin ihmiset yleisemmin jo tietää, mitä he haluavat. Aivotkin on kypsyneet siellä 25v kieppeillä, niin on jo selkeästi ajatteleva aikuinen (yleisemmin). Näin kun ihminen tietää mitä hän haluaa ja millaiset arvot hänellä on, niin hän osaa kysellä ja katsoa onko se toinen oikeasti itselle sopiva tai ei.
En itse haluaisi takaisin sinne teinitason seurustelulle, jossa seurustellaan ulkonäön takia. Niin he
Ihmisen kehitys menee edestakaisin. On fiksut ja tyhmät kaudet. Hormonit määrittää paljon. Etenkin naisilla ne tekevät aaltoliikettä vuosikymmenien mittaan.
Koska ainoa minkä suhteen ihmiset on nykyään kärsivällisiä on työura ja lapset, kaikki muu pitää saada heti valmiina viimeistä piirtoa myöten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska pariutuminen on ensisijaisesti taloudellinen liitto. Mies huolehtii ulkoisista puitteista, nainen synnyttämisestä ja lapsista
Aikuista miestä on todella vaikea, ellei jopa mahdoton rakastaa. Kunnioituksen voi saada, jos kohtelee naista ja lapsia hyvin, sekä hoitaa oman roolinsa moraalisesti ja sosiaalisesti hyväksyttävästi. Lapsi saattaa jossakin määrin rakastaa isäänsä, ehkä. Kaikki lapsetkaan eivät rakasta, ja ihan syystä
Tästä olen aikalailla eri mieltä, mulla (kirjoitin tossa ylempänä et löysin duunarimiehen) nykyinen mies todella rakastettava ja hyväsydäminen, välittävä ihminen ja häntä on helppo rakastaa oikein aidosti. Ollaan oltu yhdessä kolmisen vuotta että ei tämä aivan ensihuuman piikkiin mene. Molemmilla pitkiä suhteita takana ja kokemusta siitä huonosta ihan tarpeeksi, kumpikin syvästi rakaste
Sivusta, sori mut mitä helvettiä!😂
Oon iteki aika pitkälle anaylsoija, mutta mutta, tämä antoi jo mojovat naurut, kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen, että tämä johtuu iän sijaan ainakin osittain deittailun siirtymisestä nettiin. Livepariutumisessa mennään kemiat edellä, nettitreffailussa potentiaalisia kumppaneita täytyy karsia aika pinnallisillakin perusteilla koska kemiaa on todella vaikea pelkästä kuvasta ja profiilista ennustaa. Sitten mennään kimppaan sen kanssa, joka on paperilla hyvä ja jonka kanssa kemiaa on "riittävästi", muttei usein puoliksikaan niin paljon kuin silloin kun kemia on valintakriteeri yksi. Siis jos vertaa pariutumismallia, jossa kumppaniksi valikoituu esim samasta opiskeluporukasta se tyyppi jonka kanssa kipinät räiskyy ja katse saa perhoset lentämään masussa.
On helppo ennustaa. Miesten profiileista suorastaan paistaa eläimellisyys, erektio ja kyvyttömyys rationaaliseen, sosioekonomiseen sitoutumiseen. Tämän vuoksi keskustelua johdatellaan siihen suuntaan ja katsotaan, kauanko kestää, en
Apua, eikö ihmiset tiiä mitä se "kemia" tarkoittaa? 😳
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kahdesta syystä:
1. Lähtökohtainen syy, miksi naiset pariutuvat tavismiesten kanssa on perhesuunnitelmat ja sosioekonominen asema. Ilman näitä, suurinta osaa parisuhteista ei syntyisi. Tämän todistaa jo se, kuinka paljon suurempi osa tätä nuoremmista ja vanhemmista naisista on sinkkuina.
Naisilla on painolastia entisistä suhteista ja säädöistä. Nainen on juossut juoksunsa komeampien ja itsevarmempien miesten kanssa, jotka ovat käyttäneet tilaisuuden hyödykseen ja tehneet mitä huvittaa. Tämä kaadetaan tavismiehen niskaan vaikka tämä ei ole säätöralliin osallistunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen, että tämä johtuu iän sijaan ainakin osittain deittailun siirtymisestä nettiin. Livepariutumisessa mennään kemiat edellä, nettitreffailussa potentiaalisia kumppaneita täytyy karsia aika pinnallisillakin perusteilla koska kemiaa on todella vaikea pelkästä kuvasta ja profiilista ennustaa. Sitten mennään kimppaan sen kanssa, joka on paperilla hyvä ja jonka kanssa kemiaa on "riittävästi", muttei usein puoliksikaan niin paljon kuin silloin kun kemia on valintakriteeri yksi. Siis jos vertaa pariutumismallia, jossa kumppaniksi valikoituu esim samasta opiskeluporukasta se tyyppi jonka kanssa kipinät räiskyy ja katse saa perhoset lentämään masussa.
Ei netissä tavattujenkaan kanssa mitenkään tarvitse "mennä yhteen paperilla hyvän kanssa". Kyllä siinäkin valtaosa menee lopulta kemia ja yhteensopivuus edellä, mutta alussa voi karsia pois sellaisia "paperilla vääriä", jotka o
Sitä minä tarkoitin riittävällä kemialla. Harva menee yhteen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole mitään kemiaa, mutta on eri asia kun hakukriteerit on paperilla hyvä + riittävästi kemiaa vs livepariutumisessa usein se jonka kanssa on kaikkein eniten kemiaa ja paperilla sopivuudesta tinkien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tinder varsinkin on näitä täynnä. Neljää kymppiä kolkuttelevia naisia jotka ovat olleet vuosia yksin eivätkä muusta osaa puhua kuin sijoitusasunnosta, palkasta, rahasta ja omaisuudesta.
Kerro jotain itsestäsi. Avaudu. Äläkä ole joku raharobotti.
Päivätyöni on numeroiden pyörittelyä. En jaksa sitä enää vapaa-ajalla.
Tämä.
Juuri viime kuussa tapasin yhden tapauksen.
Puhui työstään, totta kai tunkien kuvauksiin jokaisen mahdollisen englanninkielisen businesstermin jonka vain pystyi keksimään.
Ymmärtäisin, jos nainen olisi 80-tuntista työviikkoa painava ison sijoitusyhtiön pääomistaja ja toimitusjohtaja, joka pyörittää tuhansien asuntojen sijoitussalkkua ja miettii sivukonttorin perustamista Jenkkilään (mikä ei olisi yhtään sen kiinnostavampaa, koska ei olisi aikaa seurustella, mutta ymmärtäisin jos elämässä ei ole muuta). Mutta ei, mimmi on pikkupomo joka omistaa kaksi sijoitusyksiötä kaupungin halvimmalta alueelta, ja niistäkin toisesta pitäisi lunastaa puolet ex-mieheltä. Ei nyt helvetti sentään.
Minullakin on halpa sijoitusasunto ja pieni sijoitussalkku vanhuuden turvana, mutta ei tulisi mieleenkään lässyttää niistä treffeillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinder varsinkin on näitä täynnä. Neljää kymppiä kolkuttelevia naisia jotka ovat olleet vuosia yksin eivätkä muusta osaa puhua kuin sijoitusasunnosta, palkasta, rahasta ja omaisuudesta.
Kerro jotain itsestäsi. Avaudu. Äläkä ole joku raharobotti.
Päivätyöni on numeroiden pyörittelyä. En jaksa sitä enää vapaa-ajalla.
Tämä.
Juuri viime kuussa tapasin yhden tapauksen.
Puhui työstään, totta kai tunkien kuvauksiin jokaisen mahdollisen englanninkielisen businesstermin jonka vain pystyi keksimään.
Ymmärtäisin, jos nainen olisi 80-tuntista työviikkoa painava ison sijoitusyhtiön pääomistaja ja toimitusjohtaja, joka pyörittää tuhansien asuntojen sijoitussalkkua ja miettii sivukonttorin perustamista Jenkkilään (mikä ei olisi yhtään sen kiinnostavampaa, koska ei olisi aikaa seurustella, mutta ymmärtäisin jos elä
Väistit luodin.
Nämä ovat niitä mimmejä jotka pälättävät kaupan kassalla puhelimessa kovaäänisesti businessfinglishiä kaupan kassalla, postaavat vapaa-ajallaan firman markkinointipaskaa someen, ja nillittävät siitä kun koristetyyny on siirtynyt paikaltaan.
Kunnon alemmuuskompleksit, joita täytyy pönkittää näyttämällä miten menestyneitä ja boss ladyjä muka ollaann, kun juostaan nöyrästi oikeiden menestyjien käskyläisinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse lähdin Tinderistä juuri sen takia, että oli kuin jotain liikeneuvottelua. Mätsejä sain kyllä, mutta kaikki keskustelut toistivat samaa kaavaa. Multa kysytään mitä teen työkseni, miten montako kertaa käyn viikossa salilla ja pyydetään jotain listaa harrastuksista. Sitten alkaa se lapsiasian "neuvottelu", eli haluanko vielä lapsen tai montako vielä. Tivataan että kauanko on aikaa mun erosta, näenkö vielä exää ja niin edelleen. Se oli ihan kuin jotain kaupankäyntiä turkkilaisista matoista. Mä en ole ihmistyyppinä sellainen, että haluaisin neuvotella parisuhteesta. Haluan ensin tutustua rauhassa, katsoa että onko tässä kemiaa ja sitten ehkä keskustella ns. "käytännön logistiset asiat".
Ei ollut mun paikka toi Tinder.
Nuo sinulle esitetyt kysymyksethän olivat just sitä tutustumista.
Jos esim. toinen kertoisi minulle käyvänsä salilla, niin tuntuisi kohteliaalta kommentoida/kysyä siihen liittyen jotain - mutta kun en itse käy salilla, en oikeastaan keksisi kysyä muuta kuni just jotain sen tyyppistä että kuinka monta kertaa viikossa siellä käy. On kuitenkin kohteliasta osoittaa jotain kiinnostusta toisen harrastusta kohtaan. Toisaalta sitten taas, jos esim. itse haluaa lapsia ja etsii ihmistä, jonka kanssa perustaa perhe, ei ole mitään järkeä alkaa tunnustella kemioita lapsia haluamattomien kanssa - joten kyllä on erittäin fiksua selvittää ensin itselle tärkeät asiat ja karsia pois ne, joiden kanssa suhde olisi joka tapauksessa mahdoton.
Kuulostaa kuitenkin siltä, ettei keskustelu solju kovin luontevasti, jos se on kuvaamasi kaltaisia eri kysymysten esittämistä. Sinänsä harrastuksista kysyminen on varsin hyvä tapa aloittaa tutustuminen ja sen selvittäminen, millainen henkilö on kyseessä. Mutta jos tästäkään ei viriä sen kummempaa keskustelua, ollaan ehkä liian erilaisia. Itselleni on aika aikaisessa vaiheessa syntynyt jo ihan kiinnostavaa keskustelua elokuvista ja kirjoista, kun ne ovat olleet yhteisiä mielenkiinnon kohteita - mutta jos mitään yhteistä ei löydy, ehkä se silloin menee just tyyliin "kysymys - vastaus, vastakysymys - vastaus, joku muu kysymys - vastaus - jne"
Komppaan tätä. Työ ja harrastukset kertoo siitä, miten henkilö viettää aikansa ja todennäköisesti kertoo myös henkiön arvoista. Tämä on siis ihan hyvä avaus kun yrittää tutustua henkilöön. Jos itseä jännittää, voi olla tosi vaikea siinä vaiheessa letkauttaa mitään flirttiä ja "huoletonta". Jos henkilöt sopivat toisilleen, tulee se letkeys ja kemia kyllä kuvioon aika pian.
Ja kyllä lapsiasiasta kannattaa kysyä aikaisin. Kysymys ei tietenkään ole "haluatko lapsia minun kanssani" vaan haluatko lapsia ylipäätänsä. Jos vastaus on ei ja toinen nimenomaan haluaa lapsia, on tämä ilmiselvästi dealbreaker. Ei siinä vaiheessa aleta mitään kemioita testailemaan vaan suunnataan seuraaville treffeille.
Ymmärrän sen, ettei työhaastattelumainen tenttaaminen ole miellyttävää mutta ei mikään huoleton hauskanpito myöskään ole "kivaa" jos tavoitteena on löytää se oikea. Huoletonta hauskanpitoa löytyy joka nurkan takana mutta sillä ei ole minkäänlaista yhteyttä rakkauteen tai perheellistymiseen. Jos meinaa perheellistyä, niin siinä täytyy valitettavasti miettiä myös elämän realiteetteja vaikkei ne niin huolettomia ja hauskoja aina olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Sitä minä tarkoitin riittävällä kemialla. Harva menee yhteen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole mitään kemiaa, mutta on eri asia kun hakukriteerit on paperilla hyvä + riittävästi kemiaa vs livepariutumisessa usein se jonka kanssa on kaikkein eniten kemiaa ja paperilla sopivuudesta tinkien.
Ei ole mitään yhtä kaavamaista tapaa, miten ihmiset pariutuvat. Osa pariutuu paperilla hyvien kanssa, vaikka olisi tavattu livenäkin. Moni ei vaan saa tai löydä oikeasti sopivaa, joten joutuu sen vuoksi "tyytymään" riittävään kemiaan. Ei tähän olennaisesti vaikuta se, onko tavattu livenä vai netissä, vaan enemmän vaikuttaa se, kuinka todennäköistä henkilön on löytää/saada mitäkin, ja toisaalta myös se, kuinka kauan jaksaa odottaa ja etsiä. Jos on kova kaipuu suhteeseen, tyytyy helpommin "riittävään kemiaan", samoin jos oma itsetunto tai minökuva on huono ja uskoo, että ei voikaan löytää unelmakumppania. Hyvällä itsetunnolla varustettu, jolla ei ole kiire suhteeseen, jaksaa ehkä viisikin vuotta olla sinkkuna ja odottaa täydellistä kemiaa.
Myöskään se ei mene aina niin, että paras kemia on paperilla epäsopivan kanssa ja vain "riittävä kemia" paperilla hyvän kanssa. Pitää muistaa myös, että eri ihmisille ne paperilla hyvät tarkoittavat eri asioita. Ja myös kokemus kemiasta vaihtelee - jollekin siinä on olennaista juuri se, että ollaan samantyyppisiä ihmisiä, jolloin saa helpommin kokemuksen "sielunkumppanin" löytymisestä. Tällöin se paperilla hyvä ohjaa jo kohti kemiaa.
Jos ei ole tapana viettää aikaa ihmisten parissa, ei ylläpitää monipuolisia sosiaalisia suhteita eikä siten anna mahdollisuutta luontevaan tutustumiseen, niin silloin ainoa vaihtoehto on deittailu.
Deittailussa hylätään mahdollisuus tutustua ihmisiin orgaanisesti, vähä vähältä. Sen sijaan, että oppisit tietämään ja tuntemaan ihmiset kuukausien tai vuosien aikana, saat eteesi deitin ja hänen kuulet hänen hissipuheensa. Tehokasta!
Laskelmoivaa ja tehokasta, kuten sinäkin olet, selatessasi lihatiskin tarjontaa sen sijaan, että ylläpitäisit vaikka ihmiselle luontaisesti n. 150 sosiaalista suhdetta, ja alkaisit lämmittää välejä jonkun tutun tyypin kanssa. Koska eihän deittailijalla ole aikaa tällaiseen.
Kakkosmenetelmä on liiiiiiiian hidas ja liiiiiiian vaativa ja öyh ja röyh. Pitäisi saada rusinat pullasta, eli lämmin ja kiva tyyppi, jonka kanssa klikkaa, vaikka itse on jauhonmakuinen ja kylmä lihatiskityyppi.
Tinder varsinkin on näitä täynnä. Neljää kymppiä kolkuttelevia naisia jotka ovat olleet vuosia yksin eivätkä muusta osaa puhua kuin sijoitusasunnosta, palkasta, rahasta ja omaisuudesta.
Kerro jotain itsestäsi. Avaudu. Äläkä ole joku raharobotti.
Päivätyöni on numeroiden pyörittelyä. En jaksa sitä enää vapaa-ajalla.