Miksei kukaan muu ole huolissaan mielenterveyshoidon niukoista resursseista kuin esim edesmennyt Tapio Suominen?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se hoito tekee joillekin väärän tuloksen. Eli pitäisi olla huolissaan mitä mengelehoitoja osa saa vai auttoiko joku. Onko työpaineita, entä alkoholi, muuta. Joskus ihmiset ovat jo eläneet tarpeeksi kauan, eikä voida pelastaa.

Mitä ihmeen mengelehoitoja? Suurempi ongelma on se, että hoitoa ei ylipäänsä saa. Osastokuntoisille ei ole osastopaikkoja, ei aikuisille eikä lapsille/nuorille. Terapiaa ei saa kuin rahalla, koska Kelan tukemaan terapiaan on melkein mahdotonta päästä. Jos hoidossa tulee millä tahansa tasolla aikaraja täyteen, todetaan että no can do ja hyvää jatkoa.

Valtion johtajat ottaa kaikki rahat mitä saa keskuspankki taiottua että ei paljoa riitä muille.

Sori tätä on nykykommunismi

Onneksi on helppo tehdä itsari ettei tarvitse ainakaan olla elävänä kommunisti suomessa.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne resurssitkaan auta jos ei tiedetä miten hoitaa potilaita. Ja kun ei tosiaan tiedetä.

Tämähän se. Ennenvanhaan mielisairaaat suljettiin laitoksiin, suurin osa loppuelämäkseen. Niissä sentään suurin piirtein pystyttiin pitämään ihmiset hengissä. Jos ei muuten, niin köyttämällä sänkyihinsä kiinni, jotta eivät pääse vahingoittamaan itseään. Tai tekemällä lobotomia. Nykyisin ei voi tehdä muuta kuin koittaa erilaisia lääkityksiä ja  jos ei tehoa, sitten ei tehoa. Nuo entisajan hoitomuodot olisivat nykyisin rikos ihmisyyttä vastaan. 

Kun saisi edes niitä toimivia lääkkeitä. Mutta kaikille antipsykoottipaskaa.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi on helppo tehdä itsari ettei tarvitse ainakaan olla elävänä kommunisti suomessa.

Itseasiassa se ei ole helppoa, jos ei tiedä mitä tekee.

Oon kerran nuorempana yrittänyt. Luulin että vaan pillereitä ja viinaa tappaa ja vedin kaiken mitä oli kaapissa. No ei se tappanut. Onneksi en saanut pysyviä vammoja ja seuraavalla kerralla tiedän paremmin.

Useimmat kai yrittää enemmän kuin kerran.

Nämä julkisuuteen tulleet  tapaukset ovat vasta alkua,  kun sotesäästöt alkavat kunnolla vaikuttamaan. Pian ovat kadut täynnä mielenterveysongelmista kärsiviä, kun hoitoa ei saa, ellet ole rikas. Usa: n malliin mennään. Kiitos Orpo.

Vierailija kirjoitti:

Suomi on köyhä maa, jossa väestö on ikääntynyttä.

Meillä ei ole resursseja. Vaikka niitä kuinka tahtoisi, ei niitä tyhjästä synny. Ihmisten pitäisi ryhtyä enemmän ottamaan vastuuta itsestään ja auttamaan toisiaan.

Kyllä niitä resursseja löytyy, mutta ei terveydenhuoltoon ;)

Vierailija kirjoitti:

Olen itse vaikeasti masentunut, käynyt psykologilla, psykiatrilla ja terapiassa. Itseni päiviltä päästämistä olen miettinyt nelosluokasta lähtien, nyt olen jo +40v.

Lääkkeet on käytössä.

Kokemuksiini nojaten väitän, että on ihan turhaa syyllistää yhteiskuntaa/hoitoa tai sen toimimattomuutta siitä että Tapio tai se Bessin exä lopettaa itsensä. 

Jos halutaan olla varmoja, ettei ihminen vahingoita itseään, tulee se lääkitä zombiksi tai laittaa lepareihin loppuiäksi. Se ei liene tarkoitus.

Kuolema nyt vaan on lopputulema meille kaikille. Toisille se hetki koittaa aiemmin kuin toisille.

 

Elämä on lahja, joten sitä pitää kunnioittaa. Elämä on ihanaa, joten pitää nauttia joka hetkestä. Olen nuorena läpikäynyt vaikean psyykkisen sairauden, joten tiedän, mistä puhun.

Unohda siis psykiatrit, terapiat, lääkkeet ja ala harrastaa liikuntaa, jos et ole sitä jo tehnyt. Raittiissa ilmassa tunkkaisuudet lähtevät pääkopasta eikä tarvitse vatvoa jonninjoutavia asioita, kuten itsensä tappamista. Siinä on lääkettä tarpeeksi. Oli muuten Behmin exä tämä Liukkonen. 

Nyt kun sotesta säästetään hallituksen toimien vuoksi,  kaikki terveysongelmat tulevat räjähtämään käsiin. Ei ole rahaa, eikä  hoitajia. Usa: n malliin mennään, rikkaat saavat hoitoa, muut jääkööt ilman. Seuraukset ovat hirveitä. Suomi on pian häpeäpilkku Euroopassa. Naapurimaat porskuttavat, meillä kaikki menee alaspäin. Satonen polleana uhosi, että pian on 100.000 uutta työpaikkaa, mutta nyt olemme saman verran miinuksella. Konkurssit lisääntyvät, työttömyys lisääntyy. 

Mielenterveysongelmat kehittyy yleensä pitkän ajan kuluessa, monesti jo lapsuudessa on traumaattisia tapahtumia. Hoito ja kuntoutuminen ei ole nopeaa. Nyrkkisääntönä kuntoutumiseen menee yhtä pitkä aika kuin ongelmien kehittymiseen. Vaikka saisi ihan asianmukaista hoitoa. Paljon riippuu myös häiriön/sairauden laadusta, mutta korjaavat kokemukset ihmissuhteissa ja elämässä yleensäkin auttavat monia vähintään yhtä paljon kuin varsinainen aktiivinen hoito. 

Masennus on luulosairaus ja tekosyy olla laiska. 

Jos on kotona ja ei ota lääkärin määräämiä lääkkeitä, ei voi mitään. Ja ihan sama mitä jotkut taiteilijat kitisee kun eivät tajua mistään mitään, ottakoot vähemmän viinaa ja muita, niin ei ehkä pää tarvitsisi niin paljon apua. Oikeasti ihminen kotiutetaan kun lääkityksellä pärjää, ei aiemmin. 

Anteeksi kuka??

Kyllä täällä ollaan huolissaan enemmän kuin aloittaja tiedätkään,mutta esim tältä palstalta poistetaan kaikki sotea kritisoivat kirjoitukset. Sensuuri vallitsee,joten mitä voit tehdä,on kantelut,rikosilmoitukset,nauhoitteet,blogit,videot eri somealustoilla. Mikään nykylehdistö ei ota todellisia oikeusmurhia aiheekseen koska korruptio,woketus ja työpaikan menettämisen pelko. Onnea taisteluun.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne resurssitkaan auta jos ei tiedetä miten hoitaa potilaita. Ja kun ei tosiaan tiedetä.

Tämähän se. Ennenvanhaan mielisairaaat suljettiin laitoksiin, suurin osa loppuelämäkseen. Niissä sentään suurin piirtein pystyttiin pitämään ihmiset hengissä. Jos ei muuten, niin köyttämällä sänkyihinsä kiinni, jotta eivät pääse vahingoittamaan itseään. Tai tekemällä lobotomia. Nykyisin ei voi tehdä muuta kuin koittaa erilaisia lääkityksiä ja  jos ei tehoa, sitten ei tehoa. Nuo entisajan hoitomuodot olisivat nykyisin rikos ihmisyyttä vastaan. 

Parasta itsesuojelua on kieltäytyä turhista lääkkeistä. Minusta olisi voinut tulla täysi pilleristi jos olisin alkanut lääkkeitä (masennus) aikanani tottelevaisesti syömään. Kokeilin kyllä eri merkkejä mutta totesin melko pian että ihan yhtä tyhjän kanssa. 

Ymmärrän että on diagnooseja ja oireenkuvia joissa lääkkeet saattavat olla perusteltuja,jopa elintärkeitä. Nykyinen tilanne on kuitenkin karmea: nappia naamaan ja vieläpä montaa laatua. Mutta niinpä vain moni asettuu mielen potilaaksi odottamaan ihmeiden tapahtumista. Moni pilannut elämänsä juuttumalla pillerifirman kuuliaiseksi nielemisautomaatiksi. Ei kannattaisi, ei sen tiedon varassa mitä nykyään on tuosta bisneksestä saatavilla. Kukaan ei korvaa terveydellesi aiheutunutta pysyvää vahinkoa, tai harvemmin, ja mitä sekään lohduttaa.

Ongelmatapaukset jotka johtaa kuolemaan koskettaa pääasiassa miehiä ja eihän miehien elämällä ole arvoa

Mielisairaat kuolevat aina ja tämä kerta ei ollut poikkeus. Ei niitä kannata hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se hoito tekee joillekin väärän tuloksen. Eli pitäisi olla huolissaan mitä mengelehoitoja osa saa vai auttoiko joku. Onko työpaineita, entä alkoholi, muuta. Joskus ihmiset ovat jo eläneet tarpeeksi kauan, eikä voida pelastaa.

Mitä ihmeen mengelehoitoja? Suurempi ongelma on se, että hoitoa ei ylipäänsä saa. Osastokuntoisille ei ole osastopaikkoja, ei aikuisille eikä lapsille/nuorille. Terapiaa ei saa kuin rahalla, koska Kelan tukemaan terapiaan on melkein mahdotonta päästä. Jos hoidossa tulee millä tahansa tasolla aikaraja täyteen, todetaan että no can do ja hyvää jatkoa.

Tuohan se on ja ne vuodet menevät nopsaan.

Senpä takia pelkän terapiasuhteen varaan ei pidä laskea valtavia muutosodotuksia. Tuen ja rohkaisun tarpeen, samoin jatkuvuuden kyllä ymmärrän. On vain lohdutonta jos mikään ei kannattele terapian loputtua. Terapeutti ei siis ole ystävä. Tämä voi olla kova pala tajuta.

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelmat kehittyy yleensä pitkän ajan kuluessa, monesti jo lapsuudessa on traumaattisia tapahtumia. Hoito ja kuntoutuminen ei ole nopeaa. Nyrkkisääntönä kuntoutumiseen menee yhtä pitkä aika kuin ongelmien kehittymiseen. Vaikka saisi ihan asianmukaista hoitoa. Paljon riippuu myös häiriön/sairauden laadusta, mutta korjaavat kokemukset ihmissuhteissa ja elämässä yleensäkin auttavat monia vähintään yhtä paljon kuin varsinainen aktiivinen hoito. 

Kyllä oma aktiivisuus ja asenne on ihan ratkaisevaa. Yhteiskuntaa syyttäminen ei johda eteenpäin. Ennenkin on ollut surkeita kovia aikoja, puutetta vaikka mistä. Nyt on koetettava löytää merkitystä ja lohtua kaikkialta mistä vaan irtoaa, esim täältä.

Eli ennen nettiä oli sellaista lohdutonta mykkyyttä mitä nyt emme muista. Toki tosielämän kohtaamisia ei korvaa netti. Se ei tule muuttumaan.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi on helppo tehdä itsari ettei tarvitse ainakaan olla elävänä kommunisti suomessa.

Kuule kokeilepas, jotenkaan en nyt jaksa tähän uskoa.