Toivoin lapsena että minulla ei olisi ollut isää

Vierailija kirjoitti:

Minä taas toivoin lapsena, että minulla olisi ollut isä. Isäni kuoli kun en ollut vielä koulussakaan.

Sinulla oli varmaan hyvä isä?

Minä myös, onneksi isyys kumottiin myöhemmin.

Ymmärrän mitä aloittaja tarkoittaa, jos isä ei ollut hyvä. Minun isäni oli hyvä, tavallinen isä. Vaikka juopottelikin nuoruudessaan ja juhli hurjasti. Koskaan en kuitenkin pelännyt isää. Kun isä kuoli, olin murheellinen. Tajusin aikuisena kuinka hyvä isä minulla on ollutkaan. Huolehti että lapsilla on ruokaa ja piti perheen kurissa, ei väkivallalla ja pelottelulla. 

Ei noin voi sanoa. Jokaisessa isässä on jotain hyvää, onhan hän sinun isäsi. Yrittäisit vaan tulla toimeen, kaikilla ei ole mahdollista olla tekemisissä isänsä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ei noin voi sanoa. Jokaisessa isässä on jotain hyvää, onhan hän sinun isäsi. Yrittäisit vaan tulla toimeen, kaikilla ei ole mahdollista olla tekemisissä isänsä kanssa.

Sano tuo vaikka Elisabeth Fritzlille. Ei pelkkä biologinen isyys, siittiön hukkaaminen johonkin, tee kenestäkään isää, saati alkaa niin korvaamatonta isää.

Minun isänä alkoi käyttää hyväksi kun olin 7-vuotias. Koko lapsuuteni hakkasi äitiäni ja meitä. Uhkaili aseilla, rikkoi kotimme monta kertaa, lähenteli kavereitani. Ra i skasi juopporeissuillaan, ajoi humalassa viikottain, hakkasi koiriaan, ampui naapureiden kissoja. Olimme monta kertaa pakkasessa paossa. 

Iltaisin rukoilin, että isäni kuolisi. Ei vastattu tähän.

Itse olisin halunnut 6-vuotiaana samanlaisen äidin kuin kaverilla. 

Minä taas toivoin, ettei minulla olisi ollut äitiä. Fantasioin myös siitä, että isä olisi ottanut avioeron. 

Vierailija kirjoitti:

Minun isänä alkoi käyttää hyväksi kun olin 7-vuotias. Koko lapsuuteni hakkasi äitiäni ja meitä. Uhkaili aseilla, rikkoi kotimme monta kertaa, lähenteli kavereitani. Ra i skasi juopporeissuillaan, ajoi humalassa viikottain, hakkasi koiriaan, ampui naapureiden kissoja. Olimme monta kertaa pakkasessa paossa. 

Iltaisin rukoilin, että isäni kuolisi. Ei vastattu tähän.

Olen pahoillani ja samaistun. Emme voi muuta kuin yrittää nyt elää elämää ja tehdä itsemme onnellisiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olisin halunnut 6-vuotiaana samanlaisen äidin kuin kaverilla. 

Sama. Tällä kaverilla ei ollut isää, mistä olin kade, mutta hänellä oli liki täydellinen äiti, mistä olin myös kade. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et toivoisi jos tietäisit millaista helvettiä isän kuolema on kun on lapsi. Olet todennäköisesti itsekäs hemmoteltu joka ei osaa ottaa ketään muuta huomioon.

Olisi varmaan ollut ihan hirveä kokemus menettää lapsena se väkivaltainen, mielenvikainen alkoholisti. Mitä minä olisin menettänyt, en olisi saanut niin monta murtunutta luuta ja tikattavaa haavaa, kun se mielipuoli ei olisi päässyt kimppuun?

Sinä se olet itsekäs ja hemmoteltu, etkä tiedä todellisesta elämästä mitään.

Oikein toivon, että isäsi olisi vielä nussinut sinua perseeseen senkin huor#npentu.

 

Ihan oikeasti hei, mieti edes vähän mitä kirjoitat.

Isä joi paljon ja kun äiti uhkaili erolla isä uhkaili ettei aio tavata meitä ollenkaan jos äiti ottaa eron. Toivon niin paljon, että tuo olisi toteutunut, mutta ei..ovat edelleen yhdessä vanhemmat.

Olen itse kohta 30 ja asun jo poissa lapsuudenkodistani, mutta 12-vuotias pikkusiskoni asuu vanhempiemme kanssa. Säälin häntä, sillä isä on juoppo, joka on kännissä aina. Hän huutaa äidille ja siskolle, naapureille, kaikille. Siskollani ei ole yhtään ystävää, hän ei voi tuoda ketään kotiin, koska isä on hullu ja täysin arvaamaton. Äitini puolustaa isää aina, vaikka tämä tekisi mitä vaan. Häpeän häntä, häpeän isää ja todellakin haluaisin, että isä kuolisi ja kaikkien elämä paranisi 100 prosenttisesti! 

Vierailija kirjoitti:

Olen itse kohta 30 ja asun jo poissa lapsuudenkodistani, mutta 12-vuotias pikkusiskoni asuu vanhempiemme kanssa. Säälin häntä, sillä isä on juoppo, joka on kännissä aina. Hän huutaa äidille ja siskolle, naapureille, kaikille. Siskollani ei ole yhtään ystävää, hän ei voi tuoda ketään kotiin, koska isä on hullu ja täysin arvaamaton. Äitini puolustaa isää aina, vaikka tämä tekisi mitä vaan. Häpeän häntä, häpeän isää ja todellakin haluaisin, että isä kuolisi ja kaikkien elämä paranisi 100 prosenttisesti! 

Apua, tiedän tuon tunteen, ainoa vaan että olin itse tuo kotona asuva koulukiusattu nuori. Asuttiin pienellä paikkakunnalla ja kaikki tiesivät hullun, päissään riehuvan isäni. Siskosi on kuitenkin jo 13, ehkä hän voisi lähteä peruskoulun jälkeen toiselle paikkakunnalle opiskelemaan? Itse tein niin ja se oli pelastukseni. 

Pelkäsin alkoholisoitunutta ja remmiä heiluttavaa isää lapsena kauheasti. Vasta isän kuoltua on ollut mahdollista purkaa traumat ja ymmärtää että minussa ei ollutkaan vikaa. En ymmärrä miksi vanhemmat eivät eronneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse kohta 30 ja asun jo poissa lapsuudenkodistani, mutta 12-vuotias pikkusiskoni asuu vanhempiemme kanssa. Säälin häntä, sillä isä on juoppo, joka on kännissä aina. Hän huutaa äidille ja siskolle, naapureille, kaikille. Siskollani ei ole yhtään ystävää, hän ei voi tuoda ketään kotiin, koska isä on hullu ja täysin arvaamaton. Äitini puolustaa isää aina, vaikka tämä tekisi mitä vaan. Häpeän häntä, häpeän isää ja todellakin haluaisin, että isä kuolisi ja kaikkien elämä paranisi 100 prosenttisesti! 

Apua, tiedän tuon tunteen, ainoa vaan että olin itse tuo kotona asuva koulukiusattu nuori. Asuttiin pienellä paikkakunnalla ja kaikki tiesivät hullun, päissään riehuvan isäni. Siskosi on kuitenkin jo 13, ehkä hän voisi lähteä peruskoulun jälkeen toiselle paikkakunnalle opiskelemaan? Itse tein niin ja se oli pelastukseni. 

Hups, siis siskosi 12-vuotias. Painovirhe iski.

Itselläni oli hyvä isä, mutta olen nähnyt läheltä, ettei kaikkien isät todellakaan ole samanlaisia. Äitini puolestaan oli mt- ongelmainen ja elämä kanssaan oli raskasta meille kaikille. Tuolloin ei asiosta puhuttu, mutta kyllähän lapsuudessani kaikki kylillä tiesivät, että noiden äiti on hullu. Isäni on jo kuollut, äiti on edelleen elossa ja viimeiset kymmenen vuotta ollut jopa suhteellisen täyspäinenkin, mutta eihän nuo lapsuuden olot ole unohtuneet. Jos ei apua mielenterveysongelmiin tahdo saada nyt, niin ei kyllä tuolloin  70- luvullakaan helppoa ollut. 

Toivoin myös että isä oikeasti olisi lähtenyt ja ottanut eron niinkuin monesti uhkaili. Meillä ei käytetty alkoholia, mutta ilmapiiri oli usein äärimmäisen rajähdysherkkä ja isä saattoi suuttua jostain häipyä kotoa päiviksi ja syyksi riitti jos esim. menin äidin ja isän sänkyyn nukkumaan eikä äiti käskenyt minua pois. Sain myös lapsena usein kuulla että on minun syyni että isä tupakoi. Meitä oli useampi sisarus, mutta isä vihasi minua ihan erityisesti, koska olin kuulemma uppiniskainen lapsi.

Suurin haaveeni oli monta vuotta, että muuttaisimme äidin kanssa pois.

Minä kasvoin yksinhuoltajaperheessä äidin kanssa. Koulukaverit kadehdi, kun kävi meillä ja tutustui mun kotioloihin. Monella heistä oli väkivaltainen, juoppo isä ja elämä täynnä uhkaa ja pelkoa. Mon pyrki meille jatkuvasti kylään. Meillä oli kaikki hyvin. Varakkaita ei oltu, mutta pärjättiin ja oli turvallinen olo.

Ikuisesti muistan, kun mummo täytti 80 ja seurakunnan diakonissa kävi tervehdyskäynnillä, hän taputti minua päähän ja sanoi: voi sinua isätöntä raukkaa. Vaikka olin vasta lapsi, tajusin, että hän oli täysin ulkona alueen lasten tilanteesta. Asiantuntija. Vieläkin naurattaa.

Niinpä. Ai että, miten helppoa elämä olisikaan ollut jos kotona olisi ollut normaalia.