Ette usko, miten helpottavaa on, kun aspergertytär muuttaa pois kotoa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://a-klinikkasaatio.fi/ajankohtaista/laheisriippuvainen-on-koukuss…

Läheisriippuvainen ihminen asettaa toisen oletetut tarpeet omien tarpeidensa edelle. Tällainen ihminen kokee olevansa kovinkin empaattinen ja epäitsekäs, mutta oikeasti hänen toimintansa on kaikille osapuolille haitallista.

Näin ollen autismia ei siis tarvitse huomioida ollenkaan perheissä, vaan autisteilta vaaditaan samoja asioita kuin muiltakin riippumatta aistipulmista. Autistien tarpeet ovat siis vain läheisriippuvaisen vanhemman keksimiä oletettuja tarpeita. 

Tuo on juuri se piirre, mikä tekee nenteistä niin inhottavia olioita. Nentti osaa olla vain joko lapatossu tai täysi öykkäri. Nentti ei osaa pitää kiinni rajoistaan terveellä tavalla.

Minulla on ADHD mutta silti menetin hermot Asperger piirteisiin ex avomieheeni aika tehokkaasti. 

Hänellä oli tiukat rutiinit,järjettömiä omia sääntöjä ja samalla oli lapsenomainen ja odotti minun suunnilleen tekevän kaiken puolestaan.

Ja minä kun olen tälläinen tuulella käyvä sählä niin yhteenmuutto oli hirveä virhe. Muistan, kun mies käänteli viherkasveja ikkunalla oikein päin ja hermostui sitten kun oli päiväkahvin aika ja keitin jossain muuttolaatikoiden uunenissa. Jouduin hakemaan hänelle Ärrältä kahvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän aspergerpoika tuli takaisin kotiin 10 vuoden jälkeen. Parempi näin. Kaduttaa, että laitettiin hänet muualle asumaan ja "itsenäistymään" = yksinäisyyteen. Ei vaan tajuttu silloin. Hän oli käytännössä yksinäinen 10 vuotta, sairastui masennukseen ja sitä rataa. Nyt asuu meillä ja on nyt taas hyväkuntoinen, muttei tutkinnoista huolimatta kelpaa töihin vaikka hakee. Kun ei ole työkokemusta juurikaan. Meillä asuessaan tekee kaikki isoimmat kotityöt. Siivoaa, leikkaa nurmikon, kastelee istutukset, tekee talvella lumityöt, lenkkeilyttää koiran, auttaa mummiaan.

Mutta mistä hänelle toimeentulo??? On älykäs ja tekevä, mutta ulosanti erilainen. Haastatteluihin pääsee monesti, mutta siihen tyssää. Voin vakuuttaa, että olisi työntekijänä tunnollinen ja tarkka, mutta ei pääse mihinkään. 

Voisitteko te vanhemmat kysellä tutuiltanne, jos jollain olisi tarjota

Joskus työnantaja sai vajaakuntoisen työllistämiseen työkkärin kautta jotain tukea, voisiko siitä olla apua? En tosin tiedä, onko sellaista enää, tietoni ovat viime vuosituhannelta.

Oma as-poikani meni työkokeiluun kauppaan. Sai ensin hyllyttää, mutta opetteli kassankin ja hänellä on opintojen ohella ollut nyt sopivasti töitä. Ehkä työkokeilun tai jonkin harjoittelun kautta sunkin pojalla olisi mahdollisuus päästä näyttämään kyntensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://a-klinikkasaatio.fi/ajankohtaista/laheisriippuvainen-on-koukuss…

Läheisriippuvainen ihminen asettaa toisen oletetut tarpeet omien tarpeidensa edelle. Tällainen ihminen kokee olevansa kovinkin empaattinen ja epäitsekäs, mutta oikeasti hänen toimintansa on kaikille osapuolille haitallista.

Näin ollen autismia ei siis tarvitse huomioida ollenkaan perheissä, vaan autisteilta vaaditaan samoja asioita kuin muiltakin riippumatta aistipulmista. Autistien tarpeet ovat siis vain läheisriippuvaisen vanhemman keksimiä oletettuja tarpeita. 

Tuo on juuri se piirre, mikä tekee nenteistä niin inhottavia olioita. Nentti osaa olla vain joko lapatossu tai täysi öykkäri. Nentti ei osaa pitää kiinni rajoistaan terveellä tavalla.

Nenttiä on hyvin vaikea pitää oikeastaan lainkaan ihmisenä. Ihmisyyden tunnusmerkkinä on ymmärrys omasta, muista erillisestä persoonastaan. Nenteillä ei tätä ole (vaikka he mielellään kääntävät tämänkin asian päälaelleen), vaan he olettava muiden olevan täysin samanlaisia kuin he. Nentille on täysin utooppinen ajatus, että hänellä itsellään on tarpeita, mutta niin on muillakin. En ymmärrä, miten nentit ylipäätään pystyvät muodostamaan yhteiskuntia. Ehkä se perustuu sille, että sosiopaatit hallitsevat heitä rautaisella otteella.

Vierailija kirjoitti:

Lainaus: "Muuttoa on hoidettu pikkuhiljaa. Asunto on ollut kesäkuun alusta asti vuokrattuna. Auto hajosi tietenkin sopivasti juhannuksen jälkeen ja näin ollen suurin osa jäi tälle viikolle. Tein kyllä listan hoidettavista asioista ja sitä yhdessä katsottiin ja fiksailtiin, mutta se ei VOINUT olla täysin tyttären halujen mukainen, joten pulmia on tullut."

Meillä ainakin mikä tahansa muutos tai lyhyetkin muutot ovat olleet ihan hirveitä. Muistan yhdenkin kesätyön, taisi olla kandin teko tai olikohan pakollinen harjoittelu, jonka vuoksi perheen assi joutui muuttamaan vähäksi aikaa parin sadan kilometrin päähän.

Ajoin töiden jälkeen joka viikko kaksi kertaa assin seuraksi, ja viikonloppuisin hän tuli kotiin. Tehtiin työpaikkakunnalla ensin ruokaostokset ja sen jälkeen istuin pari, kolme tuntia hänen kesätyöasunnossaan kuuntelemassa kaikenlaista valitusta ja uhriutumista, jossa periaatteessa ei ollut päätä eikä häntää, sillä työpai

Tuli tästä mieleen. Itse ja ystäväni olemme lievästi aspergerisia, ei ole diagnosoitu, mutta masennus ja ahdistus on. Molempien perheissä on sukulinjassa vahvemmin aspergerisia henkilöitä.

Olen monelta osin ns. tavallinen ihminen. Kuormitun toki koko ajan, aistien vuoksi ja muutenkin. Arjen pitäisi olla sellaista, että on riittävästi turvallisia ja toistuvia rakenteita. Muutokset niissä kuormittavat jotenkin alitajunnan kautta, vaikka ei itse suoraan huomaisi syytä. Sitten tajuaa, että ok, x ja y vaikuttavat nyt siihen, että oloni meni pitkäaikaisesti huonoksi - kunnes tulee korvaavia rutiineja.

Niin. Siis meillä molemmilla on sellainen outo juttu, että emme pysty menemään x etäisyyden päähän kodista ilman "turvaihmistä" mukana. Voin hyvin kuvitella tyttäresi olon tuolla irrallaan turvallisesta ympäristöstä. Minulla etäisyys on sellainen, ettei se vaikuta jokapäiväisessä arjessa, mutta en matkusta yksin, koska kuormitus on nautintoa suurempi ja yleensä sitten purkautuu jollain ikävällä tavalla. Yleensä sairastun fyysisesti. Ystävälläni turvaetäisyys on todella pieni kodista, se haittaa ihan koko ajan kaikessa. Nämä muodostuivat tällaisiksi ongelmiksi siinä vaiheessa, kun jäimme omillemme. Ei puolisoa tai vanhempia.

Kysymys nenttien haukkujalle: koetko itse olevasi täydellinen ihminen ilman mitään vikoja? Jos vikoja on, niin mitä ne ovat?

Vierailija kirjoitti:

Kysymys nenttien haukkujalle: koetko itse olevasi täydellinen ihminen ilman mitään vikoja? Jos vikoja on, niin mitä ne ovat?

Onpas omituinen kysymys. Pitääkö myös tuomarin olla täydellinen ihminen, jotta voi esimerkiksi tuomita sarjamurhaaja-raiskaajan vankilaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys nenttien haukkujalle: koetko itse olevasi täydellinen ihminen ilman mitään vikoja? Jos vikoja on, niin mitä ne ovat?

Onpas omituinen kysymys. Pitääkö myös tuomarin olla täydellinen ihminen, jotta voi esimerkiksi tuomita sarjamurhaaja-raiskaajan vankilaan?

Oukei eli et ole täydellinen. Minusta sinä kärsit vakavasta ylimielisyydestä, mikä on yksi ikävimmistä luonteenpiirteistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP.ta on niin helppo haukkua, jos ei ole kokemusta autismin kirjon ihmisistä.

Minulla on kaksi autistista työkaveria ja kyllä myönnän, että väsyn välillä heihin. Kun koko ajan pitäisi muistaa tämä autismi ja kääntyä monelle mutkalle, kun he ovat autisteja. Selittää joka asia niin, että autisti ymmärtää sen. Miettiä omaa kommunikointia, että autisti ymmärtää. Ottaa paskaa niskaan, koska autistin ei tarvitse suodattaa sanojaan, koska on autisti.

Ymmärtää niitä huonoja päiviä, kun autistilla on joku lääkekokeilu. Ymmärtää, kun myöhästyy aina töistä, koska autisti jne...

Joskus tuntuu, että työpäivät hoidamme ja kuntoutamme näitä autisteja ja unohtuu se oikea työ

Ei, vaan te nentit valehtelette, kieroilette ja vaaditte kirjaimellisesti mahdottomia. Teiltä ei saa vaatia mitään, te saatte vaatia vaikka kuuta taivaalta. Toivon kaikkea

Tässä näköjään läpi ketjun kommentoinut uniikki erityinen paskahiutale. Työnnä pää perseeseesi ja pyöri motarille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP.ta on niin helppo haukkua, jos ei ole kokemusta autismin kirjon ihmisistä.

Minulla on kaksi autistista työkaveria ja kyllä myönnän, että väsyn välillä heihin. Kun koko ajan pitäisi muistaa tämä autismi ja kääntyä monelle mutkalle, kun he ovat autisteja. Selittää joka asia niin, että autisti ymmärtää sen. Miettiä omaa kommunikointia, että autisti ymmärtää. Ottaa paskaa niskaan, koska autistin ei tarvitse suodattaa sanojaan, koska on autisti.

Ymmärtää niitä huonoja päiviä, kun autistilla on joku lääkekokeilu. Ymmärtää, kun myöhästyy aina töistä, koska autisti jne...

Joskus tuntuu, että työpäivät hoidamme ja kuntoutamme näitä autisteja ja unohtuu se oikea työ

Ei, vaan te nentit valehtelette, kieroilette ja vaaditte kirjaimellisesti mahdottomia. Teiltä ei saa vaatia mitään, te

Ketjua lukeneena voisin todeta, että itse en katsoisi minkäänlaista paskakäytöstä kattoni alla, ihan sama, mikä sen paskakäytöksen syy olisi. Varsinkin jos muita lapsia, jotka kärsivät näiden itsensä korottajien takia. Laitokseen tuollaiset. Ja ymmärrän myös täysin, että jotkut kokevat katumusta siitä, että saivat kyseisenlaisen riesan lapsekseen. Pettymys varmasti kova ja täysin ymmärrettävä.

Vierailija kirjoitti:

Lainaus: "Muuttoa on hoidettu pikkuhiljaa. Asunto on ollut kesäkuun alusta asti vuokrattuna. Auto hajosi tietenkin sopivasti juhannuksen jälkeen ja näin ollen suurin osa jäi tälle viikolle. Tein kyllä listan hoidettavista asioista ja sitä yhdessä katsottiin ja fiksailtiin, mutta se ei VOINUT olla täysin tyttären halujen mukainen, joten pulmia on tullut."

Meillä ainakin mikä tahansa muutos tai lyhyetkin muutot ovat olleet ihan hirveitä. Muistan yhdenkin kesätyön, taisi olla kandin teko tai olikohan pakollinen harjoittelu, jonka vuoksi perheen assi joutui muuttamaan vähäksi aikaa parin sadan kilometrin päähän.

Ajoin töiden jälkeen joka viikko kaksi kertaa assin seuraksi, ja viikonloppuisin hän tuli kotiin. Tehtiin työpaikkakunnalla ensin ruokaostokset ja sen jälkeen istuin pari, kolme tuntia hänen kesätyöasunnossaan kuuntelemassa kaikenlaista valitusta ja uhriutumista, jossa periaatteessa ei ollut päätä eikä häntää, sillä työpaikalla hän koki viihtyvänsä.

Sitten yöllä ajelin aina pari sataa kilometria kotiin itku kurkussa ja ihmettelin, miksi ihmeessä suostun kaikkeen tähän.

Tästä ja monesta muustakin ketjun kommentista saa sellaisen kuvan, että monella tuntuu olevan vaikeuksia löytää järkevä keskitie ja ymmärtää tukemisen ja paapomisen ero. Jos ei ole kyse kehitysvammaisesta autistista, hän kyllä kykenee aikuisena ymmärtämään miksi äiti ei voi monta kertaa viikossa tulla käymään töiden jälkeen. Sitten taas jos ihan vapaaehtoisesti haluaa paapoa, niin ok mutta sitten ei pidä asiasta valittaa ja kääntää sitä autistin syyksi.

Ihmettelen myös sitä, että eikö tuollaisiin isoihin elämänmuutoksiin ole mitään ulkopuolista tukea saatavissa autisteille?

"Ketjua lukeneena voisin todeta, että itse en katsoisi minkäänlaista paskakäytöstä kattoni alla, ihan sama, mikä sen paskakäytöksen syy olisi. Varsinkin jos muita lapsia, jotka kärsivät näiden itsensä korottajien takia. Laitokseen tuollaiset. Ja ymmärrän myös täysin, että jotkut kokevat katumusta siitä, että saivat kyseisenlaisen riesan lapsekseen. Pettymys varmasti kova ja täysin ymmärrettävä."

Oma kokemukseni oli, että lapsuusaika oli vielä melko helppo, sillä assin kuormitusta pystyi säätämään. Perhepäivähoito sopi hyvin ja 90-luvun alussa koulussakin istuttiin vielä hiljaa pulpetissa ja viitattiin. Nykykoulu tuskin enää onnistuisi. Lisäksi ei tarvinnut käydä huvipuistoissa, eläintarhoissa, eikä muissakaan meluisissa paikoissa, sillä lapsi veti liinat kiinni jo ennen porttia ja sanoi, että mennään pois.

Imurointi, taulujen naputtaminen seinään ja ruokailu toki vaativat hieman erityisjärjestelyjä, mutta ongelmat muuttuivat pahoiksi vasta nuorena aikuisena, kun assi kuormittui kodin ulkopuolella jatkuvasta maskaamisesta ja purki sitten koko päivän pahan olon kotona luotettavassa ympäristössä.

Mielestäni oma keski-ikäinen assini maskaa jopa liikaa. Hän on oppinut, ettei kaikkea kannata töräyttää suusta ulos ja tarkkailee puheitaan ja sähköpostejaan piinallisen tarkasti sekä ihmettelee jälkikäteen, tuliko palaverissa sanottua jotain pahasti.

Lisäksi hän uskoo, että hänen pitäisi tehdä kaikki asiat heti, jos joku töissä keksii pyytää, ja siellähän toki pyydetään, jos huomataan, että joku tekee hyvää jälkeä nopeasti. Sekin on ominaisuus, joka kuormittaa ja purkautuu sitten kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaus: "Muuttoa on hoidettu pikkuhiljaa. Asunto on ollut kesäkuun alusta asti vuokrattuna. Auto hajosi tietenkin sopivasti juhannuksen jälkeen ja näin ollen suurin osa jäi tälle viikolle. Tein kyllä listan hoidettavista asioista ja sitä yhdessä katsottiin ja fiksailtiin, mutta se ei VOINUT olla täysin tyttären halujen mukainen, joten pulmia on tullut."

Meillä ainakin mikä tahansa muutos tai lyhyetkin muutot ovat olleet ihan hirveitä. Muistan yhdenkin kesätyön, taisi olla kandin teko tai olikohan pakollinen harjoittelu, jonka vuoksi perheen assi joutui muuttamaan vähäksi aikaa parin sadan kilometrin päähän.

Ajoin töiden jälkeen joka viikko kaksi kertaa assin seuraksi, ja viikonloppuisin hän tuli kotiin. Tehtiin työpaikkakunnalla ensin ruokaostokset ja sen jälkeen istuin pari, kolme tuntia hänen kesätyöasunnossaan kuuntelemassa kaikenlaista valitusta ja uhriutumista, jossa periaattees

Mietin, että äiti kannatteli aikuistuvaa lasta. Jos äiti ei olisi repinyt sitä selkänahastaan, olisi lapsen olo luultavasti eskaloitunut jotenkin. Jos se olisi johtanut hänet osaavan ammattiavun piiriin, olisi ollyt hyvä vaan antaa mennä. Mutta sellaisen saaminen on onnenkauppaa.

"Mietin, että äiti kannatteli aikuistuvaa lasta. Jos äiti ei olisi repinyt sitä selkänahastaan, olisi lapsen olo luultavasti eskaloitunut jotenkin. Jos se olisi johtanut hänet osaavan ammattiavun piiriin, olisi ollyt hyvä vaan antaa mennä. Mutta sellaisen saaminen on onnenkauppaa."

Voi olla, että kannattelin liikaa, sillä hänellä on muutama vakava fyysinen sairauskin, mutta lapsen kannalta lopputulos on ollut hyvä. On kaksi ylempää korkeakoulututkintoa ja koulutusta vastaava työ, jossa menestyy hyvin. Työkaverit eivät edes tiedä, että lapseni on assi. Lisäksi tohtorin tutkinto on melkein valmis, hän osaa laittaa ruokaa, leipoa, asuu osan ajasta omassa asunnossaan ja myöskin pitää kotinsa siistinä.

Hän osaa tehdä veroilmoituksensa (myös freelanserin) lomakekammosta huolimatta ja on saanut aikaiseksi ihan mukavan sijoitussalkunkin. Auton katsastus, huolto, laskujen maksu ja muutkin aikataulutusta vaativat asiat onnistuvat hyvin listojen avulla.

Ongelmana on edelleen se, että TV- ja radiohaastattelut sekä puhelimessa asiointi ovat kammotuksia ja työelämän liiallinen kuormitus purkautuu läheisille. Itse elän toivossa, että assyni oppisi vielä joskus ottamaan töissä vähän löysemmin rantein, eikä pieni ripaus empatiaakaan olisi pahitteeksi.

> Tässä näköjään läpi ketjun kommentoinut uniikki erityinen paskahiutale. Työnnä pää perseeseesi ja pyöri motarille.

Heh, nentti tehtailee itse tällaisia herjaamisaloituksia, mutta sitten, kun vastataankin samalla mitalla, niin se onkin ihan kauheaa :D

Saatanan nentit perkele.

Vierailija kirjoitti:

"Mietin, että äiti kannatteli aikuistuvaa lasta. Jos äiti ei olisi repinyt sitä selkänahastaan, olisi lapsen olo luultavasti eskaloitunut jotenkin. Jos se olisi johtanut hänet osaavan ammattiavun piiriin, olisi ollyt hyvä vaan antaa mennä. Mutta sellaisen saaminen on onnenkauppaa."

Voi olla, että kannattelin liikaa, sillä hänellä on muutama vakava fyysinen sairauskin, mutta lapsen kannalta lopputulos on ollut hyvä. On kaksi ylempää korkeakoulututkintoa ja koulutusta vastaava työ, jossa menestyy hyvin. Työkaverit eivät edes tiedä, että lapseni on assi. Lisäksi tohtorin tutkinto on melkein valmis, hän osaa laittaa ruokaa, leipoa, asuu osan ajasta omassa asunnossaan ja myöskin pitää kotinsa siistinä.

Hän osaa tehdä veroilmoituksensa (myös freelanserin) lomakekammosta huolimatta ja on saanut aikaiseksi ihan mukavan sijoitussalkunkin. Auton katsastus, huolto, laskujen maksu ja muutkin aikataulutusta vaativat asiat onnistuvat hyvin listojen

Joo, en kritisoinut vaan hienoa, että jaksoit. Sanon sen diagnosoimattomana ihmisenä, joka olisi myös tarvinnut vähän normaalista poikkeavaa tukea ja koska en sitä saanut, maailma on jäänyt kapeammaksi ja opinnot myös. 

Jumalauta kun olen kyllästynyt nentinretaleisiin.

Korona-aikana oli kuormittavaa, kun ei voinut kuin katsella sivusta, kun nentit panikoivat empatiapärinöissään ja aiheuttivat taloudelle peruuttamatonta vahinkoa. Mutta niinhän se näillä menee, yksi on tragedia, mutta miljoona on tilasto. Vanhukset oltiin tuotteistettu helpoiksi empatian kohteiksi, mutta ei taloustaantumakaan ole pelkkiä numeroita paperilla, vaan lukemattomia surullisia ihmiskohtaloita.

Voisitko sinä asiattomasti nenttejä haukkuva vähän miettiä meitä muita autisteja. Ei yhtään auta meitä, jotka ollaan superempaattisia eikä ikinä puhuttais noin kenestäkään, että pilaat meidän mainetta.

Ihan kammottavaa autistivihaa tästä ketjusta toki löytyy, mutta silmä silmästä on huono ja epälooginen ja epäeettinen tapa toimia.