Miten pääsitte yli oman vanhemman kuolemasta?

Ajan kanssa

Eivät ole vielä kuolleet. Mutta enpä usko sen olevan vaikeaa, kun ei oo läheiset välit. Varmaan vaan sit kestää totattua siihen, ettei enää soitella. Haudalla voi sitä käydä.

Kuolivat kun olin reilu parikymppinen. Ajan kanssa. Pyhinä vierailen muilla sukulaisilla, välillä puolison sukulaisilla.

Pakkohan siitä on päästä yli. Vanhemmat kuolevat, yllätys. Isäni kuoli 74-vuotiaana. Olin silloin itse 50.

Mutta kuolemansurusta jää aina jälki, ja sekin on hyväksyttävä. Me vain suremme kuolemassa eri asioita, vaikkapa sitä ettei kuollut vanhempi ollut kovin läheinen. Jos isä tai äiti on ollut paska eläessään, sellaisenkin ihmisen kuolemaa saa surra.

Kuoli 85v ja tapahtui 3v sitten.  Väistämätön osa ihmiselämää ja kiertokulkua. Kyllähän se sattui menettää rakas ihminen ja eihän se kaipuu koskaan katoa. Mutta jatkan elämää. En usko että kauaa elää toinenkaan vanhempi. Niin se menee.

Isäni kuoli 87 v muistisairaana viime talvena. Muistisairauden takia hän oli jo henkisesti poissa pari vuotta ennen kuolemaansa. Äiti 85 v elää, mutta on kiukkuinen ja kamala ihminen. En jää heitä suremaan. 

Isäni kuolemasta on nyt viisitoista vuotta. Olen päässyt siitä yli, mutta lapseni kuolemasta en ole päässyt enkä tule koskaan pääsemään.

En nyt oikein osaa muotoilla tätä oikein, mutta siis tuollaista tilannetta ei varsinaisesti tullut eteen kun tajusin jo äitini sairastuessa vakavasti, että huonosti siinä käy. Otin salaa asioista selvää. Käsittelin nämä asiat jo ennen kuolemaa. Olin itsekin tuolloin huonossa tilanteessa mm. työtön ja kärsin mielenterveysongelmista, joten se, että oma voittikin oli huono auttoi asioiden käsittelyä. Kun olin itsekin jäänyt oman onneni nojaan, enkä ollut saanut apua, vaan traumaattisen huonoa kohtelua ymmärsin niin käyvän varmasti myös muille. En uskonut ihmeisiin tai toivonut parasta. Emme myöskään olleet läheisiä ja elämään liittyi muutenkin kaikkea ikävää. Äitini kuoli 54-vuotiaana. Olin itse tuolloin 22-vuotias. Toki olin tuolloin sitten jo opiskelemassa. Tästä on jo kauan. 

Niin. Ehkä pitäisi kysyä miten pääsee muista(kin) asioista yli, jos vanhempaa ei ole. Vaikka jos on yksinelävä, talous, muutot, rajoitteet, sairaudet, välimatkat, talvi, flunssat tms. Aina riittää kysymyksiä. Kenelle soitella. Paikkakunnilla on myös omat rajoitteensa mitä siellä on ja mitä ei. Myös ihmisten suhteen. Suomi on pieni ja tämä ilmasto.

Äiti oli 61 ja isä 69 kuollessaan.

Isä kuoli 51-vuotiaana. Ei tuntunut missään, ei oltu tavattu vuosikausiin.

Kuolema on pahempi silloin ja sen käsittely, jos vanhemmat tai toinen ei ole välittänyt lapsestaan/lapsistaan. Yleensä hautajaisten jälkeen nousee pintaan kaikki ikävät asiat. Ja jos ne jäävät painamaan mieltä ja aiheuttavat joitain oireita, niin silloin kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen. 

Molemmat vanhempani elivät pitkän elämän, kuolivat ysikymppisinä. Väistämättömän hyväksyy, suree tietysti. Varmaan olisi ollut vaikeampaa, jos olisivat kuolleet nuorempana.

Isäni menehtyi 6 vuotta sitten, olin 27. Ei kai tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa elämää? Tai mitä muuta tälle voisi, ei mitään. Kyllä katkeruutta tulee väistämättä kun muut kertovat siitä mitä tekevät perheenä isovanhempien kanssa. Minun lapseni eivät ikinä edes tavanneet pappaansa, joka olisi ollut niin hyvä isovanhempi.

Miksi siitä pitäisi päästä yli? Ei suru ole mikään asia, josta pitää päästä eroon. Sen kanssa vain opetellaan elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Niin. Ehkä pitäisi kysyä miten pääsee muista(kin) asioista yli, jos vanhempaa ei ole. Vaikka jos on yksinelävä, talous, muutot, rajoitteet, sairaudet, välimatkat, talvi, flunssat tms. Aina riittää kysymyksiä. Kenelle soitella. Paikkakunnilla on myös omat rajoitteensa mitä siellä on ja mitä ei. Myös ihmisten suhteen. Suomi on pieni ja tämä ilmasto.

No jo oli kryptinen vastaus. Miten ilmasto liittyy vanhemman kuolemaan? Tai paikkakunta missä asuu?

Samalla tyylillä kuin 110m:n aidoista.

Vierailija kirjoitti:

Miksi siitä pitäisi päästä yli? Ei suru ole mikään asia, josta pitää päästä eroon. Sen kanssa vain opetellaan elämään. 

Kerro miten opetellaan elämään surun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi siitä pitäisi päästä yli? Ei suru ole mikään asia, josta pitää päästä eroon. Sen kanssa vain opetellaan elämään. 

Kerro miten opetellaan elämään surun kanssa.

Jatkamalla elämää päivä kerrallaan. Eipä siinä oikein muuta vaihtoehtoa ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi siitä pitäisi päästä yli? Ei suru ole mikään asia, josta pitää päästä eroon. Sen kanssa vain opetellaan elämään. 

Kerro miten opetellaan elämään surun kanssa.

Jatkamalla elämää päivä kerrallaan. Eipä siinä oikein muuta vaihtoehtoa ole. 

Ei tuo ole mikään vastaus. Myös suremattomat jatkavat elämää päivä kerrallaan. Emmehän me voi muullakaan tavalla elää.