Lue keskustelun säännöt.
Kolmekymppisyys naisena 2020-luvulla
22.07.2024 |
Kipuilen monien asioiden kanssa.
Olen sinkku, eronnut vajaa vuosi sitten. En tiedä löydänkö enää parisuhdetta ja saanko koskaan lapsia. Ja haluanko niitä edes.
Milleniaalina tiedän mitä on kun saa pahan burnoutin. Toivun sekä erosta että burnoutista edelleen.
Tulen kristillisestä perheestä/suvusta. Kuitenkaan ystävät ja tuttavat eivät suurin osa kuulu edes kirkkoon, sisaruksenikin ovat "kasvaneet ulos" kristillisyydestä. Exäni on ateisti. Itseäni kristillisyydessä on teini-ikäisestä kiehtonut ja kutsunut jokin. Mutta on myös paljon sellaista mitä en siinä voi ymmärtää. Oma hengellisyys on siis jotenkin kriisissä :)
Mitä te muut kolmekymppiset mietitte elämästänne?
Ainakin omassa tuttavapiirissä on tosi monenlaisia elämäntilanteita. Jollakin on 4 lasta, joku on ollut aina sinkku, joku opiskelee ja toinen on töissä, joku on lähdössä ulkomaille opiskelemaan, joku kärsii lapsettomuudesta, moni miettii alanvaihtoa, on erilaisia psyykenongelmia, moni nainen käy terapiassa jne.
N31
Kommentit (22)
Lapsia en halua, pitkä 18 vuoden parisuhde takana. Haluaisin muuttaa maalle rauhoittumaan. Muita sosiaalisia suhteita miehen lisäksi en oikein jaksa ja harvaan palkkatyöhönkään minusta enää on, kroppa alkaa prakailla. Siellä maalla nousisi omavaraisuusaste. 37 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta tuo kriiseily, että löytyykö miestä ja saako lapsia. Myöskin burnout ja alanvaihto takana. Pitää vaan etsiä sitten jotain muuta sisältöä elämään jos perhettä en saa, sen hyväksymistä olen työstänyt ja olen ok asian kanssa. Toki se välillä ajoittain tuottaa tuskaa.
mukavaa kesää sinulle! Ja toivon sinulle paranemisia. Ehkä tuosta kriisistä ammennat vielä jotain suurta viisautta elämääsi.
Mä oon kolmekymppisenä toteuttanut kaikki unelmani, nyt elän nauttien niistä. Mulla on (avo)puoliso, naimisiin ei haluta, omakotitalo maalla, kaksi koiraa, oma hevonen. Lapsia en ole koskaan halunnut. Työstäni en niin välitä, mutta se menettelee. Olisi kiva, jos joskus olisi vielä rahaa toiseen hevoseen ja vaikka omaan veneeseen.
Olen 37v eli lähempänä 40v joten en ehkä voi vastata toisaalta tähän keskusteluun jos vastauksia toivottiin nimenomaan kolmekymppisiltä.. Sanoisin että 30v on hyvin nuori vielä ja maailma on avoinna, on mahdollisuudet ja tiet ihan mihin tahtoo 💛 Itse elän ns. unelmaani, minulla on perhettä ja vähän menetyksiä, aviomies, kiva talo hyvällä tontilla, työpaikka ja harrastukset sekä matkustelemme jne. Lapsia meillä ei omasta tahdostamme ole, lapset ovat toisaalta aivan ihania mutta jos haluaa reissata ja kiipeillä vuoristoissa jne niin ei ne ihan tähän elämäntyyliin sovi. En ole varsinaisesti uskonnollinen, mutta toisaalta jossain määrin hengellinen. Koen kristinuskon ja buddhalaisuuden arvojen lähimpinä omiani.
Kiitos kommenteista! Mielenkiintoista lukea. Kauas on tultu niistä ajoista kun kolmekymppisillä oli lapset tehtynä. Edellisiltä sukupolvilta on vaikea ottaa oppia omaan elämään kun elämänvalinnat ei mee yhtään samalla kaavalla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sori, oon 42 v, tahtomattaan lapseton, miehetön ja taloon, ja kyllä suosittelisin sitä ihan perinteistä kaavaa, jos ei oo mitään erityistä intohimoa olla joku van life-someinfluensseri tms. Että etsii miehen, tekee väh yhden lapsen, hommaa talon kivalta alueelta. Viimeistään tässä iässä sen näkee, millasta elämä ilman noita "norminmukaisia Ah niin epätrendikkäitä" asioita on. Ihan kamalaa, yksinäistä ja näköalatonta. Ystävät ym on kaikki jo pitkään viettäneet suurimman osan ajastaan perheidensä ja sukujensa kanssa ja uusille ystäville ei kellään oo aikaa.
Miks "vauva" foorumilla on niin monta lapsetonta naista? Sama kun menis päivittäin maastopyöräilyfoorumille eikä omista edes kaupunkipyörää eikä aio koskaan omistaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miks "vauva" foorumilla on niin monta lapsetonta naista? Sama kun menis päivittäin maastopyöräilyfoorumille eikä omista edes kaupunkipyörää eikä aio koskaan omistaakaan.
Koska tämä on Suomen suosituin keskustelupalsta, siksi.
Vierailija kirjoitti:
Sori, oon 42 v, tahtomattaan lapseton, miehetön ja taloon, ja kyllä suosittelisin sitä ihan perinteistä kaavaa, jos ei oo mitään erityistä intohimoa olla joku van life-someinfluensseri tms. Että etsii miehen, tekee väh yhden lapsen, hommaa talon kivalta alueelta. Viimeistään tässä iässä sen näkee, millasta elämä ilman noita "norminmukaisia Ah niin epätrendikkäitä" asioita on. Ihan kamalaa, yksinäistä ja näköalatonta. Ystävät ym on kaikki jo pitkään viettäneet suurimman osan ajastaan perheidensä ja sukujensa kanssa ja uusille ystäville ei kellään oo aikaa.
No johan on säälittävää tekstiä. Olen 45, tahattomasti lapseton. Miestä en enää edes halua, enkä niitä lapsiakaan. Se juna meni jo ja hyvä niin. Ostin itse oman kämppäni, minulla on hyvä työpaikka ja laaja ystäväpiiri. Teen erilaisia matkoja silloin kun huvittaa, suurimman osan vapaa-ajasta vietän harrastuksessa, jossa on paljon ihmisiä. Elämä on hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi avioeroa, jälkimmäisessä erossa mies otti lapset, on kärsitty väkivaltainen parisuhde sekä narsisti, työpaikka lähtenyt alta, muuttoja ihan liian monesti lyhyen ajan sisään... nyt on sentään vihdoinkin hyvä parisuhde.
Olen hippi taitelija, parisuhteessa, asun yksiössä, miehen kanssa ei siis vielä asuta yhdessä. emme halua lapsia. Elämä ompi mukavaa. Olen perusterve, mitä nyt pieniä sairauksia jotka silloin tällöin tuottaa vaivaa. Tykkään tehdä taidetta, askarrella, tänä vuonna harjottelin virkkaamaan. En ole koskaan ollut kunninahimoinen joten mitään ikäkriisiä ollut koskaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös huomannut miten eritavoilla tämän ikäiset nykyään elävät. Tunnen ihmisiä jotka elävät kuin 20-vuotiaat, joillain taas on iso talo maalla, joillain vastasyntynyt esikoinen ja joillain jo teini ja avioero takana, osa matkustaa, opiskelee jne. Hyvin erilaisia elämäntapoja.
Itselläni on puoliso, en ole naimisissa emmekä halua lapsia. Alaa on vaihdettu ja nykyinen ura vielä aivan alussa, taloudellinen tilanne ei kummoinen, vuokraa maksan ja opintovelat. Mutta ehkä tämä tästä, en haaveile suurista. Kunhan toimeen tulisi ja tämä ala on kuitenkin se ns. intohimoala.
Olen käynyt terapiassa. Sitä voin kyllä suositella. Uskonasiat ei ole minulle läheisiä, mutta kyllä on tullut kriiseiltyä tätä elämää ja maailmaa ympärillä. Luen paljon, haaveilen matkustamisesta ja haluan oppia ymmärtämään.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi avioeroa, jälkimmäisessä erossa mies otti lapset, on kärsitty väkivaltainen parisuhde sekä narsisti, työpaikka lähtenyt alta, muuttoja ihan liian monesti lyhyen ajan sisään... nyt on sentään vihdoinkin hyvä parisuhde.
Ihana kuulla että nyt oot hyvässä parisuhteessa, kaiken tuon jälkeen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sori, oon 42 v, tahtomattaan lapseton, miehetön ja taloon, ja kyllä suosittelisin sitä ihan perinteistä kaavaa, jos ei oo mitään erityistä intohimoa olla joku van life-someinfluensseri tms. Että etsii miehen, tekee väh yhden lapsen, hommaa talon kivalta alueelta. Viimeistään tässä iässä sen näkee, millasta elämä ilman noita "norminmukaisia Ah niin epätrendikkäitä" asioita on. Ihan kamalaa, yksinäistä ja näköalatonta. Ystävät ym on kaikki jo pitkään viettäneet suurimman osan ajastaan perheidensä ja sukujensa kanssa ja uusille ystäville ei kellään oo aikaa.
Ei ja ei. Toisen helvetti on toisten taivas. Mulle sun taivas ois täyttä helvettiä.
Mietin sitä, että tuhlasin parhaat nuoruusvuoteni narsistin kanssa parisuhteessa. Olen nyt 30 vuotias ja lapseton. Harmittaa, etten arvostanut itseäni. Olin lähes 15 vuotta narsistin kanssa.
No mä vasta tapasin sen oikean tuossa 30v.... Olen siitä hetkestä lähtien ollut onnellisempi. Olin yksinäinen nuori ja kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Todella mukavaa että on ihana kumppani.
Ah, kolmekymppisyys tuo kamala tauti. Onneksi aika parantaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori, oon 42 v, tahtomattaan lapseton, miehetön ja taloon, ja kyllä suosittelisin sitä ihan perinteistä kaavaa, jos ei oo mitään erityistä intohimoa olla joku van life-someinfluensseri tms. Että etsii miehen, tekee väh yhden lapsen, hommaa talon kivalta alueelta. Viimeistään tässä iässä sen näkee, millasta elämä ilman noita "norminmukaisia Ah niin epätrendikkäitä" asioita on. Ihan kamalaa, yksinäistä ja näköalatonta. Ystävät ym on kaikki jo pitkään viettäneet suurimman osan ajastaan perheidensä ja sukujensa kanssa ja uusille ystäville ei kellään oo aikaa.
Ei ja ei. Toisen helvetti on toisten taivas. Mulle sun taivas ois täyttä helvettiä.
No niin minäkin luulin vielä 30 v etten halua tuollaista perinteistä perhe-elämää, mut se johtuikin vain siitä että oma lapsuuden perhe-elämä oli niin kamalaa. Sitten kun kaverit alkoi 30+ tekemään lapsia niin huomasin että eihän ne olekaan hirveitä vaan kivoja ja hauskoja ja että perhe-elämän ei tarvitse olla pelkkää huutoa, riitelyä ja ryyppäystä.
Vierailija kirjoitti:
Ah, kolmekymppisyys tuo kamala tauti. Onneksi aika parantaa.
Kivempaahan kolmikymbbisenä on... Nuorena oli kauhiaa yrittää kuulua joukkoon joissa oli muita nuoria. Kun en ole koskaan tuntenut olevani "nuori sielu" xD Jos ymmärrät mitä tarkoitan. Kun pyörin noissa kouluissa ja kursseilla niin piti aina yrittää sulautua nuorten ryhmiin joissa oli nuorten jutut mutta en tajunnut niistä hölkäsen pöläystä.
Olis upeaa kuulla teidän ajatuksia!
Ap