Paniikkikohtaus Alkossa
Olin viime viikolla ostamassa viiniä Alkosta. Kun tulin, ensimmäisenä tuli myyjä kysymään tarvitsenko palvelua. Vastasin kohteliaasti että katselen ja kysyn jos tarvitsen. Heti hänen perään tuli toinen myyjä. Siis ihan 30 sekunnin perään. Suhtauduin tuohon ihan huumorilla, myyjä ei varmasti nähnyt aiempaa tilannetta. Jäin katselemaan viinejä ja googletin samalla viiniarvosteluita. Juon yksin, joten valitsen aina ajan kanssa jonkun viinin jota haluan kokeilla kun useampaa ei kerralla pysty.
Olin tosi ajatuksissa ja yhtäkkiä kassalla ollut kolmas myyjä tuli kysymään tarvitsenko apua. Siinä kohtaa ihan oikeasti jotenkin säikähdin ja tuli tosi, tosi ahdistunut olo. Tiedän että tämä kuulostaa hassulta ja itsekin yllätyin omasta reaktiosta, mutta mulla jotenkin syke nousi ja ahdistuksen tunne ei lähtenyt vaikka koitin vakuutella itselleni että kaikki on ok.
Jouduin ahdistuksen vuoksi ihan poistumaan myymälästä, kun en pystynyt enää keskittymään. Istuin varmaan 5 minuuttia ulkona ja palasin ja sanoin ihan ystävällisesti, että on kiva kun palvellaan, mutta 3 eri myyjää kun tulee tuolla tavalla niin oikeasti alkaa jo olla aika häiritsevää asioida. Ihmettelen myös sitä, miksi kassakin vielä sekaantuu kun kaksi myyjää ihan kiersi jo myymälää.
Viinit on ollut mulle rakas harrastus ja olen nauttinut siitä kun joskus viikon päätteeksi käyn ajan kanssa valitsemassa jotain, monesti siis ihan vaikka pienen tai jopa alkoholittoman, mutta nyt ajatus siihen myymälään palaamisesta ei tunnu enää mukavalta ja pohdin jopa kävisinkö marketissa jatkossa (vaikka valikoima huonompi).
En tiedä miksi kirjoitan tästä. Ehkä purkaakseni omaa reaktiotani kun yllätyin itsekin miten ahdistavaksi tuon koin.
Oon luonteeltani sellainen että kun joku asia kiinnostaa, saatan olla tosi syventynyt siihen ja ehkä siksi oikeasti säikähdin siellä kun luulin ikäänkuin olevani sitten rauhassa.
Oon tykännyt Alkon palvelusta ja monesti kysynytkin myyjiltä, mutta tuon kokemuksen myötä ahdistaa.
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Minusta Alkon palvelu on mennyt överiksi juuri tuon takia että tullaan heti kyselemään että tarvitseeko apua tms. Miksi siellä ei saa rauhassa katsella valikoimaa vaan tullaan häiritsemään. Tulee vain vaivaantunut olo ja tunne että kuuleeko ne että varastan tässä kohta jotain. Liekö joku myynninedistäminen tarkoituksena mutta voisivat pysyä siellä kassalla mieluummin kuin tulla siihen haitoksi.
Kyllä ne kuuleekin ne lasipullot. Kannattaa pölliä muovisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten korkki kiinni. Sulla on alkanut tulla hermosto-oireita. Ne korjaantuu jos lopetat ajoissa. Nyt voisi olla täydellinen hetki.
Kuten kirjoitin niin juon maksimissaan kerran viikossa alkoholia, usein valitsen alkoholin sijaan alkoholittoman viinin. Kulutukseni ei ylitä mitään riskirajoja, olen tuosta tarkka.
Et ole sitten koskaan itse hätkähtänyt missään mitään?
Kyllä sulla on oikeasti pahoja ongelmia. Viini harrastajat on mielestäni alkoholisteja, kun selitetään ettei edes ruokaa syödä ilman viiniä. Toisekseen normaalisti ihmisen ei pidä laskea mitään riskirajoja ja ole tarkka ettei vaan ylity. Toki niin ne on juopot aina selitelleet että pikkuisen vain viiniä maistan
Nyt purat kyllä jotain omaa ahdistusta. Ikävää jos sinun lähipiirissä on ihmisiä joille alkoholi on ongelma. Juuri siitä syystä terveydenhuollossa on olemassa nuo riskirajat, että ihminen voi rehellisesti arvioida omaa alkoholinkäyttöään eikä keksiä mitään syitä juoda enemmän. Ei ole normaalia jos ihminen ei voi syödä ruokaa ilman viiniä, silloinhan joisi joka päivä. Ellet sitten ole ymmärtänyt tuttujasi väärin, ja heillä kuuluisi vaikka osaksi ravintolaelämystä viini. Se ei tarkoita että juo aina arjessa ruoan kanssa.
Älä välitä ikävistä viesteistä. Minulle on myös tuttua se, että haluan katsella rauhassa. Pahin paikka missä koko ajan kysellään on minusta apteekki. Ei ehdi edes sisälle, kun joku kysyy tarvitko apua. Minä taas tahtoisin katsella rauhassa ja miettiä mitä ostan ja mihin riittää rahat. Tämä esim eri kokoisiin pakkauksiin liittyen. Ei ole kiva, kun toinen siinä vieressä sitten vahtaa, kun minä samalla lasken rahojani mielessäni. Yleensä kytätään niin kauan, kun sitten nappaan sen jonkun paketin käteeni. Ohiksena, mutta tuttua tämä siis on. Itsekin haluan valita rauhassa ja miettiä. En pysty keskittymään moneen asiaan ja kyllähän se rauha on sitten nopeasti mennyt jos joku kyselee. Välillä tulee joitakin kauppoja joihin ei ole enää kivaa mennä.
Tiivistä hyvä mies. Ei kukaan jaksa lukea noin pitkää selitystä.
Vierailija kirjoitti:
Voihan luxusnarina. Kyynel.
Jotkut harrastaa autoja, jotkut matkustusta, jotkut hifistelee ruoan kanssa, joku tilaa Temusta krääsää.
Viinejä saa alle kymmenellä eurolla. Ei ole kyseessä mikään luksusharrastus jos on 10 euroa viikossa varaa humputteluun. Toki ymmärrän että on ihmisiä joilla ei ole varaa, mutta keskimäärin tuo ei ole budjetiltaan erityisen luksus.
Vierailija kirjoitti:
Tiivistä hyvä mies. Ei kukaan jaksa lukea noin pitkää selitystä.
Jos sinä et jaksa niin moni muu jaksaa. Sivusta. En ole ap.
Vierailija kirjoitti:
Älä välitä ikävistä viesteistä. Minulle on myös tuttua se, että haluan katsella rauhassa. Pahin paikka missä koko ajan kysellään on minusta apteekki. Ei ehdi edes sisälle, kun joku kysyy tarvitko apua. Minä taas tahtoisin katsella rauhassa ja miettiä mitä ostan ja mihin riittää rahat. Tämä esim eri kokoisiin pakkauksiin liittyen. Ei ole kiva, kun toinen siinä vieressä sitten vahtaa, kun minä samalla lasken rahojani mielessäni. Yleensä kytätään niin kauan, kun sitten nappaan sen jonkun paketin käteeni. Ohiksena, mutta tuttua tämä siis on. Itsekin haluan valita rauhassa ja miettiä. En pysty keskittymään moneen asiaan ja kyllähän se rauha on sitten nopeasti mennyt jos joku kyselee. Välillä tulee joitakin kauppoja joihin ei ole enää kivaa mennä.
Kiitos asiallisesta vastauksesta! Tosi kiva lukea muiden kokemuksia, koska itse yllätyin omasta reaktiosta. Mutta tosiaan, me kaikki ei erityisesti nautita random ihmisten "pommituksesta" ja voidaan kokea rasitteena kun se oma energia menee siihen että torjuu noita ei toivottuja lähestymisiä :D. Tästäkin voisi Hesarin toimittaja tehdä jonkun jutun.
Alkosta: on huvittavaa että jos heti ei ole löytänyt pulloa kouraan kun on kävellyt myymälässä, tulee myyjä kysymään voiko auttaa?
Hieman eri meno kuin viinakortti- ja tuotteet tiskin takana meininki.
Vierailija kirjoitti:
Minusta Alkon palvelu on mennyt överiksi juuri tuon takia että tullaan heti kyselemään että tarvitseeko apua tms. Miksi siellä ei saa rauhassa katsella valikoimaa vaan tullaan häiritsemään. Tulee vain vaivaantunut olo ja tunne että kuuleeko ne että varastan tässä kohta jotain. Liekö joku myynninedistäminen tarkoituksena mutta voisivat pysyä siellä kassalla mieluummin kuin tulla siihen haitoksi.
Kiitos asiallisesta vastauksesta! Joo ei jotenkin ole pelisilmää nyt noilla myyjillä. Oikeasti kolme eri myyjää, joista ensimmäinen oli heti ovella vastassa kun en ollut edes ehtinyt kiertämään myymälää. Toinen ihan heti sen perään kun tuosta pääsin. Kolmas oli ollut kassalla, ja kyllä minusta hänen olisi pitänyt huomata että minua jo palveltiin.
Siinä kolmannen kohdalla olin sen kassalla olevan kylmäkaapin ovella, en pitänyt sitä auki vaan katsoin valikoimaa ja puhelimelta niitä arvosteluja. Myyjä tuli ikäänkuin selän takaa, ja en edes nähnyt että hän lähestyi.
Omalta osaltani voin kyllä sanoa että myynti ei edisty vaan oma asiointi taitaa loppua tähän. Kuten joku tuossa kirjoitti, niin alkoholista ei sinänsä mitään hyötyä ole.
Vierailija kirjoitti:
Ap on vinkuva luuseri.
Mikäs sinä sitten olet :)
Vierailija kirjoitti:
Alkosta: on huvittavaa että jos heti ei ole löytänyt pulloa kouraan kun on kävellyt myymälässä, tulee myyjä kysymään voiko auttaa?
Hieman eri meno kuin viinakortti- ja tuotteet tiskin takana meininki.
Joo itsekään en ehtinyt kuin ovesta sisään kun ensimmäinen myyjä jo hyppäsi eteen. Kyllä minusta pitäisi saada edes mennä jonnekin hyllyn ääreen ennenkuin tullaan kyselemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli kaksi myyjää apteekissa. Se toka tuli väkisin selittämään melkein. Kääk. En tiedä mitä asiakas voisi sanoa sille toiselle, puhuminen vaan lisää niiden kiinnostusta, kiitos ja hei?
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Juuri tuo että tulee myös itsellä vaivaantunut olo usean myyjän kanssa, kun ei tiedä mitä pitäisi sanoa että saa asioida rauhassa. Sitten kun joku keskeyttää useamman kerran, ei oikein enää oma keskittyminen toimi.
Pitäisi riittää että kerran kysytään ja sitten saa asioida rauhassa.
Minä sanon vain, että "ei kiitos" kun kysyvät tarvitsenko apua. Sitten jatkan katselua ja unohdan koko kysyjän. Alkossa ja apteekissa tulee kyllä aivan liikaa häirityksi. Kai siellä työntekijät pakotetaan tuollaiseen. Joskus muinoin samaa vikaa oli myös Vilassa ja lopetin sen vuoksi siellä asioimisen. Voisikin käydä joskus kokeilemassa onko asia muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Tiivistä hyvä mies. Ei kukaan jaksa lukea noin pitkää selitystä.
Kyllä minä jaksan vallan hyvin lukea. Oletko sinä lukihäiriöinen vai muuten vain tyhmä?
On kyllä ärsyttävää kun myyjä tulee häiritsee mun viinin/rommin/wiskin valintaani. Luulis jo naamasta näkemän että olen kyllä Alkon tuotteiden asiantuntija.
Itse opastan myyjää ystävällisestä että meneppäs tytteli opettaan äitiäs naimaan.
Menepä Pteekkiin, niin jo ollaan kimpussa, tuskin ehdin vuoronumeroa resepteihin ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kannattaisi nyt ensimmäisenä lopettaa dokaaminen yksinään kotona. Voisi tuo pollakin paremmin.
Jos näen sinut jossain isossa marketissa meditoimassa viinihyllyn äärellä ja lukemassa innokkaasti tuotetietoja kännykästä, hiivin taaksesi ja sanon kovaan ääneen "BÖÖÖ"". Tulee kerran paniikkia ihan aiheesta sinulle.
Älä tee noin tuntemattomalle. Mistä tiedät jos vaikka hänellä on hyperacusia? Miksi aiheuttaisit toiselle tuskaa?
Vierailija kirjoitti:
Selittelyt jatkuu. Juot jo työpaikalla käsidesitkin jos piilopullo jäänyt kotiin. Sinunlaiset tiedetään.
Älä viitsi. SINUNLAISESI tiedetään, kusipääkiusaaja nyt ja aina. Eri.
Vierailija kirjoitti:
Älä välitä ikävistä viesteistä. Minulle on myös tuttua se, että haluan katsella rauhassa. Pahin paikka missä koko ajan kysellään on minusta apteekki. Ei ehdi edes sisälle, kun joku kysyy tarvitko apua. Minä taas tahtoisin katsella rauhassa ja miettiä mitä ostan ja mihin riittää rahat. Tämä esim eri kokoisiin pakkauksiin liittyen. Ei ole kiva, kun toinen siinä vieressä sitten vahtaa, kun minä samalla lasken rahojani mielessäni. Yleensä kytätään niin kauan, kun sitten nappaan sen jonkun paketin käteeni. Ohiksena, mutta tuttua tämä siis on. Itsekin haluan valita rauhassa ja miettiä. En pysty keskittymään moneen asiaan ja kyllähän se rauha on sitten nopeasti mennyt jos joku kyselee. Välillä tulee joitakin kauppoja joihin ei ole enää kivaa mennä.
Ai jaa, mulla on päinvastoin.
Mä olen tyyliltäni niin jämäkkä ja määrätietoinen, ettei multa kysytä koskaan mitään, koska luulevat vissiin että aina tiedän mitä haluan.
Sitten kun kysynkin apua jossain, oikein ilahtuvat, että saavat neuvoa.
Hyvä suunnitelma. Alkoholi on hermomyrkky. Sitä juomalla ei voi koskaan voittaa, pelkästään hävitä.