YLE: Suomeen asettuneet ukrainalaiset tarvitsevat nyt psyykkistä apua
Alussa tuen tarve on humanitaarista mutta ajan kuluessa ihmiset kaipaavat enemmän psyykkistä apua mainitsee Yle uutisessaan. Toivottavasti Suomi on nyt varautunut kymmenien tuhansien ihmisten terapointiin riittävällä määrällä asiantuntijoilta joilta löytyy myös kielitaitoa. Onkohan hallitus jo budjetoinut nämä terveydenhoitomenoihin vai yllättyykö Orpo jälleen?
Kommentit (220)
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuossa mitään yllättävää ole. Ihmiset tulevat sotaa käyvästä maasta. Ensin hoidetaan perustarpeet kuntoon ja kun elämä on vähän rauhoittunut eikä tarvitse alituiseen pelätä pommin alle jäämistä, aletaan käsittelemään tapahtumia ja silloin tarvitaan apua. Jos tämä tulee jollekin yllätyksenä, niin eipä ole paljoa asiaa ajateltu. Tiedä sitten mistä näille ihmisille apua saadaan, traumojen käsittely on aikaavievää ja eipä taida olla Suomessa kielitaitoakaan tällaiseen auttamiseen. Paljonhan noissa pakolaisissa on myös lapsia ja nuoria, joilla koko elämä on edessä sotatraumojen kanssa.
Ikävä sanoa, mutta olen perinyt osittain isoisäni sotatraumat. Se on vaikuttanut koko sukuun.
Suomessa saisi tulla TV:stä ukrainankieliset uutiset ja enemmän ohjelmia Ukrainan historiasta ja normaalista arjesta.
Ihmisen arki pitäisi olla mahdollisimman rauhallista ja sopuisaa ja riittävästi terveitä ihmissuhteita. Ei kannata nokkia ketään. Kai se on se ainoa toimiva terapiamuoto
Se yleisesti positiivisempi, huumorintajuisempi ja muiden ihmisten asemaan asettumisen jonkinlainen ymmärtäminen edes ajatuksen tasolla. Ei meidän kannata lytätä täällä toisiamme tai ketään muutakaan. Nykyään on liian vähän yhteisöllisyyttä ja ihmisten sosiaaliset piirit kasvokkaisessa kohtaamisessa ovat liian kapeita.
Vierailija kirjoitti:
Olen tiennyt tämän aina. Ei tarvitse olla ruudinkeksijä ymmärtääkseen asian.
Pistän joskus vähän rahaa SPR:n tai muun vastaavan kautta, että voisin auttaa edes jollain tavalla.
Ammattimainen apu ei ehkä ole se vaikuttavin, eikä useimmiten edes tavoiteltava, vaan mm. lämpimät ihmissuhteet valtaväestöön, hyväksytyksi tuleminen, osa yhteisöä, työ, opiskelu ja se, että heille puhuu suomea ja ennen kaikkea se, ettemme jeesustelisi, vaan laittaisimme tosissamme Venäjän kuriin, jotta se vetäytyisi Ukrainasta.
Osa voi olla niin hajalla, ettei palkkatyö ole ehkä lopulta vaihtoehto, mutta hyväksyttäköön se.
Kenenkään ei kannata haukkua Ukrainasta tulleita pakolaisia, edes silloin, kun he eivät ole kuulolla.
Oli tilanne mikä tahansa, jokaisella ihmisellä on tarve tulla kohdelluksi normaalisti ja normaalina ihmisenä ja tunne, että hänet on hyväksytty myös sellaisena. Kaikki muu johtaa katastro
Toivottavasti ajattelet yhtä lempeästi myös kantasuomalisista. Annatko suomalaisten auttamikseksi yhtään rahaa? Arvaan ettet..koska mielenvikainen suomalainen vihaa omiaan ja kaikkien muiden sodatkin ovat paaaljon pahempia kuin oman kansan kohtaamat olivat.
Suomessa eletään kuin sodan keskellä, ilamn sotaa. Suomen nuoriso on ihan hajalla ja te huuhailette jostain ulkkisten traumoista? Nämäkään eivät ole millään tavalla meidän veljeskansaa tai yhteyksissä edes kulttuurillisesti. Te samat kuitenkin aina haukutte esim virolaisia jotka ovat (olivat) ihan samassa pisteessä suomalaisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan. Eli siis. Ukrainalaiset ovat ongelma, mutta t e r r o r i s t i t otettiin ihan mielellään vastaan.
Mistäköhän mahtaa moinen johtua, kun ukrainalaiset eivät ole tehneet kirjaimellisesti ollenkaan rikoksia, siinä missä pallerot joka ikinen päivä. Ukrainalaiset tekevät myös töitä, joten aika yllättävää, että nimenomaan naispopulaation viha keskittyy heihin.
Taidankin arvata syyn. Ootte te pellejä.
Ukrainalaiset ovat ihan samanlaisia slaaveja kuin venäläisetkin, samoilla "tavoilla" Se että muutama on kunnollinen ei poista sitä faktaa että suurin osa ei ole. Pikkupaikoissa joissa näitä ukriksia oikein parveilee on eri käsitykset niiden "kunnolisuudesta" (ihanaa myöskin kaikkien seksitautien lisääntyminen aina kun näitä "pakkolaisia" tulee tähän maahan jotka maksatet
"Sinun asenteesi vuoksi meillä ihan kotosuomalaisillakin on paha olla, vaikkei täällä olisi yhtään ukrainalaista."
Voi lässyn lää, tervetuloa oikeaan maailmaan. On tultu siihen pisteeseen ettei meillä ole varaa tunkea rahaa ja palveluita muiden maiden ongelmiin. Minkä takia automaattisesti ajattelet että raha viedään väkisin suomalaisilta muiden auttamiseksi. Onko nuppi sekaisin vai vanha kunnon suomiviha nostaa päätänsä? Tämän kansan kohtalona on AINA nöyristellä muita ja antaa omistaan pois muille jotka eivät ole KOSKAAN välittäneet tästä kansasta?
Tajuatko että kaikki tämä muiden "auttaminen" maksaa ja on pois suomalaisten palveluista?
Minulla oli nuorempana virolaisia ystäviä ihan Virossa, kiitos!
Olen ihan joutunut puolustamaan virolaisia, ennen kuin heitä muutti tänne, että kiitos vaan!
Olen itse mielisairas ja koen monien ihmisten asenteet ylipäätään suhteessa muihin ihmisiin ongelmana meidän kaikkien normaalille elämälle, kiitos!
Ehkä minunkin mielisairauteni voi vielä kadota oman asenteeni muutoksella, muttei se onnistu ilman, että muidenkin asenne minua ja ylipäätään toosiaan kohtaan muuttuu.
Siksi puhun mielelläni muidenkin puolesta, koska he joutuvat samaan myllyyn.
Olen avustanut rahallisesti joskus aiemmin kansainvälistä mielenterveystyötä.
Olen antanut rahaa epäsäännöllisesti suomalaisten auttamiseen, kiitos vaan.
Kiitos erityisesti "asiantuntevasta ja rakentavasta" asenteestasi.
Jaa. Itse romahdin keväällä henkisesti töissä ja jäin sitten yksin sairaslomalle terapioimaan itseäni masennuslääkkeiden kanssa.
Mulla on aiempaakin mielenterveysoireilua takana ja silloin en olisi edes saanut lääkkeitä, jos en olisi suostunut käymään myös keskustelemassa. Nyt olen ollut kaksi kuukautta jonossa keskusteluapuun ja ehkä syksyllä koittaa se riemu, kun pääsee etänä avautumaan ongelmistaan.

Meillä ainakin töissä kuuluu keskusteluapu työterveyteen. Sain lääkkeet ja ajan terapeutille.
Vierailija kirjoitti:
Suomenko sitä pitäisi tarjota ilmaiseksi?
Voidaan ainakin edes yrittää olla ystävällisiä ja asiallisia muille ihmisille. Ei maksa mitään, mutta voi säästää valtavasti inhimillistä kärsivällisyyttä ja rahaa.
Eli siis vastaus kysymykseesi on, että kyllä pitäisi.

Näin. Jos minun pitää valita olla ystävällinen ukrainalaiselle täällä tai vaihtoehtoisesti itse olla sotimassa itärajalla rys sää vastaan, niin valitsen olla ystävällinen.

No tarkoitin sitä, että ollaan ihmisiksi täällä kaikille.
Löytyykö tarpeeksi ukrainankielisiä terapeutteja vai tuleeko tulkki mukaan terapiaistuntoon?
Vierailija kirjoitti:
Voin vapaaehtoisena antaa psyykkistä kansalaisapua naispuolisille.
Suomalaiset miehet ovat oksettavia. Mikä olikaan sen miehen nimi joka keräsi rahaa Ukrainan avustustyöhön ja haki ihmisiä sieltä Suomeen. Naisilta halusi sitten seksiä vastineeksi tuonnista Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi Suomessa on maailman paras ja ilmainen terveydenhoito.
Mutta kuinka kauan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset eivät tarvitse mitään "yhteisöllisyyttä" ukrainalaisten kanssa. Mikä sekopää oikein olet, meidän historiamme tilanteemme oli AIVAN erilainen kuin jonkun Ukrainan jossa on väkeä ollut aina montakymmentä miljoonaa. Emme myöskään ole slaaveja- Meidän pitäisi yhdistyä taas virolaisten kanssa, meidän oikea veljeskansa mitä myös hyljitään suomalaisten tavoin ja meidän kokemia alistuksia vähätellään koska olemme niin pieniä maita. News flash, suurin osa ugrisuomalaisista kantaa sukupolvien traumaa mitä tälle kansalle ollaan tehty ja melkein jokainen sai osansa Suomen sotien traumoista, et vain sinä.
Taidat olla aika epeli, en usko että olet ruskitrolli joten taidat olla swedutrolli.
On meillä kuitenkin yhteinen vihollinen Ukrainan kanssa. Me rahoitamme heidän puolustussotaansa, ja lahjoitamme tarvikkeita heille. He sotivat
Ei nuo ymmärrä. Yhteisöllisyyden katoaminen on yleinen ongelma, joka on maailmanlaajuisesti katoavaa kansanperinnettä ja syy siihen on netti ja alhainen syntyvyys. Asiaa ei mikään muuksi muuta, vaikka täällä olisi vain kanta-asukkeja, eikä tänne olisi tullut vuosisatoihin ketään muuta ja yhtä lailla tarvitaan yhteisöllisyyttä muiden tänne tulleiden kanssa kuin "omiemmekin".
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuossa mitään yllättävää ole. Ihmiset tulevat sotaa käyvästä maasta. Ensin hoidetaan perustarpeet kuntoon ja kun elämä on vähän rauhoittunut eikä tarvitse alituiseen pelätä pommin alle jäämistä, aletaan käsittelemään tapahtumia ja silloin tarvitaan apua. Jos tämä tulee jollekin yllätyksenä, niin eipä ole paljoa asiaa ajateltu. Tiedä sitten mistä näille ihmisille apua saadaan, traumojen käsittely on aikaavievää ja eipä taida olla Suomessa kielitaitoakaan tällaiseen auttamiseen. Paljonhan noissa pakolaisissa on myös lapsia ja nuoria, joilla koko elämä on edessä sotatraumojen kanssa.
Suomessa ei osata auttaa traumojen kanssa. Aiempien sotapakla isten kanssa tullut ilmi. Suomessa hoidettiin omat traumat vaikenemalla, viinalla ja väkivallalla, joten miksi osaisimme? Lisäksi vielä kulttuurierot. Amerikan metodit eivät toimi esim. aasialaisiin. Näistä löytyy julkaisuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin vapaaehtoisena antaa psyykkistä kansalaisapua naispuolisille.
Suomalaiset miehet ovat oksettavia. Mikä olikaan sen miehen nimi joka keräsi rahaa Ukrainan avustustyöhön ja haki ihmisiä sieltä Suomeen. Naisilta halusi sitten seksiä vastineeksi tuonnista Suomeen.
Minä epäilin, että kommentoit naiselle, mutta mitä sillä on väliä. Eli veikannut olin 70%/30% sen puolesta, että kyseessä on nainen.
Älä tuomitse ihmisiä tai toisen sukupuolta tuollaisten tapausten vuoksi.
Minulla olisi aivan karmea suhtautuminen suomalaisiin naisiin, jos tuomitsisin heidät sen perusteella, että jotkut naiset, joita olen kohdannut, ovat todella vaarallisia ihmisiä muille ja lisäksi mielipuolisia. He tekevät järkyttäviä tekoja ja elävät muka päällisin puolin normaalia elämää.
Täällä on paljon pahoja ihmisiä, eikä se riipu sukupuolesta. Naisten pahuus on vain vähemmän julkisuudessa ja vähemmän puhuttu asia ja oma elämänkokemus vääristää oman ajatusmaailman.
Vierailija kirjoitti:
Psykologeja pitäisi kouluttaa tuplamäärä, että he riittäisivät edes suomalaisten tarpeisiin. Miksi niitä koulutusmääriä ei vaan voi lisätä? Kouluihin ei nykyisinkään riitä koulupsykologeja.
Lopettaako koulupsykologi esim. koulukiusaamisen?
Vierailija kirjoitti:
Joo kiva, suomalaisilla avuntarvitsijoilla ei ole mitään väliä enää OMASSA MAASSAAN, tämähän on nykyään pelkkä ukrainalaisten elätysvaltio.
Mene vaikka ulos. Mäkin lähden tästä ja pistän netin kiinni ja ala rajoittaa sitä yhä enemmän.
Voe voe, kun sitä ei oo tarjolla edes kantiksille. Kannattaa mennä lännen suuntaan, jos psykiatrista apua tarttee. Paremmat tsäänssit saada pällipuolen apua on missä tahansa muualla kuin Suomes.