YLE: Suomeen asettuneet ukrainalaiset tarvitsevat nyt psyykkistä apua
Alussa tuen tarve on humanitaarista mutta ajan kuluessa ihmiset kaipaavat enemmän psyykkistä apua mainitsee Yle uutisessaan. Toivottavasti Suomi on nyt varautunut kymmenien tuhansien ihmisten terapointiin riittävällä määrällä asiantuntijoilta joilta löytyy myös kielitaitoa. Onkohan hallitus jo budjetoinut nämä terveydenhoitomenoihin vai yllättyykö Orpo jälleen?
Kommentit (220)
Vierailija kirjoitti:
Heti vaan työhön ja kieltä oppimaan työikäiset Ukrainalaiset. Muutenkin voisi työllistää pakolaiskeskusten aikuiset ihmiset avustaviin tehtäviin nopeasti. Jotakin työntekoa ylläpidon vastikkeeksi.
Kyllä ukrainalaiset ovat työllistyneet paljon paremmin kuin vuonna 2015 tullut porukka. Ovat ahkeraa ja yritteliästä sakkia. Opettelevat suomea eivätkä vaadi palveluita ja oman kulttuurinsa kunnioitusta kuten nämä sopeutumattomat. Ootko nähnyt iiiraakkilaista mustikkametsässä?
Suomessa on paljon psykologeja asukaslukuun suhteutettuna. Sisäänottomääriä koulutukseen on myös kasvatettu viimeisen ainakin 10 vuoden aikana. Ongelma on se, että työ julkisella on niin niukasti resurssoitua ja raskasta, että moni ei sinne jää. Itse olen toistaiseksi tehnyt pääosin julkisella ja jopa siellä koulumaailmassa. Monet opiskelelukaverit ovat siirtyneet viime vuosina yksityiselle mm. lyhyemmän työajan ja parempien omaan työhön vaikutusmahdollisuuksien takia. Toki palkkakin parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heti vaan työhön ja kieltä oppimaan työikäiset Ukrainalaiset. Muutenkin voisi työllistää pakolaiskeskusten aikuiset ihmiset avustaviin tehtäviin nopeasti. Jotakin työntekoa ylläpidon vastikkeeksi.
Kyllä ukrainalaiset ovat työllistyneet paljon paremmin kuin vuonna 2015 tullut porukka. Ovat ahkeraa ja yritteliästä sakkia. Opettelevat suomea eivätkä vaadi palveluita ja oman kulttuurinsa kunnioitusta kuten nämä sopeutumattomat. Ootko nähnyt iiiraakkilaista mustikkametsässä?
Onko tästä mitään selvää faktaa/dataa vai perustuuko pelkästään mielikuviin? Ihonväri ei voi nyt olla mikään selitys tässä. Onko ukrainalaisten työllistymisestä jotakin tilastoa?
Mä luulin, että psykiatriset palvelut on Suomessa ihan riittämättömät varsinkin nuorille. Jonot on pitkät. Nytkö niitä psykologeja ja terapeutteja voi jostakin varastosta vaan nappaista ukrainalaisille? Miksei ole nappaistu suomalaisille nuorille?
Eikö ukrainalaiset voi tarjota vertaistukea toisilleen ja joukossa on varmaan koulutettuja psykologeja ja psykiatreja. He voisivat perustaa jonkin Mieli ryn kaltaisen yhdistyksen auttamaan toisiaan ja hakea sille rahallista tukea. Tulisi halvemmaksi ja toimisi varmaan heille paremmin.
Miten muissa maissa on toimittu, joihin näitä on virrannut. Niissä sentään th toimii paremmin kuin Suomessa, melkeinpä missä vain tuntuisi näin olevan. Onko muualla samanlaista meininkiä, että jätetään oman maan nuoret ja lapset voimaan pahoin ja joku ihmisryhmä pääsee ohituskaistaa hyödyntämään niukkoja resursseja veronmaksajien piikkiin ja omat jätetään täysin hoitamatta.
Länsimaisin standardein katsottuna käytännössä kaikki noista kehitys-ja likimain kehitysmaista tulleet tarvii jotain niksauttelua, oli siellä sotaa eli ei.
Vierailija kirjoitti:
Miten muissa maissa on toimittu, joihin näitä on virrannut. Niissä sentään th toimii paremmin kuin Suomessa, melkeinpä missä vain tuntuisi näin olevan. Onko muualla samanlaista meininkiä, että jätetään oman maan nuoret ja lapset voimaan pahoin ja joku ihmisryhmä pääsee ohituskaistaa hyödyntämään niukkoja resursseja veronmaksajien piikkiin ja omat jätetään täysin hoitamatta.
No tuskinpa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö ukrainalaiset voi tarjota vertaistukea toisilleen ja joukossa on varmaan koulutettuja psykologeja ja psykiatreja. He voisivat perustaa jonkin Mieli ryn kaltaisen yhdistyksen auttamaan toisiaan ja hakea sille rahallista tukea. Tulisi halvemmaksi ja toimisi varmaan heille paremmin.
En usko että psykiatrit on poistuneet maasta. Kai niillä on joku ammatietiikka
Eihän täällä edes oma kansa saa apua. On tämä kyllä melkoinen tämä maailmanpelastajan rooli.
Vierailija kirjoitti:
Eihän täällä edes oma kansa saa apua. On tämä kyllä melkoinen tämä maailmanpelastajan rooli.
Oman kansa etu edellä ajattelu ei ole tätä päivää
Llm ryssäbotit ne täällä vaan toisilleen kirjoittelevat. Takaan sen.
Kaksi miljardia aseapua, miljardi humanitaarista apua ja paljonko nämä pakolaiset ovat kustantaneet tähän mennessä? Huh no onneksi se tunnin juna edes siirtyi tulevaisuuteen. Olishan meillä vielä muutama sairaala lopetettavana jotta saataisiin näiden ukrainalaisten asiat kuntoon ensin.
Juu, ja suomalaisten on kustannettava henkiinjäämisestään ja olemassaolostaan taistelevien ukrainalaisten matkat olympialaisiin kannustamaan henkiinjäämisestä ja olemassaolostaan taistelevia ukrainalaisurheilijoita. Ukrainassahan olisi hengenvaarallistaa taistella henkiinjäämisestä ja olemassaolosta, antaa muiden taistella, kivempi mennä urheilukatsomoon kannustamaan. Tai siis...
No mutta näimme yleisurheilun ja jalkapallon EM-kisoissa, kuinka henkiinjäämisestään ja olemassaolostaan taistelevat ukrainalaiset kaljalasit käsissään kannustivat niin viehättävästi henkiinjäämisestä ja olemassaolostaan taistelevia urheilijoitaan. Ja yrittivät sokaista laserkynillä vastustajan pelaajia. On ne sellaisia hassuja keppostelijoita. Hihi.
Varmasti hyvin, hyvin traumatisoivaa on tämä aika ukrainalaisparoille. Taistella henkiinjäämisestään ja olemassaolostaan. Suomalaiset maksakoon.
Vierailija kirjoitti:
Llm ryssäbotit ne täällä vaan toisilleen kirjoittelevat. Takaan sen.
Keksi jo uusi. Ei hallituksen toimien kritisointi ole ennenkään ollut bottien välistä keskustelua. Hakeudu hoitoon noiden harhojesi kanssa.
Artisti maksaa. Rahat Kankkulan kaivoon.
Suomalaiset ovat ikuisia hyödyllisiä hölmöjä.
Muutaman miljoonan asukkaan maan Suomen ei tarvitse hoitaa minkään muun kansan ongelmia. Mikä helvetin palvelukoti miniSuomesta on tullut näille multimiljoona maille?? Somaleissa ja afghaaneissa on maksettavaa tarpeeksi ja nekin tänne vain tunkivat itse.

Suomi on sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin ihmisten auttamisesta
Vierailija kirjoitti:
Vai niin. No entäs suomalaiset????!!!!!!!
Hoidetaan lopuilla resursseilla
Itseppä olette vaatineet että kaikki vaaan tänne ilmaiseen eloon vai kuvittelittekko että muut vaan maksaa eikä koske teikäläisiä valittajia ollenkaan. Saatte "köyhät" juuri sitä mitä olette tilanneet että turha nyt on rutista ja ulista. Pääasiahan on ettei olla ra_i_teja. Nauttikaa nyt vaan olostanne älkääkö muita syytelkö, katsokaa sinne peiliin.