Kuka maksaa huonekalut
Miten olette parisuhteessa jakaneet huonekalujen kustannukset? Oletteko maksaneet uudet huonekalut puoliksi vai oletteko ostaneet huonekaluja vuorotellen eli toinen maksaa sohvan ja toinen ruokapöydän? Me ei olla vielä yhtäkään huonekalua ostettu, vaan suurin osa kalusteista on jomman kumman vanhoja. Nyt edessä kuitenkin sohvan uusimista ja muita isompia hankintoja. Itsellä ei sinänsä ole intressiä omistaa sohvaa, koska en ole koskaan omistanut ja en sohvaa käytä eli mietin olisiko kohtuutonta pyytää miestä maksamaan sitten sohva kokonaan. Me ollaan aiemmin asuttu kahdessa eri asunnossa, siten että molemmilla omat asunnot omissa nimissään. Silloin oli helppo järjestellä asumisen kustannukset siten, että molemmat kustantaa "omat" kämpät ja niiden sisällön. Lähitulevaisuudessakin on ihan realistista, että joudutaan taas jalkautumaan eri paikkakunnille töiden takia. Myönnettäköön, että siitä syystä minulle on jäänyt pieni sitoutumiskammo huonekalujen suhteen, kun on usein joutunut muuttamaan.
Kommentit (23)
Ilmeisesti olen sitten täysi kus*pää kun näitä huonekalujen ostamisia mietin. Miten tällä perhepalstalla (?) ei muisteta, että parisuhteitakin on yhtä monta erilaista kuin meitä ihmisiäkin maapallolla... Huoh.
Muutin miehen kanssa yhteen. Emme oikeastaan ostaneet yhteisiä huonekaluja. Meillä oli jo tarpeeksi omiakin ja ihan hyviä huonekaluja. Yksi sohva on ostettu ja minä ostin sen meille. Mies otin puolestaan uuden telkkarin 780 eurolla ja tv tason. Mies ostanut pleikkari 5 ja pelejä, uuden läppärin jota saan käyttää myös. Pari tv tuolia mies osti käytettynä mutta olivat melkein uusia. Minä olen ostanut enemmän keittiö tarvikkeita. Seuraavaksi ostetaan sohva ja aion maksaa sen itse. Kyllä tässä ihan sopuisasti on aina eletty ilman rahariitoja.
Juu ei minullakaan ole työaikoja ja on liikkuva toimisto työpisteenä eli oma auto/koti käytännössä. Hotellissa eläminen viikosta toiseen alkaa olemaan raskasta. Työajasta menee helposti puolet jo ajamiseen ja ei kerkeä matkoilta kertyneitä saldojakaan pitämään, kun aina on työreissu, joka vie aikaa sitten oikeilta töiltä.