Olympialaiset 2024 OFFICIAL
Virallinen ketju vuoden 2024 olympialaisille. M28
Kommentit (10479)
Vierailija kirjoitti:
Kohta alkaa kävelykisat. Harmi kun 50 km kilpailua ei enää ole. Oli kiva katsoa kun tajunnan rajamailla hoippuivat kuka mitenkin. Myös Valentin Konosen laattaaminen oli hauska ja se kun katseella nujersi kiinalaisen.
Ja menivät p*skalle kesken kilpailun. Toki moni paskansi suoraan housuihin. Sitten loppukisat käveltiin p*ska reisiä pitkin valuen. Oli hienoa aikaa se, todella.
Olisi hienoa, jos sekä Ruotsin Perseus Karlström että Aku Partanen kävelisivät mitaleille.
Ja jälkinäytöksessä ei ymmärretty lainkaan miten joku voi olla niin tyhmä, että pahoittaa mielensä viimeisen ehtoollisen rienaamisesta. Ja pieni vinkki, että paha persu Tavio ei ollut ainoa asiaa kritisoinut. Nämä "asiantuntijat" sanoivat, ettei viittaus ollut ko. maalaukseen, vaikka ohjelmanumeron suunnittelija sen myönsi. Vai ei ole yksipuolista tiedon jakamista, huh huh.
Leon Marchand on vasta kaikkien aikojen neljäs uimari, joka on voittanut kaksi henkilökohtaista olympiakultaa saman illan aikana. Aiemmin siihen olivat pystyneet Unkarin Alfred Hajos (1896), Australian Fred Lane (1900) ja Itä-Saksan Kornelia Ender (1976).
Eli ihan helppoa tuo kahden kullan voittaminen saman illan aikana ei ole.
Ruotsin Karlström vetää ja Partasen meno ei näytä hyvältä.
Olympialaisten yleisurheilu alkoi ja sen myötä suomalaisten epäonnistuneet suoritukset. Ymmärrän, että huipputasolla voi olla todella pienestä kiinni, onnistuuko suoritus vai ei, ja onko päivän vire hyvä vai ei. Mutta silti. Jotenkin ihan surkuhupaisaa kuinka suomalaisilla em-kisoissa oli järjestään jos jonkinlaista ongelmaa, kun heitä suorituksen jälkeen haastateltiin. Kun onnistuisivat omalla tasollaan tai tekisivät omia parhaita suorituksiaan, mutta pahoin pelkään että em-kisoista tuttu linja jatkuu.

Em-epäonnistumisten jälkeen urheilijoilla ja kommentaattoreilla kaikilla sama selitys: ei hätää, kauden päätähtäin on Pariisissa. Mutta nyt kun epäonnistuvat olympialaisissa(kin) täytyy keksi uusi tavoite, jonne huippukunto on tähdätty.
Harmin paikka. Aku Partanen on mun yksi kaikkien aikojen suosikkiurheilijoista :-( Mutta tällaista tämä on suomalaisena penkkiurheilijana (jos ja kun jääkiekko ei kiinnosta). Ja nyt ammuntojen pariin.
Alkoi muuten juuri ainoa laji joka ei kiinnosta ei sitten pätkääkään: golf.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti Suomen vastaprotesti ei mene läpi.
Toiveesi toteutui. Oletko nyt tyytyväinen ja jos olet niin miksi?
Laitoin taas Googleen "Suomi Olympialaiset" ja sieltä näkee mitä lajeja tänään on, suoraan etusivulla on esim tuosta kävelystä tieto, että kisa päättynyt ja Partanen oli sijalla 32.
Jalkapalloa seuraan samalla tapaa (jalkapallo olympialaiset), ja eilistä ratsastusta jännäsin myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta alkaa kävelykisat. Harmi kun 50 km kilpailua ei enää ole. Oli kiva katsoa kun tajunnan rajamailla hoippuivat kuka mitenkin. Myös Valentin Konosen laattaaminen oli hauska ja se kun katseella nujersi kiinalaisen.
Ja menivät p*skalle kesken kilpailun. Toki moni paskansi suoraan housuihin. Sitten loppukisat käveltiin p*ska reisiä pitkin valuen. Oli hienoa aikaa se, todella.
Hesarissa oli juttu, että pitkän matkan urheilijat käyttää ruokasoodaa parantamaan tulosta ja nyt joku ruotsalainen oli keksinyt tehdä siitä jonkinlaisen tahnan, josta ei ilmeisesti mene maha niin sekaisin.
Partanen pääsi hienosti maaliin!!!!!
En ymmärrä miksi morkkaatte näitä urheilijoita? He ihan varmasti tekevät parhaansa, että tulokset olisivat parhaat mahdolliset jokaisessa kisassa.
Meidän pitäisi uskoa ja kannustaa, urheilija jolla on hyvä itsetunto ja luottamus yksinkertaisesti pärjää paremmin.
Jos urheilija epäonnistuu, se on hänelle kova paikka. Heitä ajaa kilpailuvietti ja se on erittäin voimakas tunne, pettymys on valtava.
Onko tänään mitään mielenkiintoisia kisoja vielä tiedossa joissa on suomalaisia?
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi morkkaatte näitä urheilijoita? He ihan varmasti tekevät parhaansa, että tulokset olisivat parhaat mahdolliset jokaisessa kisassa.
Meidän pitäisi uskoa ja kannustaa, urheilija jolla on hyvä itsetunto ja luottamus yksinkertaisesti pärjää paremmin.
Jos urheilija epäonnistuu, se on hänelle kova paikka. Heitä ajaa kilpailuvietti ja se on erittäin voimakas tunne, pettymys on valtava.
Jotkut maat, kuten Serbia, maksavat ihan hirveän suuria palkkiota mitaleista. Jos Suomi maksaisi vaikka 200t€ kultamitalista ja mitään maksimirajaa yksilölle ei olisi, varmaan sekin auttaisi tsemppaamaan. 2018 on maksettu: Kultamitalista tienaa 50 000, hopeasta 30 000 ja pronssista 20 000 euroa.
https://www.google.com/amp/s/news.sky.com/story/amp/the-prizes-olympic-…
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi morkkaatte näitä urheilijoita? He ihan varmasti tekevät parhaansa, että tulokset olisivat parhaat mahdolliset jokaisessa kisassa.
Meidän pitäisi uskoa ja kannustaa, urheilija jolla on hyvä itsetunto ja luottamus yksinkertaisesti pärjää paremmin.
Jos urheilija epäonnistuu, se on hänelle kova paikka. Heitä ajaa kilpailuvietti ja se on erittäin voimakas tunne, pettymys on valtava.
Niin. Lajissa voi olla kymmeniä kilpailijoita. On selvää, että kaikki heistä eivät sijoitu mitaleille. Ja pelkästään päästäkseen sinne urheilemaan täytyy olla jo aika hyvä (ts. olympiapaikkaa jo itsessään on aikamoinen saavutus). Kärjessä on pakostikin ruuhkaa.
Miten joku brakedance kuuluu olympialaisiin? Saanut usa taas tahtonsa läpi. Mielestäni esim salibandy on eneämmän urheilua kuin tuo.
Hong Kong maksaa kunnon palkkaa urheilijoille: The territory awards a prize of $768,000 (597,300) for a gold medal and $380,000 (295,500) for a silver medal.
Israel followed in second of those who responded, offering $275,000 (213,900) for gold, $192,000 (149,000) for silver and $137,000 (106,000) for bronze
Siinä tulee jo rahaa kattamaan vuosien treenausta! 😅
Suomen maksama 50t€ on toki paljon myös, mutta voisi urheilijoille enemmän maksaa.
Tälläkin hetkellä olisi meneillään seuraavia lajeja:
- Käsipallo
- Lentopallo
- Beach volley
- Soutu
- Jousiammunta
- Ammunta
- Maahockey
- Pöytätennis
- Judo
- Miekkailu
No mitä tekee Yle?
Näyttää meille pelkkää kävelyä ja golfia, vaikka kolmen yhtäaikaisen lajin kiintiöstä yksi olisi käyttämättä. Käsittämätöntä tuhlausta. Verorahoilla on ne lähetysoikeudet hankittu, mutta sitten tulee tuommoista tyhjäkäyntiä, ettei ohjelmaslotteja käytetä tehokkaasti hyödyksi.
No, säilyyhän niillä se oma suojatyöpaikka siellä siitäkin huolimatta, että mitä väliä?
Ranskan Leon Marchand voitti eilen 2 kultaa uinnin yksilömatkoilla vajaan 2 tunnin sisällä. Huikea urheilija!