Olympialaiset 2024 OFFICIAL
Virallinen ketju vuoden 2024 olympialaisille. M28
Kommentit (10479)
Usalle kultaa, Simone Biles onnistuu, kuten koko muu joukkue.
Menisivät noi selostaja ja asiantuntija rnkkaamaan Bilesia hotellihuoneeseen, kun ovat niin kiihkoissaan. Ja selostaja unohtaa voimistelun, kun pitää pongata ö-luokan jenkkitähtiä katsomosta. Serena! Serena Williams! Voe mahoton! Snoop, tuo kultahampainen junttigettomasa! Wau!
Suomen Olympiakomitea tiedottaa, että uimari Matti Mattssonilla on todettu koronavirustartunta.
Uinti ei ollut kunnon mukainen suoritus. Huono tulos oli minulle täysin mysteeri, joten teimme joukkueen lääkäri Maarit Valtosen kanssa koronatestin, jonka tulos oli positiivinen, Mattsson kertoo tiedotteessa.
Mattssonilla ei ole käsitystä siitä, mistä tartunta on tullut. Hän kertoo olleensa erityisen varovainen ja käyttäneensä Pariisissakin kasvosuojusta. Uinti oli vaisua aamupäivällä ja Mattsson jäi alkueriin.
Suomen joukkueen lääkäri Maarit Valtonen kertoo tiedotteessa, että joukkueessa on ryhdytty välittömiin toimenpiteisiin.
Joukkueessa on ilmennyt myös toinen koronatapaus joukkueen taustahenkilöissä. Koronatartunnan saaneet henkilöt ja uintijoukkue on eristetty muusta Suomen joukkueesta.
Valtosen mukaan joukkueessa käytetään toistaiseksi maskeja sisätiloissa ja kiinnitetään hygieniaan erityistä huomiota.
https://www.iltalehti.fi/pariisin-olympialaiset-2024/a/9abc2bbe-cdb9-46…
Simone Biles on ainutlaatuinen urheilija, ei hänenkaltaista ole nähty oikeastaan ikinä. Uniikki talentti ja tulee jäämään ikuisesti urheilun historiaan. On syy miksi hän on suitsutuksensa ansainnut, huomion ja miksi hän vetää puoleensa ihmisiä.
Hän on niitä urheilijoita jotka saa näyttämään äärimmäisen vaikeat ja vaaralliset asiat naurettavan helpolta.
Selittää paljon Mattssonin tuloksesta. Olympiakylässä kiertää korona, koska tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa pienellä alueella.
Simone Biles ääei ole koskaan vedonnut minuun enkä näe hänessä mitään erityistä.
vaikuttaa koulukiusaajalta tuo juontaja
Vierailija kirjoitti:
Selittää paljon Mattssonin tuloksesta. Olympiakylässä kiertää korona, koska tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa pienellä alueella.
Kyllä, mutta Mattsson oli varautunut niin hyvin kuin voi. Hänellä oli aina kasvomaski sisätiloissa, myös presidentti Stubbin vieraillessa Kisakylässä.
https://live.staticflickr.com/65535/53887408342_e1dbf6c804_h.jpg
Vierailija kirjoitti:
Simone Biles ääei ole koskaan vedonnut minuun enkä näe hänessä mitään erityistä.
Ei nämä olekkaan mitkään missikisat, tulokset puhuu puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Simone Biles ääei ole koskaan vedonnut minuun enkä näe hänessä mitään erityistä.
Ei nämä olekkaan mitkään missikisat, tulokset puhuu puolestaan.
Minä en puhunut hänen ulkonäöstään, vaan hänen tavastaan olla ja hänen suorituksistaan, mielipiteitä on erilaisia enkä minä näe hänen suorituksissaan mitään erityistä.
Simone Biles tällä kultamitalilla, kaikkien aikojen menestynein Usalainen voimistelija olympialaisissa. 5 kultaa, 1 hopea ja 2 pronssia. Ja ei hän ole vielä lopettanut näitäkään olympialaisia, 1 kulta jo plakkarissa.
Pian alkaa naisten käsipallossa Ruotsi-Tanska -ottelu.
Vierailija kirjoitti:
Selittää paljon Mattssonin tuloksesta. Olympiakylässä kiertää korona, koska tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa pienellä alueella.
Itse olin koronan takia melkein 2kk voipunut. Hidasta on palautua täysiin voimiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selittää paljon Mattssonin tuloksesta. Olympiakylässä kiertää korona, koska tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa pienellä alueella.
Kyllä, mutta Mattsson oli varautunut niin hyvin kuin voi. Hänellä oli aina kasvomaski sisätiloissa, myös presidentti Stubbin vieraillessa Kisakylässä.
https://live.staticflickr.com/65535/53887408342_e1dbf6c804_h.jpg
Uimahallissa 17000 katsojaa ja satoja uimareita, valmentajia. Olympiakylän ruokalaan mahtuu 3500 ruokailijaa, eikä voi syödä maski päällä.
Nyt siellä leviää sitten korona, eikä maskeja käytetä tai yleistä testausta tai käsidesiä taida olla. Seuraavaksi uutisoidaan tuholaisten leviämisestä ja siitä, kuinka kisakylässä on havaittu suuria määriä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Simone Biles ääei ole koskaan vedonnut minuun enkä näe hänessä mitään erityistä.
Ei nämä olekkaan mitkään missikisat, tulokset puhuu puolestaan.
Minä en puhunut hänen ulkonäöstään, vaan hänen tavastaan olla ja hänen suorituksistaan, mielipiteitä on erilaisia enkä minä näe hänen suorituksissaan mitään erityistä.
Ai sinä et näe, vow, sen täytyy siis olla totta, kaikki olympiakullat oli roskaa jotka hän sai, koska härmästä joku elämäänsä pettynyt nilittäjä niin sanoo 😂
Uusi-Seelanti vei naisten rugbyn.
Tänään vähän jotenkin plääh päivä ja en ole katsonut mitään lajia loppuun asti.
Tämä menee juuri niin kuin pelkäsin. Parin viikon kuluessa ympäri maailmaa onkin sitten koronaepidemian lisäksi myös pahoja tuholaisongelmia kun urheilijat ja muu kisaväki ovat takaisin kotona.
Livekuvaa ylilautajonnen kellarista, kun hän katsoo olympialaisia ja tokaisee "säälittävää" kun olympiatason urheilija tekee pienen virheen.