Mikä pakkomielle nykyihmisellä on SYÖDÄ koko ajan?

Stressi saa syömään. 1970-80 -luvuilla ei ollut teknostressiä.

Kuormittavampi elinympäristö, heikentynyt impulssikontrolli, kaoottisen maailman aiheuttama hälläväliä-asenne omaan terveyteen. Moni puputtaa koko ajan jotain tai juo jotain sokerista ettei mieliala romahda pohjamutiin.

Vaikka yksilöllä on vastuunsa, pohjimmiltaan sairas yhteiskunta jossa ruohonjuuritason ihmisen elämä on lähinnä silkkaa suorittamista minimaalisella korvauksella luo tällaista käyttäytymistä.

No hyvä markkinointi että saadaan ne välipalatuotteet kaupaksi. Johan se on alkanut siitä kellogsin mainoslauseesta että aamiainen on päivän tärkein.

Hyvä ateriaväli on 5-6h

Isäni aikaan pystyi rakennusapulaisen palkalla elättämään ihan hyvin itsensä, vaimon ja 2 lasta. Nyt pari töissäkäyvää duunaria tarvitsee erilaisia tukia että edes yksi lapsi saadaan pysymään elossa.

Moni ei voi vaikuttaa mitenkään elämänsä kulkuun tai parantaa olosuhteitaan. Ilon aiheet ovat muilla kuin hyvin varakkailla vähissä. Elämä on taistelua työpaikan ja/tai Kelan kanssa.

Ruoka on nopea ja helppo lohtu, joka toki myös lihottaa kansaa ja luo valtavan terveyspommin.

Syökö ihminen kokoajan vai onko eri vaihtoehdot ateriankorvike tai ennenkin syötyjen välipalojen paikalla? 

Nykyruoka on addiktoivaa. Kaikessa on lisättyä sokeria

Eräs naturopaatti sanoi, että jos syöttää lapsilleen aamulla muroja tai puuroa, he ovat nälissään klo 10-11 aikaan. Mutta jos syövät aamiaiseksi kananmunaa, vihanneksia ja siemeniä (ihmisen luonnollista ruokaa), eivät he tule kerjäämään ruokaa ennen illallisaikaa

Nälän tunnehan eli ruuan himo poistuu kokonaan, kun elää ketogeenisella ruokavaliolla

Jotku ei pysty elokuviinkaan menemään ellei ole jotain purtavaa, en ymmärrä tätä.

Kyllä pitää pari tuntia pärjätä ilman mussutusta.

Hyvätuloiset ovat hoikempia kuin koskaan. Keskiluokka ja köyhälistö vain lihoaa lihoamistaan.

Stressi tuhoaa terveyden ja ruoka on halpa hupi.

70-luvulla ihmiset olivat laihaläskejä mikä on kauhein kroppamalli. 

Vierailija kirjoitti:

Isäni aikaan pystyi rakennusapulaisen palkalla elättämään ihan hyvin itsensä, vaimon ja 2 lasta. Nyt pari töissäkäyvää duunaria tarvitsee erilaisia tukia että edes yksi lapsi saadaan pysymään elossa.

Moni ei voi vaikuttaa mitenkään elämänsä kulkuun tai parantaa olosuhteitaan. Ilon aiheet ovat muilla kuin hyvin varakkailla vähissä. Elämä on taistelua työpaikan ja/tai Kelan kanssa.

Ruoka on nopea ja helppo lohtu, joka toki myös lihottaa kansaa ja luo valtavan terveyspommin.

Kyllä köyhillä on aina keinot selviytyä. Raksa-apulaismies ei olisi itselleni mikään ongelma, mutta en jaksa mitään vänisijämiestä joka kuvittelee että on köyhä

Vierailija kirjoitti:

Nykyruoka on addiktoivaa. Kaikessa on lisättyä sokeria

Eräs naturopaatti sanoi, että jos syöttää lapsilleen aamulla muroja tai puuroa, he ovat nälissään klo 10-11 aikaan. Mutta jos syövät aamiaiseksi kananmunaa, vihanneksia ja siemeniä (ihmisen luonnollista ruokaa), eivät he tule kerjäämään ruokaa ennen illallisaikaa

Nälän tunnehan eli ruuan himo poistuu kokonaan, kun elää ketogeenisella ruokavaliolla

Jos syöttää kananmunaa ja siemeniä, lapset eivät takuulla tule kerjäämään lisää 😆

Elintarviketeollisuuden markkinoinnin seurauksia, sekä myös seurausta siitä että THL on  opettanut kaikille että mukamas sokeripolttoisena eläminen - pakko syödä 2-3 tunnin välein - on  ainoa oikea tapa elää. Ja siitä kiittää myös lääketeollisuus, eritoten diabetesteollisuus.

Rasvapolttoisena - luurankolihaksisto opetettu käyttämään  energiaksi vapaita rasvahappoja, ketoneja, pyruvaattia, maitohappoa jne. sillä  mitokondrioille ne ovat itse asiassa helpompia polttoaineita kuin glukoosi - säästyvät vähät syödyt hiilihydraatit aivoille ja hemoglobiinille ja verensokeri pysyy tasaisena vaikka ruokaväli olisi 8 tuntia.

Minun aamuni alkaa kermakahvilla ja ensimmäinen näläntunne, aika heikko vieläpä, tulee vasta sitten 4-5 tuntia heräämisen jälkeen, jolloin syön päivän pienimmän aterian. Illalla sitten päivän suurin ateria ja joskus, mutta ei joka päivä, pikkuinen välipala myöhemmin illalla.

Aina aterian jälkeen on ns. postprandiaalisessa tilassa eli rasva ei pala, noin 2-3 tuntia. Jos syö 2-3 tunnin  välein, rasva ei pala kuin yöllä  nukkuessa.

Vierailija kirjoitti:

Jotku ei pysty elokuviinkaan menemään ellei ole jotain purtavaa, en ymmärrä tätä.

Kyllä pitää pari tuntia pärjätä ilman mussutusta.

Kun elokuvissa ei saa näprätä kännykällä niin se näpräämisen tarve siirtyy syömiseen. Mielihyvän tekemistä.

Kun minulla oli töitä söin yhdeksän tunnun aikana sen lounaan ja ehkä viiniä mitä tarjoiltiin perjantaisin. 

Nyt työttömänä olen kotona ja syön vähän väliä jotain sillä elämässä ei ole mitään sisältöä. Eli ITTUUKSarvot!!!

Kaiken maailman ravinto ekspertit ja asijantutijat vouhottaa että pitäisi syödä 12 krt päivässä vähä hiilaria, rasvaa, kuituja, sokeria. Ihmisen anatomiaa on tutkittu ja todettu tehokkaaksi että tämmöinen ruokavalio sopii juuri sinulle. Jos katsoo valo kuvia ennen ja 90 luvulle asti niin montako ylipainoista ihmistä näet?.

Meidän ruokailu tottumuksissa olis varmaan korjaamisen varaa ja miettiä mikä on mennyt pieleen.

Minä taas ihmettelen sitä, miten jollain voi olla noin suuri pakkomielle kytätä ja analysoida toisten ruokia. Et taida olla kovinkaan tyytyväinen ihminen itseesi? Kukaan, jolla on terve suhtautuminen ruokaan ja itseensä, ei mieti toisen syömisiä. Olet siis sairastuttanut itsesi. Kipinä kapin itsetuntoa etsimään. 

Totta tuo syöminen. Pojan perhe syö jatkuvasti. Miehen kanssa syödään aamupala, lounas ja päivällisaikaan jotain kevyttä ja ehkä jugurtti ja voileipä ennen nukkumaan menoa.

Tällä menolla pojan perhe kuolis nälkään. Joka välissä jotain napostelua ja ovat kyllä ihan hoikkia paitsi miniä.

Yhtä leffaa ei kotonakaan voi katsoa ilman mässyä ja limua.

Vuosikausia on hoettu miten paras ateriaväli on tyyliin kolme tuntia, että verensokeri pysyy tasaisena. Oikeastihan tuolla tiheällä syömisellä saa suurin osa insuliinit pysymään ylhäällä koko valveillaoloajan. Ja osan alkuyöstäkin.

Ruoka tuo elämään iloa. Muistan hyvin että silloin Kekkosen aikaan ei elämässä paljon iloa ollut.