Pitäisikö olla huolissaan? Isä 75v ei muista veljensä lastenlasten nimiä ja äiti on unohtanut serkkunsa sukunimen. Molemmat siis yli 70v.
Kommentit (23)
Ei tarvitse olla huolissaan, jos ovat henkilöitä, joiden kanssa eivät ole lainkaan tekemisissä. Jos taas ovat henkilöitä, joiden kanssa ollaan tekemisissä on aika olla huolissaan.
Riippuu vähän kuinka keskeisiä ihmisiä nämä ovat heille. En minäkään muista kaikkien serkkujen lasten nimiä, mutta ei se dementiasta johdu. Osaa heistä en ole koskaan edes tavannut.
Eipä kuulosta yhtään kummalle. Varsinkin, jos on yhtään suurempi suku.
Ovat tekemisissä, sehän tässä outoa just onkin. t.ap
Olisivatko unohtaneet kenelle kaikki kuuluu, kenelle ovat kaiken testamentaneet. Olisiko niin, että et kuuluu perillisiin?
Miksi olisit huolissasi asiasta jolle ei voi mitään? Vanhuus vie meidät kaikki lopulta jos ei sitä ennen kuolla.
Ei, mutta jos ovat unohtaneet kumminsa kälyn 1. puolison ammatin tai kaimansa etunimen niin olisin huolissaan.
Ihmiset nyt vaihtavat sekä etu- että sukunimiään miten mieli tekee, joten paha sitä on mennä sanomaan, minkä niminen kukakin on. Viimeksi, kun tavattiin, hänen kutsumanimensä oli Iiris, ja nyt on Jukka.
Varsinkin nuorempia sukulaisia tavatessaan on ihan kohteliasta kysyä nimeä, jotta ei vahingossa aiheuttaisi pahaa mieltä. Tämä on herkkä asia. Pahinta on se, jos erehdyt kutsumaan nuorta hänen entisellä nimellään. Tytöllä voi olla "pojan nimi" ja pojalla "tytön nimi", kun ei laki enää rajoita nimiä tiettyyn sukupuoleen.
Huolestua pitää siinä vaiheessa, kun oma iäkäs vanhempi luulee sukujuhlissa viisikymppiseksi hyvin tietämänsä sukulaisnaisen lapsenlapsia henkilön omiksi lapsiksi, jos lasten vanhemmat eivät ole mukana ja istu nenän edessä.
En minäkään tunne siskoni lapsen lapsia nimeltä. Olen 60 vanha.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset nyt vaihtavat sekä etu- että sukunimiään miten mieli tekee, joten paha sitä on mennä sanomaan, minkä niminen kukakin on. Viimeksi, kun tavattiin, hänen kutsumanimensä oli Iiris, ja nyt on Jukka.
Varsinkin nuorempia sukulaisia tavatessaan on ihan kohteliasta kysyä nimeä, jotta ei vahingossa aiheuttaisi pahaa mieltä. Tämä on herkkä asia. Pahinta on se, jos erehdyt kutsumaan nuorta hänen entisellä nimellään. Tytöllä voi olla "pojan nimi" ja pojalla "tytön nimi", kun ei laki enää rajoita nimiä tiettyyn sukupuoleen.
Juu, nykypäivänä on hyvä jos pysyy kärryillä edes jokaisen sukulaisen sukupuolesta.
Vanhemmiten tietojen kaivaminen muistista hidastuu. Itsekin sen huomannut, olen 70+, tuntuu siltä että nuorempi väki odottaa tiedon löytyvän yhtä nopeasti kuin netistä. Sukua voi olla niin paljon ettei niitä nimiä tarvitsekaan muistaa.
Olen +40 ja ihan samanlainen. Vuosikymmenien kaljoittelu on tehnyt tehtävänsä.
Enpä olisi uskonut että 75-vuotias on yli 70 🤣🤣
En minäkään muista ihmisten nimiä vaikka ikää on vasta 30v. Kasvot taas muistan hyvin.
Olen 42v enkä muista serkkuni sukunimeä. Pitääkö huolestua vai hyväksyä se, että usein nimeä vaihtavan nimi unohtuu helposti. Kangasharju tai Kangasniemi vai oliko sittenkin Lamminkangas...
Pitääkö olla huolissaan kun muistin yhden tuttavani olevan naissukupuolinen. Mutta nyt kertoikin olevansa mies. Ja vielä eri etunimikin kuin muistin.
En ole koskaan kai edes tietänyt tyttöserkkujen sukunimeä kun viimeksi nähty joskus lapsena. He ovat Einon Leena ja Siirin Pirkko jne. On meillä tehty sukututkimus, siitä voisin tarkistaa. En myöskään tiedä ketkä kaikki 29 serkustani ovat jo kuolleet, saati heidän lapsistaan mitään.