Lue keskustelun säännöt.
"Kuuluuko" taaperon kanssa olla näin vaikeaa?
15.07.2024 |
Meillä on uskoakseni ihan normaalisti kehittynyt kaksivuotias taapero. Aiempaa kokemusta lapsista meillä kummallakaan ei ole yhtään, joten ajattelin kysyä täältä kuulostaako tämä elämämme normaalilta. En siis halua varsinaisesti valittaa, sillä lapsi on toivottu, rakastettu jne, mutta välillä ihmettelen miten muut jaksavat, jos tämä on aina tällaista.
Ehkä isoin haaste on se, että mikään ei nykyään suju luontevasti ja ilman hirveää vääntöä. Pahimpina ongelmakohtina syöminen ja nukkuminen. Lapsi on nirso ja pieniruokainen, vaikka aina on tarjottu monipuolisesti eri ruokia. Syö tosi vähän jos edes syö, on laiska syömään itse omalla lusikalla/haarukalla, ja kun on syönyt mieleisensä määrän, punkeaa välittömästi tuolista ylös ja meidän aikuisten oma ruokailu tyssää siihen. Kärsivällisyyttä lapsella siis ei yhtään. Nukkuminen on valtaisa taistelu riippumatta siitä mikä on lapsen väsymystaso. Tappelee unta vastaan ihan tosissaan. Mitään yhdessä lepäilyä emme harrasta koskaan, koska lapsi ei nauti makoilusta eikä esim siitä että häntä hellittäisiin. Kirjoja sentään joskus tykkää lukea, mutta ei niitäkään pitkään kerrallaan.
Lisäksi liikkuminenkin on käynyt vaikeaksi, kun lapsi ei viihdy rattaissa enää ollenkaan. Ei kuitenkaan jaksa kävelläkään pitkään, ja ryntäilee paikasta toiseen niin, ettei esim joku kauppamatka sillä tavalla onnistu todellakaan. Inhoan sitä että pienetkin matkat on helpointa kulkea autolla. Haluaisin kävellä saadakseni itsekin edes vähän liikuntaa.
Tuossa nyt vähän kuvausta, erilaisia haastavia tilanteita voisi luetella vaikka miten paljon. Alan olla todella väsynyt siihen että mikään ei tunnu sujuvan ilman erillistä vaivannäköä tai jopa taistelua, vaikka yritämme parhaamme muodostaaksemme sujuvan arjen lapsen tarpeiden ja aikataulujen ympärille.
En tosiaan etsi tässä ratkaisuehdotuksia, koska en usko että tätä millään pikkukikoilla ratkaistaan. Toki hyväksi havaittuja vinkkejä voi laittaa. Mutta pääasiassa kaipaisin nyt tietoa siitä, onko normaali taaperoelämä tällaista!
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Kiitos taas kaikista vastauksista, näistä on paljon apua!
Syömisestä: osasyy siihen miksi me vanhemmat lopetamme syömisen on ehkä se hieman turhakin ajatus siitä että lasta pitää seurata. Tämä lapsi kyllä vaatiikin vahtimista... toki se oma ruoka syödään loppuun ennemmin tai myöhemmin, kylmänä sitten vaikka :) Mutta tässä kyllä saattaisi olla helppo kehityskohde.
Yksi syy (väsymyksen lisäksi) miksi tilanne ahdistaa, on se että julkisillakin paikoilla tulee niin usein sitä huutoa, juoksemista ja kiukuttelua. Ujona ihmisenä minun on vaikea kestää sitä. Sukuloimassakin ollessa tuntuu että muut eivät aina jaksaisi seurata lapsen toilailuja. Tulee itselle sellainen pelko että lasta ei hyväksytä omana itsenään niinä hankalina hetkinä. Mutta tämä menee varmaan suurelta osin yliajattelun piikkiin!
Kiitos vielä ihanista vastauksistanne <3
Ap
Siinä olet oikeassa etteivät ihmiset yleensä hyväksy huonosti käyttäytyviä lapsia. Sinun täytyy kuitenkin ymmärtää ettei tämä ole henkilökohtainen loukkaus lastasi ja varsinkaan sinua kohtaan. Sinä ja lapsesi ette ole yksi yhteinen persoona. Totuus on myös se ettei kaikkia tarvitse miellyttää eikä kaikki tykkää kaikista. Jos käyttäytyminen on jossakin iässä ongelmallista julkisilla paikoilla niin kannattaa niitä mahdollisuuksien mukaan välttää esim. Ei ota lasta kauppaan mukaan jos ei ole aivan pakko. Koittaa uudelleen sitten myöhemmin. Kyllä ne lapset oppii käyttäytymään kaupassa vaikka he eivät taaperoina saa ryntäillä ympäri kauppaa, kiljua ja repiä tavaroita hyllystä. En minä ainakaan ole koskaan nähnyt kenenkään kouluikäisen tekevän niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka olen itsekin sitä mieltä, että 2-vuotiasta ei voi jättää pitkäksi aikaa vahtimatta, niin ei meillä ole vanhemmat koskaan lopettanut syömistä silloin, kun lapsi lopettaa. Lapsi nousee pöydästä ja puuhailee jotain omiaan sellaisessa paikassa, johon näkee ruokapöydästä. Tarvittaessa laitetaan vaikka huoneiden ovia lukkoon niin, että lapsi ei pääse liian kauas.
Kolmen aikuisen lapsen äiti
Ihan normaalia tuo on. Ja kyllä se helpottaa sitten mutta sitten tulee taas uudet jutut. Meillä 2-vuotias on ollut mahdottoman energinen. Lähti kävelemään heti, kun oppi seisomaan siinä 10 kk iässä. Hankittiin potkupyörä, kun lapsi oli 1,5-vuotias ja lapsi rakasti sitä. Se myös motivoi kulkemaan järkevästi eteenpäin ilman säntäilyjä. Jaksoi mennä pitkiäkin matkoja sen kanssa vaikka kävely ei aina kiinnostanutkaan. Jos loppui voimat, niin lapsi ja pyörä kantoon tai sitten otin varmuuden vuoksi rattaat mukaan.
Ruokailut menee välillä hyvin itse ja välillä täysin syöttäen. Pääasia että osaa syödä itse vaikka välillä pitäisikin auttaa. Monesti toinen vanhemmista syö lasta auttaen ja toinen sitten niin, että pystyy nousemaan lapsen kanssa pöydästä. Sitä kärsivällisyyttä voi opetella vähän kerrallaan, esimerkiksi niin että lapsi saa vaikka jälkiruoaksi hedelmää tai xylitol-pastillin, jos odottaa, että isä tai äiti saa lautasen tyhjäksi. Kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa.
Lepohetket on meillä ollut se isoin haaste. Päiväunet alkoivat jäädä 2-vuotiaana pois. Aiemmin lapsi nukahti aina rattaisiin mutta sitten ei nukahtanut niihinkään, eikä sisälle. Ja lepohetki sängyssä oli aina riehumista. Nukutettiin sitten välillä autoon, koska ei olisi muuten jaksanut mitenkään. Pari kuukautta meni, että oppi rauhoittumaan sängyssä eikä riehunut koko aikaa. Ei kyllä nukahtanut sinne mutta saipa ainakin levättyä. 3-vuotiaana lukee päivälevolla kirjoja tai kuuntelee äänikirjaa.
Täällä näköjään muillakin vilkkaita lapsia mutta haluaisin sanoa että ei ole välttämättä normaalia. Oma nepsy oli vähän samanlainen 2v:na ja halusin loputtomiin uskoa että hän on ihan tavallinen, vaikka epäilytti ja uuvutti. Lapsesi voi olla tavallinen mutta tuo päätön juoksentelu voi olla tyypillistä esim autisteille. Puhu asiasta neuvolassa että voisiko arvioon päästä. Nepsyys voi olla myös lievää ja kyllä lapsi joka tapauksessa kasvaa ja kehittyy ja muuttuu varmasti jollain tapaa helpommaksi ajan myötä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä näköjään muillakin vilkkaita lapsia mutta haluaisin sanoa että ei ole välttämättä normaalia. Oma nepsy oli vähän samanlainen 2v:na ja halusin loputtomiin uskoa että hän on ihan tavallinen, vaikka epäilytti ja uuvutti. Lapsesi voi olla tavallinen mutta tuo päätön juoksentelu voi olla tyypillistä esim autisteille. Puhu asiasta neuvolassa että voisiko arvioon päästä. Nepsyys voi olla myös lievää ja kyllä lapsi joka tapauksessa kasvaa ja kehittyy ja muuttuu varmasti jollain tapaa helpommaksi ajan myötä.
Ei kaksivuotiaita mihinkään autismiarvioon oteta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täysin normaalia meininkiä 2- vuotiaalle :)
Meillä on kolmen lapsen kanssa tuo vaihe jo takana, ja meillä ainakin 3v synttäreiden aika on ollut kuin taikasauva kaikilla lapsilla ja kaikki tekeminen helpottunut niihin aikoihin. Joten tsemppiä, tämä ikävaihe ei kestä loputtomiin!
Kaikkeen vaan ajan ja kärsivällisyyden kanssa. Jos menee kiireellä taaperon kanssa kauppaan, kaikki temput tuntuvat kaksin verroin pahemmalta.
Lapsi vasta opettelee ja kaikki on uutta ja alkaa ymmärtää että hänelläkin on oikeasti valtaa ja mielipiteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa normaalilta. Meidän kolmesta lapsesta yksi on ollut helppo köllötteliljä, kaksi muuta aika uuvuttavia. Helpointa oli kun etäännytti itsensä, ei ota henkilökohtaisesti vaan vähän huumorilla. Lapsi ei ole pilalla, vaan tämä vaihe menee ohi ja asiat helpottaa. Muistan kerran kun lähdin ostoskeskuksesta kotiin kaksivuotiaan ja vauvan kanssa. Olin ostanut isommalle pikkuauton. Tein sen karsinaalivirheen että avasin sen paketin lapselle jotenkin väärin. Molemmat huusivat kurkku suorana 20 min kotimatkan. Yritin tyynnytellä ensin, mutta sitten löin radion täysille. Ei siinä muuta voinut. Tsemppiä<3
Vielä ap:lle , on ollut tilaisuus seurata sukumme moniakin lapsia iässä 2-8v. Just ne jotka ovat olleet tuossa iässä mahdottoman villejä ,sanoisinko hankalia suorastaan ,ovat lukioiässä ja aikuisenakin olleet erittäin energisiä , paljon aikaansaapia ja pitkälle päässeitä. Monista näistä hiljaisista ,kilteistä hyssyköistä on tullut oloneuvoksia ja vähemmän aikaansaavia.
Ei-
näin ei todellakaan ole aina ,mutta,,,, kuitenkin.
Tuli mieleen ap sinun jostakin kirjoituksesta, ettäitsetuntosi ei taida olla ihan kohdillaan. Lippu korkealla ja rinta rottingille! Lapsesi on AARRE.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ton ikäsethän on vielä aivan apinoita. Riittävästi kuria vaan, te vanhemmat päätätte milloin pöydästä noustaan jne. Ei ton ikänen tarvi mitään valinnanmahdollisuuksia. Mut helpottaa varmasti.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos taas kaikista vastauksista, näistä on paljon apua!
Syömisestä: osasyy siihen miksi me vanhemmat lopetamme syömisen on ehkä se hieman turhakin ajatus siitä että lasta pitää seurata. Tämä lapsi kyllä vaatiikin vahtimista... toki se oma ruoka syödään loppuun ennemmin tai myöhemmin, kylmänä sitten vaikka :) Mutta tässä kyllä saattaisi olla helppo kehityskohde.
Yksi syy (väsymyksen lisäksi) miksi tilanne ahdistaa, on se että julkisillakin paikoilla tulee niin usein sitä huutoa, juoksemista ja kiukuttelua. Ujona ihmisenä minun on vaikea kestää sitä. Sukuloimassakin ollessa tuntuu että muut eivät aina jaksaisi seurata lapsen toilailuja. Tulee itselle sellainen pelko että lasta ei hyväksytä omana itsenään niinä hankalina hetkinä. Mutta tämä menee varmaan suurelta osin yliajattelun piikkiin!
Kiitos vielä ihanista vastauksistanne <3
Ap
Jos ei lasta voi päästää pois pöydästä ilman että vanhemmat ryntäävät perään, niin sitten lapsi opetetaan istumaan pöydässä niin kauan, että vanhemmat ovat syöneet rauhassa loppuun. Lapsi ei kuole siihen, jos aluksi turhautuu istumiseen. Kun toimitte johdonmukaisesti tässä asiassa ja kerrotte, että pöydästä noustaan sitten kun kaikki ovat syöneet, niin lapsi kyllä oppii toistojen ja vanhempien antaman esimerkin kautta. Varmaan joitain kertoja voi mennä, että vanhemman aika menee lapsen kiukun taltuttamiseen ja ruoan joutuu edelleen syömään kylmänä, mutta vuorotelkaa ja laskekaa kymmeneen, kyllä se siitä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalia tuo on. Ja kyllä se helpottaa sitten mutta sitten tulee taas uudet jutut. Meillä 2-vuotias on ollut mahdottoman energinen. Lähti kävelemään heti, kun oppi seisomaan siinä 10 kk iässä. Hankittiin potkupyörä, kun lapsi oli 1,5-vuotias ja lapsi rakasti sitä. Se myös motivoi kulkemaan järkevästi eteenpäin ilman säntäilyjä. Jaksoi mennä pitkiäkin matkoja sen kanssa vaikka kävely ei aina kiinnostanutkaan. Jos loppui voimat, niin lapsi ja pyörä kantoon tai sitten otin varmuuden vuoksi rattaat mukaan.
Ruokailut menee välillä hyvin itse ja välillä täysin syöttäen. Pääasia että osaa syödä itse vaikka välillä pitäisikin auttaa. Monesti toinen vanhemmista syö lasta auttaen ja toinen sitten niin, että pystyy nousemaan lapsen kanssa pöydästä. Sitä kärsivällisyyttä voi opetella vähän kerrallaan, esimerkiksi niin että lapsi saa vaikka jälkiruoaksi hedelmää tai xylitol-pastillin, jos odottaa, että isä tai äiti sa
Tähän kommentoisin sen verran, että jos (nykyään toivottavasti kun) xylitol-pastilli otetaan aina ruokailun jälkeen, ei sitä pidä käyttää palkintona hyvästä käytöksestä ja rankaisuna jättää pastilli antamatta, jos lapsi ei onnistunut vanhemman asettamassa tavoitteessa. On kuitenkin kyse suun terveydestä. Eihän hampaitakaan pestä sitten, jos lapsi on kiltisti jaksanut odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkeen vaan ajan ja kärsivällisyyden kanssa. Jos menee kiireellä taaperon kanssa kauppaan, kaikki temput tuntuvat kaksin verroin pahemmalta.
Lapsi vasta opettelee ja kaikki on uutta ja alkaa ymmärtää että hänelläkin on oikeasti valtaa ja mielipiteitä.
Ei kaksivuotiaalla ole mitään mielipiteitä vielä, lähinnä joku eläimentasoinen jee kivaa - yäk kurjaa korkeintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taaperoikäinen kokeilee rajojaan ja tarvitsee aikuisen päättämään asioista. Onhan vääntöihin tuon ikäisen kanssa vielä helppo vaikuttaa. Jos tuossa iässä lipsuu, niin vaikeampaa on edessä.
Kannattaa yrittää jaksaa pitää aina kiinni siitä, kuinka perheen vanhemmat ovat keskenään asioista sopineet.
Ruokailuihin ja nukkumaanmenoon selkeät, päivittäiset rutiinit. Jos ruoka ei maistu, niin pois pöydästä, eikä jälkiruokaa, eikä ylimääräisiä välipalojs. Yllättävän pian alkaa ruoka maistua. Vaatteita ei tarvitse lapsen valita, ne voi aikuinen ottaa illalla ajoissa valmiiksi aamua varten. Tai yhdessä lapsen kanssa. Nukkumiseen iltapesujen jälkeen vaikka vain pieni satu tai tarina, usein jollei aikuisen lukema kirjasatu kiinnosta, niin voi keksiä vaikka jutella tarinaa päivän tapahtumista. Rauhallisesti.
Iso peukku, että jaksat(te) pitää rajat kasvatuksessa, ne ovat rakkautta ja vaikka lapsi ei ymmärrä miksi, niin isona kiittää.
Kuulostaa lapselta joka pitää uuvuttaa jossain puistossa niin että se suorastaan sammuu päästyään himaan. En huolehtisi syömisistä, kyllä se syö jos on nälkä.
Neuvolassa kannattaa kertoa, jos tilanne huolettaa. Voihan olla, että on ylivilkas ja neivolassa voidaan sitäkin tutkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalia tuo on. Ja kyllä se helpottaa sitten mutta sitten tulee taas uudet jutut. Meillä 2-vuotias on ollut mahdottoman energinen. Lähti kävelemään heti, kun oppi seisomaan siinä 10 kk iässä. Hankittiin potkupyörä, kun lapsi oli 1,5-vuotias ja lapsi rakasti sitä. Se myös motivoi kulkemaan järkevästi eteenpäin ilman säntäilyjä. Jaksoi mennä pitkiäkin matkoja sen kanssa vaikka kävely ei aina kiinnostanutkaan. Jos loppui voimat, niin lapsi ja pyörä kantoon tai sitten otin varmuuden vuoksi rattaat mukaan.
Ruokailut menee välillä hyvin itse ja välillä täysin syöttäen. Pääasia että osaa syödä itse vaikka välillä pitäisikin auttaa. Monesti toinen vanhemmista syö lasta auttaen ja toinen sitten niin, että pystyy nousemaan lapsen kanssa pöydästä. Sitä kärsivällisyyttä voi opetella vähän kerrallaan, esimerkiksi niin että lapsi saa vaikka jälkiruoaksi hedelmää tai xyl
Tuolla xylitol-pastillin avulla on helppo opettaa odottamaan siinä pöydässä vaikka se minuutti, että vanhempi käy sen pastillin hakemassa. Meillä ainakaan se suussa ei saa lähteä juoksemaan ympäriinsä, ettei se mene väärään kurkkuun. Aluksi se odottaminen voi olla vaikkapa se, että vanhempi nousee pöydästä hakemaan sen pastillin. Sitten kun se alkaa sujua, niin vanhempi syö vaikkapa haarukallisen ennenkuin lähtee hakemaan jne. Meillä lapsi myös haluaa tarjota pastillin vanhemmille, joten siinäkin joutuu odottamaan että vanhemmat ovat syöneet.
Apua, maailman hirvein sana on taapero. Hän on lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Älä väännä lapsen kanssa. Älä väkisin yritä. Leikin avulla ja positiivisella, perustele lyhyesti, miettikää kivoja mielikuvia - mitä ulkona oli kesällä tai mitä näkyy ikkunasta. Kuuntele mitä lapsi sanoo, mitä asiaa on, tuntemuksia. Ehkä lapsi haluaa ilmaista myös valintoja ja omaa tahtoa välillä. Näytä hyvää esimerkkiä käytöksessä, ole huumorintajuinen ja vähän iloa. Ehkei kaikki ole vakavaa. Vaikka asioita vielä opetellaan.
Se onkin sitten iso pettymys kun tarha vihdoin alkaa! : Ddd
Taitaa olla pikemminkin päin vastoin. Vanha kansa tunsi sanonnan "kieli jäänyt jalan alle", jolla tarkoitettiin sitä, että aikaisin kävelemään oppinut lapsi oppi puhumaan myöhemmin. Sellainen oli ex-puoliso, joka oli oppinut kävelemään 8-kuukauden ikäisenä, mutta "ei kunnolla puhumaan vieläkään" eli oli tavallinen hiljainen suomalainen mörököllimies. Puhumaan oli oppinut vasta yli 2-vuotiaana. Oma lapseni puhui 3-sanaisia lauseita jokseenkin samaan aikaan kuin oppi kävelemään eli 15 vuoden iässä.