Lue keskustelun säännöt.
"Kuuluuko" taaperon kanssa olla näin vaikeaa?
15.07.2024 |
Meillä on uskoakseni ihan normaalisti kehittynyt kaksivuotias taapero. Aiempaa kokemusta lapsista meillä kummallakaan ei ole yhtään, joten ajattelin kysyä täältä kuulostaako tämä elämämme normaalilta. En siis halua varsinaisesti valittaa, sillä lapsi on toivottu, rakastettu jne, mutta välillä ihmettelen miten muut jaksavat, jos tämä on aina tällaista.
Ehkä isoin haaste on se, että mikään ei nykyään suju luontevasti ja ilman hirveää vääntöä. Pahimpina ongelmakohtina syöminen ja nukkuminen. Lapsi on nirso ja pieniruokainen, vaikka aina on tarjottu monipuolisesti eri ruokia. Syö tosi vähän jos edes syö, on laiska syömään itse omalla lusikalla/haarukalla, ja kun on syönyt mieleisensä määrän, punkeaa välittömästi tuolista ylös ja meidän aikuisten oma ruokailu tyssää siihen. Kärsivällisyyttä lapsella siis ei yhtään. Nukkuminen on valtaisa taistelu riippumatta siitä mikä on lapsen väsymystaso. Tappelee unta vastaan ihan tosissaan. Mitään yhdessä lepäilyä emme harrasta koskaan, koska lapsi ei nauti makoilusta eikä esim siitä että häntä hellittäisiin. Kirjoja sentään joskus tykkää lukea, mutta ei niitäkään pitkään kerrallaan.
Lisäksi liikkuminenkin on käynyt vaikeaksi, kun lapsi ei viihdy rattaissa enää ollenkaan. Ei kuitenkaan jaksa kävelläkään pitkään, ja ryntäilee paikasta toiseen niin, ettei esim joku kauppamatka sillä tavalla onnistu todellakaan. Inhoan sitä että pienetkin matkat on helpointa kulkea autolla. Haluaisin kävellä saadakseni itsekin edes vähän liikuntaa.
Tuossa nyt vähän kuvausta, erilaisia haastavia tilanteita voisi luetella vaikka miten paljon. Alan olla todella väsynyt siihen että mikään ei tunnu sujuvan ilman erillistä vaivannäköä tai jopa taistelua, vaikka yritämme parhaamme muodostaaksemme sujuvan arjen lapsen tarpeiden ja aikataulujen ympärille.
En tosiaan etsi tässä ratkaisuehdotuksia, koska en usko että tätä millään pikkukikoilla ratkaistaan. Toki hyväksi havaittuja vinkkejä voi laittaa. Mutta pääasiassa kaipaisin nyt tietoa siitä, onko normaali taaperoelämä tällaista!
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Varmaan vähän vaihtelee. On niitä rauhallisiakin lapsia. Siskontyttö esim ei ollut kauhean uhmakas missään vaiheessa. Leikittiin ja luettiin, käytiin ravintoloissa, eikä mitään ongelmaa. Jos sille löi värityskirjan käteen tai vaikka muovailuvahaa, niin oli tyytyväinen. Mutta hän olikin sellainen lapsi, joka jaksoi keskittyä leikkeihin. Heti, kun oppi puhumaan vuoden vanhana, niin leikki ja höpötteli jo itsekseenkin ilman aikuista. Toiset sitten kai vaan juoksee mieluummin.
Onnistuu myös hyvin sekä jatkuva juoksu että puhe ainakin meillä. Kolmeen ikävuoteen mennessä tämä jatkuva puhuminen ja juokseminen ei ole helpottunut. Tosin nyt on oppinut, että kun sanotaan, että ei saa juosta niin pystyy sen hetken muistamaankin. Hyvin harvoin muuten jo tasan yksivuotias puhuu selkeitä lauseita, ellei ole oppinut kävelemään jo ennen sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lle, lapsesi on aivan normaali energinen kaksivuotias. Hänellä on energinen luonne, omaa tahtoa-mikä on elämässä tärkeä. Hän etsii tapojaan mitä haluaa. Lue lapsen aivojen kehityksestä. Ne kehittyy yli 20 vuotiaaksi saakka. Ongelma on vaan siinä, ettei hän toimi teidän vanhempien mielen mukaisesti.
Jos mahdollista, kysykää vanhemmiltanne minkälaisia te , sinä ja miehesi olette olleet 2-6 vuotiaana. Minkälaisia teidän sisarenne/veljenne/lapsen isovanhemmat ovat olleet. Sieltä ne geenit tulee.
Meitä on 8 sisarrusta ja hyvin osa erilaisia, samoin mun 2 lasta ja lapsenlapset, vaikka ovat kasvaneet parin vuoden ikäerolla samoissa olosuhteissa. Ero on lapsillani kuin yö ja päivä.Esim itse olen ikäni halunnut valvoa pitkään ja herätä myöhään, täysin ihana introvertti ect. ect.
Nyt ei muuta ap , kuin rentoudu, anna lapsesi syödä se vähän kerrallaan, vältä paikkoja ,missä on välttämätöntä ola paikallaan, yritä olla puhumatta nukkumaan menosta. Joka tilanteessa vaan kiität ja kehut häntä iloisesti, mutta ns ohimennen , tekemättä siitä numeroa.
Äläkä missään vertaa häntä muihin lapsiin. Ette te aikuisetkaan ole/käyttäydy ihan samoin ,kuin jotkut muut.
Siis ilon ja kiitollisuuden kautta. Kuvittele mitä toivoisit , jos yht äkkiä hänelle tulisi vakava sairaus. Silloin toivoisit hänen olevat just tuooainen elohopea. Sorry pitkä sepustus 68v mummilta. Minulla on 4 lasta ja 13 lastenlasta. Kaikki ovat omanlaisiaan.
Ongelma ei ei ole vilkas lapsi ,vaan sen hyväksyminne.
Tämä on hirveä aika ja sitä vähätellään melkoisesti esim. neuvolassa, siellä pidetään epänormaalina, jos on väsynyt. On normaalia olla väsynyt ja jos ei ole, voi kiittää onneaan helposta lapsesta tai helposta arjesta.
On todella raskasta vääntää pienen ihmisen kanssa kaikesta ja helposti suuttuu itsekin ja sanoo lapselle pari huonosti valittua sanaa.
Ei lapsessanne varmastikaan ole mitään vikaa. Monet kaksivuotiaat ovat tuollaisia, se näyttää vierestä katsottuna kyllä tosi raastavan vaikealta.
Meille tuli sellainen lottovoittotyyppinen lapsi, että oli tosi rauhallinen ja pystyi viemään ravintolaankin kaksivuotiaana, mutta kyllä koen, että vähemmistössä olemme tässä asiassa. Vaikeaa teini-ikää odotellessa. :D
Kyllä se siitä helpottaa muutamaksi vuodeksi. Sitten taas teinien kanssa saa samat tappelut nukkumaanmenosta, ruokailusta ja pöytätavoista käydä uudelleen :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa tilanteessa kannattaa vaikka laittaa lapsi hoitoon ja käydä välillä yksin kävelyllä tai kuntosalilla.
Lapsen kannattaa antaa kävellä ihan itse, pieniä matkoja tietysti, leikkipuistot on tuossa iässä ihan parhaita paikkoja ulkoilla.
Noin pientä lasta saa syöttää. Älä stressaa sitä miten paljon lapsi syö, terve lapsi ei tapa itseään nälkään. Ei lasta tarvitse jatkuvasti viihdyttää. Syö rauhassa loppuun. Tee kodista turvallinen taaperoille.
Pidä yllä rutiinit, herättää, syödään, nukutaan aina samaan aikaan, se helpottaa.
Siinä 4v alkaa olla jo helpompaa kun lapsi kehittyy sen verran että viihtyy jo omissa leikeissä.
Loppujen lopuksi tuokin vaihe on jotain mitä vielä joskus ajattelet miten ihanaa oli kun lapsi oli vielä niin pieni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsi nirsoilee, on muutenkin vähäruokainen eikä tykkää makoilla, voi syy olla refluksissa. Haiseeko hengitys pahalta aamuisin ja onko suussa vielä koko ajan esimerkiksi tutti, lelu tai sormet?
Omalla lapsellani refluksin toteaminen ja lääkitys siihen vaikuttivat edellä mainittujen lisäksi käytökseen, jaksoi keskittyäkin paremmin kun ei ollut huono olo koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vain, taaperoaika on lähes aina raskasta, joskin eri tavoin lapsen luonteesta riippuen. Silloin vielä opetellaan kaikkea ja pitää panostaa koko ajan mutta alkaa olla omaa tahtoa joten oikein mikään ei suju "rutiinilla". Nyt kun kuopus on 4v alkaa helpottaa.
Kiitos, juuri tällaista tietoa toivoinkin saavani! Tämä vaihe on ollut aikamoinen järkytys, kun lapsi oli vauvana todella helppo. Kiva kuulla vähän arviota että 4v voisi alkaa helpottaa.
Mutta rehellisesti sanottuna en voi kuin ihmetellä perheitä jotka istuvat nätisti yhdessä ravintoloissa, kirjastossa tai missä tahansa julkisilla paikoilla. Ei onnistuisi meiltä ollenkaan! Tai ehkä nippanappa sen 10min ennen kuin taapero kyllästyy. Mutta ehkä myöhemmin sitten...!
Ap
Kyllä ne muidenkin lapset riehuu ja kiukkuilee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä ap, muistelen joskus taaperoaikaa kauhulla. Oli mielestäni paljon raskaampaa kuin esim. vauvavuodet. Mun taaperot oli tosi villejä ja rohkeita... helpottaa pikkuhiljaa siinä 3 vuoden iän jälkeen, koita kestää. Täältä paljon sympatiaa!
Muista että lapset ovat todella erilaisia. Se mikä onnistuu toisilta niin ei välttämättä onnistu omalta lapselta ja toisin päin. Meillä on kaksi lasta. Vanhempi on aina ollut kuin äidin ja isän mieli, kaikki on onnistunut helposti. Toisen kanssa on sitten väännetty koko ikä. Molemmat ovat jo teinejä joten aika monta vuotta on jo nähty. Sellaisen neuvon voisin antaa että jos joku asia on vaikea eikä suju kohtuudella, niin sitä ei kannata tehdä jos ei ole aivan pakko ja kauhea hinku. Esim. ravintolaan ei kannata mennä jos siitä ei kerta kaikkiaan tule mitään muuta kuin kauhea show. Kyllä sekin alkaa sujumaan kun ikää tulee lisää. Kaikkia asioita ei tarvitse opetella "kovimman" kautta, kyllä ne oppii myöhemminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuten kuulostaa minusta normaalilta, mutta en ymmärrä, miksi aikuisten pitää kotona lopettaa syöminen silloin, kun lapsi lopettaa. Meillä lapset nousivat pois pöydästä ja tekivät jotain ruokapöydän lähellä sen aikaa, kun aikuiset söivät loppuun.
Pidempiä matkoja meillä käveltiin niin, että otin rattaat mukaan, mutta lapsi käveli vierellä niin pitkään kuin halusi ja jaksoi. Ainakin meillä lapset tulivat kyllä vapaaehtoisesti istumaan rattaisiin siinä vaiheessa, kun he eivät enää jaksaneet kävellä.
Kolmen jo aikuisen lapsen äiti
Normi uhmisaikaa. Just eletään täällä tuota samaa. Neiti on nirso kuin mikä. Koskaan ei tunnu nukuttava. Haluaa itse kävellä, mikä tietysti hyväkin.
Sama oli meillä isomman kohdalla. Menee kyllä ohi. Se kasvaminen on välillä hankalaa, ja kasvattaa vanhempaa samalla. Melkoista mielikuvitusta saa käyttää välillä. Päivärytmistä kannattaa yrittää pitää kiinni mahdollisimman tarkkaan, se auttaa meillä. Toki kaikki matkustelu yms.täytyy tehdä sitten sen ehdoilla missä syödään, missä mahdolliset päikkärit.
Ei huolta, kohta huomaat, että minne tämäkin aika hujahti mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä siinä on ettei vanhemmat voi syödä loppuun? Lapsihan oppii vallankäyttöä jos vanhemmat ei uskalla syödäkään vaan pitää lapsen mukaan mennä
Kiitos taas kaikista vastauksista, näistä on paljon apua!
Syömisestä: osasyy siihen miksi me vanhemmat lopetamme syömisen on ehkä se hieman turhakin ajatus siitä että lasta pitää seurata. Tämä lapsi kyllä vaatiikin vahtimista... toki se oma ruoka syödään loppuun ennemmin tai myöhemmin, kylmänä sitten vaikka :) Mutta tässä kyllä saattaisi olla helppo kehityskohde.
Yksi syy (väsymyksen lisäksi) miksi tilanne ahdistaa, on se että julkisillakin paikoilla tulee niin usein sitä huutoa, juoksemista ja kiukuttelua. Ujona ihmisenä minun on vaikea kestää sitä. Sukuloimassakin ollessa tuntuu että muut eivät aina jaksaisi seurata lapsen toilailuja. Tulee itselle sellainen pelko että lasta ei hyväksytä omana itsenään niinä hankalina hetkinä. Mutta tämä menee varmaan suurelta osin yliajattelun piikkiin!
Kiitos vielä ihanista vastauksistanne <3
Ap
Meilläkin oli pienenä todella pyryharakka ja vauhtia enemmän kun oli tarpeen. Koti laitettiin sellaiseksi ettei tarvinnut perässä kulkea kokoajan, tarkat rutiinit, ulkona ja kaupoissa 2v joko istui kiinnitettynä tai piti kädestä ja käveli. Sama ulkona. Valjaatkin oli käytössä. Kyllä se siitä iän myötä ja järjen kasvaessa. Alkoi oppia milloin oli aika juosta ja milloin ei. Rattaissa oli valjaat kiinni jos punkesi, huuto ei ole vaarallista. Uhmiksen kanssa on asioita jotka lapsi voi päättää ja sitten ne joita lapsi ei päätä. Vanhempien homma opettaa ja pitää turvassa sekö rajoissa.Samalla muistaa positiivisuuden kautta antaa palaute kun lapsi toimii oikein.
Osta lapselle valjaat, se auttaa ainakin yhteen ongelmistasi.
En ymmärrä, millä tavalla molempien aikuisten ruokailu voi loppua siihen, jos lapsi punkee kesken syömisen pois tuolista. Lapsi voi touhuta omia touhujaan, aikuiset jatkavat syömistä.
Kuvittele, että teillä olisi 7 lasta. Ette mitenkään ehtisi hypätä yhden vuoksi tuolla tavalla. Ei mitään taisteluja vaan aikuisen yksiselitteinen päätös, että näin toimitaan ja sillä selvä. Lapsi on sentään vasta 2-vuotias! Jos nyt ei laiteta mitään rajoja, älä edes kuvittele, mitä se on 10 vuoden päästä.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos taas kaikista vastauksista, näistä on paljon apua!
Syömisestä: osasyy siihen miksi me vanhemmat lopetamme syömisen on ehkä se hieman turhakin ajatus siitä että lasta pitää seurata. Tämä lapsi kyllä vaatiikin vahtimista... toki se oma ruoka syödään loppuun ennemmin tai myöhemmin, kylmänä sitten vaikka :) Mutta tässä kyllä saattaisi olla helppo kehityskohde.
Yksi syy (väsymyksen lisäksi) miksi tilanne ahdistaa, on se että julkisillakin paikoilla tulee niin usein sitä huutoa, juoksemista ja kiukuttelua. Ujona ihmisenä minun on vaikea kestää sitä. Sukuloimassakin ollessa tuntuu että muut eivät aina jaksaisi seurata lapsen toilailuja. Tulee itselle sellainen pelko että lasta ei hyväksytä omana itsenään niinä hankalina hetkinä. Mutta tämä menee varmaan suurelta osin yliajattelun piikkiin!
Kiitos vielä ihanista vastauksistanne <3
Ap
Edelleen en ymmärrä, miksi MOLEMPIEN vanhempien pitää lopettaa syöminen samaan aikaan kuin lapsi. Ja mitä seuraamista siinä on, jos hän on kuitenkin samassa huoneessa?
Kuulostaa tavalliselta vaikka onkin todella ärsyttävää. Valitse taistelusi joka asiasta saa vääntää. Aina.