Lue keskustelun säännöt.
Lopetin antamasta lapsenlapsilleni minkäänlaisia lahjoja, rahaa jne. Koska ei osata kiittää, ei irtoa enää.
14.07.2024 |
12-, 11- ja 10-vuotiaat. En tajua, mikä heitä vaivaa. Annoin ihan aluksi olla tilanteen sellaisenaan, sitten aloin vihjailemaan rivien välistä, että olisi mukavaa, kun isovanhempia kiitetään, kun saadaan jotakin. Lopulta sanoin suoraan, ja kun ei sekään auttanut, niin antaa olla. En odota vasta- ym. lahjoja, mutta tuntuisi hyvältä, jos kiitettäisiin. Se lämmittäisi kovasti. Mutta ehkä tämä on nykyajan kasvatusta.
Kommentit (69)
Samoin minä lopetin kummilapsien/sukulaislapsien lahjomisen kun kertaakaan ei tullu mitää kiitosta tai viestiä. Kerran laitoin merkkipäivän kunniaksi isomman lahjakortin jota lähetysviestissä pyysin vastaanottokuittausta, ei tullut. Tavatessa sitte pahoittelin että lähetys oli mennyt hukkaan niin sitten tuli ai joo, kyl se tuli perille. Lopetin. Nyt pari vuotta myöhemmin vanhemmat sanoivat että harmi kun en enää lähetä mitään kivoja lahjoja. Sanoi että lopetin kun en edes tiennyt että tulivatko perille kun ei koskaan mitään viestiä tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse toivoisin saavani tutustua sukulaislapsiin edes kerran elämässä siten, että saisimme olla ilman vanhempia heidän kanssaan. Ei ole toteutunut. Lapsista muuten näkee selkeästi mitä heidän vanhempansa ajattelevat meistä. Ei tee mieli jakaa rahaa, kun mitään suhdetta ei ole.
No tämä! Lopetin lahjomisen tänä vuonna sisaruksen lapsille. Jouluna laitan jokaiselle sukat pakettiin, en enää muista muuten.
vuosia minut kutsuttiin synttäreille mutkan kautta, eli vanhempani ilmoittivat että milloin sisaruksen lapsella on synttärivastaanotto. Sen jälkeen yhteydenotot ovat tulleet edellisen päivän iltana tai synttärinviettopäivän aamuna, tyyliin ohhoh, meinasin unohtaa! Ja onpa kerran pippalot vietetty minulta salaakin! Eli viikko synttäreiden jälkeen kun kyselin milloin ne mahtavat olla, ilmoitettiin että ne on pidetty jo pari viikkoa sitten.
Alkuvuodesta sain niin törkeän ehdotuksen, jopa vaatimuksen, että totesin että nyt loppui kaikki! En mene enää synttäreille enkä heidän luo muutenkaan vaikka mikä olisi. Tämän joudun toki naamioimaan muuksi, sillä jos sanon suoraan, niin koko lapsuuden perhe pyörittelee silmiään että mikä MINUA oikein vaivaa 😂😂
Lopetin siskon lapsille lahjojen ostamisen, kun kukaan ei kiitä ja valehtelevat takaisin. En minä niitä lahjoja kiitosten takia ostanut, mutta homma alkoi mennä siihen että tultiin kolme päivää ennen joulua käymään voitaisiin ottaa lasten lahjat tässä jo mukaan niin ei tarvitse teidän aattona ajella enää, me ei vielä oltu sun lahjaa ehditty paketoida mutta tuodaan se sit kun nähdään ensi kerralla - enkä ole ainottakaan lahjaa heiltä ikinä saanut. Sen verran noloa selittelyä jo että lopetin.
Vierailija kirjoitti:
Samoin minä lopetin kummilapsien/sukulaislapsien lahjomisen kun kertaakaan ei tullu mitää kiitosta tai viestiä. Kerran laitoin merkkipäivän kunniaksi isomman lahjakortin jota lähetysviestissä pyysin vastaanottokuittausta, ei tullut. Tavatessa sitte pahoittelin että lähetys oli mennyt hukkaan niin sitten tuli ai joo, kyl se tuli perille. Lopetin. Nyt pari vuotta myöhemmin vanhemmat sanoivat että harmi kun en enää lähetä mitään kivoja lahjoja. Sanoi että lopetin kun en edes tiennyt että tulivatko perille kun ei koskaan mitään viestiä tullut.
Kehtaakin pyytää lahjoja. Pitivät sua itsestäänselvyytenä ja kun lopetit oli yllätys.
Itse olen aina kiittänyt siitä saakka, kun olen asian ymmärtänyt. Täytyy kyllä sanoa, että kun olen seurannut pikkusisarusteni osalta tätä, niin meidän kumpikaan vanhemmista ei ole osannut kiittää lasten puolesta mitenkään. Muistan kristallin kirkkaasti, kun pikkuveljeni sai kummitädiltään eli äitini siskolta mojovan rahasumman 5-vuotiaana synttäreillään ja se kuori katsottiin siinä oikein kaikkien nähden äitini toimesta, niin hän ei saanut kiitosta sanottua. Jatkoi vaan tarjoilujen järjestelyä. Minusta se tuntui erikoiselta.
Jouluina tai synttäreillä tai edes missään en muista, että vanhempamme olisivat mitään kiitelleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samoin minä lopetin kummilapsien/sukulaislapsien lahjomisen kun kertaakaan ei tullu mitää kiitosta tai viestiä. Kerran laitoin merkkipäivän kunniaksi isomman lahjakortin jota lähetysviestissä pyysin vastaanottokuittausta, ei tullut. Tavatessa sitte pahoittelin että lähetys oli mennyt hukkaan niin sitten tuli ai joo, kyl se tuli perille. Lopetin. Nyt pari vuotta myöhemmin vanhemmat sanoivat että harmi kun en enää lähetä mitään kivoja lahjoja. Sanoi että lopetin kun en edes tiennyt että tulivatko perille kun ei koskaan mitään viestiä tullut.
Niin varmaan.
Vierailija kirjoitti:
Lopetin siskon lapsille lahjojen ostamisen, kun kukaan ei kiitä ja valehtelevat takaisin. En minä niitä lahjoja kiitosten takia ostanut, mutta homma alkoi mennä siihen että tultiin kolme päivää ennen joulua käymään voitaisiin ottaa lasten lahjat tässä jo mukaan niin ei tarvitse teidän aattona ajella enää, me ei vielä oltu sun lahjaa ehditty paketoida mutta tuodaan se sit kun nähdään ensi kerralla - enkä ole ainottakaan lahjaa heiltä ikinä saanut. Sen verran noloa selittelyä jo että lopetin.
Niin varmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse toivoisin saavani tutustua sukulaislapsiin edes kerran elämässä siten, että saisimme olla ilman vanhempia heidän kanssaan. Ei ole toteutunut. Lapsista muuten näkee selkeästi mitä heidän vanhempansa ajattelevat meistä. Ei tee mieli jakaa rahaa, kun mitään suhdetta ei ole.
No tämä! Lopetin lahjomisen tänä vuonna sisaruksen lapsille. Jouluna laitan jokaiselle sukat pakettiin, en enää muista muuten.
vuosia minut kutsuttiin synttäreille mutkan kautta, eli vanhempani ilmoittivat että milloin sisaruksen lapsella on synttärivastaanotto. Sen jälkeen yhteydenotot ovat tulleet edellisen päivän iltana tai synttärinviettopäivän aamuna, tyyliin ohhoh, meinasin unohtaa! Ja onpa kerran pippalot vietetty minulta salaakin! Eli viikko synttäreiden jälkeen kun kyselin milloin ne mahtavat olla, ilmoitettiin että ne on pide
Niin varmaan.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen aina kiittänyt siitä saakka, kun olen asian ymmärtänyt. Täytyy kyllä sanoa, että kun olen seurannut pikkusisarusteni osalta tätä, niin meidän kumpikaan vanhemmista ei ole osannut kiittää lasten puolesta mitenkään. Muistan kristallin kirkkaasti, kun pikkuveljeni sai kummitädiltään eli äitini siskolta mojovan rahasumman 5-vuotiaana synttäreillään ja se kuori katsottiin siinä oikein kaikkien nähden äitini toimesta, niin hän ei saanut kiitosta sanottua. Jatkoi vaan tarjoilujen järjestelyä. Minusta se tuntui erikoiselta.
Jouluina tai synttäreillä tai edes missään en muista, että vanhempamme olisivat mitään kiitelleet.
Niin varmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiittämisestä muistuttaminen kuuluu lasten vanhemmille, varsinkin kun on noin pienet lapset. Kun lapset ovat ihan pieniä, vanhemmat kiittävät, ja sitten he panevat lapset kiittämään. Ei maksa paljon eikä vaadi vaivannäköä.
Minä joudun muistuttamaan omaa 37-vuotiasta poikaanikin että laita mummolle kiitostekstari, kun mummo on laittanut hänen tililleen rahaa syntymäpäivänä.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö sinun pikemminkin puhua lasten vanhemmille ja kertoa heille että voisivat opettaa lapset sanomaan kiitos? Älä pura lapsiin turhautumistasi kasvatuksen puutteesta.
Miten niin pura? Hän vain lopetti muistamisen. Mikä opettaja huonosti kohdellun pitää olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opetin lastani kiittämään ja pyytämään anteeksi. Anoppi oikein äsähti, ettei muka tarvitse. Itse lellitteli ja lapsi alkoi oppia käyttämään sitä meitä vanhempia vastaan. Onneksi muutimme ja sain lapsen pois hänen vaikutuspiiristään hyvän sään aikaan.
Huvittaa nuo "niin varmaan" -viestit. Ei tarvi kuin katsoa miten lapset käyttäytyvät julkisilla paikoilla, niin ei ihmetytä yhtään, etteivät kiitä tuttujakaan ihmisiä tai edes lähisukulaisia. Muita ihmisiä ei yksinkertaisesti tunnu olevan olemassa nykypäivän lapsille ja nuorille, ainakaan aikuisia. Tervehdyksiin ei vastata, asiakaspalvelijoita ei katsota edes päin, ja jos joku lapsi laskee pennejä kassalla saadakseen karkkipussinsa ja joku aikuinen antaa sen puuttuvan 50-senttisen, mitään kiitosta ei tule. Sen verran toki nähdään ympärilleen, että tarpeeksi huvittavan näköiset tai omituiset aikuiset saavat aikaan tirskumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle suurin kiitos on se, kun nään, että lahjan saaja nauttii lahjastaan ja on siitä ilahtunut.
Ja muutenkin nautin enemmän siitä antamisesta. En jälkipyykin katkeroitumusesta.
Höh..eihän sitä lahjaa anneta vastalahjan toivossa. Mikä lahja se semmoinen olisi.
Sinun tehtäväsi on opastaa. Se käy helposti. Miten sitä sanotaan? Kaikki sen on oppineet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyyteetön antaja ei odota kiitosta ja antaa mieluiten salaa. Helpommin sanottu, kuin tehty, koska pyyteettömästä antamisesta ei saa mitään itselleen.
Tämä. Moni toitottaa auttamisen haluansa ja kiltteyttänsä. Antavat rahaa ilman pyytämättä, mutta ajatuksen taustalla ei ole pyytteettämyys, auttamisen halua ja kiltteys. Taustalla on monesti odotus siitä, että saa itsellensä jotain ja odotus siitä miten lahjan ja avun saajan pitäisi toimia antajaa kohtaan. Ketään ei voi pakottaa ja kaikki eivät ole ostettavissa.
Jos omasta tahdosta ja kiltteyttäsi autat ja annat lahjoja, etkä odota vastinetta, tuskin tulet nettiin valittamaan lahjan saajan tekemättä jättämisiä.
Tiedän isovanhempia, jotka käyttävät rahalahjoja vallan välineenä läheisiinsä ja esittävät uhria muille haukkuen heitä, kun lapset ja lapsenlapset eivät hyppää eivätkä tee niin kuin käsketään tai oletetaan tekevän. Yhteys voi olla poikki ja lähetetään rahaa siinä toivossa, että kiitos tulisi ja yhteys palaisia ja taas pääsisi vallan kahvaan "neuvomaan" ja käskyttåmään.
En nyt tarkoita, että ap tekee noin. Tuon vain esille toisenlaista näkökulman keskusteluun. Toki on hyvä opettaa lapsille käytöstapoja ja kannatan itsekin vanhan mallisia arvoja siitä miten muita kuuluu kohdella.
Sinä olet kasvattanut lapsesi ja lastenlapsesi vanhemman. Pitäisikö katsoa ihan sinne omaan peiliin?
Mitäs et ole opettanut lapsillesi käytöstapoja, joita he voisivat siirtää omille lapsilleen. Mutta hei, et sinä lahjomalla saa ostettuasi heidän rakkauttaan.
Vasu pois!