Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mä en jaksa enää, mies elää kuin poikamiehenä

Vierailija
13.07.2024 |

Olemme koko perhe lomalla heinäkuun. Mies on loman aikana viettänyt 4v lapsemme kanssa keskenään noin pari tuntia, nekin vähän pitkin hampain kun "vaihtokauppana" oli että siivoan sillä aikaa kotona kun he käyvät ulkona. Kotityöt myös minun harteilla lapsenhoidon ja ruoanlaiton lisäksi. Mies vaan ilmoitusasiana sanoo aamulla lähtevänsä yksin minne milloinkin eikä tietoa milloin tulee takaisin. Jos tulee, sittenkin saattaa vielä olla harrastuksia ilta. Tästä suivaantuneena olen usein pakannut tavarat ja lähtenyt lapsen kanssa sukuni kesäpaikalle, en jaksa aina olla yksin lapsen kanssa vaan kaipaamme seuraa. Mies taitaa olla tästä vaan tyytyväinen, sitten kyllä viihtyy kotona kun saa olla rauhassa. Tuntuu ihan hirveän pahalta. Eilenkin pojan kanssa kahdestaan istuttiin mökin laiturilla ongella. Millainen isä ei halua viettää aikaa perheensä kanssa? Minä se opetan poikaa pyöräilemään ja kalastamaan. Mökillä saataisiin olla rauhassa tai lähteä ihan mihin vaan reissuunkin. Ei häntä kiinnosta. Mietin eroa vakavissani. 

Kommentit (176)

Vierailija
21/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naiset ovat tavallisesti tunnollisempia kuin miehet ja sä et pääse palautumaan koskaan tuollaisessa oravanpyörässä.

Vierailija
22/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voimia! Juuri mietin samaa vaikka meillä on jo teini-ikäiset pojat. Oltiin just viikko reissussa Viron rantakohteessa ja oli tosi kiva loma jopa teinien mielestä. Aurinko paistoi, päivät meni uidessa rannalla ja kylpylässä. Syötiin ravintoloissa josta löytyi teineille ruokaa ja kokista, kaikki tuntuivat tyytyväisiltä. Kallis reissu kuitenkin heinäkuun sesongin aikaan neljältä, minulla meni varmaan 2000 e ja miehellä ehkä 1000 e matkoineen, hotelleineen ja ruuat ja juomat. Eilen laivalta kotiin tullessa mies kilahti ilman mitään syytä autossa ja haukkui koko loman ihan epäonnistuneeksi ja surkeaksi. Kuuntelin ihan suu auki sitä vuodatusta. Jopa teinit kertoivat isälle loman olleen tosi onnistunut. Minun loma on lopussa ja maanantaina töihin. Mietin ihan tosissani eroa, mitä minä tuollaisella ilonpilaajalla teen? Lisäksi jos mies tunsi ettei loma ole sitä mitä hän haluaa, niin voisi avata suunsa jo varausvaiheessa eikä jälkikäteen haukkua kaikkea p***skaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voimia! Juuri mietin samaa vaikka meillä on jo teini-ikäiset pojat. Oltiin just viikko reissussa Viron rantakohteessa ja oli tosi kiva loma jopa teinien mielestä. Aurinko paistoi, päivät meni uidessa rannalla ja kylpylässä. Syötiin ravintoloissa josta löytyi teineille ruokaa ja kokista, kaikki tuntuivat tyytyväisiltä. Kallis reissu kuitenkin heinäkuun sesongin aikaan neljältä, minulla meni varmaan 2000 e ja miehellä ehkä 1000 e matkoineen, hotelleineen ja ruuat ja juomat. Eilen laivalta kotiin tullessa mies kilahti ilman mitään syytä autossa ja haukkui koko loman ihan epäonnistuneeksi ja surkeaksi. Kuuntelin ihan suu auki sitä vuodatusta. Jopa teinit kertoivat isälle loman olleen tosi onnistunut. Minun loma on lopussa ja maanantaina töihin. Mietin ihan tosissani eroa, mitä minä tuollaisella ilonpilaajalla teen? Lisäksi jos mies tunsi ettei loma ole sitä mitä hän haluaa, niin voisi avata suunsa jo varausvaiheessa eikä jälkikäteen haukkua kaikkea p***sk

Miksi sinulta maksoi 2000 ja mieheltä vain 1000?

24/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi hän edes alunperin halusi lapsen, jos ei kuitenkaan halua viettää aikaa sen kanssa?

Vierailija
25/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mietityttää miten olette ajautuneet tuohon tilanteeseen.  Lapsikin jo 4-vuotias!  Miten kotityöt silloin kun muutitte yhteen?  Mitä sovitte?  Entä lapsen syntymä, vauvan hoito? 

Puhu miehesi kanssa joskus kun olette kumpikin hyvällä tuulella, rauhassa, nalkuttamatta.

Vierailija
26/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Christiiina kirjoitti:

Miksi hän edes alunperin halusi lapsen, jos ei kuitenkaan halua viettää aikaa sen kanssa?

Minun mies on samanlainen kuin aapeen. Hän halusi lasta enemmän kuin minä. Mutta kun lapsi syntyi, niin lapsi ja lapsiarki ei ollutkaan sellaista mitä oli odottanut, olikin kuulemma kamalaa kun luuli etukäteen että on ihanaa. Lapsikin on vääränlainen kun se ei olekaan aina hiljaa. Että semmosta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo on aika normaalia. Mies kokee että menettä omaa aikaa jos on lapsen kanssa. Minä sanoisin että lähde menemään sitten eikä takas tulemista jos et voi lapsen kanssa asua samassa talossa. Ei tuo ole mikään hyvä parisuhde.

Vierailija
28/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toista ei vaan voi pakottaa vanhemmaksi eikä erottua edes tapaamaan ja varmaan lapsi jää sun kanssa asumaan. Mies voi olla vaan tyytyväinen erosta, ja haluaakin että _sinä_ teet aloitteen siihen, ettei saisi itse paska isän mainetta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tao miehesi päähän järkeä. Ole sinä se aikuinen äläkä virtahepo olohuoneessa. Tee miehellesi selväksi kuinka vakavasta asiasta on nyt kyse ja kuinka se loukkaa sinua. Jos te ette kykene edes puhumaan toisillenne niin millainen suhde voi toimia niin ettei tärkeistä asioista voida keskustella niinkuin aikuiset ihmiset.

Vierailija
30/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ota se ero ja äkkiä äläkä vaan mieti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Christiiina kirjoitti:

Miksi hän edes alunperin halusi lapsen, jos ei kuitenkaan halua viettää aikaa sen kanssa?

Jos ei halunnutkaan, jospa oli vahingonlaukaus?

Vierailija
32/176 |

Turha itkeä ja rutista siltikään. Lasta ei voi palauttaa sinne, mistä se tuli.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voimia! Juuri mietin samaa vaikka meillä on jo teini-ikäiset pojat. Oltiin just viikko reissussa Viron rantakohteessa ja oli tosi kiva loma jopa teinien mielestä. Aurinko paistoi, päivät meni uidessa rannalla ja kylpylässä. Syötiin ravintoloissa josta löytyi teineille ruokaa ja kokista, kaikki tuntuivat tyytyväisiltä. Kallis reissu kuitenkin heinäkuun sesongin aikaan neljältä, minulla meni varmaan 2000 e ja miehellä ehkä 1000 e matkoineen, hotelleineen ja ruuat ja juomat. Eilen laivalta kotiin tullessa mies kilahti ilman mitään syytä autossa ja haukkui koko loman ihan epäonnistuneeksi ja surkeaksi. Kuuntelin ihan suu auki sitä vuodatusta. Jopa teinit kertoivat isälle loman olleen tosi onnistunut. Minun loma on lopussa ja maanantaina töihin. Mietin ihan tosissani eroa, mitä minä tuollaisella ilonpilaajalla teen? Lisäksi jos mies tunsi ettei loma ole sitä mitä hän haluaa, niin voisi avata suunsa jo varausvaiheessa eikä jälkikäteen haukkua kaikkea p***sk

Miksi käytit rahaa 100% enemmän matkaan kuin mies?

Etsi juristi, usko häntä talousasioissa ja hae eroa. 

Viimeinen virke on myös viestini ketjun aloittajalle. 

Vierailija
34/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ratkaisu on yksinkertaisempi kuin olisi osannut kuvitellakaan: ota mukaan laukku siihen parin päivä tavarat ja lompakko. Lähtiessäsi sanot vaan heippa, palaan ensi viikon perjantaina.

Mutta ethän sinä voi niin tehdä, kun mies ei kuitenkaan hoida lasta, ei siivoa, ei ... niin, on joutunut sillä aikaa hankkimaan uuden kodinkoneen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

En minä käsitä tätä, että aina on vaan ero mielessä ensimmäisenä ratkaisuna. Miksi ihmeessä enää ei edes yritetä tehdä ensin asialle jotain. Vasta sitten on eron aika, jos mies osoittautuu täysin toivottomaksi tapaukseksi kaikista korjausliikkeistä huolimatta.

Vierailija
36/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitäisiköhän kaikkien pariskuntien mennä hoitamaan tuttujen/sukulaisten lapsia ennen kuin hankkivat omia? Selviäisi todellisuus.

Vierailija
37/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Miksi hän edes alunperin halusi lapsen, jos ei kuitenkaan halua viettää aikaa sen kanssa?

Jos ei halunnutkaan, jospa oli vahingonlaukaus?

Ellei ole kyse alaikäisen pojan tai tukevasti kehitysvammaisen miehen raiskaamisesta, tällaista vahingonlaukausta ei ole. 

Täysivaltainen ja -järkinen, syyntakeinen mies pitää pippelin housuissa naisen lisääntymiselimien läheisyydessä, mikäli ei ole valmis isyyden mahdollisuuteen. 

Vierailija
38/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuo on aika normaalia. Mies kokee että menettä omaa aikaa jos on lapsen kanssa. Minä sanoisin että lähde menemään sitten eikä takas tulemista jos et voi lapsen kanssa asua samassa talossa. Ei tuo ole mikään hyvä parisuhde.

Ei sitten nainen yhtään koe omaa aikaa menettävänsä, kun ihan itse tekee lapsen?

Vierailija
39/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletteko naimisissa? Oletteko molemmat sitoutuneita tähän parisuhteeseen ja perheeseen?

Vierailija
40/176 |
13.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onpa outoa. Onko sinulla ihan suomalainen, normimies? Yleensä he kumminkin huolehtivat että vaimo ja lapset viedään mökille ym ympäristöön josseivat itse jaksa.

Eri asia on monet ulkomaalaiset jotka ovat tottuneet että vaimo hoitaa kaiken kotona. Sitten kun ovat lomalla niin sama tietty jatkuu kun muusta eivät tiedä. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kaksi seitsemän