Onko teillä ollut niin että joku ystäväksi luulemanne sanoo jotain niin ilkeää, että jäätte aivan sanattomaksi!?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman kokenut. Ystävä ylisti jatkuvasti terveitä lapsiaan ja heidän helppouttaan. Omilla lapsillani on molemmilla krooninen sairaus ja olimme tosi lujilla vuosikaudet. Jäi paha mieli ja otin etäisyyttä.

Mä e ymmärtänyt.

Tapahtuiko ylistäminen jotenki teidän kustannuksella vai ...?

Vai miksei onnestaan saa kertoa? Vähän turhan vanhoillista, jos onni edelleen pitää kätkeä. Ei tietenkään naamaan saa hieroa ja lällättää.

 

Kuvittele, että sairastut syöpään ja käyt rankoissa syöpähoidoissa, etkä tiedä auttavatko ne. Ystäväsi hehkuttaa toistuvasti miten hyvä terveys hänellä on ja kylläpä on elämä hauskaa ja helppoa. Miltä sinusta tuntuisi?

 

Joka vaalii ystävyyttä, unohtaa loukkauksen, joka menneitä kaivelee, menettää ystävänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On käynyt. Pitkäaikainen ystävä alkoi muuttua besserwisseriksi ja päällepäsmäriksi. Lopulta jutut alkoivat muuttua aivsn ufoiksi.....noh, hyvin salattu ja pitkälke edennyt alkoholismi löytyi tämän naisen käytöksen takaa. Välit on nyt poikki. Töissä hän kuulemma käy mutta vetää kaksin käsin viiniä vapaa ajat. Välit menneet kaikkiin ystäviin. Surullista.

Se onkin tosiystävän teko laittaa välit poikki sairaaseen ihmiseen, sen sijaan, että yrittäisi auttaa häntä. 

Kyllä monet yrittävät auttaa. Harvat onnistuvat. Pakko laittaa välit poikki (tai ainakin ottaa reilusti etäisyyttä), jos alkoholisti ei suostu ottamaan apua vastaan tai muuten uppoaa itse mukana.

Yleensä me ovat olleet miehiä. Ja saaneet toki lähteä.

Mutta myös kavereita, yleensä liimautujia, jotka ovat kateellisia kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä onkin, että nämä elvistelijät kuvittelevat köyhempien kavereidensa erityisesti nauttivan heidän "mahdollistamista" jutuista. Itsekin ihan kohteliaisuudesta olen käynyt yhden varakkaan kaveriperheen "ylellisissä" illanvietoissa ja muissa heidän valitsemissaan jutuissa, jotka itseäni eivät ole kiinnostaneet tippaakaan. Seuran takia olen mennyt, mutta yhtä hyvin tai mieluummin olisin nähnyt heitä ilman sitä rahan levittelyä.

 

pakko kysyä, mutta mikä voi tehdä illanvietosta rahan levittelyä? 

 

esim. juhlat jossain Italiassa, kokki ja dj perhejuhlissa, vähän on joskus tuntunut köyhästä nololta aina olla saamapuolella.

- eri

On. Sain kuulla olevani maailman ikävin ihminen. Aivan yhtäkkiä, vaikka omasta mielestäni ystäväni itse oli ollut naama nutturalla aivan turhaan. Ystävyys ei palannut sen jälkeen enää ennalleen, en vain pystynyt käsittämään miten minut pystyi tulkitsemaan niin väärin, joten päätin, että olkoon sitten tuota mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävä (?) sanoi minulle kerran kun puhuttiin ihmisistä yleensä, että en ole hyvännäköinen, korosti vielä että et todellakaan.

Menin ihan sanattomaksi ja olen monesti miettinyt tuota. Meni jotenkin todella ihon alle. Omasta mielestäni olen ihan kivannäköinen.

Mullakin oli nuorena kaveri, jonka piti usein kertoa minulle, miten en ole kaunis. Kertoi myös näyttäneensä kavereidensa kuvia joillekin tutuilleen ja heidän mukaansa oli näistä kavereista rumin. Kun ilmaisin, että pidin tätä toimintaa loukkaavana, ei hän yhtään tajunnut, miten se oli mahdollista. En ollut enää häneen yhteydessä, mutta pakko sanoa, että nuo kommentit vaikuttivat tosi pitkään siihen, miten näin itseni.

Minun kaverini kehui omia rintojaan ja loi sen jälkeen merkitseviä katseita minun rintoihini. Oli äärimmäisen kiusallista.

 

Minunpa kaveri sanoi joskus minulle, että hänen mielestään kaikki ihmiset ovat kauniita, jopa minä. :-) Ai että miten jalomielisesti todettu. Jottei totuus unohtuisi, meistä kahdesta hän on kyllä se, joka ulkonäköään murehtii. En tuon kommentin takia tosin ystävyyttä katkaissut.

Vierailija kirjoitti:

Joka vaalii ystävyyttä, unohtaa loukkauksen, joka menneitä kaivelee, menettää ystävänsä.

On ihan terveellistä menettää myrkylliset ihmiset läheltään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilkeys, huutaminen ja tiuskiminen ei kerro mukavuudesta. Ihminen on osannut teeskennellä jonkin aikaa mutta todellinen minuus puski nyt esiin.

Jonkin aikaa kestää vieraskoreus. Sitten paljastuu todellinen luonne.

 

Mun ystävä oli vuosia mukava. Sitten alkoi pikku hiljaa ilmetä ikäviä piirteitä.

Niin alkoi sinustakin ilmetä ikäviä piirteitä.

Vierailija kirjoitti:

Joka vaalii ystävyyttä, unohtaa loukkauksen, joka menneitä kaivelee, menettää ystävänsä.

Onko ystävyys mielestäsi sitä, että tahallaan loukataan ystävää, ei kaduta, ei pyydetä anteeksi eikä korjata loukkaavaa käytöstä?

Jokunen vuosi sitten menetin äkillisesti vanhempani, erittäin läheisen ystäväni ja enoni, kaikki alle puolen vuoden sisällä.

Aloin raskain mielin kertomaan asiasta nykyään ulkomailla asuvalle nuoruudenystävälleni, kun hän keskeytti minut äkisti sanien "No sulta kuoli vain nuo, multa kuoli sentään koira"! Yritin sanoa, että eihän näillä asiolla mitään kilpaulua sentään käydä, kun hän  alkoi raivoamaann "Älä yritä edes vihjailla, että nuo sinun menetyksesi olisi millään muotoa pahempi tai rankemmpi juttu kuin mun koirani kuolema!".

Tiedän kyllä, että koira on monille erittäin tärkeä ja perheenjäsen, jonka menetys koskettaa kovasti. Olen aikoinaan senkin murheen itse kokenut. Tämän ystäväni ei tosin koskaan ole ollut tippaakaan eläinrakas. Koirankin hän oli hankkinut vain päästäkseen sen varjolla helpommin naisten kanssa juttusille ja heitä iskemään. Taktikoi myös sen verran, että hankki mahdollisimman pienen ja vähän syövän koiran, jotta kulut jäisivät minimiin. Kaikki koiraansa liittyvät jutut liittyivät aina siihen, miten ja minkälaiset naiset olivat tulleet tutuiksi sitä ulkoiluttaessa ja eläinrakasta teeskennellessä.

Ei nyt noin pahasti, mutta ystäväksi luulemani soitti jouluna kerran ja alkoi dissata jostain tyhmästä asiasta.

En ole kauheesti pitänyt yhteyttä sen jälkeen, mutta en myöskään torjunut hänen yhteydenottojaan.

Moni ns. ystäväni on sanonut minulle jotain hyvin loukkaavaa. He ovat arvostelleet ulkonäköäni, älyäni, valintojani. Olen vastannut vaikenemalla ja lopettamalla yhteydenpidon. Olen miettinyt aika paljonkin ilkeän arvostelun syitä. Se ei ole voinut johtua siitä, että itse olisin arvostellut heitä, koska olen varovainen puheissani. Jäljelle jää helppoja ja ei niin selkeitä syitä. Ensimmäiseksi tulee mieleen kateus. Pidän itseäni tavallisena, joten kuka olisi kateellinen. Toisena syynä voisi olla se, että en ehkä ole kovin innokkaasti tavoitellut samoja asioita kuin he. Ken tietää. Mutta olen ajatellut, että en aio raahata lannistajia elämässäni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilkeys, huutaminen ja tiuskiminen ei kerro mukavuudesta. Ihminen on osannut teeskennellä jonkin aikaa mutta todellinen minuus puski nyt esiin.

Jonkin aikaa kestää vieraskoreus. Sitten paljastuu todellinen luonne.

 

Mun ystävä oli vuosia mukava. Sitten alkoi pikku hiljaa ilmetä ikäviä piirteitä.

Niin alkoi sinustakin ilmetä ikäviä piirteitä.

Mikä sun pointti on? Kaikissa meissä on toki ikäviä piirteitä, mutta minä en ollut se joka haukkui ja levitteli ilkeitä valheita.

 

Vierailija kirjoitti:

Jokunen vuosi sitten menetin äkillisesti vanhempani, erittäin läheisen ystäväni ja enoni, kaikki alle puolen vuoden sisällä.

Aloin raskain mielin kertomaan asiasta nykyään ulkomailla asuvalle nuoruudenystävälleni, kun hän keskeytti minut äkisti sanien "No sulta kuoli vain nuo, multa kuoli sentään koira"! Yritin sanoa, että eihän näillä asiolla mitään kilpaulua sentään käydä, kun hän  alkoi raivoamaann "Älä yritä edes vihjailla, että nuo sinun menetyksesi olisi millään muotoa pahempi tai rankemmpi juttu kuin mun koirani kuolema!".

 

Tiedän kyllä, että koira on monille erittäin tärkeä ja perheenjäsen, jonka menetys koskettaa kovasti. Olen aikoinaan senkin murheen itse kokenut. Tämän ystäväni ei tosin koskaan ole ollut tippaakaan eläinrakas. Koirankin hän oli hankkinut vain päästäkseen sen varjolla helpommin naisten kanssa juttusille ja heitä iskemään. Taktikoi myös sen verran, että hankki mahd

Jonkun alapeukuttajan mielestä tämän koiran omistajan jutut oli täysin asiallisia?! Aika karu ja muiden tunteita väheksyvä maailmankatsomu täytyy sanoa. Toki alapeukuttajan kaltaisella mielentilella varustetut henkilöt monesti ovat itse ovat erittäin herkkähähipiäisiä ja itsekeskeisiä. Ei voi muuta kuin ihmetellä miten joku noin kylmästi  suhtautuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävä (?) sanoi minulle kerran kun puhuttiin ihmisistä yleensä, että en ole hyvännäköinen, korosti vielä että et todellakaan.

Menin ihan sanattomaksi ja olen monesti miettinyt tuota. Meni jotenkin todella ihon alle. Omasta mielestäni olen ihan kivannäköinen.

Mulla on vastaava kokemus. Tästä on jo 30 vuotta ja yhä mielessä..

Tyttöjen kanssa laittauduttiin iltaa varten. Sain meikattua ja muiskautin siinä ittelle, että tulipa nätti. 😘

Yksi kavereista sitten oikein pomppas pystyyn ja napakasti "pidätkö sä ittees hyvännäköisenä!?"

Repesin nauruun ja totesin, että en herraparatkoot. Sitten sano, että "Mimmi tässä kuitenkin on kaunis. Sä et!" Mimmi siinä oli kovin hämillään ja sanoi, että hän ei liity tähän mitenkään.

Juu, kyllä Mimmi on kaunis. Pitkä, hoikka, hyväihoinen ja kauniit kasvot. Hän olikin mallina ollut.

Kävi sitten sen koko porukan läpi tuodakseen pointtinsa esiin, että mä olen porukan rumin ja huomattavan persjalkainen.

Muut olivat noloina ja pyysivät tuota lopettamaan. Miten mun hetkellinen itsekehu menikin ihon alle.

Tiedän etten kaunotar ole, mutten rumakaan. Aika tavis, mutta meikki oli niin kiva, että vähän innostuin.

En siinä suuttunut, mutta jäihän se mieleen. Eipä tarvinnut hänen enää aikaansa viettää näin rumassa seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Moni ns. ystäväni on sanonut minulle jotain hyvin loukkaavaa. He ovat arvostelleet ulkonäköäni, älyäni, valintojani. Olen vastannut vaikenemalla ja lopettamalla yhteydenpidon. Olen miettinyt aika paljonkin ilkeän arvostelun syitä. Se ei ole voinut johtua siitä, että itse olisin arvostellut heitä, koska olen varovainen puheissani. Jäljelle jää helppoja ja ei niin selkeitä syitä. Ensimmäiseksi tulee mieleen kateus. Pidän itseäni tavallisena, joten kuka olisi kateellinen. Toisena syynä voisi olla se, että en ehkä ole kovin innokkaasti tavoitellut samoja asioita kuin he. Ken tietää. Mutta olen ajatellut, että en aio raahata lannistajia elämässäni. 

Ihmiset voivat olla kateellisia mitä ihmeellisemmistä syistä, vaikkapa vain siitä, että olet juuri "tavallinen" ja sinut itsesi kanssa ja kuljet omia polkujasi.

Juu, yks oli. Kouluaikoina, lukiossa taisi jopa olla... ihan siis luokkatilanteessa muiden kuullen sanoi loukkaavat sanat. 

No, sen jälkeen oli turha yrittää lepytellä. 

Lähti sitten toiselle paikkakunnalle vähän ajan päästä, ja lähetti mun nimellä jonkin kirjeen koulun osoitteeseen... haha.

Tyyppi oli sellainen manipuloiva mielistelijä. No, mut hyvin on kyllä pärjännyt, on nykyään jonkin vanhusten hoitopaikan vastuuhenkilönä. Edennyt persoonallisilla piirteillään ja sukulaisuussuhteillaan.

Oma isäni. Ei tosin ystävästä käy. En ystäväksi huolisikaan. Mutta eroon ei pääse.

On ollut, ja siksi nämä ystäviksi luulemani ihmiset ovatkin nykyään entisiä ystäviä.