Kun isovanhemmat eivät ole lainkaan kiinnostuneita lapsenlapsista

Vierailija kirjoitti:

Kaikki lapset eivät ole kivoja. Kysykää vaikka päikkärintädeiltä.

Kukapa vapaaehtoisesti ottaa hoitoonsa lapsen, joka mölyää ja kiljuu ihan vain mölytäkseen, ei osaa leikkiä, paiskoo tavaroita, ei halua kuunnella kun luetaan kirjaa, hyppii piruuttaan salaattipenkin soseeksi, kiusaa kissaa, ruoka ei kelpaa... Mistään pikku hirviölle ei saa sanoa, ettei vain ole puuttunut kasvatukseen.

 

Ei ap maininnut mitään lastenhoidosta. Meillä ainakin lapset jo isoja, eivätkä isovanhemmat pidä yhteyttä itse mutta valittavat silti ja syyllistävät kun ei tulla tarpeeksi usein heillä käymään. Isoja lapsiakin pitäisi tuoda aina heille näytille. Ikinä eivät jaksa vaivautua meille vaikka muuten ovat ihan hyväkuntoisia ja aktiivisia. Mutta kun kaikki pitäisi tapahtua heidän toiveidensa mukaan ja sitten ollaan loukkaantuneita marttyyrejä kun ei tapahdu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Onko? Nykyään pitää paljon enemmän miettiä miten muita kohtelee, ettei joku loukkaannu tai pahoita mieltään. Käydään terapiassa ja yritetään kehittyä ihmisenä. Ihmisten itsetuntemus, sosiaaliset ja keskustelutaidot ovat 100x parempia kuin 50 vuotta sitten. Eikä toisaalta ajatella automaattisesti että vanhempia ihmisiä pitäisi aina kunnioittaa ja kuunnella, vaikka olisivat täysin sekopäisiä suoraan sanottuna. Myös esim narsismi-ilmiöstä löytyy tosi paljon enemmän tietoa tänä päivänä, tukiryhmiä jne jne."

 

En kyllä yleistäisi tuotakaan, että kaikki osaavat keskustella 100x paremmin kuin 50 v sitten. Riippuu hyvin paljon ihmisen taustasta, koulutuksesta jne. Ikävä kyllä tuo kaikkien auktoriteettien kunnioituksen puute näkyy hyvin juuri kouluissamme. Opettajat ovat uupuneita, vanhemmat ovat aivan kädettömiä lastensa edessä.

Kyllä es

Nuoret ihmiset esim noissa pikkupuolueissa ovat 10 kertaa ahdasmielisempiä kuin minä, 80 v.   He eivät hyväks esim seks poikkeavuuksia, mitkä eivät minua haittaa.  He eivät hyväksy erilailla ajattelevia ihmisiä, esim rokotettujen sättiminen voi olla kolmikymppisen agenda

Vierailija kirjoitti:

Joillekin se lapsen tasolle takaisin meneminen ei vaan onnistu enää uudelleen. Onhan se vähän kuin olisi taas tuore vanhempi itsekin, kun tulee lapsenlapsia. Ja totuushan on, että sehän siinä isovanhemmuuden korostamisessa yleensä on takana, että ne isovanhemmat katsoisi niitä muksuja mahdollisimman paljon. Tajuan, jos ei kaikkia niin kiinnosta ruveta lapsenpiiaksi vanhemmalla iällä. Itse en ole järin innoissani sellaisesta. Ihmiset, jotka on hyvin perhekeskeisiä, haluavat eniten olla isovanhemman perinteisessä roolissa.

Onhan se aika paljon vaadittu, että ensin hoitaa omat ja on niissä kiinni. Sitten, kun olisi sitä omaa aikaa, pitäisi sekin uhrata taas lastenhoitoon. Onko se nyt niin itsekästä jos haluaa elää itsellenkin vähän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki lapset eivät ole kivoja. Kysykää vaikka päikkärintädeiltä.

Kukapa vapaaehtoisesti ottaa hoitoonsa lapsen, joka mölyää ja kiljuu ihan vain mölytäkseen, ei osaa leikkiä, paiskoo tavaroita, ei halua kuunnella kun luetaan kirjaa, hyppii piruuttaan salaattipenkin soseeksi, kiusaa kissaa, ruoka ei kelpaa... Mistään pikku hirviölle ei saa sanoa, ettei vain ole puuttunut kasvatukseen.

 

Ei ap maininnut mitään lastenhoidosta. Meillä ainakin lapset jo isoja, eivätkä isovanhemmat pidä yhteyttä itse mutta valittavat silti ja syyllistävät kun ei tulla tarpeeksi usein heillä käymään. Isoja lapsiakin pitäisi tuoda aina heille näytille. Ikinä eivät jaksa vaivautua meille vaikka muuten ovat ihan hyväkuntoisia ja aktiivisia. Mutta kun kaikki pitäisi tapahtua heidän toiveidensa mukaan ja sitten ollaan loukkaantuneita marttyyrejä kun ei tapahdu.

Kutsumatta ei kylään mennä, terv mummi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isän puolelta mummo  oli tunnekylmä ja äidin puoleinen mummo taas oli ihana.

Tosin sitten oma äitini on tunnekylmä eikä pidä lapsenlapsiin yhteyttä. Mietin että eikö voi edes soittaa oma-aloitteisesti? Mutta ei.

 

Millä tavalla sinä äitisi tunnekylmyyttä mittaat?

 

 

Ihan vaikka sillä KOKEMUKSELLA millaista on ollut kasvaa ja elää vuosia äidin kanssa. Minkälainen TUNNE hänestä välittyy. Nämä molemmat (kokemus ja tunne) ovat sellaisia jotka nämä tunnekylmät totaalisesti ignooraavat. Eivät ilmeisesti vaan ymmärrä ollenkaan. Eivätkä edes yritä. Pelkkää halveksuntaa vaan. T. Eri, jonka oma äiti ei ole tunnekylmä, mutta anoppi kylläkin 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillekin se lapsen tasolle takaisin meneminen ei vaan onnistu enää uudelleen. Onhan se vähän kuin olisi taas tuore vanhempi itsekin, kun tulee lapsenlapsia. Ja totuushan on, että sehän siinä isovanhemmuuden korostamisessa yleensä on takana, että ne isovanhemmat katsoisi niitä muksuja mahdollisimman paljon. Tajuan, jos ei kaikkia niin kiinnosta ruveta lapsenpiiaksi vanhemmalla iällä. Itse en ole järin innoissani sellaisesta. Ihmiset, jotka on hyvin perhekeskeisiä, haluavat eniten olla isovanhemman perinteisessä roolissa.

Onhan se aika paljon vaadittu, että ensin hoitaa omat ja on niissä kiinni. Sitten, kun olisi sitä omaa aikaa, pitäisi sekin uhrata taas lastenhoitoon. Onko se nyt niin itsekästä jos haluaa elää itsellenkin vähän?

 

Jos omien lasten kanssa oleminen on ollut pelkkää kärsimystä ja uhrausta niin sitten on varmasti sama lastenlasten kohdalla. Itselleni lapset ovat olleet lahja ja parasta elämässäni, joten odotan innolla jo lapsenlapsia jos sellaisia luoja suo ja varmasti hoidan heitä myös, jos vaan minulla on sellaiseen mahdollisuus. Sehän on parasta elämää se. Täysin itselleni elän siinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki lapset eivät ole kivoja. Kysykää vaikka päikkärintädeiltä.

Kukapa vapaaehtoisesti ottaa hoitoonsa lapsen, joka mölyää ja kiljuu ihan vain mölytäkseen, ei osaa leikkiä, paiskoo tavaroita, ei halua kuunnella kun luetaan kirjaa, hyppii piruuttaan salaattipenkin soseeksi, kiusaa kissaa, ruoka ei kelpaa... Mistään pikku hirviölle ei saa sanoa, ettei vain ole puuttunut kasvatukseen.

 

Ei ap maininnut mitään lastenhoidosta. Meillä ainakin lapset jo isoja, eivätkä isovanhemmat pidä yhteyttä itse mutta valittavat silti ja syyllistävät kun ei tulla tarpeeksi usein heillä käymään. Isoja lapsiakin pitäisi tuoda aina heille näytille. Ikinä eivät jaksa vaivautua meille vaikka muuten ovat ihan hyväkuntoisia ja aktiivisia. Mutta kun kaikki pitäisi tapahtua heidän toiveidensa mukaan ja sitten ollaan loukka

 

Ja kutsuttu on. Mutta eivät tule, joten anti olla. Ei varmasti ihan hirveästi ne lapsenlapset kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Alkuperäiseen viestiin vastaten, samanlaista isovanhempien välinpitämättömyyttä meilläkin, ja se vääjäämättä nostaa surun ja pettymyksen tunteita pintaan. Sisarusten lasten menoissa ja hoidossa ollaan täysillä mukana, mutta omien lasteni harrastukset ja ajanvietto heidän kanssaan ei paljoa kiinnosta. Tämä korostuu varsinkin näin kesäaikaan, kun mummolaan otetaan koko kesäksi yhdet hoitoon, ja samalla reissataan toiseen perheeseen viettämään serkusten laatuaikaa keskenään. Isovanhempien mielestä lapsemme ovat helppoja ja hyväkäytöksisiä, eli mistään kauhukakaroista ei ole edes kyse..

Oma lapsuuteni oli hiljaisen seinäkukkasen roolissa vietetty, ja sama kaava näkyy toistuvan omien lasteni kohdalla heidän elämässään. Onneksi muksujen elämässä on muita tärkeitä aikuisia, mutta vanhin alkaa jo ymmärtämään, että isovanhemmilla on suosikkilapsenlapset, joiden kanssa mieluiten ollaan. 

Sanon nyt sulle, että tällaiset perheet ovat järjestäen narsistisia. Joko isäsi tai äitisi on todennäköisesti narsisti. Näissä sairaissa perheissä on aina ne suosikkilapset, syntipukit ja seinäkukkaset. Ja lapsenlapset yleensä jatkavat sitä samaa, eli suosikkilapsen lapset niitä suosikkeja. Mekään ei olla enää väleissä miehen vanhempiin tästä johtuen. Suosiminen oli niin räikeää ja harmitti lasten puolesta. Todella vaikea ymmärtää, mutta narsistia ei voi mitenkään ymmärtää koska tämä on sairas.

"Kyllä esim erilaisuuden ymmärtäminen on aivan toista tänä päivänä kansainvälistymisestä ym johtuen. Todella kapeakatseisia osa vanhemmista ikäluokista, vain oma tapa hoitaa asiat on oikea jne".

Kyllä niitä kapeakatseisia löytyy nuoremmistakin ikäluokista, fanaattisuutta löytyy sekä oikealta että vasemmalta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Onko? Nykyään pitää paljon enemmän miettiä miten muita kohtelee, ettei joku loukkaannu tai pahoita mieltään. Käydään terapiassa ja yritetään kehittyä ihmisenä. Ihmisten itsetuntemus, sosiaaliset ja keskustelutaidot ovat 100x parempia kuin 50 vuotta sitten. Eikä toisaalta ajatella automaattisesti että vanhempia ihmisiä pitäisi aina kunnioittaa ja kuunnella, vaikka olisivat täysin sekopäisiä suoraan sanottuna. Myös esim narsismi-ilmiöstä löytyy tosi paljon enemmän tietoa tänä päivänä, tukiryhmiä jne jne."

 

En kyllä yleistäisi tuotakaan, että kaikki osaavat keskustella 100x paremmin kuin 50 v sitten. Riippuu hyvin paljon ihmisen taustasta, koulutuksesta jne. Ikävä kyllä tuo kaikkien auktoriteettien kunnioituksen puute näkyy hyvin juuri kouluissamme. Opettajat ovat uupuneita, vanhemmat ovat aivan kädettömiä lastensa

 

Miksi jankutat jostain marginaaliryhmästä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillekin se lapsen tasolle takaisin meneminen ei vaan onnistu enää uudelleen. Onhan se vähän kuin olisi taas tuore vanhempi itsekin, kun tulee lapsenlapsia. Ja totuushan on, että sehän siinä isovanhemmuuden korostamisessa yleensä on takana, että ne isovanhemmat katsoisi niitä muksuja mahdollisimman paljon. Tajuan, jos ei kaikkia niin kiinnosta ruveta lapsenpiiaksi vanhemmalla iällä. Itse en ole järin innoissani sellaisesta. Ihmiset, jotka on hyvin perhekeskeisiä, haluavat eniten olla isovanhemman perinteisessä roolissa.

Onhan se aika paljon vaadittu, että ensin hoitaa omat ja on niissä kiinni. Sitten, kun olisi sitä omaa aikaa, pitäisi sekin uhrata taas lastenhoitoon. Onko se nyt niin itsekästä jos haluaa elää itsellenkin vähän?

 

Miksi ajattelet että se olisi uhrausta? Itsellesi olet tehnyt alunperin lapsia. Sitähän se ensisijaisesti on, äärimmäisen itsekästä, ei suinkaan pakollista. Sitten pidetään uhrauksena kun joutuu omaa jälkikasvuaan hoitamaan puhumattakaan lapsenlapsista. 



Mitä tarkoittaa itselleen eläminen? Että elää jossain tyhjiössä ilman muita ihmisiä? Sori en vain ymmärrä miten nämä asiat poissulkee toisiaan. Tämäkin on vissiin joku senioreiden uusi muoti-ilmiö itselleen eläminen, joka tarkoittaa sitä että vähän välitetään kestään muusta kun se on kuule ok ja sallittua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojan perheen kanssa emme ole missään tekemisissä, tyttären perheen kanssa olemme. Syy tähän on ihan looginen: miniä on alusta asti tehnyt selväksi, että emme kuulu heidän elämäänaä, jo soitto kerran kuukaudessa tarkoittaa sitä, että pyrimme sairaalla vallankäytöllä muokkaamaan pojan perhettä haluamaksemme. Välimme ovat etäisen kohteliaat, ei muuta.

Tytär sen sijaan on koko ajan pitänyt meitä mukana elämässään, on käyty yhdessä shoppailemassa verhoja uuteen kotiin (ja vaikka olisin valinnut toisin, ei tytär ole sukulaisille syytellyt minua sairaasta halusta määrätä kodissaan, hänen mielestään ilmaisin vain mielipiteeni) ja auteltu puolin ja toisin. Vävy tekee pyytämättä mökillä polttopuita ja lastenlapsille olemme saaneet antaa vääriäkin lahjoja ilman, että meitä on julkisesti moitittu.

Niin että olisiko tuossa syy siihen, että ap:n lapsilla ei ole isovanhempik

Kuin miniän suusta! Tietenkin tyttäreni on läheisriippuvainen ja ankaran äidin holhouksessa, koska käymme yhdessä ostamassa verhoja tai viikonloppumatkalla Lontoossa. Kuka tahansa itsenäinen ihminen menisi yksin, herranjestas sentään, äidin kanssa menee vain alistettu ja ahdistunut mielenterveyspotilas! Ja vain mielenterveyspotilas olettaa, että isovanhemmat ovat kiinnostuneita lapsenlapsista, koska jokainen tietää, että se on sairasta vallankäyttöä.

Totta kai isovanhemmissa on vikaa, jos he ovat kiinnostuneita lapsenlapsista ja vikaa, jos eivät ole. Nykyisten nelikymppisten mielestä vika on aina omissa vanhemmissa, tapahtui mitä tahansa!

Vierailija kirjoitti:

Olisin iloinen jos lapseni kutsuisi edes kerran kylään.  En ole koskaan käynyt.  Lasten syntymistä ja nimet in ilmoittanut.

En ole juoppo, en hullu, kun hän oli nuorempi autettiin rahallisesti minkä pystyttiin. 

Mieti mitä olet tehnyt väärin. Etääntyminen lähtee aina vanhemmista. Ei siinä rahalliset auttamiset riitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillekin se lapsen tasolle takaisin meneminen ei vaan onnistu enää uudelleen. Onhan se vähän kuin olisi taas tuore vanhempi itsekin, kun tulee lapsenlapsia. Ja totuushan on, että sehän siinä isovanhemmuuden korostamisessa yleensä on takana, että ne isovanhemmat katsoisi niitä muksuja mahdollisimman paljon. Tajuan, jos ei kaikkia niin kiinnosta ruveta lapsenpiiaksi vanhemmalla iällä. Itse en ole järin innoissani sellaisesta. Ihmiset, jotka on hyvin perhekeskeisiä, haluavat eniten olla isovanhemman perinteisessä roolissa.

Onhan se aika paljon vaadittu, että ensin hoitaa omat ja on niissä kiinni. Sitten, kun olisi sitä omaa aikaa, pitäisi sekin uhrata taas lastenhoitoon. Onko se nyt niin itsekästä jos haluaa elää itsellenkin vähän?

 

Miksi ajattelet että se olisi uhrausta? Itsellesi olet tehny

Kyse on siitä, että nykyvanhemmat eivät kykene elämään taaperoiden kanssa! He kokevat suunnattomana uhrauksena sen, että joutuvat esim. lomalla olemaan lastensa kanssa ja ihmettelevät tälläkin palstalla, miksi isovanhemmat eivät hoida velvollisuuttaan eli lapsenlapsia. Pitäisihän se ymmärtää, että kun saa lapsia, niin niiden mukana voi tulla lapsenlapsia ja niistäkin on vastuussa. Ei voida olettaa, että vanhemmat joutuvat elämään lapsiperhe-elämää, kun vanhemmillaan on jo siitä kokemusta, hoitakoot sen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojan perheen kanssa emme ole missään tekemisissä, tyttären perheen kanssa olemme. Syy tähän on ihan looginen: miniä on alusta asti tehnyt selväksi, että emme kuulu heidän elämäänaä, jo soitto kerran kuukaudessa tarkoittaa sitä, että pyrimme sairaalla vallankäytöllä muokkaamaan pojan perhettä haluamaksemme. Välimme ovat etäisen kohteliaat, ei muuta.

Tytär sen sijaan on koko ajan pitänyt meitä mukana elämässään, on käyty yhdessä shoppailemassa verhoja uuteen kotiin (ja vaikka olisin valinnut toisin, ei tytär ole sukulaisille syytellyt minua sairaasta halusta määrätä kodissaan, hänen mielestään ilmaisin vain mielipiteeni) ja auteltu puolin ja toisin. Vävy tekee pyytämättä mökillä polttopuita ja lastenlapsille olemme saaneet antaa vääriäkin lahjoja ilman, että meitä on julkisesti moitittu.

Niin että olisiko tuossa

 

Ja villi veikkaus, sinussa ei mielestäsi ole yhtään mitään vikaa? 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isän puolelta mummo  oli tunnekylmä ja äidin puoleinen mummo taas oli ihana.

Tosin sitten oma äitini on tunnekylmä eikä pidä lapsenlapsiin yhteyttä. Mietin että eikö voi edes soittaa oma-aloitteisesti? Mutta ei.

 

Millä tavalla sinä äitisi tunnekylmyyttä mittaat?

 

 

Ihan vaikka sillä KOKEMUKSELLA millaista on ollut kasvaa ja elää vuosia äidin kanssa. Minkälainen TUNNE hänestä välittyy. Nämä molemmat (kokemus ja tunne) ovat sellaisia jotka nämä tunnekylmät totaalisesti ignooraavat. Eivät ilmeisesti vaan ymmärrä ollenkaan. Eivätkä edes yritä. Pelkkää halveksuntaa vaan. T. Eri, jonka oma äiti ei ole tunnekylmä, mutta anoppi kylläkin 

Terapeutit tienaa kaltaisillasi lähes 100 000 e/v. Mietipä sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin iloinen jos lapseni kutsuisi edes kerran kylään.  En ole koskaan käynyt.  Lasten syntymistä ja nimet in ilmoittanut.

En ole juoppo, en hullu, kun hän oli nuorempi autettiin rahallisesti minkä pystyttiin. 

Mieti mitä olet tehnyt väärin. Etääntyminen lähtee aina vanhemmista. Ei siinä rahalliset auttamiset riitä.

Tämä on muuten totta. Ja etenkin jos kyse isovanhempi-lapsenlapsi suhteesta! Sitä ei voida laittaa lapsenlapsen harteille että pitäisi sitä yllä, joka yleensä vielä lapsi!

Ihmiset saa olla kiinnostuneita mistä vaan. Vapaa maa. Hoitakaa omat lapsenne tai jättäkää tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojan perheen kanssa emme ole missään tekemisissä, tyttären perheen kanssa olemme. Syy tähän on ihan looginen: miniä on alusta asti tehnyt selväksi, että emme kuulu heidän elämäänaä, jo soitto kerran kuukaudessa tarkoittaa sitä, että pyrimme sairaalla vallankäytöllä muokkaamaan pojan perhettä haluamaksemme. Välimme ovat etäisen kohteliaat, ei muuta.

Tytär sen sijaan on koko ajan pitänyt meitä mukana elämässään, on käyty yhdessä shoppailemassa verhoja uuteen kotiin (ja vaikka olisin valinnut toisin, ei tytär ole sukulaisille syytellyt minua sairaasta halusta määrätä kodissaan, hänen mielestään ilmaisin vain mielipiteeni) ja auteltu puolin ja toisin. Vävy tekee pyytämättä mökillä polttopuita ja lastenlapsille olemme saaneet antaa vääriäkin lahjoja ilman, että meitä on julkisesti moitittu.

Niin että olisiko tuossa

 

Vanhemmissa useimmiten on myös paljon vikaa. Toisissa enemmän, toisissa vähemmän. Myös minussa (nyt 40v) vanhempana on ollut paljon vikaa ja olen ikuisesti pahoillani niistä asioista ja tilanteista joissa olen toiminut väärin omia lapsiani kohtaan. Edelleen pelkään pilaavani lapseni jotenkin omilla toimillani tai aiheuttavani merkittävää kärsimystä. Olenkin luvannut maksaa lasteni terapiat mikäli sellaiseen joskus haluavat.

Tällä hetkellä 40v vanhemmissa on tällä tavalla pieni ero tähän vanhempaan ikäpolveen verrattuna, joka ei ole koskaan tehnyt mitään väärin tai ainakaan myönnä mitään. Päinvastoin saatetaan jopa avoimesti halveksia tai vähätellä toisen kokemusta. Se on sitä tunnekylmyyttä.

Ei isovanhemmilla ole mitään velvollisuutta olla kiinnostunut lastenlapsista. Itse kävin kotona lasten kanssa vain jouluisin vaikka matka ei ole kuin 100km. Ihan o.k että mun vanhemmat matkustelee ja harrastaa. Ovat osansa tehneet. Nuorin meistä sisaruksista muutti kotoa kun olivat liki 60v.