Kun isovanhemmat eivät ole lainkaan kiinnostuneita lapsenlapsista

Jos miehen vanhemmat haluavat mukaan lastenlasten elämään, miniät valittavat, että anoppi sotkeutuu asioihin. Raha kelpaa, ei muu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä nyt on niin vaikeaa ymmärtää että ei välttämättä pidä lapsista vaikka omia on saanut?

Kannattaa myös muistaa, että kaikki eivät pidä ikäihmisten auttamisesta. Turha myös ihmetellä jos kukaan ei käy hoivakodissa katsomassa.

Juu kyllä.

Mutta rehellisesti olen tullut siihen tulokseen että jokainen joka kertoo että ei pidä lapsista on jotenkin epätasapainoinen, traumatisoitunut yksilö valitettavasti. Enkä tarkoita että kaikkien pitäisi olla jotenkin äärimmäisen lapsirakkaita tai haluta omia lapsia, mutta jos sanoo vaikkapa inhoavansa lapsia, niin todennäköisesti heistä itsestään ei ole pidetty lapsena ja se on surullista.

Vierailija kirjoitti:

Jos miehen vanhemmat haluavat mukaan lastenlasten elämään, miniät valittavat, että anoppi sotkeutuu asioihin. Raha kelpaa, ei muu.

Mitä nämä kommentit ovat? Tuskin kenestäkään hyväntahtoisesta mummusta ja vaarista valittavat. Ilkeät ihmiset erikseen.

Miehen äiti panosti vain yhden tytön perheeseen. Siis oman lempityttärensä lapsiin. Kun erosimme, en ole ollut enää tekemisissä. Omat vanhempani ovat työuskovaisia eli buumereita. He arvostavat työtä, eivät lapsia. Pari kertaa vuodessa käymme kylässä, asuvat kaukana.

"Onko? Nykyään pitää paljon enemmän miettiä miten muita kohtelee, ettei joku loukkaannu tai pahoita mieltään. Käydään terapiassa ja yritetään kehittyä ihmisenä. Ihmisten itsetuntemus, sosiaaliset ja keskustelutaidot ovat 100x parempia kuin 50 vuotta sitten. Eikä toisaalta ajatella automaattisesti että vanhempia ihmisiä pitäisi aina kunnioittaa ja kuunnella, vaikka olisivat täysin sekopäisiä suoraan sanottuna. Myös esim narsismi-ilmiöstä löytyy tosi paljon enemmän tietoa tänä päivänä, tukiryhmiä jne jne."

En kyllä yleistäisi tuotakaan, että kaikki osaavat keskustella 100x paremmin kuin 50 v sitten. Riippuu hyvin paljon ihmisen taustasta, koulutuksesta jne. Ikävä kyllä tuo kaikkien auktoriteettien kunnioituksen puute näkyy hyvin juuri kouluissamme. Opettajat ovat uupuneita, vanhemmat ovat aivan kädettömiä lastensa edessä.

Minä en edes ole äiti enkä isoäiti, mutta poden välillä huonoa omaa tuntoa jos en ole tarpeeksi usein yhteydessä sisarusteni lapsiin ja heidän perheisiinsä. Olen läheinen sisarusteni lasten kanssa ja muistan heitä ja heidän lapsiaan jouluna ja merkkipäivinä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan hirveitä kommentteja tässä viestiketjussa. Olen tullut siihen lopputulokseen että iso osa 70-vuotiaista ja vähän päälle on jotenkin täysin tunnekylmiä ja suorastaan ilkeitä omaa jälkikasvuaan kohtaan. Onneksi ei kaikki kuitenkaan. 

No joo. Suuret ikäluokat ovat "erilaisia". Ilman tunnekylmyyttä heidän eläkekusetuksensa olisi jäänyt tekemättä. Itse kyllä hoidattivat lapsiaan omilla vanhemmillaan. 

Vierailija kirjoitti:

"Onko? Nykyään pitää paljon enemmän miettiä miten muita kohtelee, ettei joku loukkaannu tai pahoita mieltään. Käydään terapiassa ja yritetään kehittyä ihmisenä. Ihmisten itsetuntemus, sosiaaliset ja keskustelutaidot ovat 100x parempia kuin 50 vuotta sitten. Eikä toisaalta ajatella automaattisesti että vanhempia ihmisiä pitäisi aina kunnioittaa ja kuunnella, vaikka olisivat täysin sekopäisiä suoraan sanottuna. Myös esim narsismi-ilmiöstä löytyy tosi paljon enemmän tietoa tänä päivänä, tukiryhmiä jne jne."

 

En kyllä yleistäisi tuotakaan, että kaikki osaavat keskustella 100x paremmin kuin 50 v sitten. Riippuu hyvin paljon ihmisen taustasta, koulutuksesta jne. Ikävä kyllä tuo kaikkien auktoriteettien kunnioituksen puute näkyy hyvin juuri kouluissamme. Opettajat ovat uupuneita, vanhemmat ovat aivan kädettömiä lastensa edessä.

Voisiko kuitenkin nykyiset viisaat sukupolvet ajatella näin: jos ei jostain ihmisestä pidä tai häntä kunnioita voi kuitenkin olla kiusaamatta, vanhukselle huutelematta rumia. Että koulussakin voi lasten, joista ei pidä, antaa olla rauhassa.

Hyvä käytös on unohdettu tuossa muotilauseessa:  ketään ei tarvitse kunnioittaa.

"No joo. Suuret ikäluokat ovat "erilaisia". Ilman tunnekylmyyttä heidän eläkekusetuksensa olisi jäänyt tekemättä. Itse kyllä hoidattivat lapsiaan omilla vanhemmillaan". 

"Eläkekusetus" koskee hyvin pientä osaa meistä +70 vuotiaista. Monet meistä saavat hyvin pientä eläkettä, mediaanieläke on vähän yli 1700 e/ kk. Enkä minä ainakaan ole päässyt mitenkään vaikuttamaan eläkkeeni määrään, jäin eläkkeelle 66 v iässä.

Ja omat vanhempani asuivat 500 km:n päässä, joten mitään mahdollisuuksia meillä ei ollut hoidattaa lapsia isovanhemmilla. Ja sama tilanne monella tuttavapariskunnilla, isovanhemmat asuivat kaukana, koska niistä lapsuudenmaisemista oli ollut pakko muuttaa pois työn perässä. 

Näitä yleistyksiä kannattaisi välttää, joilla leimataan vanhempia sukupolvia.

Isän puolelta mummo  oli tunnekylmä ja äidin puoleinen mummo taas oli ihana.

Tosin sitten oma äitini on tunnekylmä eikä pidä lapsenlapsiin yhteyttä. Mietin että eikö voi edes soittaa oma-aloitteisesti? Mutta ei.

Kaikki lapset eivät ole kivoja. Kysykää vaikka päikkärintädeiltä.

Kukapa vapaaehtoisesti ottaa hoitoonsa lapsen, joka mölyää ja kiljuu ihan vain mölytäkseen, ei osaa leikkiä, paiskoo tavaroita, ei halua kuunnella kun luetaan kirjaa, hyppii piruuttaan salaattipenkin soseeksi, kiusaa kissaa, ruoka ei kelpaa... Mistään pikku hirviölle ei saa sanoa, ettei vain ole puuttunut kasvatukseen.

Vierailija kirjoitti:

Isän puolelta mummo  oli tunnekylmä ja äidin puoleinen mummo taas oli ihana.

Tosin sitten oma äitini on tunnekylmä eikä pidä lapsenlapsiin yhteyttä. Mietin että eikö voi edes soittaa oma-aloitteisesti? Mutta ei.

 

Mitä sinä äitisi tunne-elämästä tiedät? Niinpä niin, et mitään. Ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Isän puolelta mummo  oli tunnekylmä ja äidin puoleinen mummo taas oli ihana.

Tosin sitten oma äitini on tunnekylmä eikä pidä lapsenlapsiin yhteyttä. Mietin että eikö voi edes soittaa oma-aloitteisesti? Mutta ei.

 

Olen sanonut lapsilleni, en soita teillepäin etten häiritse.  Te soitatte jos tahdotte kanssani puhua.     Whatsapp viestejä kyllä käytämme,  se ei vaadi kenenkään aikaa niin paljon.

Kyllä kuulkaas puhelimeen tarttuminen vaatii rohkeutta monestikin, omille lapsillekin soittaessa.  Soitanko pahaan aikaan , soitanko liian usein,  puolison mäkätys voi kuulua taustalla:  lopeta jo,  pyykit kuivumaan, lapset nukkumaan..

Voi miettiä onko äidille/anopille tullut tiuskaistua niin että hän on ymmärtänyt ettei sovi häiritä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kuulkaas puhelimeen tarttuminen vaatii rohkeutta monestikin, omille lapsillekin soittaessa.  Soitanko pahaan aikaan , soitanko liian usein,  puolison mäkätys voi kuulua taustalla:  lopeta jo,  pyykit kuivumaan, lapset nukkumaan..

Voi miettiä onko äidille/anopille tullut tiuskaistua niin että hän on ymmärtänyt ettei sovi häiritä.

Tuo on totta, näin eläkeläisenä sitä aina miettii, että soitanko työssäkäyville ( ja pienet lapset ) väärään aikaan.

Panenkin aina ensin viestin, että voisivatko soittaa, kun on sopiva aika.

Vierailija kirjoitti:

Isän puolelta mummo  oli tunnekylmä ja äidin puoleinen mummo taas oli ihana.

Tosin sitten oma äitini on tunnekylmä eikä pidä lapsenlapsiin yhteyttä. Mietin että eikö voi edes soittaa oma-aloitteisesti? Mutta ei.

Millä tavalla sinä äitisi tunnekylmyyttä mittaat?

Alkuperäiseen viestiin vastaten, samanlaista isovanhempien välinpitämättömyyttä meilläkin, ja se vääjäämättä nostaa surun ja pettymyksen tunteita pintaan. Sisarusten lasten menoissa ja hoidossa ollaan täysillä mukana, mutta omien lasteni harrastukset ja ajanvietto heidän kanssaan ei paljoa kiinnosta. Tämä korostuu varsinkin näin kesäaikaan, kun mummolaan otetaan koko kesäksi yhdet hoitoon, ja samalla reissataan toiseen perheeseen viettämään serkusten laatuaikaa keskenään. Isovanhempien mielestä lapsemme ovat helppoja ja hyväkäytöksisiä, eli mistään kauhukakaroista ei ole edes kyse..

Oma lapsuuteni oli hiljaisen seinäkukkasen roolissa vietetty, ja sama kaava näkyy toistuvan omien lasteni kohdalla heidän elämässään. Onneksi muksujen elämässä on muita tärkeitä aikuisia, mutta vanhin alkaa jo ymmärtämään, että isovanhemmilla on suosikkilapsenlapset, joiden kanssa mieluiten ollaan. 

Vierailija kirjoitti:

Jos miehen vanhemmat haluavat mukaan lastenlasten elämään, miniät valittavat, että anoppi sotkeutuu asioihin. Raha kelpaa, ei muu.

Ja tällaista kommenttia ihmiset yläpeukuttavat. Satavarmasti eivät valita jos heillä lämmin, muut huomioiva ja hyväntahtoinen anoppi.

Vierailija kirjoitti:

"Onko? Nykyään pitää paljon enemmän miettiä miten muita kohtelee, ettei joku loukkaannu tai pahoita mieltään. Käydään terapiassa ja yritetään kehittyä ihmisenä. Ihmisten itsetuntemus, sosiaaliset ja keskustelutaidot ovat 100x parempia kuin 50 vuotta sitten. Eikä toisaalta ajatella automaattisesti että vanhempia ihmisiä pitäisi aina kunnioittaa ja kuunnella, vaikka olisivat täysin sekopäisiä suoraan sanottuna. Myös esim narsismi-ilmiöstä löytyy tosi paljon enemmän tietoa tänä päivänä, tukiryhmiä jne jne."

 

En kyllä yleistäisi tuotakaan, että kaikki osaavat keskustella 100x paremmin kuin 50 v sitten. Riippuu hyvin paljon ihmisen taustasta, koulutuksesta jne. Ikävä kyllä tuo kaikkien auktoriteettien kunnioituksen puute näkyy hyvin juuri kouluissamme. Opettajat ovat uupuneita, vanhemmat ovat aivan kädettömiä lastensa edessä.

Kyllä esim erilaisuuden ymmärtäminen on aivan toista tänä päivänä kansainvälistymisestä ym johtuen. Todella kapeakatseisia osa vanhemmista ikäluokista, vain oma tapa hoitaa asiat on oikea jne.

Vierailija kirjoitti:

Pojan perheen kanssa emme ole missään tekemisissä, tyttären perheen kanssa olemme. Syy tähän on ihan looginen: miniä on alusta asti tehnyt selväksi, että emme kuulu heidän elämäänaä, jo soitto kerran kuukaudessa tarkoittaa sitä, että pyrimme sairaalla vallankäytöllä muokkaamaan pojan perhettä haluamaksemme. Välimme ovat etäisen kohteliaat, ei muuta.

Tytär sen sijaan on koko ajan pitänyt meitä mukana elämässään, on käyty yhdessä shoppailemassa verhoja uuteen kotiin (ja vaikka olisin valinnut toisin, ei tytär ole sukulaisille syytellyt minua sairaasta halusta määrätä kodissaan, hänen mielestään ilmaisin vain mielipiteeni) ja auteltu puolin ja toisin. Vävy tekee pyytämättä mökillä polttopuita ja lastenlapsille olemme saaneet antaa vääriäkin lahjoja ilman, että meitä on julkisesti moitittu.

Niin että olisiko tuossa syy siihen, että ap:n lapsilla ei ole isovanhempikokemusta? Ap ja puolisonsa eivät ole nähneet isova

Ja taas katkerat anopit/mummot ja vaarit yläpeukuttamassa? Jos omat lapset on vaan rahan perässä ja ahneita, niin kehen lie tulleet? Tää on aina yhtä jännä huomata. Vaihtoehtoja on yleensä kaksi. Lapsia ei ole itse osattu/viitsitty kasvattaa tai sitten ovat ottaneet vaan mallia itsekkäästä, pinnallisesta vanhemmasta. Peiliin katsomisen paikka olisi joka tapauksessa, mutta kun ei osata. Tämä siis näille jotka valittavat että kaikki vaan rahan perässä. Oletteko ikinä edes oikeasti antaneet mitään?