Tein huonot asuntokaupat
Harmittaa ja hävettää. Ostin puolison kanssa ensiasunnon (70-luvun rivari Helsingistä) koronahuumassa vuonna 2021 ja remontoitiin sitä paljon. Yhteensä meni 420 000 euroa. Nyt ero tulossa ja pari välittäjää arvioinut asunnon, realistinen hinta minkä voisi saada olisi alle 350 000...
Maksettiin aivan liikaa silloin tästä eikä tajuttu että isoja remonttejakin on tulossa tähän, eikä tämänikäisille rivareille ole monia ostajia. Meillä on iso laina, eikä todellakaan olla mitään rikkaita. Tunnne itseni idiootiksi.
Olen 37 vuotias ja tuntuu siksikin hölmöltä, kun sisarukseni on ostanut asunnon paljon aikaisemmin ja tehnyt hyviä myyntivoittoja ja pystynyt siirtymään aina isompaan ja uuteen asuntoon myyntivoittojen turvin. Itse mokasin tämän homman jo heti alussa.
Kommentit (197)
Onko täysin mahdoton ajatus että voisitte jotenkin jatkaa asumista siinä rivitalossa miehesi kanssa vaikka olette eronneet? Nimittäin teidän suurin ongelmanne on ajoitus. Muutaman vuoden päästä tilanne on todennäköisesti erilainen. Saisitte omanne pois ja ehkä myyntivoittoakin.
Kun kerran rivarista kyse niin siinähän on oltava huoneita niin että saisitte molemmat omat makuuhuoneet. Keittiö ja kylpyhuone sitten yhteiskäyttöön.
Eihän se kovin mukavaa ole ja vaatii sopeutumista ja yhteisiä pelisääntöjä (esim. saako uuden kumppanin tuoda kotiin vai ei) mutta kun vaihtoehtona on kymmenien tuhansien eurojen menetys niin kannattaisi harkita.
Pistäkää vuokralle se muutamaksi vuodeksi.
Vierailija kirjoitti:
Ostin ensiasunnon vuonna 2014, silloin asunnon arvo oli 70t-80t euroa. Juuri nyt on myynnissä samanlainen asunto samasta taloyhtiöstä hintaan 60t euroa. Maksoin omasta asunnosta 75t euroa ja remonttia tähän tulee.
En mä asiaa stressaa koska oma on oma ja vuokralla olisi vielä kalliimpaa asua.
Mekin ostimme ensiasunnon vuonna 2014, 498 000. Juuri pari viikkoa sitten myytiin samasta taloyhtiöstä samankokoinen mutta huonommalla paikalla oleva asunto hintaan 545 000 euroa. Kyseessä suht. uusi taloyhtiö niin remontteja ei ole suurempia tulossa.
Vaikea uskoa että vuodesta 2014 hinnat olisivat kovasti tippuneet. Se hintojen ylikuumeneminen alkoi vasta myöhemmin.
No ei tuo nyt niin paha ole kyllä siitä selviää
Myyntihinta tulee olemaan noin 320 tonnia
Vierailija kirjoitti:
Onko täysin mahdoton ajatus että voisitte jotenkin jatkaa asumista siinä rivitalossa miehesi kanssa vaikka olette eronneet? Nimittäin teidän suurin ongelmanne on ajoitus. Muutaman vuoden päästä tilanne on todennäköisesti erilainen. Saisitte omanne pois ja ehkä myyntivoittoakin.
Kun kerran rivarista kyse niin siinähän on oltava huoneita niin että saisitte molemmat omat makuuhuoneet. Keittiö ja kylpyhuone sitten yhteiskäyttöön.
Eihän se kovin mukavaa ole ja vaatii sopeutumista ja yhteisiä pelisääntöjä (esim. saako uuden kumppanin tuoda kotiin vai ei) mutta kun vaihtoehtona on kymmenien tuhansien eurojen menetys niin kannattaisi harkita.
Rivitaloissakin on yksiöitä ja kaksioita. Kumma käsitys että niissä olisi vain isoja asuntoja?
Nollakorot nosti asuntojen hintoja ja nyt kun korot nousi niin asuntojen hinnat laski. Ihan normaalia tuo on, nollakorkoaikana oli myyjän markkinat ja nyt on ostajan markkinat.
Älä murehdi. Kaikki jotka ostivat asuntoja pari kolme vuotta sitten tai aikaisemmin, menettävät nyt rahojaan talojen arvon laskettua. Mutta väliaikaista kaikki on. Kohta taas niistä vanhoistakin asunnoista tapellaan.
Mikä teissä nuorissa on vikana, kun tuo teidän touhu on niin tempoilevaa. Yhtenä päivänä onnessaan ostetaan yhteistä kotia ja sitä yhdessä innolla laitetaan, ja jo kohta onkin tosta vain ero tulossa. EIkö teillä ole mitään sinniä? Yritättekö te edes tulla toimeen, vaan meneekö lusikat jakoon heti ensimmäisestä riidasta? Ei voi ymmärtää. Kas kun elämässä sattuu kaikenlaista, ja ihmissuhteissa. Jotain edes pitäis kestää kun yhteen on menty.
Mun oma mielipide on se että kenenkään ei pidä ikinä ostaa asuntoa puoliksi kenenkään kanssa vaan asunto pitää olla aina oma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostin ensiasunnon vuonna 2014, silloin asunnon arvo oli 70t-80t euroa. Juuri nyt on myynnissä samanlainen asunto samasta taloyhtiöstä hintaan 60t euroa. Maksoin omasta asunnosta 75t euroa ja remonttia tähän tulee.
En mä asiaa stressaa koska oma on oma ja vuokralla olisi vielä kalliimpaa asua.
Mekin ostimme ensiasunnon vuonna 2014, 498 000. Juuri pari viikkoa sitten myytiin samasta taloyhtiöstä samankokoinen mutta huonommalla paikalla oleva asunto hintaan 545 000 euroa. Kyseessä suht. uusi taloyhtiö niin remontteja ei ole suurempia tulossa.
Vaikea uskoa että vuodesta 2014 hinnat olisivat kovasti tippuneet. Se hintojen ylikuumeneminen alkoi vasta myöhemmin.
Esim Oulussa hinnat ovat 60-00 lukujen taloissa nyt alempana kuin esim 2008 kun ostin ensiasunnon. Maksoin silloin omasta yksiöstä (vm93) 71te. Samanlaisia on nyt myynnissä alle 65 tonnin.
Muutama vuosi myöhemmin ostin kolmion (vm91) josta maksoin 132te. Samanlaisia myydään nykyään 125-130 tonnilla.
Molemmat asunnot möin itse täsmälleen samalla euromäärällä millä ne ostin, mutta molempiin oli tehnyt remonttia (esim lasitukset, uudet keittiökoneet jne) usealla tonnilla. Molemmista tein siis tappiota jo silloin.
Inflaatio huomioiden hinnat ovat siis laskeneet ajan myötä reilusti, kun reaalihinnat on pysyneet paikoillaan / luisuneet alaspäin ja asuntoihin on toki parissa vuosikymmenessä pitänyt tehdä jotain remppaakin. Hinnat eivät siis ole missään vaiheessa "ylikuumenneet" Oulussa ja vastaavilla paikkakunnilla, ne hinnat vaan ei ole koskaan nousseetkaan joka johtaa arvon alenemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostin ensiasunnon vuonna 2014, silloin asunnon arvo oli 70t-80t euroa. Juuri nyt on myynnissä samanlainen asunto samasta taloyhtiöstä hintaan 60t euroa. Maksoin omasta asunnosta 75t euroa ja remonttia tähän tulee.
En mä asiaa stressaa koska oma on oma ja vuokralla olisi vielä kalliimpaa asua.
Mekin ostimme ensiasunnon vuonna 2014, 498 000. Juuri pari viikkoa sitten myytiin samasta taloyhtiöstä samankokoinen mutta huonommalla paikalla oleva asunto hintaan 545 000 euroa. Kyseessä suht. uusi taloyhtiö niin remontteja ei ole suurempia tulossa.
Vaikea uskoa että vuodesta 2014 hinnat olisivat kovasti tippuneet. Se hintojen ylikuumeneminen alkoi vasta myöhemmin.
Eikö tuossa ollut hinta noussut 498:sta545:een.
Miksi asuntojen hintojen pitäisi aina nousta? Ei muunkaan käytetyn tavaran arvo nouse, yleensä.
Voitteko asua siinä ?
Mun ystävän ystävällä kävi vähän vst. Erosi ja lunasti itselleen. Lapsi muutti pois kotoa. Vuokrasi asunnon, muutti Itään ja maksaa vain pari sataa vuokraa. Löysi vielä uuden miehen paikkakunnalta, sanoi 1 parhaista päätöksistä ikinä
Vuoden-pari asuttuanne "tappio" on kuitattu.
On kyllä erikoinen oletus, että kaikkien pitäisi rikastua asumalla. Tämän mahdottomuus pitkällä aikavälillä pitäisi olla aika selvä asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täysin mahdoton ajatus että voisitte jotenkin jatkaa asumista siinä rivitalossa miehesi kanssa vaikka olette eronneet? Nimittäin teidän suurin ongelmanne on ajoitus. Muutaman vuoden päästä tilanne on todennäköisesti erilainen. Saisitte omanne pois ja ehkä myyntivoittoakin.
Kun kerran rivarista kyse niin siinähän on oltava huoneita niin että saisitte molemmat omat makuuhuoneet. Keittiö ja kylpyhuone sitten yhteiskäyttöön.
Eihän se kovin mukavaa ole ja vaatii sopeutumista ja yhteisiä pelisääntöjä (esim. saako uuden kumppanin tuoda kotiin vai ei) mutta kun vaihtoehtona on kymmenien tuhansien eurojen menetys niin kannattaisi harkita.
Rivitaloissakin on yksiöitä ja kaksioita. Kumma käsitys että niissä olisi vain isoja asuntoja?
Jos 70-luvun rivarikämppä maksoi 420 tonnia, hinnasta voi jo päätellä että neliöitä on vähintään 70. Rivareita ei ole keskustassa, joten korkeaa hintaa ei voi sillä perustella.
Sama kävi minulle vuonna 2015. Isot velat jäi ja ikuinen stressireaktio. Nyt yksin pikkyksiössä 20 neliötä...Ei enää niin kova stressi muuta kuin velkavankeus...
Mitä pienempi asunto niin sitä pienemmät asumiskulut. Meidän taloyhtiöön tuli kattoremontti, oma osuus oli 10 000e ja isompien asuntojen osuus oli 18 000e.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ajatella asuntoasioita pidemmällä aikajänteellä. Jos esim. asutte asunnossa vielä kymmenen vuotta ja myytte vasta sitten, voi tilanne olla muuttunut eduksenne.
Varsinkin kun aloittaja kertoi, että on ero tulossa, niin onkin mukava asustaa exän kanssa. Mitähän sitten jos muutaman vuoden päästä kumpikin tuo vielä asuntoon uudet kumppanitkin asumaan? Kommuunissa tietysti kulutkin taas pienenevät/hlö.
Voisko aloituksen lukea ennenkuin kommentoi?
Vierailija kirjoitti:
No minä kyselisin useamman välittäjän mielipiteitä. Jotkuthan arvioivat hinnat alakanttiin ihan siitä syystä, että saavat asunnon nopeammin myytyä. Toinen välittäjä voi saada isosta asunnosta helposti paljon enemmän, vaikka myynti ei ehkä tapahdu käden käänteessä. Olethan aloittaja tarkistanut alueella toteutuneet myyntihinnat ja verrannut omaa asuntoasi siihen? Jos on laadukkaasti ja tyylikkäästi remontoitu asunto, ei toteutuneisiin myyntihintoihin kannata kuitenkaan hirttäytyä. Moni välittäjäkin tämän unohtaa.
Vaikka olisi silattu kullalla ei nyt saa kaupaksi muuta kuin kilpailukykyisellä hinnalla.