Miksi joitain ihmisiä ei kiinnosta selvittää biologista vanhempaansa?

Olisiko siksi että ei vaan kiinnosta.

Älkää ainakaan yrittäkö pakottaa tätä asiaa näille. Se on heidän asiansa eikä kenenkään muun.

Yksi adoptoitu selitti että häntä pelottaa jos ne biologiset vanhemmat onkin jotain hirviöitä.

No miettikää nyt jotain Laamasen ja Tarkin lastakin. Parempi olisi olla tietämättömyydessä. 

Miksi pitäisi kiinnostaa? Korkeintaan suvussa kulkevien sairauksien takia, mutta ei muuten. Ihan tuntematon henkilö.

Hohhoijaa. Ei ap oe tullut sitten mieleen, että ihmiset ovat erilaisia? Kaikkia ei kiinnosta samat asiat.

Ei ainakaan jos on koko ikä valehdeltu jotain muuta. Menneisyys on se. Ja historia on se versio historiasta, mitä on lapsena syötetty. Vaihtuuko isäksi joku Pieksämäen romukauppias niin ei välttämättä liikuta, kertoo lähinnä sellaista infoa äidistä, mitä ei ehkä halua kuulla. Tietysti joskus on hyvä miettiä, nussiiko omaa VELJEÄÄN. 

sitten kun saa omia lapsia niin ehkä alkaakin kiinnostaa, mitä periytyy. voi olla ulkomailtakin

Onko teidän tuntemanne adoptoidut lapset alkaneet aikuisena selvittämään vanhempiaan? Itse en koskaan kysynyt häneltä, mutta joskus mietin, mistä hän tulee.

Hyvä kysymys. Niin, ehkä luulisi kaukaisesti edes kiinnostavan, ellei läheisesti. Ehkä hän ei halua uusia ihmisiä elämäänsä tai vaikeuksia, ahdistua. Onko biologinen isä mukava, juova, arvosteleva vai tosikko. Koskaan ei tiedä. Onko äiti ja varaisä antanut minkälaisen esimerkin elämään. Onko henkilö niin nuori ettei tiedä miten toimia. Ellei tee niin että kaukaisesti tutkii, ei paljasta itseään heti sukulaisille, jos ei kestä sukutapaamisia tai joukkoja.

Vierailija kirjoitti:

Onko teidän tuntemanne adoptoidut lapset alkaneet aikuisena selvittämään vanhempiaan? Itse en koskaan kysynyt häneltä, mutta joskus mietin, mistä hän tulee.

Itse olen adoptoitu, tosin tiedän biologisesta isästäni koska perheensisäinen adoptio, mutta minua ei ole koskaan kiinnostunut selvittää asioita hänestä sen enempää. En ole myöskään tekemisissä hänen sukunsa kanssa, koska he ovat minulle käytännössä vieraita ihmisiä. Biologinen isä on minulle vanhoista valokuvista löytyvä, mutta muuten ihan tuntematon ihminen, minulla ei ole häneen sellaista tunnesidettä. Vähän niin kuin joku vanhempien tuttava jonka olet joskus nähnyt valokuvista ja tavannut aikana jota et itse muista.

Kaverini on myös adoptoitu eikä hän ainakaan tietääkseni ole selvittänyt biologisia vanhempiaan.

Saattaa se osaa ihmisiä jossain vaiheessa alkaa kiinnostamaankin, Mutta jos toinen biologinen vanhempi ei ole tehnyt vusoikymmeneiin elettäkään, että hän saisi mahdollsiuuden tutustua tai edes nähdä omaa lastaan tai osoittaa häntä kohtaan muutoin huomiota; lähettänyt lapselle vaikka syntymäpäiväkortin, niin eikö tällainen vanhempi ole pidemmässä, vuosikymmenien juoksussa lapselle lähes sama kuin kuollut ihminen?

- En ainakaan täsyin ymmärrä miksi ketään lasta syyllistetään siitä, ettei hän ole muka kiinnostunut juuristaan, ellei hän vuosikymmeniä myöhemmin ala itse etsimään ja hakemaan omaa biologista vanhempaansa joka ei koskaan tai vusoikymmeniin osoittanut itse aktiivisuutta lasta kohtaan. 

Uskovainen mies 

Olin n 30 kun aloin tehdä sukututkimusta, mutta kun silloin ei ollut nettiä, se oli kovin vaivalloista puuhaa varsinkin kun en enää asunut Suomessa.

Sukulaiset ottivat kyllä innokkaasti vastaan löytämäni tiedot, mutta mitään avuntapaistakaan en heiltä koskaan saanut, päin vastoin tietyt henkilöt vaikeuttivat tutkimustani ja olivat ilmiselvästi "kaivelua" vastaan.

Sain sellaisen käsityksen, että jotain häikkää niissä virallisissa tutkimustuloksissa oli, mutta silloin ei siis ollut nettiä saati jotain DNA:ta, niin se sitten jäi. Vanhemmat ja muut sen sukupolven ihmiset ovat kuolleet, en ehtinyt enkä osannutkaan kysellä tarpeeksi saadakseni tietää että mitä siellä oikein piilotteli siellä sukuhistoriassa.

Sisarukseni taas eivät olleet lainkaan kiinnostuneita. He olivat minua vanhempia, joten he ehkä tiesivät, eivätkä halunneet kaivella asioita. Ehkä häpesivät jotain?

Väsyin sitten tutkimaan menneitä sukulaisia ja tapahtumia, kun ketään ei sen kummemmin tuntunut kiinnostavan. Hyvä kun edes jotain löysin arkistoista.

Toisaalta, kaikki tällainen häviää, sadan vuoden päästä kukaan ei edes tiedä, että olet olllut olemassa ja jonkun silloin elävän sukua, ellet tee jotain mikä päätyy historian kirjoihin vaan olet tavis. Minkäs sille.

bioisä kuollut  heitä 2 ehdokasta ,miten selvität kumpi on

Vierailija kirjoitti:

Olin n 30 kun aloin tehdä sukututkimusta, mutta kun silloin ei ollut nettiä, se oli kovin vaivalloista puuhaa varsinkin kun en enää asunut Suomessa.

Sukulaiset ottivat kyllä innokkaasti vastaan löytämäni tiedot, mutta mitään avuntapaistakaan en heiltä koskaan saanut, päin vastoin tietyt henkilöt vaikeuttivat tutkimustani ja olivat ilmiselvästi "kaivelua" vastaan.

Sain sellaisen käsityksen, että jotain häikkää niissä virallisissa tutkimustuloksissa oli, mutta silloin ei siis ollut nettiä saati jotain DNA:ta, niin se sitten jäi. Vanhemmat ja muut sen sukupolven ihmiset ovat kuolleet, en ehtinyt enkä osannutkaan kysellä tarpeeksi saadakseni tietää että mitä siellä oikein piilotteli siellä sukuhistoriassa.

Sisarukseni taas eivät olleet lainkaan kiinnostuneita. He olivat minua vanhempia, joten he ehkä tiesivät, eivätkä halunneet kaivella asioita. Ehkä häpesivät jotain?

Väsyin sitten tutkimaan menneitä sukulai

Mistä sait sen käsityksen että olisi ollut jotain häikkää?

Luulen, että meillä ihmisillä on aika yksilöllinen käsitys siitä, miten asiat periytyvät ja näin saa ollakin. Isäni ei ollut koskaan kiinnostunut selvittämään isäänsä, koska painotti sitä, että ei-biologinen isä on kuitenkin esimerkillään kasvattanut hänet tietynlaiseksi. Myös minun sisarussarjassani ollaan eri mieltä siitä, onko hyötyä selvittää isän isän henkilölliyys. Osa on sitä mieltä, että lähikasvattaja muovaa lapsen ja osa painottaa geenejä. Lähtökohtaisesti salaa pelätään, että  biologinen isoisä on ollut hulttio ja vähäinen olemassa oleva tieto tukeekin tätä eli todennäköisesti mies on ollut klassinen auervaara. Huvittavaa oli, kun yksi sisarussarjastamme hämmästeli ääneen, että mehän ollaan oikeastaan yllättävän lahjakkaita monella tavalla. Ikään kuin se salainen esi-isä olisi ollut automaattisesti heikolla älyllä varustettu. Näin ei aina ole, vaan se tuntematon henkilö voi olla juuri se, jolta ne vahvimmat ominaisuudet onkin saatu. Seikkailijoissa voi olla ytyä!

Vierailija kirjoitti:

bioisä kuollut  heitä 2 ehdokasta ,miten selvität kumpi on

Hehe, geenitestillä helppo juttu.

Vierailija kirjoitti:

Yksi adoptoitu selitti että häntä pelottaa jos ne biologiset vanhemmat onkin jotain hirviöitä.

 

No miettikää nyt jotain Laamasen ja Tarkin lastakin. Parempi olisi olla tietämättömyydessä. 

 

Entä jos vanhemmat ovatkin aivan ihania ihmisiä.

Omassa tapauksessa asia  sais selvitettyä vain geenitestillä. En halua antaa kyseisiä tietoja yksityiselle yritykselle. Vaikka tiedot olis nyt turvassa, niin joku yritys voi osta ne tiedot a tehdä tiedolla mitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Olin n 30 kun aloin tehdä sukututkimusta, mutta kun silloin ei ollut nettiä, se oli kovin vaivalloista puuhaa varsinkin kun en enää asunut Suomessa.

Sukulaiset ottivat kyllä innokkaasti vastaan löytämäni tiedot, mutta mitään avuntapaistakaan en heiltä koskaan saanut, päin vastoin tietyt henkilöt vaikeuttivat tutkimustani ja olivat ilmiselvästi "kaivelua" vastaan.

Sain sellaisen käsityksen, että jotain häikkää niissä virallisissa tutkimustuloksissa oli, mutta silloin ei siis ollut nettiä saati jotain DNA:ta, niin se sitten jäi. Vanhemmat ja muut sen sukupolven ihmiset ovat kuolleet, en ehtinyt enkä osannutkaan kysellä tarpeeksi saadakseni tietää että mitä siellä oikein piilotteli siellä sukuhistoriassa.

Sisarukseni taas eivät olleet lainkaan kiinnostuneita. He olivat minua vanhempia, joten he ehkä tiesivät, eivätkä halunneet kaivella asioita. Ehkä häpesivät jotain?

Väsyin sitten tutkimaan menneitä sukulai

Jos sinulla ei ole lapsia niin geenisi katoavat, ellet ehdi tekemään geenitestiä ja tietosi jäävät sinne muistiin, mutta kyllähän kirkon kirjat ym. säilyvät tulevaisuudessa.

Ainahan adoptioon liittyy häpeään, se on selvä. Ei kukaan helposti anna lastaan adoptioon, syynä on köyhyys, vahinko, raiskaus tms. Ikävä syy.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että meillä ihmisillä on aika yksilöllinen käsitys siitä, miten asiat periytyvät ja näin saa ollakin. Isäni ei ollut koskaan kiinnostunut selvittämään isäänsä, koska painotti sitä, että ei-biologinen isä on kuitenkin esimerkillään kasvattanut hänet tietynlaiseksi. Myös minun sisarussarjassani ollaan eri mieltä siitä, onko hyötyä selvittää isän isän henkilölliyys. Osa on sitä mieltä, että lähikasvattaja muovaa lapsen ja osa painottaa geenejä. Lähtökohtaisesti salaa pelätään, että  biologinen isoisä on ollut hulttio ja vähäinen olemassa oleva tieto tukeekin tätä eli todennäköisesti mies on ollut klassinen auervaara. Huvittavaa oli, kun yksi sisarussarjastamme hämmästeli ääneen, että mehän ollaan oikeastaan yllättävän lahjakkaita monella tavalla. Ikään kuin se salainen esi-isä olisi ollut automaattisesti heikolla älyllä varustettu. Näin ei aina ole, vaan se tuntematon henkilö voi olla juuri se, jolta ne vahvi

Asiaa on tutkittukin. Ja selvisi, että samaan perheeseen adoptoidut lapset eivät muistuta toisiaan erityisemmin. Eri perheisiin adoptoidut biologiset sisarukset olivat enemmän samankaltaisia keskenään. Eniten samanlaisia olivat identtiset kaksoset, mutta yhdessä kasvaneet identtiset kaksoset eivät olleet yhtään samanlaisempia kuin erillään kasvaneet.