Kansanedustaja kehottaa köyhiä säästämään siten rahaa että viljelevät palstaa omalla pihallaan
Kesällä voi Arto Satosen mukaan laittaa omalle pihalleen puutarhan ja viljellä siellä itselleen tulevaa talvea varten esimerkiksi porkkanaa, palsternakkaa, perunaa, bataattia, retiisiä, naurista, sipulia, punajuurta, kaalia, salaattia, tomaattia, kurkkua, artisokkaa, raparperia, viinimarjoja ja omenoita. Lisäksi metsästä voi käydä keräämässä luonnon marjoja ja sieniä arkku pakastin täyteen. Lisäksi leivät kannattaa leipoa itse omassa uunissa sen sijaan että ostaa kauppojen paitopisteiltä valmiita leipiä.
Kommentit (691)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, olen jo kaatanut multaa parvekkeen lattian täyteen. Tapan kyllä aina kaikki huonekasvitkin mutta eiköhän viljely onnistu. Toivottavasti tämä sopii isännöitsijällekin.
Esität siis täyttä tolloa? Ei ihme, ettei sua kukaan huoli töihin
Onhan se nyt vaivalloista laittaa multaa kukkaruukkuun ja siihen pari tomaatin siementä. Kerta kaikkiaan sietämättömän raskasta
Ja vaivanpalkaksi saa muutaman tomaatin!
Mietin tässä koko ajan, että kenestä te puhutte...? 🤔
Jostain itse kuvittelemastanne henkilöstä, joka ei ole ikinä ollut töissä, ilmeisesti.
Olen ollut vuosikymmeniä töissä ja olen silti köyhä. Olen sairastunut.
Tomaatille satun olemaan allerginen. Yksi chilipensas mulla on ja huonekasveja, jotka vaihtuu sitä mukaa kun onnistun jotenkin tappamaan edelliset.
Vierailija kirjoitti:
Kun vierailin Virossa vuosi NL:n hajoamisen jälkeen, kiinnitin huomiota siihen, että pihat oli tosiaan otettu viljelykäyttöön. Vierailemanne omakotitalon pihassa ei ollut ainoatakaan koristekasvia tai neliösenttiäkään nurmikkoa, vaan koko piha oli täynnä kasvavia hyötykasveja. Myös monien kerrostalojen pihat olivat kasvimaakäytössä.
Suomessakin oli tuota sota-aikaan. Kaupunkien kukkapenkkien tilalle istutettiin syötävää.

Toki sen jälkeen on kaupunkien asukastiheys hiukan kasvanut ja puistoja muutettu autoteiksi ja parkkipaikoiksi. Lisäksi suurin osa suomalaisista asui maaseudulla eli kaupunkien puistoihin perunapenkkejä tekemässä oli vain pieni vähemmistö suomalaisista naisita ja lapsista. Auttoihan sekin sentään vähän, sillä korttiannokset eivät yksin riittäneet täyttämään aikuisen ruokatarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
yhteiskunta on romahtanut täysin, työn ja rahan arvo on kadonnut ja ainoa keino selvitä hengissä on kasvattaa itse ruokansa ja harrastaa rikollisuutta.
Ainoat maat maailmassa missä köyhät eivät esim. pidä perunamaata, käy onkimassa tai vastaavaa ovat pohjoismaat missä on niin avokätiset tuet että einekset ovat köyhien vakioruokaa.
Edelleenkään kaupunkikerrostalon pihamaalla on vaikea mitään perunaa kasvattaa! Pitäisi olla maksuton viljelypalsta tarjolla!
Tuo maksuttomuus on myös kummallinen ajatus. Ikään kuin valtion pitäisi tarjota köyhälle kaikki maksuttomasti, tai muuten mikään ei onnistu. Jos 1 aarin palstalla on edes 20 euron vuosivuokra niin köyhä
Onko näitä 20 euron palstoja tarjolla kaikille halukkaille joka kunnassa?
Eiköhän, jos kysyntä kasvaa. Nykyisin kysyntä on melko rajattua, ja siten myös palstojen määrä.
Hyviä neuvoja ihan jokaiselle terveelle ihmiselle.
Voi Arto, Arto... Minä kasvatan salaatteja, yrttejä, kaaleja ja juureksia ihan omaksi iloksi ja ne todellakin tulevat kalliimmaksi kuin kaupan tuotteet. Savimaa tarvitsee multaa, jota ostan kaupasta. Lämpökompostori maksoi yli 400 euroa, mutta edes neljän hengen biojätteistä ei tule vuodessa riittävästi multaa. Lämpökompostorista saatu multa kelpaa vain katemultana, sen jälkikompostointi vaatisi oman kompostorin, joka sekin maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Harvinaisen tyhmiä ministereitä hallituksessa, Satonen yksi tyhmistä. Purra ha Rydman täysiä törppöjä.
Mitä tyhmää tuossa sanomisessa oli? Sinä ja sun kaltaiset olette tyhmiä kun asiasta pitää sanoa eikä oma pää sano että jotain tarttee tehdä jos olet köyhä.
Satosen mielikuva työttömästä siis on maalla omassa talossaan asuva viljelijä.
Ja siltä pohjalta päättää työttömien elämästä.
Kiitos äänestäjät!
Vierailija kirjoitti:
Voi Arto, Arto... Minä kasvatan salaatteja, yrttejä, kaaleja ja juureksia ihan omaksi iloksi ja ne todellakin tulevat kalliimmaksi kuin kaupan tuotteet. Savimaa tarvitsee multaa, jota ostan kaupasta. Lämpökompostori maksoi yli 400 euroa, mutta edes neljän hengen biojätteistä ei tule vuodessa riittävästi multaa. Lämpökompostorista saatu multa kelpaa vain katemultana, sen jälkikompostointi vaatisi oman kompostorin, joka sekin maksaa.
Perinteisesti kompostina on käytetty ihan vaan maakasaa tai puulaatikkoa. Ei tarvita 400 euron luksuskompostoreita.
Sitä paitsi joka puolella Suomea on runsaasti peltomaata mihin ei todellakaan tarvitse ostaa kukkamultaa kaupasta.
Vierailija kirjoitti .
(Rikas) ystäväni kävi muutama vuosi sitten Pohjois- Koreassa. Hän kertoi, että siellä oli joka paikka täynnä ihmisten viljelyksiä, jopa junien ratapenkereet.
Kiva. Aina kannattaa tukea taloudellisesti Kimiä ja lähipiiriään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harvinaisen tyhmiä ministereitä hallituksessa, Satonen yksi tyhmistä. Purra ha Rydman täysiä törppöjä.
Mitä tyhmää tuossa sanomisessa oli? Sinä ja sun kaltaiset olette tyhmiä kun asiasta pitää sanoa eikä oma pää sano että jotain tarttee tehdä jos olet köyhä.
Puutarhanäpertelylläkö Suomi nousee? Ei. Kyllä tarvitaan toisen luokan investointeja kuin multapussi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saanko viljellä kansanedustajan pihalla kun omaa ei ole?
Ei taida tyyppi tietää, ettei edes ammattiviljelijät pärjää ilman valtion tukia.
Parvekkeella pystyy viljelemään tomaattia, kurkkua, paprikaa ja chiliä. Lisäksi pieniä määriä salaattia
Helposti maksaa enemmän kuin tuottaa.
Aina näitä tyhmiä säästö ohjeita.Eiköhän jo noin tee jo kaikki jotka siihen pystyvät,satonen.
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Onkohan hän viljellyt jotain?
Hän tekee töitä, toisin kuin moni muka köyhä. Köyhä on vain, jos tekee töitä ja silti raha ei riitä edes perustarpeisiin. Kaikki muu on pelkkää laiskuutta, ei köyhyyttä.
Voi jeesus. Paljonko maksaa omenapuun taimi ja montako vuotta menee, kun siitä saa kunnon sadon?
Omppuja saa syksyllä ilmaiseksikin, kun monilla vanhat omenapuut tuottaa niitä liikaakin.
Taitaa olla tahallista vattuilua. Kok on kiusaajien puolue.
Kun tekee safkat itse ei enää hetken päästä olekaan köyhä!
Suosittelen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saanko viljellä kansanedustajan pihalla kun omaa ei ole?
Ei taida tyyppi tietää, ettei edes ammattiviljelijät pärjää ilman valtion tukia.
Parvekkeella pystyy viljelemään tomaattia, kurkkua, paprikaa ja chiliä. Lisäksi pieniä määriä salaattia
Helposti maksaa enemmän kuin tuottaa.
Homman voi tehdä järkevästi jolloin se tuottaa enemmän kuin maksaa. Niin on tehty kautta aikojen.
Toki ymmärrän, että köyhiä ei tällainen kiinnosta, koska köyhäksi päädytään nykyään lähinnä siitä syystä, että halutaan jatkuvasti mennä sieltä missä aita on matalin.
Soketrit kannattaa hamstrata nyt, ennen kuin sokeriveroa korotetaan. Ja kohta kypsyy vatut eli voi laittaa kotiviinit tulemaan.