HS "Kohta ei ole enää varaa mihinkään" Osa teini-ikäisistä rajoittaa jo kaverien tapaamista hintojen nousun vuoksi
Raha | Nuoret kertovat ajattelevansa raha-asioita enemmän kuin ennen, vaikka kaikilla pula ei ole yhtä suurta.
Yhteenveto:
Nuorten helsinkiläisten vapaa-ajanvietto rajoittuu rahanpuutteen vuoksi.
Puolet 20-29-vuotiaista jättää rahapulasta johtuen hankkimatta tarpeellisia asioita.
Hintojen nousu lisää nuorten eriarvoisuutta ja vaikuttaa heidän käsityksiinsä hyvästä nuoruudesta.
Nuorille suunnattu kulutuskulttuuri on kasvanut voimakkaasti vuosikymmenien kuluessa.
https://www.hs.fi/helsinki/art-2000010476912.html
Kommentit (520)
Vierailija kirjoitti:
Hallitus leikkaa ja syntyvyys romahtaa kunnolla.
Kohta irtisanotaan opettajia urakalla.
Totta. Meidän kaupungissa suunnitteluvaiheesa piti tulla 850 oppilaan koulu, mutta ennen kuin se saatettin toteutettua, alhaisen syntyvyyden vuoksi tarvittiin enää vain 560 oppilaan koulu ja opettajia tarvitaan yhä vähemmän. Nykyään 90-luvulla rakennetut päiväkodit on muutettu vanhusten hoivayksiköiksi.
Sama tulee käymään terv.hoitoalalla lääkärille ja hoitajille kun suurimmat ikäluokat kuolevat ja pienet ikäluokat tarvitsevat palveluita ja käy kuin 90-luvun alussa, jolloin lääkäreitä ja hoitajia valmistui suoraan työtyömäksi ja joutuivat muuttamaan työn perässä ulkomaille.
Eikö se ole täysin normaalia, että kaikki nuoret ja vanhat eivät voi alinomaa istuakahviloissa ja ravintoloissa syömässä ja juomassa?
Christiiina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei niitä muita voi tavata ilman rahaa. Mekin hengailtiin puistoissa isolla porukalla eikä siihen mitään rahaa tarvittu. Kerran viikossa tuli viikkoraha ja käytiin ostaa karamellejä kioskilta. Ei ollut mitään mäkkäreitä, kahviloita, joihin oltaisiin kokoonnuttu.
Mites aikavälillä lokakuu-huhtikuu, kun on kylmää? En minä ainakaan viihdy ulkona talvipakkasilla.
Kyllä meille ainakin sai tulla kylään. Teille sitten ilmeisesti ei? Miksi?
"Kesämökki estää jopa toimeentulotuen saamisen."
Työmarkkinatuesta menee 20 % vero.
Ihmiset katsovat Kelan sivuilta, että työmarkkinatuki on 800, niin mutta se on brutto eli verot pois ja tulee 4 viikon jaksoissa eli 744 brutto -verot.
Vierailija kirjoitti:
"Kesämökki estää jopa toimeentulotuen saamisen."
Ja jatkossa ei saa enää tota asumistukea omistusasuntoon eli saa vain 595 työmarkkinatuen myös jos on 3 lasta.
Ei kait tässä mitään uutta ole?
Aina ollut rikkaita ja köyhiä ja niin ollen ns.eriarvoisia ihmisiä. Toisella on varaa kuluttaa päivä shoppaillen ja istuskelle kahvilassa, toinen vain uneksia moisesta.
Tämähän se. Kulutuskulttuuri joka on suunnattu nuorisoon: Osta osta osta
Tosin 20-29 vuotias ei kyllä ole ainakaan perinteisessä mielessä nuori
Suurimman osan suomalaisista ongelmat on tasoa ei olla päästy ulkomaille lomailemaan ja särkänniemenreissukin tulee kalliiksi.
Se nyt vaan on niin, että ihmisen pitää sopeuttaa menot käytettävissä oleviin rahoihinsa. Jos ei rahat riitä niin pitää etsiä keino tienata enemmän. Yrittäjyys on yksi mahdollisuus
Vierailija kirjoitti:
Lainaus artikkelista:
"Kaikilla ei ole aina myöskään rahaa mennä keskustaan tai ostaa juna- tai bussilippua."
Jos keskusta on muutaman kilometrin päässä, niin silloin mennään tietenkin pyörällä. Teininä 2000-luvun alkupuolella tuli itsekin kuljettua aina pyörällä kaikkialle.
Meiltä oli keskustaan 10 km ja sinnekin mentiin pyörillä. Ei vanhemmat kuskanneet eikä bussilla edes kuviteltu kulkevamme. Karkkia ja jäätelöt ostettiin kioskilta ja notkuttiin jossain kaupungilla. Mä en edelleenkään koskaan käy kahvilassa istuskelemassa, koska ei ole hintansa väärti. Arvomaailma on nykyään ihan nurinkurinen. Onneksi sai itse elää nuoruuden, jossa ala-asteella sai olla vielä pieruverkkareissa eikä tarinnut mennä muodin mukaan raha edellä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kait tässä mitään uutta ole?
Aina ollut rikkaita ja köyhiä ja niin ollen ns.eriarvoisia ihmisiä. Toisella on varaa kuluttaa päivä shoppaillen ja istuskelle kahvilassa, toinen vain uneksia moisesta.
Kohta saa Turun saaristosta pilkkahintaan hienoja kesämökkejä, kun ihmiset ei pärjää 595 työmarkkinatuella ja saa irtisanoa helposti kenet tahansa.
Tulee paikallinen sopiminen eli saa palkata uusia alle tessin.
Vierailija kirjoitti:
"Kesämökki estää jopa toimeentulotuen saamisen."
No näin kuuluukin olla . Ei tuollaista ylellisyyttä tarvitse yhteiskunnan kellekään kustantaa.
Vierailija kirjoitti:
Ensin edellinen hallitus romutti lasten ja nuorten mielenterveyden ja nykyinen hallitus talouden. Hyvä hyvä.
Edellinen hallitus osallistui holtittomaan rahanpainamiseen mikä on ainoa syy miksi inflaatio jyllää.
Omassa nuoruudessa kaverien tapaaminen ei ollut maksullista. Ongelmana nykynuorilla on tämä kiihkokuluttamiseen tottuminen. Kun ei ole varaa elää täysin järjettomästi, nuorista tuntuu ettei voi elää ollenkaan.
Kohta on helpompi palkata työttömiä, kun saa irtisanoa kenet tahansa milloin vaan ja saa tehdä vuoden työsopimuksia ilman perustetta ja alle tes-palkan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lainaus artikkelista:
"Kaikilla ei ole aina myöskään rahaa mennä keskustaan tai ostaa juna- tai bussilippua."
Jos keskusta on muutaman kilometrin päässä, niin silloin mennään tietenkin pyörällä. Teininä 2000-luvun alkupuolella tuli itsekin kuljettua aina pyörällä kaikkialle.
Meiltä oli keskustaan 10 km ja sinnekin mentiin pyörillä. Ei vanhemmat kuskanneet eikä bussilla edes kuviteltu kulkevamme. Karkkia ja jäätelöt ostettiin kioskilta ja notkuttiin jossain kaupungilla. Mä en edelleenkään koskaan käy kahvilassa istuskelemassa, koska ei ole hintansa väärti. Arvomaailma on nykyään ihan nurinkurinen. Onneksi sai itse elää nuoruuden, jossa ala-asteella sai olla vielä pieruverkkareissa eikä tarinnut mennä muodin mukaan raha edellä.
Minä kävelin joskus 25 asteen pakkasessa keskustasta kotiin yöllä sen 10 kilometriä. Kotona vasta huomasin, että varpaat on jäätyneet täysin tunnottomiksi. Edes sekään ei hidastanut vauhtia, kun piti päästä näkemään muita nuoria
Se on pieni murhe, ettei ole varaa koko ajan hengailla mäkkärissä, shoppailemassa jne. Ihan aikuisilla ihmisillä ei ole joillain varaa noihin juttuihin ikinä. Pennosia täytyy laskeskella, että saa perusruokaa. Itse kun olin teini-ikäinen, hengattiin puistossa tai rannalla. Ihan ilmaiseksi. Ei meille mitään rahaa jatkuvasti syydetty.
Vierailija kirjoitti:
Ole keski-ikäinen ja minulla sama ongelma. Rahat loppu ja keskiluokkaiset kaverit ei suostu näkemään uimarannalla tai kävelyllä. Tai jos suostuvat, kiskovat matkan varrella huippukalliiseen kahvilaan istuskelemaan tai ravintolaan syömään.
Tulee tyhmiä tilanteita kun minä itku silmässä poljen kadulla jalkaa ettei mennä sinne, minulla ei ole rahaa.
Tietävätkö rahatilanteesi, mikäli tietävät, niin ovat aika narsisteja. Itse ainakin tarjoaisin ystävälleni.
Hoitajat on myös pihalla. Normaalit köyhät työntekijät ei käy Espanjassa lomalla, ei tee ulkomaanmatkoja.