Isovanhempi kuoli ja lapsi opiskelemassa ulkomailla. Meillä ei oo varaa ostaa lentolippuja tänne tällä hetkellä. annan lapsen puolesta kukat
Kommentit (45)
Ei se vainaja varmaankaan pahastu.
Keksitkö tästä?
Otto Virtanen kertoi suru-uutisen
Otto Virtanen kävi hautajaisissa kesken Wimbledonin turnauksen.
https://www.iltalehti.fi/tennis/a/57e7f969-30fb-4e0b-bdfc-3fbb4593bd10
Jos tilanne tuo, niin varmaan samoin. Mahdollisuuksien mukaan jonkinlainen " etämahdollisuus" osallistua jollain tavalla, jossain kohti tilaisuutta. Isovanhempi aivan varmasti ymmärtäisi tämän. Voimia päivään.
En minäkään mennyt isovanhempieni hautajaisiin kun asuin toisella puolen Suomea. Ei huvittanut pelkästään hautajaisten takia istua junassa ja bussissa 8+ tuntia ja sitten heti takaisin.
Oletan, että kyseessä on aikuinen nuori opiskelemassa ulkomailla, koska lukiovaihdot on jo tältä vuodelta ohi. Aikuinen lapsi osaa kyllä itse ostaa lipun kotiin jos haluaa tulla hautajaisiin.
Totta kai on ok. Ei hautajaisiin ole mitään osallistumispakkoa.
Minua kai odotettiin biologisen isän äidin hautajaisiin, mutta en mennyt. En tosin lähettänyt edes kukkia enkä adressia. Hän oli ollut käytännössä ventovieras ihminen minulle.
Varautuisin etukäteen siinä vaiheessa kun päätetään lähteä ulkomaille. Aina voi jotain sattua, se lentolippuraha kannattaa laittaa syrjään.
En laittaisi lapselta edes omia kukkia vaan mun kukkiin lapsen nimi mukaan.
Ei mun lapsi tullut Japanista mummon hautajaisiin eikä kukaan ihmetellyt. Hän lähetti sieltä adressin.
Samoin kuin te ja lisäksi kysyisin seurakunnalta, onko niillä siunaustilaisuuden streamausmahdollisuutta. Äitini siunaustilaisuus oli viime kuussa ja olin hämmästynyt, että tuollainenkin mahdollisuus on niitä varten, jotka eivät syystä tai toisesta pääse paikalle.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai on ok. Ei hautajaisiin ole mitään osallistumispakkoa.
Minua kai odotettiin biologisen isän äidin hautajaisiin, mutta en mennyt. En tosin lähettänyt edes kukkia enkä adressia. Hän oli ollut käytännössä ventovieras ihminen minulle.
Hautajaisiinkin mennään kun kutsutaan
Miksi ostat erikseen lapsen puolesta kukat? Laita siihen omaan kukkavärssyyn myös lapsesi nimi. MIkä ongelma tässä nyt on?
:), aivan viestin sanomalla tuskin oli mitään tekemistä kukkien tai kuoleman kanssa, tiedätkö itse minkä halusit tuoda esiin ? Se on aina hienoa seurata oivia tilanteita joita kuin vahingossa pääsee käyttämään hyväksi. Ah, suomalaisuus...vähän sillai kulmakarvojen alta pälyillään. ja nöyränä, mutta ei voi olla malttamatta. Sujautetaan sinne,ups vahinko.jahahahaha aaaah love it.
Eikö sillä lapsella ole vakuutusta? Ainakin meidän vaihto-oppilaana olleiden lasten vakuutus olisi korvannut matkan isovanhemman, vanhemman tai sisaruksen hautajaisiin kesken vaihtovuoden. Tiettyjen maiden viisumisäännökset olisivat olleet isompi ongelma, mutta onneksi ei tarvinnut selvitellä niitä.
Kai nyt aikuisilla ihmisellä olisi varaa omakin lippu ostaa, ja jos ei, niin saisi vähän miettiä mihin sitä rahaa menee🙄
Ihan normaalia ja ok. Ei aina ole mahdollista osallistua hautajaisiin, eikä ole tarpeenkaan.
Kenelle sä annat ne kukat?