Miten toimitte, jos joudutte olemaan kutsuvieraina useamman päivän nälässä?
Asia tuli mieleen tuosta toisesta ketjusta, jossa kysyttiin, että onko joutunut olemaan nälässä kyläpaikassa. Mutta miten toimia silloin, jos sinut on kutsuttu kylään tai vaikkapa mökille useammaksi päiväksi ja joudut olemaan nälissäsi? Minut ja vaimoni oli pyydetty taannoin tuttavapariskunnan kesämökille kolmeksi päiväksi. Heti ensimmäisestä ruokailusta selvisi, että nyt tulee nälkäiset kolme päivää olemaan. Esimerkiksi perunoita oli neljälle aikuiselle keitetty kahdeksan kappaletta, ja minä yksinään syön kotioloissa jo yleisesti ottaen vähintään viisi perunaa aterialla. Nythän ei tietty kahta enempää kehdannut ottaa.
Mutta kysymys kuuluukin, että miten tuollaisessa kyläpaikassa voi korrektisti toimia? Isäntäväkeä kohtaanhan se on todella epäkohteliasta osoittaa, että lähdette muualle syömään kun ruoka ei riitä. Tuollaisissa mökkioloissa se on varsinkin hankalaa, kun ruokapaikat vielä ovat varsin kaukana. Piti olla mukava mökkireissu, mutta nälän takia meni lähinnä kolme päivää kesälomasta hukkaan.
Kommentit (134)
Vierailija kirjoitti:
Pitäähän sitä nyt ottaa omia ruokia tietysti mukaan. Miksi ihmeessä mökin omistaja olisi vastuussa teidän syömisistänne.
Aivan, pitkän vierailun edellytys on, että kaikki osallistuvat ruokailun kustannuksiin, ruuan tekemiseen, tiskeihin yms. Ja pitkä vierailu = enemmän kuin kaksi yötä.
Toitteko ap mukananne yhtään ruokaa (muutakin kuin perunoita, sipsiä ja viinipullo) vai jäivätkö kaikki kalleimmat ainekset isäntäparin kustannettaviksi? Jos tapana on syödä useampi pihvi päivässä, niin on kyllä kohtuullista tuoda ruokaa reilusti mukanaan.
Vierailija kirjoitti:
En ikinä menisi kenenkään mökille viemättä reilusti ruokaa. Ei se mikään täysihoitola ole.
Just näin.
Valitettavasti se ei aina auta vaikka veisi kassitolkulla ruokaa mukana, jos ei niitä laiteta tarjolle, jotkut kun panttaa niitä tuotuja ruokia ja laittaa pöytään vaan minimaaliset antimet. Kaikki ei kehtaa sitten mennä itse ottamaan jos ei isäntäväki tarjoa. Eli aina varalta omia naposteltavia mukaan.
Kyllä tuossa outo isäntäparikin on. Kyllä niitä perunoita keitetään koko kattilallinen vieraille, eikä lasketa x kpl/nenä. Lihaa/kalaa/kanaa on ok varata tietty määrä jokaiselle, mutta lisukkeita, perunoita, salaattia ja leipää tarpeeksi tarjolle. Ihan perus kohteliaisuutta ja vieraanvaraisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti se ei aina auta vaikka veisi kassitolkulla ruokaa mukana, jos ei niitä laiteta tarjolle, jotkut kun panttaa niitä tuotuja ruokia ja laittaa pöytään vaan minimaaliset antimet. Kaikki ei kehtaa sitten mennä itse ottamaan jos ei isäntäväki tarjoa. Eli aina varalta omia naposteltavia mukaan.
Yleisempää on kyllä se, että tullaan tyhjin käsin moneksi päiväksi syömään ja juomaan. Esimerkiksi meille tultiin vuosia viikoksi tuomisina yksi viinipullo, usein ei sitäkään. Tosin olivat sukulaisia, vieraammilla yleensä on älliä enemmän. Nuo sukulaisvierailut olen kyllä jo lopettanut pitkän aikaa sitten, kun siitä rupesi muodostumaan jo omia lomia haittaava käytäntö. Olivat ihan väkisin tulossa taas, vaikka sanoin, että ei käy remontin takia. Rahaa ei kuulemma ollut mennä muualle, mutta eihän se meidän ongelma ole.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuossa outo isäntäparikin on. Kyllä niitä perunoita keitetään koko kattilallinen vieraille, eikä lasketa x kpl/nenä. Lihaa/kalaa/kanaa on ok varata tietty määrä jokaiselle, mutta lisukkeita, perunoita, salaattia ja leipää tarpeeksi tarjolle. Ihan perus kohteliaisuutta ja vieraanvaraisuutta.
Jos ei ole varaa ostaa tarpeeksi ruokaa, pienennetään annoksia.
Ap ei ole vastannut toiko ruokaa riittävästi mukanaan vai jäikö se muodollisten tuliaisten varaan.
Niin jos ei ole tarjota edes kaurapuuroa veteen keitettynä, niin huonosti pyyhkii.
Olin nuorena vuoroin serkun luona. Ei niillä mitään ruokaa tarjottu. Serkku oli meillä vuoroin, niin hän sai syödäkseen.
Tämä itä-lapissa
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti se ei aina auta vaikka veisi kassitolkulla ruokaa mukana, jos ei niitä laiteta tarjolle, jotkut kun panttaa niitä tuotuja ruokia ja laittaa pöytään vaan minimaaliset antimet. Kaikki ei kehtaa sitten mennä itse ottamaan jos ei isäntäväki tarjoa. Eli aina varalta omia naposteltavia mukaan.
Tämä kiteyttää juurikin sen ongelman. Ei se välttämättä ole niin yksinkertaista, että viet sinne vain itse ruokaa. Vaikka itse viet ruokaa, niin tuntuu röyhkeältä mennä omin nokin sinne isäntäväen jääkaapille. Sitten kun rupeat siinä tekemään leipää sun muuta, niin isäntäväki saattaa ajatella olevansa huonoja isäntiä, kun vieraat joutuvat itse nälissään kaappeja koluamaan.
Siksi nuo kaikki parisuhdekyläilyt onkin aivan perseestä. Paljon mukavampaa olla vain miesporukalla kavereiden kesken. Ei tarvi välittää paskaakaan mistään etiketeistä ja kaikilla on mukavaa. Ihan sama että milloin syöt, tai jos Pertsa heiluttaa kullia pihalla, niin ok, antaa Pertsan heiluttaa. Se on sitä elämää ilman turhaa jeesustelua ja tyhjän paskoja etikettejä.
Miksi olisi epäkohteliasta käydä esim. kerran päivässä syömässä muualla?
En nykyään tykkää mennä kenenkään nurkkiin yöksi. Ihmisillä on niin erilaisia tapoja ja tottumuksia - myös minulla! - että tuntuu raskaalta ja ärsyttävältä yrittää elää niiden mukaan. Esim just nämä syömiset. Harvalla se on synkassa omien tottumusten kanssa.
Otan aina kyläilyihin mukaan vaikkapa välipalakeksejä ja suolapähkinöitä, mitkä pidän omassa kassissa ihan itseäni varten piilossa. Harvoin on tarvinnut käyttää mutta otan silti aina. Lisäksi toki viemisiä koko porukan käyttöön.
Tottakai viedään kassillinen ruokaa ja reppuun vielä lämpimässä säilyviä eväitä varmuuden vuoksi jos eivät tarjoile tuomisianne. Muuten vain kestäisin nälkää ja sitten mättöruokaa kotimatkalla.
Menin aikoinani uuden miesystävän mökille juhannuksen viettoon. Heti kättelyssä lävi selväksi, että mies oli miettinyt etukäteen tarkasti, mitä hänen luonaan syödään. Minun tuomani peruna/tonnikala ja vihersalaatin hän tunki jääkaappinsa perälle ja sanoi, että hänellä on meille ruuat hankittuna. Hän hoki koko aaton, kuinka illalla grillataan. No joo kyllähän se pallogrilli kärysi, mutta hän oli varannut minulle vain yhden halpismakkaran. Minun tekemiäni salatteja ei saanut ottaa esille, koska hän piti sitä jonkinlaisena loukkaksena tarjottavilleen. Seuraavana päivänä toistui sama ja mies vielä ryhditti sitä yhden makkaran politiikkaa minulle sanomalla, että ex vaimolle riitti 1 makkara. Mies itse mätti kaikenlaisia herkkuja yöllä, kun oli saanut ensin minut patistettua nukkumaan, sanomalla että aamulla herätään aikaisin. Sunnunaina oli pakko keksiä syy käydä kaupassa ja ajoin 7km päähän kauppaan ostamaan suklaata, jonka sain nopeasti syötyä matkan aikana. Tämä suhde ei kestänyt....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma, että olitte tervetulleita? Tuollainen voi olla merkki siitä, ettei teitä oikeasti haluttu mökille.
No jo on kummalliset kutsujat, jos pyytävät mökilleen, vaikka eivät oikeasti haluaisi pyytää. Aloittajahan totesi, että heidät oli nimenomaan pyydetty sinne mökille.
Minä veikkaan, että pyytäjä-pariskunta on ollut sellaisia luisevia tyyppejä, jotka itse syövät aterialla yhden perunan, salaattia ja yhden pihvin. Sitten taputtelevat mahaa, että huhhuh, kun tulikin syötyä. Näitä on tullut nähtyä itsekin.
On niitä sellaisiakin kyläilijöitä, joille on sanottu, että voisitte joskus tulla piipahtamaan mökillä ja tulevat viideksi päiväksi täysihoitoon. Tuomisina on lasinen tuikkulyhty, jos sitäkään.
Itse olen jo ajat sitten oppinut sanomaan, että kaksi yötä vierailua
Ap sanoi, että oli pyydetty kolmeksi päiväksi
Kylään kannattaa mennä ruokakassin kanssa. Omat ruoat tuodaan mukana käytännössä ja mökin omistajalle vähän vielä extraa kiitokseksi. Lähtekääpä porukalla kylille, käytte jossain syömässä ja kaupan kautta porukalla grillaamaan.
Kyllä minä tuossa tilanteessa sanoisin suoraan viimeistään toisena päivänä, että minulla on nälkä, lähdenkö kotiin vai saanko ruokaa.
Joo, se on kiusallista, mutta aivan helvetin paljon törkeämpää käytöstä on pitää vieraita nälässä. Isäntäväen toiminta tämän jälkeen sitten ratkaisee, olenko enää heidän kanssaan tulevaisuudessa aikaa viettämässä vai en.
Mökille mennessä pitää tietenkin olla runsaat viemiset. Ei ole tarvinnut olla nälässä, vaikka ollaan 5-henkinen perhe, pojat isoja teinejä. Luvataan aina viedä lihat ja makkarat, perunat ja mansikat. Eikä viedä mitään pieniä määriä, vaan niin että niistä jää talonväellekin vielä iloa lähtömme jälkeen.
En menisi tuollaiseen kyläpaikkaan lainkaan jos tietäisin että nälässä joutuu olemaan.
Jospa ne syövät aika normaalisti. Ei kukaan tarvitse enempää kuin 2 perunaa aterialla. Kannattaisiko miettiä, että onko omissa syömisrutiineissa jotain outoa.
Pari päivää pysyy kyllä hengissä, vaikkei söisi mitään.
Kyllä mä aina otan omat ruuat mukaani ja niitä voi syödä muutkin ja yhdistellä toisten ruokien kanssa jos niin sovitaan. Aika moni vieras ei varmaan tee muuta kun odottaa seuraavaa ateriaa ja eivät auta edes ruuan valmisteluissa ja astioiden laitossa pöydälle.