Mitvit, naiset ei ennen pitäneet alushousuja? Eikö ne vilautelleet koko ajan?
Opin juuri, että naisten alushousut keksittiin joskus empire-kaudella. Silloinkin niitä pidettiin rohkeina ja säädyttöminä, eikä ihme, kun olivat haaroista auki. Vasta joskus lähempänä 1800-luvun puoliväliä ne alettiin ommella kiinni.
Ja tämä yläluokissa; rahvaan naiset ja maalaiset ainakin Suomessa alkoivat pitää alushousuja vasta kun helmat lyheni 20-luvulla.
Mutta naisethan esim. ratsasti säännönmukaisesti (naistensatula alkaa käydä muuten järkeen kun tajuaa, ettei niillä ollut housuja), ajeli kärryillä ja tiet oli huonoja, että kärryt saattoi mennä nurin, oli tuulenpuuskia ja varmaan jäällä liukastumisiakin, kun kengissäkin oli nahkapojat.
Jos pelkän nilkan näyttäminen oli säädytöntä, mites sitten se että saattoi koko tavara vilahtaa koska vaan?
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naistensatula oli siksi, ettei sen jättimäisen hameen kanssa voinut istua normaalisti ilman, että olisi vilautellut nilkkojaan.
Taisi se nilkkojen vilautus olla pahin vilautus mitä pitkien hameiden kanssa sattui :D
Tämä on ohis, mutta Iranissa oli välillä niin ankarat pukeutumissäänöt, että naisen kasvoista ei saanut näkyä muuta kuin pieni alue ja nenä. Siellä tuli muotiin nenäleikkaukset, kun se oli ainoa ruumiinosa, minkä perheen ulkopuoliset voivat nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihinkäs se tavara olisi hameen alta vilahtanut. Vai meinasitko että minihameissa ratsastelivat :D
No just kirjoitin, että jos putosi hevosen selästä, kärryt kaatui tai liukastui.
Kaari Utrion kirjassa "Venus" on kuva jostain 1600-luvun (tai 1700, en muista tarkkaan) pilakuvasta, jossa nainen suikkaa pää edellä kärryistä alas, ja paljas takapuoli siinä vilkkuu.
Onhan se siis tietysti mahdollista ollut, ja miehet ovat selvästikin ajatuksella herkutelleet. Mutta kuvittelisin että jos putoaa kärryistä pää edellä, vilauttaminen on pienin murheista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naistensatula oli siksi, ettei sen jättimäisen hameen kanssa voinut istua normaalisti ilman, että olisi vilautellut nilkkojaan.
Eikä pitkän hameen kanssa ole helppo päästä tavalliseen satulaan. Ja tosiaan, ap:lla on pointtia siinä, että ilman alushousuja siellä genitaalien ja satulan välissä ei olisi ollut mitään. Olisi tullut aika kiitettävät hiertymät.
Itse ratsastin kerran helteellä shortseissa ja voin vakuuttaa, että oli aivan harvinaisen huono ajatus. Satulan ja ihon välissä on syytä olla kangasta.
Olisikohan siinä satulan ja pimpukan välissä ollut ihan sitä hameen kangasta? Vai meinasitko että satulaan noustiin hame korvissa ja aseteltiin pimpukka ensin satulalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei koska mekot oli isoja ja painavia.
Pimppi tuulettui mukavasti.
Ei tarvitse olla niin iso tai painavakaan sen helma, mukava kävelylaajuus ja nilkkapituus riittää. Itse pidän aina pitkiä hameita ja aika paljon ilman alushousuja, juuri tuon tuuletusnäkökohdan takia -minulla on atooppinen iho ja nivustaipeet ärtyy hiestä.
Vilauttanut olen vaan joogatessa, hartiaseisonnassa. Kotona tietysti, jos urheilen ihmisten ilmoilla panen jotkut tosi väljät housut ilman kalsareita.
Jos on pienintäkään ongelmaa alakerran terveydessä, kannattaa kokeilla. Jättää sheivaamatta ja heivaa pikkarit.
Itse olen alkanut ihmetellä, miten naisille edes saatiin "myytyä" ajatus alushousujen välttämättömyydestä. Arvatkaa, onko kätevämpää käydä retkellä puskapissalla? Itikat ei syö kinttuja, kun h
Et tiedä mistä puhut. Juurihan selitin, että hameet on LÄMPIMÄMPIÄ kuin housut.
Toisekseen, alushousut oli aina 1930-luvulle saakka hyvin väljiä ja lahkeellisia. Eivät edistäneet minkään rättien paikallaan pysymistä missään määrin.
Haarniska vähintään suojautumiseen miehiltä. Jos on nuorehko.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä varmasti jotain ihraa laittoivat reisiinsä jos hinkkasi. Silloinhan peseydyttiin aika harvoin, vaihtovaatteita ei juuri ollut, ja vaatteetkin pestiin ehkä pari kertaa vuodessa. Ja ne tosiaan oli karkeaa kangasta kun ne kudottiin itse, ja ne oli villaa, aika harvinaista oli että olisi jotain ohuita puuvillaisia tai silkkisiä ollut. Ja kuukautiset oli paljon harvemmin, ja ne oli niukemmat kuin nykynaisilla. Naisethan olivat suurimman osan hedelmällistä elämäänsä raskaana tai imetti tai sekä että, ja myös huono ravinto saattoi lopettaa kuukautiset. Olen lukenut, että juuri ne monet alushameet oli että kuukautisveri ei valunut lattioille, vaan varmasti siihen alimpana olevaan hameeseen, ehkä laittoivat hameen haaroväliin, sehän ei näkynyt sieltä muiden hameiden alta vaikka niin olisi tehnyt, tai sitten oli jostain riepuja kieputettu haaroihin, ja jotain jäkälää tilkkeenä.
Hitto että olet kekseliäs. En ole ikinä ajatellut, että yhden alushameista voisi vaan mytätä jalkoväliin, vaikka olen tätä "kuukautiset menneinä aikoina" -problematiikkaa pohtinut.
Vierailija kirjoitti:
Pahinta oli kun kuukautisveri valui lattioille...
Eikös joskus ole käytetty kaiken maailman kuukautisvöitä jne. joilla niitä kuukautissuojia viriteltiin paikoilleen. Tai sitten annettiin valua niihin alushameisiin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä varmasti jotain ihraa laittoivat reisiinsä jos hinkkasi. Silloinhan peseydyttiin aika harvoin, vaihtovaatteita ei juuri ollut, ja vaatteetkin pestiin ehkä pari kertaa vuodessa. Ja ne tosiaan oli karkeaa kangasta kun ne kudottiin itse, ja ne oli villaa, aika harvinaista oli että olisi jotain ohuita puuvillaisia tai silkkisiä ollut. Ja kuukautiset oli paljon harvemmin, ja ne oli niukemmat kuin nykynaisilla. Naisethan olivat suurimman osan hedelmällistä elämäänsä raskaana tai imetti tai sekä että, ja myös huono ravinto saattoi lopettaa kuukautiset. Olen lukenut, että juuri ne monet alushameet oli että kuukautisveri ei valunut lattioille, vaan varmasti siihen alimpana olevaan hameeseen, ehkä laittoivat hameen haaroväliin, sehän ei näkynyt sieltä muiden hameiden alta vaikka niin olisi tehnyt, tai sitten oli jostain riepuja kieputettu haaroihin, ja jotain jäkälää tilkkeenä.
Ja kun hygieniakäsitys on ollut hieman erilainen, naiset ei välttämättä ole pitäneet veritahroja alusvaatteissaan oikein minään. Oli ehkä häpeällistä, jos joku olisi TIENNYT, että sinulla on kuukautiset, mutta ei ne välttämättä ajatelleet että alushameen pitäisi olla tahraton. Eihän sitä kukaan nähnyt.
Ja kun miettii, ettei ollut vessapaperia eikä bideetä, ja peseytyminen oli aika satunnaista (paitsi täällä Suomessa), siinä alushameessa on saattanut olla pahempiakin tahroja kuin verta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naistensatula oli siksi, ettei sen jättimäisen hameen kanssa voinut istua normaalisti ilman, että olisi vilautellut nilkkojaan.
Eikä pitkän hameen kanssa ole helppo päästä tavalliseen satulaan. Ja tosiaan, ap:lla on pointtia siinä, että ilman alushousuja siellä genitaalien ja satulan välissä ei olisi ollut mitään. Olisi tullut aika kiitettävät hiertymät.
Itse ratsastin kerran helteellä shortseissa ja voin vakuuttaa, että oli aivan harvinaisen huono ajatus. Satulan ja ihon välissä on syytä olla kangasta.
Olisikohan siinä satulan ja pimpukan välissä ollut ihan sitä hameen kangasta? Vai meinasitko että satulaan noustiin hame korvissa ja aseteltiin pimpukka ensin satulalle.
Tavalliseen satulaan noustaan nostamalla ensin toinen jalka jalustimeen noin oman vyötärön korkeudelle, jos on iso hevonen. Sen jälkeen ponnistat, ja heitä toisen jalan hevosen selän yli.
Että kyllä sen jälkeen saa hameitaan asetella, jos tahtoo että ne on jossain muualla kuin vyötäröllä. Kumpikin jalka käy sen verran korkealla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihinkäs se tavara olisi hameen alta vilahtanut. Vai meinasitko että minihameissa ratsastelivat :D
No just kirjoitin, että jos putosi hevosen selästä, kärryt kaatui tai liukastui.
Runkkumatskuako sinä keräät ja kehittelet? Jos putoaa hevosen selästä tai kärryistä, ihan viimeisenä siinä ketään häiritsee, jos joku näkee jalkovälin. Haloo, väki myös kuseksi ympäri maita ja mantuja, koska töistä oli pitkä matka huussiin. Yhdessä saunottiin ja nukuttiin, joten ne asiat, jotka on sinulle vieraita ja ikinä vastaan tulemattomia, oli ihmisille arkisia ja vailla runkkusisältöä.
Asiallista tarinaa aiheesta:
Entä tämä:
Kalukukkaro on lieriömäinen tai pussia muistuttava vaatekappale, joka laitetaan miesten housujen haarojen eteen peittämään ulkoiset sukuelimet. Se kiinnitettiin housuihin nauhoilla, napeilla tai muilla menetelmillä. Kalukukkaro oli tärkeä vaatekappale Euroopassa 1400- ja 1500-luvuilla.
Alun perin kalukukkaro liittyi yleisimmän näkemyksen mukaan säädyllisyyteen liittyviin käytäntöihin, mutta kun se lopulta kiellettiin, syynä oli nimenomaan näkemys sen säädyttömyydestä. Miesten housut olivat yleensä lahkeista hyvin peittäviä, mutta avoimia haarojen kohdalta, jolloin sukuelimet roikkuivat dubletin (eräänlaisen takin) alla. Muodin vaihtuessa dubletit lyhenivät entisestään ja kalukukkaro keksittiin haarojen peittämiseksi.
Siellä ne siis roikkuivat killutttimet vapaana takin alla kunnes keksittiin tämä kalukukkaro.
Kun ap tuntuu nyt niin olevan historiasta kiinnostunut, mainittakoon myös tämä!
Jaa. Et sitten tsekannut vaatteiden mallia. Lisäksi kankaat kudottuja luonnonmateriaaleista. Painavia kankaita, keinokuidut nykyajan keksintöjä.
Minihameita ei tunnettu.
Ja miehet, ei niilläkään sitten varmaan alushousuja ollut, joten kuselta ja paskalta haisivat kun ohitse kulkivat sekä hieltä. Löyhkä.
Miettikää nykypäivän romaneja. Ei koskaan sääri vilahda.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahinta oli kun kuukautisveri valui lattioille...
Eikös joskus ole käytetty kaiken maailman kuukautisvöitä jne. joilla niitä kuukautissuojia viriteltiin paikoilleen. Tai sitten annettiin valua niihin alushameisiin.
Minä käytin kuukautisvyötä ennen tarrasiteiden ilmaantumista!
On tallella vielä muistona. Sideharsomaisen putkimaisen kankaan päät kiinnitettiin vyössä oleviin teräviin pidikkeisiin. Sen kankaan sisällä oli vanua, paperia ja muovikerros.
Alushousut on tullut naisten muotiin maksullisilta naisilta. Kirkko pitkään vastusti niitä rivoina ja pirun keksintöinä. Alusvaatteiden yleistyminen johti siihen, että naiset alkoi pissata istualtaan kun ennen naiset virtsasi seisaaltaan ja miehet istualtaan. Näin ne vaatteetkin muokkaa kulttuuria ja tapoja.
Vierailija kirjoitti:
Asiallista tarinaa aiheesta:
Tuo oli kiinnostava linkki!
Kävin aikoinaan tutustumassa Barbadoksella entisiin orj atiloihin, joissa oli museoita. Siellä oli omistavan väen puolella juuri tuollaisia alushousuja.
Vierailija kirjoitti:
Alushousut on tullut naisten muotiin maksullisilta naisilta. Kirkko pitkään vastusti niitä rivoina ja pirun keksintöinä. Alusvaatteiden yleistyminen johti siihen, että naiset alkoi pissata istualtaan kun ennen naiset virtsasi seisaaltaan ja miehet istualtaan. Näin ne vaatteetkin muokkaa kulttuuria ja tapoja.
Miten pitkänkään hameen kanssa voi pissata seisaaltaan? Roiskuu hameen liepeisiin, ellei peräti ala valua pitkin jalkaa.

Kun olin 4-5 v. pikkutyttö 50-luvun lopussa, oli eräs vanha rouva, josta muistettiin mainita, ettei hän käyttänyt housuja.
Hän kävi meillä kerran kylässä. Kun hän lähti pois, katsoimme ikkunasta, miten hän päästyään metsän laitaan, pissasi seisaaltaan. Toisin sanoen, pysähtyi männyn suojaan ja seisoi jalat vähän harallaan. Minulle sanottiin, että nyt hän pissii.