Eläkeläiset ovat tämän ajan kultalusikka sukupolvi
Pelkkää rauhaa nähneet. Suojatyöpaikan saaneet nuorena ja koko elämänsä samalla työnantajalla ilman nykyään vaadittavaa koulusta, halukkaat ylenneet. Työ tahti oli rauhallista, nykyään multitaskataan eli yksi työntekijä joutuu tekemään kolmen työt.
Elintaso oli aivan eri, kaikki pystyivät rakentamaan omakotitalon ja pitämään kesämökkiä ja siihen päälle vielä se peritty 60ha metsä.
Nyt ajellaan tuliterällä quasqailla ja vikistään ettei eläkkeisiin saa koskea.
Kommentit (1055)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan lapsilta on jäänyt se koivuniemen herra saamatta, työtä ei ole tarvinnut tehdä. Ja tulokset näkyy.
Isäni aloitti metsätyöt 13 vuotiaana. moottorisahoja ei ollut. 11 tunnin työpäiviä, myös lauantai työpäivä.
Kouluihin ei ollut mitään mahdollisuutta mennä...On nykynuorilla kamalaa kun kultalusikkapapat on saaneet kaiken.
Minä aloitin työn teon 8 vuotiaana, ja olen 80-luvulla syntynyt. Milloin sinä aloitit?
Et varmaan vieläkään, kunhan leuhuuttelet vanhempiesi ja isovanhempiesi sodilla ja lapsuuden töillä.
Leuhuuta omilla töilläsi.
Kaikilla ei ollut kouluihin mahdollisuutta mennä, mutta eivätpä he EDES TARVINNEET moisia, kun KAIKILLE OLI TYÖPAIKAT!!!!!
Ja saita palkkaa 800 ja vuokra oli 800.
Vierailija kirjoitti:
Nykynuoret on isoja vauvoja. Kun joku ei työnnä ruokaa suuhun alkaa huuto.
No, katsotaan miten teillä se kodin siivous sujuu 97-vuotiaana, kun tulee aivoinfarkti.
Ilmaista siivousta kun ei ole olemassa ja me vauvat ei tulla auttamaan.
Vierailija kirjoitti:
"2400 brutto palkasta eläkemaksu on 177 euroa ja se jäisi sun omaan käyttöön jos ei tarvitsisi maksaa noita 36,7 miljardin eläkkeitä"
Oletko varma, että rahat jäisivät palkansaajalle? Todennäköisesti kävisi kuitenkin niin, että jos palkansaajan eläkemaksut poistettaisiin, nostettaisiin verprosentteja takaisin 80-luvun tasolle. Nythän eläkemaksut alentavat veroprosentteja.
Itse asiassa oli juttu, että koska eläkemaksu on iso niin verotusta ei voi nostaa.
Tiet hajoaa käsiin ja terveydenhoitoa ei saa.
Ja rahat ei riitä eläkeläisten hoitoon. Ympärivuorokautisen hoidon paikkoja lopetetaan ja kotihoito lisääntyy eli kotihoitaja käy 3 kertaa päivässä ja on 10 minuuttia kerralla.

Tiedätkö semmoisia yrityksiä kuin siivousliikkeet? 75+ saa siivouksen ilman arvonlisäveroa yrityksistä jotka siihen ovat sitoutuneet. Ym

No siitähän on jo mediassa ollut kertomuksia, ettei se siivoominen, eikä edes pedin petaaminenkaan meinaa teiltä sujua. Uusavuttomat hoitamassa avuttomia? Kiitos, mutta ei kiitos - keskittykää nyt vain siihen omaan surkeaan napaanne. Sen te osaatte.

Ne laskuttaa mukavasti kiittämättömän jälkikasvun perinnöt parempaan talteen, ja vanhuskin saa rahoilleen järkevämmän kohteen.
Vierailija kirjoitti:
Irtisanomissuojan heikentäminen ja se että jatkossa ollaan ikuisella koeajalla töissä on hyvä.
Ihmisille tekee hyvää nähdä mitä on elämä työttömänä ja kuinka suuret ne tuet oikeasti on.
Eipä paljoa liikuta kiittämättömän kultalusikkajälkikasvun ulina. Ostopalveluilla saan mukavasti omaisuutenikin sulatettua ennen hautaa, ettei perukunnan tarvitse ulista perintöveroista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat ovat parhaassa kuoliniässä, sanoi eräs tilastotieteilijä. Pian saa seuraava sukupolvi periä ne kultalusikat.
Ei niitä kultalusikoita enää oke, kun nuo itsekkäät possut nautiskeli ne itse. Hassasivat ja rilluttelivat. Ja talonsa homehduttivat. Metsät hakkasivat, myivät ja joivat.
Omat alkoholistivanhempasi ilmeisesti ryyppäsi kaikki rahansa kun olet noin katkera?

Nyt on uusavuton jonne ihmeissään kun pitäisi kolmekymppisenä (jo) kantaa itse vastuu itsestään. Vanhemmilla se oli realiteetti jo teini-iässä. Ei ole mykyjonnella helppoo 😂
Ap. Sinua ja komppaajiesitajunnanvirtaa ei voi muuta kuin halveksia. Toivottavasti tukehdutte kateuteenne.
Tosikot ja kateelliset luovat itse oman helvettinsä.
Nyky-eläkeläiset ovat maksaneet itse eläkkeensä kovalla työllä. He ovat eläneet myös erittäin köyhän lapsuuden, jolloin puutetta oli ihan kaikesta, vaatteista ja ruuasta lähtien. Nyky-sukupolvi on se kultalusikka suussa syntynyt, hyväosainen joukko, jolle maksetaan rahaa kotiin, eikä heidän tarvitse edes tehdä mitään. Toki suurin osa on ahkeria ja kunnianhimoisia nykyäänkin, kuten ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Irtisanomissuojan heikentäminen ja se että jatkossa ollaan ikuisella koeajalla töissä on hyvä.
Ihmisille tekee hyvää nähdä mitä on elämä työttömänä ja kuinka suuret ne tuet oikeasti on.
Eipä paljoa liikuta kiittämättömän kultalusikkajälkikasvun ulina. Ostopalveluilla saan mukavasti omaisuutenikin sulatettua ennen hautaa, ettei perukunnan tarvitse ulista perintöveroista.
Ei varmasti liikuta, siitähän tässä on paljolti kyse että olette niin itsekkäitä, että muut kun sinä itse, eivät kiinnosta. Eläkekin kusetettiin nuorempien piikkiin, niin eihän se olisikaan mahdollista jos ei olisi noin itsekäs kuin olet. Itse sait parhaan ja helpoimman elämäntaipaleen ja vielä kruunuksi pitää tehdä se muille vielä kurjemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"2400 brutto palkasta eläkemaksu on 177 euroa ja se jäisi sun omaan käyttöön jos ei tarvitsisi maksaa noita 36,7 miljardin eläkkeitä"
Oletko varma, että rahat jäisivät palkansaajalle? Todennäköisesti kävisi kuitenkin niin, että jos palkansaajan eläkemaksut poistettaisiin, nostettaisiin verprosentteja takaisin 80-luvun tasolle. Nythän eläkemaksut alentavat veroprosentteja.
Itse asiassa oli juttu, että koska eläkemaksu on iso niin verotusta ei voi nostaa.
Tiet hajoaa käsiin ja terveydenhoitoa ei saa.
Ja rahat ei riitä eläkeläisten hoitoon. Ympärivuorokautisen hoidon paikkoja lopetetaan ja kotihoito lisääntyy eli kotihoitaja käy 3 kertaa päivässä ja on 10 minuuttia kerralla.
Suurten ikäluokkien eläkeläisten tulee nyt selvitä itse. Porsastelivat jo eläkkeensä nuorempien piikkiin. Pitäisi vielä hoitaakin nämä riistäjät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat ovat parhaassa kuoliniässä, sanoi eräs tilastotieteilijä. Pian saa seuraava sukupolvi periä ne kultalusikat.
Ei niitä kultalusikoita enää oke, kun nuo itsekkäät possut nautiskeli ne itse. Hassasivat ja rilluttelivat. Ja talonsa homehduttivat. Metsät hakkasivat, myivät ja joivat.
Omat alkoholistivanhempasi ilmeisesti ryyppäsi kaikki rahansa kun olet noin katkera?
Mikäs ihme se olisi, että on katkera? Suuret ikäluokat olivat ja ovat juopoin ikäluokka mitä on ollut. Sanotaan jopa märiksi ikäluokiksi.
Vierailija kirjoitti:
Nyky-eläkeläiset ovat maksaneet itse eläkkeensä kovalla työllä. He ovat eläneet myös erittäin köyhän lapsuuden, jolloin puutetta oli ihan kaikesta, vaatteista ja ruuasta lähtien. Nyky-sukupolvi on se kultalusikka suussa syntynyt, hyväosainen joukko, jolle maksetaan rahaa kotiin, eikä heidän tarvitse edes tehdä mitään. Toki suurin osa on ahkeria ja kunnianhimoisia nykyäänkin, kuten ennenkin.
Kun eivät ole. Ovat maksaneet vain noin kolmanneksen eläkkeistään. Nykyiset ikäluokat maksavat noin 1:1 eläkkeestään ja alkaapa mennä jo sen ylikin. Ja suurin elättiryhmä on juuri suuret ikäluokat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykynuoret on isoja vauvoja. Kun joku ei työnnä ruokaa suuhun alkaa huuto.
No, katsotaan miten teillä se kodin siivous sujuu 97-vuotiaana, kun tulee aivoinfarkti.
Ilmaista siivousta kun ei ole olemassa ja me vauvat ei tulla auttamaan.
No siitähän on jo mediassa ollut kertomuksia, ettei se siivoominen, eikä edes pedin petaaminenkaan meinaa teiltä sujua. Uusavuttomat hoitamassa avuttomia? Kiitos, mutta ei kiitos - keskittykää nyt vain siihen omaan surkeaan napaanne. Sen te osaatte.
Saisikin keskittyä edes vähän enemmän omaan napaansa, mutta kun pitää teitä elättää.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on sairas maa..Missäköhän muussa maassa vihataan omia isovanhempia tällä tavalla?? Hyi helvetti, nämäkin ulisevat laiskat incölit pitäisi pieksää.
Ei muualla ole tälläistä ikäluokkaa jotka tekivät eläkekusetuksen ja silti esiintyvät itse uhreina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Yli 24 prosenttia palkasta menee eläkkeisiin, ja se on enemmän kuin koskaan ennen.
Eläkerahoista vain noin viidennes tulee aiemmin maksetuista ja rahastoihin sijoitetuista rahoista.
Tänään eläkkeellä olevien ihmisten eläkkeistä pääosa rahoitetaan tänään työtä tekevien ihmisten ja heidän työnantajiensa työeläkemaksuilla."
Mutta kun minä olen eläkkeeni maksanut ja ei siellä lue teidän nimiä vaan Ilmarinen. Mussun mussun. Kyllä te kateelliset sitte saatte itse samalla tavalla eläkkeet kuten mekin ahkerat ja paremmat ihmiset. Ihan reilu systeemi on.
Saat vähäisille maksuillesi kolmanneksen tuoton. Nykyiset maksajat saavat vain 1:1 maksuistaan. Kiitos sen että jätitte eläkeenne muiden maksettavaksi