Eläkeläiset ovat tämän ajan kultalusikka sukupolvi
Pelkkää rauhaa nähneet. Suojatyöpaikan saaneet nuorena ja koko elämänsä samalla työnantajalla ilman nykyään vaadittavaa koulusta, halukkaat ylenneet. Työ tahti oli rauhallista, nykyään multitaskataan eli yksi työntekijä joutuu tekemään kolmen työt.
Elintaso oli aivan eri, kaikki pystyivät rakentamaan omakotitalon ja pitämään kesämökkiä ja siihen päälle vielä se peritty 60ha metsä.
Nyt ajellaan tuliterällä quasqailla ja vikistään ettei eläkkeisiin saa koskea.
Kommentit (1055)
Olen tehnyt asiakaspalvelutyötä niin lentokentillä, sairaaloissa kuin vaalivirkailijanakin ja pakko se on todeta, että mikään suomalainen ihmisryhmä ei ke niin itsekäs kuin ennen 60-lukua syntyneet. Sattuneesta syystä osaan tehdä tarkan ikärajauksen, kun niin monen vuoden ajan olen ihmisten henkilötodistuksia joutunut katselemaan.
Vaaleissa (ennakkoon) äänestävät ja lentokenttiä kuluttavat booneirt eivät kuuntele ohjeita, eivät lue ohjeita eivätkä edes seuraa kuvallisia ohjeita. Todella moni suuttuu kun heitä ohjeistaa toimimaan oikealla tavalla. Todella moni on alentuva, ylimielinen äänestäjä tai matkustaja ja tykkää kertoa, että kyllä minä tiedän miten tämä homma toimii. Boomeri oikaisee mistä haluaa, etuilee, tulee väärästä ovesta, tunkee minne ei ole oikeutta mennä. Eikä koskaan sano "anteeksi", vaan naureskelee vain. Tai suuttuu.
He ovat lentäneet "niin paljon että tietävät kyllä kaiken". Ja äänestystilanne on vain heitä varten järjestetty tilaisuus, josta puuttuu enää punainen matto ja valokuvaajat.
Voin kuvitella millaisia kokemuksia tavallista asiakaspalvelutyötä tekevillä heistä on. Nostan teille kaikille hattua! Siis en boomereille vaan heille, jotka joutuvat heidän kanssaan tekemisiin roolissa, jossa ei voi määrätä toista tekemään samalla tavalla kuin lentokentällä yms.
Parasta tässäkin keskustelussa on kommentit, joissa kehotetaan tekemään töitä, sillä jokainen hommaa oman omaisuutensa. Ja niinhän se on. Paitsi boomerit on monet perineet omaisuutensa, ja pitävät huolen ettei seuraaville sukupolville jää kuin palava, sotaisi maailma.
Ihan tiedoksi vielä, että 80-luvulla syntyneenä minä en aiheuttanut lamaa, en äänestänyt EU:iin liittymisestä enkä aiheuttanut vuoden 2008 finanssikriisiä. Kyllä se oli teidän ikäluokka, joka poisti pikkukoulut, pilasi julkisen terveydenhuollon ja nyt vaatii käsi ojossa kaikki edut itselleen. Vielä ennen pois menoanne haluatte pilata naisten aseman ja estää mm eutanasialain toteutumisen (mikä on kyllä loppujen lopuksi teille ihan oikein. Kärsikää yksinänne).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannattais kadehtia eläkeläisiä, jotka pitkän työuran tehneet ilman mitään tukiaisia maksaneet oman ja perheensä elatuksen palkastaan. Esim. ystäväni oli tehdastyössä pienellä palkalla, kunnes joutui ennenaikaisesti sairaseläkkeelle. Sitten tuli avioero ja tasinkomaksuista roima pankkilaina niskaan. Sitä makselee pienestä eläkkeestä. Arkiseen elämiseen jää n. 700 euroa, josta ison loven vie vanhan omakotitalon ylläpito, pakollinen auto ym.
Mutta eivät maksaneet eläkkeitään. Muutkin ikäluokat elättävät perheensä, mutta sen lisäksi omahyväisten, itsekkäiden ja ahneiden suurten ikäluokkien eläkkeet.
Et maksa sinäkään eivätkä maksaneet boomeiden vanhemmatkaan, teidän isovanhempanne.
Kuten aiemminkin jo kysyin, o
Näsäviisastelua. Tietysti tällä tarkoitetaan, että onko itse maksanut sen mitä saa eläkettä. Suuret ikäluokat maksoivat vain noin kolmanneksen eläkkeestään ja senkin pääasiassa vain työnantaja, sillä tyel maksuja on peritty työntekijöiltä vasta vuodesta 1997 asti. Minun ikäluokka maksaa enemmän eläkettä kuin tulee saamaan. Jos ei suunnan muutosta tehdä , seuraavat sukupolvet kärsivät vielä enemmän. Omalta kohdaltani säästän lapsilleni ja äänestän osin senkin mukaan, että eläkejärjestelmää tasapuolistetaan, nyt se on vain suurten ikäluokkien sampo, ikäluokan joka täällä jopa ylpeilee kuinka perintöä ei jätetä , vaan kaikki itselle. Ei ole se ikäluokka paljon ajatellut seuraavia sukupolvia. Minä ajattelen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep, koskee erityisesti näitä ns. Suomen suuria ikäluokkia. Elämä ollut helppoa ja lokoisaa aina ja joukkovoimalla päättävät edelleen.
Suuret ikäluokat ovat teidän isänne ja äitinne. Mistä te tiedätte miten helppoa heidän elämänsä on ollut?
Ovat itse kertoneet. Äidililä oli jo äitiysneuvolaeuvolakäyntejäkin paljon enemmän, sai täydet palvelut synnärillä, esim. imetysohjausta, ja osastoilla oli lastenhoitajia, joille vauvan sai jättää, kun meni syömään. Meillä ei mitään tuollaista palvelua, saati jotain lastenhoitajia.
Mites se äitiys/vanhempainvapaan pituus? Subjektiivinen päivähoito-oikeus? Kotihoidon tuki? Osittainen hoitovapaa? Kummasti näissä vertailuissa unohdetaan ne asiat, jotka ovat parantuneet.
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se on. Ensimmäinen kerta Suomen historiassa kun työelämässä olevat keski-ikäiset on köyhempiä kuin eläkeläiset.
Eläkeläinen (80+) saa suurin piirtein saman verran eläkettä, kuin tekemästään työstä maksetaan nykyään palkkaa. Itse en todennäköisesti tule saamaan ollenkaan eläkettä.
Että suuret, ahneet ikäluokat hel tin tyhmiä lapsentappajia? On niin katkeraa ja täysin ala-arvoista tekstiä, että säälittää syvästi.
Boomeri-ikäluokka on se, joka julistaa kovaan ääneen että vanhemmat hoitaa itse jälkikasvunsa koska "jokainen hoitaa vain omansa".
Kertokaa arvon vanhukset, miksi sama ei koske teitä? Miksi ei perittäisi koko eläke valtiolle siinä kohtaa kun palveluasuminen/vanhainkoti kutsuu? Koska jokainen maksakoot oman vanhuutensa hoidon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutut senkuin taas paranee kun viinitonkat ja kaljasalkut hupenee , väki vuodattaa katkeruuttaan niistä saamattomista legosarjoista ja muotifarkuista.
Kaikki eivät ole kaltaisiasi juoppoja.
Kukaan ei ole saamattomista legoista tai farkuista sanonut yhtään mitään. Se on sinun kuvottavaa vääristelyä ja epärehellistä surkeaa argumentointi kyvyttömyyttäsi.
Tiedät itsekin puhuvasi sontaa, mutta olet päästäsi niin sairas ja luonnevikainen raukka, ettet vaan välitä. Sinulla ei ole samanlaista ihmisyyden palikkaa päässäsi mitä normaaleilla ihmisillä on. Sinulta puuttuu kyky hävetä. Olet heikko.
Ittelleiskös sie huastat?
Mitä murretta tuo muka on? Huastat on selevee Savio, mutta sie on Karjalaa. Ittelleiskö on jostain muualta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sopii juuri omiin vanhempiini automerkkiä myöten. Pitkään suvussa perintönä ollut metsäkin meni boomeri isän myymänä muille. Mikä vttu suuria ikäluokkia riivaa? Aivan käsittämätöntä ahneutta ja itsekkyyttä.
Sinulleko olisi pitänyt säästellä? Miksi et tienaa omaa elantoasi kuten hekin?
Olen eri kirjoittaja, mutta voin vastata tyhmään ja lapselliseen kysymykseesi silti.
Nykyään ei ole niin naurettavan helppoa kerryttää omaisuutta kuin teillä kermapeffoilla oli.
Tiedät sen itsekin, mutta kun olette niin henkisesti häiriintyneitä ja luonnevikaisia, niin MITÄÄN ETTE KOSKAAN MYÖNNÄ!
Nykyään nuoremmat ihmiset osaavat tarkastella omaa itseään ja heillä on itsereflektio kyky. Teillä ei ole. Ette ikinä myönnä mitään, vaan räkätätte kuin pahaiset kakarat ja ränky
Mitä? Että me vanhemmatko ollaan heterogeenisesti henkisesti häiriintyneitä luonnevikaisia? Olen eläkeläinen, ja kyllä minulla itsereflektio toimii erittäin hyvin. Kermapeffat istunevat aivan muualla...
Vierailija kirjoitti:
Olen tehnyt asiakaspalvelutyötä niin lentokentillä, sairaaloissa kuin vaalivirkailijanakin ja pakko se on todeta, että mikään suomalainen ihmisryhmä ei ke niin itsekäs kuin ennen 60-lukua syntyneet. Sattuneesta syystä osaan tehdä tarkan ikärajauksen, kun niin monen vuoden ajan olen ihmisten henkilötodistuksia joutunut katselemaan.
Vaaleissa (ennakkoon) äänestävät ja lentokenttiä kuluttavat booneirt eivät kuuntele ohjeita, eivät lue ohjeita eivätkä edes seuraa kuvallisia ohjeita. Todella moni suuttuu kun heitä ohjeistaa toimimaan oikealla tavalla. Todella moni on alentuva, ylimielinen äänestäjä tai matkustaja ja tykkää kertoa, että kyllä minä tiedän miten tämä homma toimii. Boomeri oikaisee mistä haluaa, etuilee, tulee väärästä ovesta, tunkee minne ei ole oikeutta mennä. Eikä koskaan sano "anteeksi", vaan naureskelee vain. Tai suuttuu.
He ovat lentäneet "niin paljon että tietäv
Tuolla asenteella nyt työttömänä työelämään sopeutumattomana?
Vierailija kirjoitti:
Boomeri-ikäluokka on se, joka julistaa kovaan ääneen että vanhemmat hoitaa itse jälkikasvunsa koska "jokainen hoitaa vain omansa".
Kertokaa arvon vanhukset, miksi sama ei koske teitä? Miksi ei perittäisi koko eläke valtiolle siinä kohtaa kun palveluasuminen/vanhainkoti kutsuu? Koska jokainen maksakoot oman vanhuutensa hoidon.
Siinä kohtaahan eläke meneekin hoitomaksuun. Joku pieni raha jää. Ei si.llä esim asunnon menoja enää makseta.
Vierailija kirjoitti:
Kiva kuulla, että mulla menee noin hyvin kuin ap kertoo.
Taitaa olla muistissa ja ymmärryksessä vikaa, kun en itse ole tuota huomannut.
Tätä samaa olen nyt palstan verran ihmetellyt. Kuka mahtoi viedä sen 60 ha metsää, esimerkiksi.
Meinasin katsoa jotain telkasta tai lukea, mulla 9 lukematonta kirjaa. Mutta kyllä nää perjantai-illan kännijutut aina mummua kuitenkin enemmän viihdyttää. Olette hauskoja kaikessa vihamielisyydessänne ja katkeruudessanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tehnyt asiakaspalvelutyötä niin lentokentillä, sairaaloissa kuin vaalivirkailijanakin ja pakko se on todeta, että mikään suomalainen ihmisryhmä ei ke niin itsekäs kuin ennen 60-lukua syntyneet. Sattuneesta syystä osaan tehdä tarkan ikärajauksen, kun niin monen vuoden ajan olen ihmisten henkilötodistuksia joutunut katselemaan.
Vaaleissa (ennakkoon) äänestävät ja lentokenttiä kuluttavat booneirt eivät kuuntele ohjeita, eivät lue ohjeita eivätkä edes seuraa kuvallisia ohjeita. Todella moni suuttuu kun heitä ohjeistaa toimimaan oikealla tavalla. Todella moni on alentuva, ylimielinen äänestäjä tai matkustaja ja tykkää kertoa, että kyllä minä tiedän miten tämä homma toimii. Boomeri oikaisee mistä haluaa, etuilee, tulee väärästä ovesta, tunkee minne ei ole oikeutta mennä. Eikä koskaan sano "anteeksi", vaan naureskelee vain. Tai suuttuu.
Oma isäni on samanlainen. Ei minkäänlaista keskustelutaitoa. Kun ei osaa vastata mitään, alkaa alentaa toista. Röhönauru päälle, kun nyt hän oikein lohkaisi hyvän vastauksen ja laittoi likalle jauhot suuhun!
Vierailija kirjoitti:
Olen tehnyt asiakaspalvelutyötä niin lentokentillä, sairaaloissa kuin vaalivirkailijanakin ja pakko se on todeta, että mikään suomalainen ihmisryhmä ei ke niin itsekäs kuin ennen 60-lukua syntyneet. Sattuneesta syystä osaan tehdä tarkan ikärajauksen, kun niin monen vuoden ajan olen ihmisten henkilötodistuksia joutunut katselemaan.
Vaaleissa (ennakkoon) äänestävät ja lentokenttiä kuluttavat booneirt eivät kuuntele ohjeita, eivät lue ohjeita eivätkä edes seuraa kuvallisia ohjeita. Todella moni suuttuu kun heitä ohjeistaa toimimaan oikealla tavalla. Todella moni on alentuva, ylimielinen äänestäjä tai matkustaja ja tykkää kertoa, että kyllä minä tiedän miten tämä homma toimii. Boomeri oikaisee mistä haluaa, etuilee, tulee väärästä ovesta, tunkee minne ei ole oikeutta mennä. Eikä koskaan sano "anteeksi", vaan naureskelee vain. Tai suuttuu.
He ovat lentäneet "niin paljon että tietäv
Onpa hyvä, etten ole joutunut kanssasi asiakkaan rooliin. Surullista luettavaa kaikenkaikkiaan. Ja ikävää, että olet noin negatiivinen ja yleistät.
Ehkäpä kuitenkin poliittiset päättäjät ovat järjestelmää muokanneet, sen enempää sinulla, kuin meillä ennen 1960-syntyneillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa asioihin, kuin äänestämällä. Toivottavasti olet itse hoitanut edes tuon osion?
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kun on tässä sukupolvien ketjussa ainut joka näin toimii. Minun kohdalla lisää ja lisää on hypoteettinen skenaario, koska olen nettomaksaja. boomerien kohdalla tämä variksepoika mentaliteetti täyttä toteutunutta historiaa. Ei pystytä elämään kuten opetetaan tai ei haluta. Siinä onkin muuten oikein boomerin kasvatusohje " paras pyydystää ne madot itse" eikös kuulostakin aika häikäilemättömältä ja.. no ahneelta. Sitähän se onkin perintö ahnehditaan itselleen ja eläkkeet maksatetaan muilla. Työnsankarien sukupolvi-eepos saa uusia sivuja! Aiemmilla sukupolvilla oli periaate , että tila jää seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin se oli ,kun sen itse aikanaan sai. Boomerit muutti pelisäännöt ,että tilaa ei enää jää ollenkaan.
Vai vielä nettomaksaja :D
No nyt kävi niin ettet enempää ole perintöä ansainnut eikä sinulle enempää kuulu. Suu suppuun ja pärjää oman työsi tuloksi
Onhan sitä pärjättävä, kun suuret ikäluokat eivät pärjänneet , vaan jättivät eläkkeensäkin meidän maksettavaksi. Kun "pyydistivät niitä matoja" jäi muille vähemmän. Se onkin melko epäterve asenne sukupolvien välillä, että kusettaa lapsiltaan elantonsa. Ei teidän olisi pitänyt kyllä lapsia tehdä yhtään .
Vierailija kirjoitti:
Boomeri-ikäluokka on se, joka julistaa kovaan ääneen että vanhemmat hoitaa itse jälkikasvunsa koska "jokainen hoitaa vain omansa".
Kertokaa arvon vanhukset, miksi sama ei koske teitä? Miksi ei perittäisi koko eläke valtiolle siinä kohtaa kun palveluasuminen/vanhainkoti kutsuu? Koska jokainen maksakoot oman vanhuutensa hoidon.
Kuulepas, jos joku vielä onnistuu hoivakotipaikan tulevaisuudessa saamaan, niin siihen menee lähes koko eläke. Pitää jäädä vain " kahvirahat" eli pari sataa euroa /kk. Lääkkeisiin menee sekin, eli hyvä olla ylimääräistä sukan varressa, muuten ei pärjää.
Vierailija kirjoitti:
"Omat pääomatulot ja muut tulosi voivat vähentää työmarkkinatuen määrää esim. vuokra-,metsä-,korko- ja osinkotulot."
https://www.kela.fi/tyomarkkinatuki#paaomatulot-ja-muut-kuin-palkkatulot
Irtisanomissuojaa heikennetään.
Kaikki ei saakaan työmarkkinatukea 595 netto, kun omistavat metsää jne.
Vierailija kirjoitti:
Boomeri-ikäluokka on se, joka julistaa kovaan ääneen että vanhemmat hoitaa itse jälkikasvunsa koska "jokainen hoitaa vain omansa".
Kertokaa arvon vanhukset, miksi sama ei koske teitä? Miksi ei perittäisi koko eläke valtiolle siinä kohtaa kun palveluasuminen/vanhainkoti kutsuu? Koska jokainen maksakoot oman vanhuutensa hoidon.
No sehän peritään 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutut senkuin taas paranee kun viinitonkat ja kaljasalkut hupenee , väki vuodattaa katkeruuttaan niistä saamattomista legosarjoista ja muotifarkuista.
Kaikki eivät ole kaltaisiasi juoppoja.
Kukaan ei ole saamattomista legoista tai farkuista sanonut yhtään mitään. Se on sinun kuvottavaa vääristelyä ja epärehellistä surkeaa argumentointi kyvyttömyyttäsi.
Tiedät itsekin puhuvasi sontaa, mutta olet päästäsi niin sairas ja luonnevikainen raukka, ettet vaan välitä. Sinulla ei ole samanlaista ihmisyyden palikkaa päässäsi mitä normaaleilla ihmisillä on. Sinulta puuttuu kyky hävetä. Olet heikko.
Tämän kirjoittajalla ei ole sitä puolikastakaan ihmisyyden palikkaa edes taskussaan.
Kyllä minä ajan Porsche Taycanilla enkä millään Quashquain itäautopaskalla. Ajoin sillä jo ennen eläkkeelle jäämistä viime vuonna.