Lue keskustelun säännöt.
Etsimme munasolujen lahjoittajaa
09.09.2008 |
Hei!
Olemme lapseton aviopari. AINOA hoitokeino lapsettomuuteemme on lahjamunasoluhoito. Sinä, alle 35-vuotias jo äitiyden kokenut (synnyttänyt), haluaisitko auttaa meitä luovuttamalla munasoluja? Olisimme TODELLA onnellisia, jos voisit auttaa meitä!
Kommentit (153)
pitäisi valikoida psyykkisten ominaisuuksien ja asenteiden perusteella paljon tarkemmin mitä nyt tehdään. Kun lukee näitä erinäisiä keskustelupalstoja (en nyt tarkoita ap:tä), niin suuri joukko ihmisiä ei ymmärrä yhtään mitä tämä kaikki merkitsee syntyvälle lapselle ja hänen henkiselle hyvinvoinnilleen. Ei ymmärretä, että adoptiolapsi tai sitten "lahjasoluilla" aikaansaatu lapsi tarvitsee erityistä tukea kehitykselleen. Jos vanhemmalla ei ole taitoa tai henkisiä keinoja ja sietokykyä tukemaan lasta kriisien kohdatessa - eikä ymmärrsytä hakea lapselle ammattiapua hänen sitä tarvitessa - pitäisi lahjasolujen käytöstä luopua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihmisestä irrallista. Ihminen kiinnittyy toisiin ihmisiin tunteiden avulla, ei hillatädin poskipäiden.
En vähättele fyysisten piirteiden tärkeyttä identiteetin muodostumiselle- monet keinoalkuisten lasten vanhemmat vähättelevät tätä - vaan kyllä lapsi ihan oikeasti on erityislapsi kuten adoptoitukin lapsi ja tarvitsee enemmän tukea kasvulleen ja identiteetin muodostamiselle kuin ns. biolapsi. Se jää monilta vanhemmilta ymmärtämättä. Lapsi on kuitenkin "kahden äidin" lapsi. Lahjoitetulla munasolulla alkunsa saaneella on kuitenkin helpompaa kuin adoptiolapsella, sillä hän ei ole kokenut hylkäämistä ja saanut traumaa eron vuoksi (tuskin munasolut sitä saavat!) kuten adoptiolapsi, joka on synnyttyään siirretty pois biologisen äitinsä luota.
Kyllähän keinoalkuisella lapsella voi olla hyvin läheinen, rakkauden täyteinen ja turvallinen suhde vanhempiinsa ja sukuunsa. Se on ihan kiinni vanhempien kyvystä muodostaa vuorovaikutussuhde ja olla läsnä lapselle, ihan samalla tavalla kuin miten on biolastenkin kanssa. 40% suomalaisista lapsista on turvaton kiintymyssuhde, joten ei se pelkkä geneettinen samankaltaisuus merkitse, että vanhemmat voisivat muodostaa lapseensa turvallisen suhteen ja lapsi saisi elää tässä auvossa. Biologia kun ei ole kuitenkaan kaikki kaikessa - etenkään ihmisten välisissä suhteissa.
Biologia ei ehkä ole kaikki kaikessa, mutta kyllä se niin suuri osa on, ettei sen vaikutusta voida tuosta noin vaan lakaista maton alle ja leikkiä, ettei sitä olisikaan. Kiintymyssuhteeseenkin vaikuttaa osaltaan biologia. Katsot vaikka eläinmaailmaa missä urosleijona saattaa tappaa toisen uroksen tekemät pennut saadakseen naaraan taas pian uudestaan kiimaan ja synnyttämään tälle urokselle omia BIO leijonanpentuja. Entäs sitten nykyajan uusioperhesuhteet ja moninaiset vanhemmuuden kuviot isä- ja äitipuolineen. Kuten tältäkin palstalta olemme monesti saaneet lukea, ei ihan pelkkää auvoa ja suurta rakkautta sekään.
Minkä vuoksi sinä koet, etteivät luovutetuista sukusoluista alkunsa saaneet lapset koe eräänlaista hylkäämisen tuskaa? Onhan siinä(kin) variaatiossa hylkäämistä lapsi erotettu biologisesta suvustaan omaksi irralliseksi yksikökseen.
Jos nyt jo 40%:lla (!) suomalaisista lapsista on todettu jonkin asteinen turvaton kiintymyssuhde, niin miksi ihmeessä sen suhteen enää pitää ottaa tämänkaltaisia riskejä? Mahdollisesti kasvattaa tuota lukua entisestään? Eihän se nyt niin ole, että jos on jo olemassa ongelmia, voidaan hyvillä mielin, tehdä niitä ongelmallisia lähtökohtia lisää, sillä "ovathan ne muutkin kipuilevat ihmisyksilöt jotenkin pärjänneet" ja sitten saadaan todistaa tätä kipuilua esimerkiksi iltapäivälehtien otsikoista, kun jälleen yksi nuori on kävellyt rautatiekiskoille.
Tämä on niin uusi asia vielä, ettemme me voi tietää minkälaisia ongelmia se tuo tulevaisuudessa - ja muutenkin ihmisen mieli (psykologia) on niin monimutkainen viidakko alitajuista, defenssiä, tiedostettua ja pelkoja, ettei siitä varmaan koskaan ole edes mahdollista päästä täysin aukottomasti perille, mitä ihmisen mielessä *todella* liikkuu. Saati sitten, että pystyttäisiin mittaamaan henkistä kärsimystä. Minun mielestäni tässä liikutaan vaarallisilla vesillä ja leikitään sellaisilla asioilla, joiden pitäisi olla ns. pyhiä. Ja tämän sanon vailla uskonnollista vakaumusta. Tämä on vain yksinkertaisesti pelottava suuntaus!
Ja pelottavaa on myöskin se, miten moni tämän on valmis muitta mutkitta hyväksymään - onko teistä kukaan todella syvällisesti pohtinut asiaa eettisten kysymysten avulla? Mihin syntyvällä lapsella on oikeus? Mikä on ns. hyvä elämä?
omia muansoluja saatiin runsaasti ja lapsi sai alkunsa ja meillä on nyt ihana tytär
kyllä kokemusksesta voin sanoa että hormoni piikit ja muu uä tutkimuksissa juokseminen jne oli todella rankkaa puhumattakaan siitä punktiosta kun alapään kautta isoilla neuloilla tökittin niitä munasoluja ulos munasarjoista
kylläppä vaan sattui ja kovaa
ja sen jälkeen olit viikon maha turvonneena ja kipeenä
sairaslomaakin oli viikko
eli se kuukausi luovuttjalla menee kyllä itteään hoitaen
eli rankka on todellakin pelkät lahjoituksen halusta tehdä noin isot hoidot
ja riskit liäksi eli voi tulla infektioo lääkkeistä vaikka mitä masennusta jn
ja kylläpäs vaan munasrjasyöpä riski on huomattavasti suurempi kun hirveillä annoksilla stimuloidaan munasrjoja
eli en suosittele kelleen lahjoittamista ihan vaan ilosta
itselle jäi pakkaseen kymmene munasoua joten niitä jatkossa voisin kuvitell luovuttavani
kun nuutoin hävitettäisiin
Hei, onnea etsintään Teille. Me jonotettiin aikanaan 2v vaikka silloin ei ollut näitä tiukkoja säädöksiä. Löysimme luovuttajan tätäkautta eli palstalta, mutta edellytimme että hän ilmoittautuu klinikalle jolla olimme aiakkaita.
Kaikkein parasta raskaus lähti ekalla yrittämällä ja meillä on nyt terve lapsi jo koulussa. Ilo on suuri emmekä todellakaan kärsi siitä että olemme ottaneet apua vastaan. Ainut ongelma oli raha ja se montako yritystä jälkeenpäin teimmkään jotka epäonnistuivat. Nyt ikää mittarissa jo aika paljon.
Kaikkea hyvää teille.
Mä en ole ainakaan tuollaisesta vaihtoehdosta koskaan kuullut, alkoiden pakastuksesta sitäkin enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
heteroparille. Diacor ei nimittäin hoida lainkaan lesboja. Oli ihana auttaa jotain pariskuntaa niinkin yksinkertaisella lahjalla,
Piikitykset ja punkteeraus oli helppo ja kivuton. Kipulääkettä sai tarvittaessa ja sairaslomaa taisin saada viikon.
Iän puolesta (38 v) en taida enää kelvata luovuttajaksi, mutta jos ystäväni vaikka kysyisi luovuttajaksi niin tottakai suostuisin ilman muuta ja ilman korvausta.
heteroparille. Diacor ei nimittäin hoida lainkaan lesboja. Oli ihana auttaa jotain pariskuntaa niinkin yksinkertaisella lahjalla,
Piikitykset ja punkteeraus oli helppo ja kivuton. Kipulääkettä sai tarvittaessa ja sairaslomaa taisin saada viikon.
Iän puolesta (38 v) en taida enää kelvata luovuttajaksi, mutta jos ystäväni vaikka kysyisi luovuttajaksi niin tottakai suostuisin ilman muuta ja ilman korvausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1-2 hormonipiikkiä iltaisin noin 10 vuorokauden ajan ei ollut minulle rankkaa, saatikka kivuliasta. Ultraäänitutkimuksia ei ollut kuin 3-4, kestoltaan 5-10 minuuttia, ne hoituivat kätevästi lounastunnilla tai kaupunkireissun yhteydessä.
Punktiot olivat kivuttomia, kiitos hyvän puudutuksen.
Vatsa on kyllä hieman turvonnut, vaan ei lainkaan kipeä, ja minulle siis tehtiin kolmas munasolupunktio tänä aamuna. Kävelin kotiin klinikalta, matkaa on 3 kilometriä. En ole lainkaan kipeä, enkä ole ollut aikaisimmillakaan kerroilla. Turvotuksesta huolimatta mahdun omiin farkkuihini mainiosti.
Jos kokee hoidot raskaiksi, ei niihin tietenkään kannata toiste ryhtyä, mutta minä voin puhtaalla sydämellä sanoa, etten ole kärsinyt fyysisesti tai henkisesti tämän asian vuoksi. Siksi olen luovuttanut munasoluja jo kolme kertaa, ja aion tehdä sen vielä kahdesti.
Terveysriskit näin paikallisella ja lyhytaikaisella hormonistimulaatiolla ovat pienet, minulla lisäksi hormoniannokset ovat olleet suhteellisen pieniä verrattuna hedelmättömyydestä kärsineisiin naisiin, lisäksi olen hoikka (ylipainoiset tarvitsevat suuremmat hormoniannokset).
Jokainen kokee asiat eri lailla, ja sinulla kokemuksen rankkuutta lisäsi varmaan lapsettomuuden tuska, minullahan sitä psyykkistä kuormaa ei ole, vaan päinvastoin hyvä olo ja mieli siitä että voin olla avuksi.
T: 90 jne (se kolmesti munasoluja luovuttanut)
omia muansoluja saatiin runsaasti ja lapsi sai alkunsa ja meillä on nyt ihana tytär
kyllä kokemusksesta voin sanoa että hormoni piikit ja muu uä tutkimuksissa juokseminen jne oli todella rankkaa puhumattakaan siitä punktiosta kun alapään kautta isoilla neuloilla tökittin niitä munasoluja ulos munasarjoista
kylläppä vaan sattui ja kovaa
ja sen jälkeen olit viikon maha turvonneena ja kipeenä
sairaslomaakin oli viikko
eli se kuukausi luovuttjalla menee kyllä itteään hoitaen
eli rankka on todellakin pelkät lahjoituksen halusta tehdä noin isot hoidot
ja riskit liäksi eli voi tulla infektioo lääkkeistä vaikka mitä masennusta jn
ja kylläpäs vaan munasrjasyöpä riski on huomattavasti suurempi kun hirveillä annoksilla stimuloidaan munasrjojaeli en suosittele kelleen lahjoittamista ihan vaan ilosta
itselle jäi pakkaseen kymmene munasoua joten niitä jatkossa voisin kuvitell luovuttavani
kun nuutoin hävitettäisiin
550-700 euroa, riippuen klinikkakäyntien määrästä. Kaikki kolme luovutusta ovat tapahtuneet sen jälkeen kun uusi laki hedelmöityshoidoista astui voimaan (se lakihan asetti rajat myös korvauksen suuruudelle).
Luovutin itse monta vuotta sitten Väestöliiton kautta ja korvaus oli 150 vai 250 euroa. Olin silloin äitiyslomalla ja homma oli ihan helppo.
Mietin tässä nyt taas luovuttamista, mutta töissä käyminen hoitojen aikana jännittää. Jos korvaus olisi mojovampi, se voisi ratkaista asian. Onko Ava-klinikan korvaus parempi kuin Väestöliiton?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
550-700 euroa, riippuen klinikkakäyntien määrästä. Kaikki kolme luovutusta ovat tapahtuneet sen jälkeen kun uusi laki hedelmöityshoidoista astui voimaan (se lakihan asetti rajat myös korvauksen suuruudelle).
En usko, että pelkästään biologia määrää sitä, tuleeko jostain hyviä ja turvallisia vanhempia lapselle. Liian paljon näkee vanhempia, jotka eivät ymmärrä lainkaan, mitä lapset tarvitsevat kehittyäkseen tasapainoisiksi tunne-elämältään.
En usko että keinoalkuisuus sinänsä vaikuttaisi kiintymyssuhteeseen ja sen laatuun.
PAitsi jos lapsettomuus ja lapsettomuushoidot on asia, jota vanhemmat eivät ole itse pystyneet psyykkisesti käsittelemään kunnolla. Adoptiolapsitutkimuksessa (ilpo lahti9 jopa yli puolet tutkituista adoptiovanhemmista kärsi mielenterveysongelmista (mitä masennuskin on), onneksi adoptiolasten psyykkinen oireilu (noin 20%) oli vain jonkin verran yli biolasten oireilusta (mitähän silloin oli - nyt on suunnilleen samaa luokkaa).
Siten adoptio sinänsä ei vaikuttanut kovin paljoa oireiluun - yleensä vasta kun lapsi oli täyttänyt 4 kk (tai olisi sitä vanhempi) sijoitettaessa adoptiokotiin lapsen riskit mielenterveyden ongelmiin kasvoi. Aiemmin ei. Siten en usko, että lahjasoluilla alkunsasaaneilla mielenterveysongelmat olisivat sen suuremmat, heillähän ei ole hylkäämistraumaa takana - he ovat kasvaneet saman äidin kohdussa kenen kanssa syntymänsä jälkeenkin jatkavat eloaa, eikä siten tule katkosta kiintymyssuhteeseen.
kirjoitin tuossa jossain välissä siitä, miten lahjasoluilla lisääntyvät pitäsi testata tarkemmin ennen hoitojen käynnistämistä - tiedetään, ketkä pystyvät henkisesti käsittelemään asian tarkoituksenmukaisesti ja ymmärtämään prosessin erityispiirteet ja vaikutukset lapselle. Että siinä mielessä olen kyllä huolissani keinoalkuisten lasten emotionaalisesta kehityksestä ja siitä, että he saavat tarvitsemansa avun identiteettityölleen. Kuten adoptiossakin, lahjoitetuilla sukusoluilla aikaansaaduille lapsille tulisi taata jälkiseuranta ja -tuki. Nythän tuollaisia palveluja ei taida olla lainkaan!
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että se ettei tunne omaa biologista alkuperäänsä on hyvin merkittävä asia ihmisen elämässä ja sillä on pitkälliset ja syvät vaikutukset ihmisen hyvinvointiin. Sen vaikutusta ei ehkä tajua ihminen, jolla siitä ei ole kokemusta.
Silti en kieltäisi sukusolujen luovutusta, mutta koko prosessin valvonta saisi olla aivan eri luokkaa mitä se nyt on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että sukusolujen luovuttajat tulee saattaa lapsen tietoon ja perustiedot tästä henkilöstä, valokuva jne. Luovuttajalla tulee olla velvollisuus olla edes kerran yhteydessä lapseen.
En ole vain jaksanut kirjoittaa niin perusteellisesti pohdiskelujani kuin sinä teit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sukulaiseni taas hyväksyi lapsettomuutensa. Hänelle luovutetut munasolut tai adoptio ilman sukulaisuus-suhdetta eivät olleet edes vaihtoehtona mielessä juuri eettisistä syistä johtuen. Hän auttaa sisaruksiaan selviytymään lapsiperheen arjesta lapsettoman tädin roolissa =)
124.
Yleensä identiteettin muodostumiselle haasteista aikaa on murrosikä.
Silloin yleensä lapsi alkaa vasta kipuilemaan asian kanssa. Ennen sitä asia voi olla aika abstrakti, lapsella ei ole tiedollisia kykyjä käsitellä asiaa. Murrosikässä oma ulkonäkö, identiteetti ja siihen liittyvät asiat aktivoituvat.
Teillä tosin on hyvin asiat, kun lahjoittaja on ystäväsi ja lapsesi varmaan voi siten jäljittää geneettisen taustansa ja näkee itse, mistä tietyt fyysiset piirteet ovat lähtöisin. Annat toivottavasti lapsellesi tilaisuuden tähän?
Kyllä tutkimukset antavat selvää faktaa siitä, että oman geneettisen alkuperän tunteminen mahdollistaa lapselle paremmin vakaan identitettin ja paremmat eväät tasapainoiseen kasvuun.
Googleta vaikka englanniksi aiheesta. Miksi ihmeessä muuten asiaa olisi pohdittu niin paljon kun sitä on pohdittu ja eettiset toimikunnat tekevät sen eteen töitä, että lapsilla olisi oikeus saada tietää lahjoittajan henkilöllisyys? Jos sillä ei olisi mitään merkitystä?
Ja minä en ole ainakaan väittänyt, ettei lahjasukusolulla hedelmöittynyt tai vaikka adoptioäiti ei olisi lapsen oikea ja oma äiti. Geneettinen äiti hän ei silti ole. Ei vaikka voissa paistaisi.
Ei ole aikuinen, mutta kuten kirjoitin, olen perehtynyt monen aikuiseksi kasvaneen lahjasolulapsen kannanottoihin. Tottakai lapseni tulevat avomesti kuulemaan taustastaan, kuten kirjoituksestani jo huolelliselle lukijalle kävi ilmi. Googleta ite asiasta enemmän, jos sinäkin ajattelet lasten olevan erityistarpeisia, hieman yliampuvaa sanoisin. Kirjoituksestasi välittyy, että tiedät asiasta hiukan ja haluat bessrwisseröidä minulle itsestäänselvillä asioilla.
Tottakai geneettisen taustan tuntemisella on merkitystä, olenko kieltänyt sen jossain. Et tainnut lukea tekstiäni, laitoit mielessäsi jotain ihme asenteita päähäni kenties... Minun lapseni ja tästedes muutkin lapset täysi-ikäisiksi tultuaan saavat tietää geneettisestä perimästään. Toinen lapseni tietää asiasta jo nyt.
En myöskään missään ole väittänyt että olen lasteni geneettinen äiti. Miksi sinun tuollaistakin itsestäänselvää asiaa pitää kirjoittaa. Mitä oikeastaan haluat kirjoituksellasi sanoa? Sen itsestäänselvyyden, että perimällä on merkitystä. Joo, loistavaa, että kerrot sen kaikille, upea oivallus.
Geneettisen taustan tunteminen ei kuitenkaan ole hyvän elämän edellytys vaikka auttaakin identiteetin muodostumisessa. Se viesti on tullut hyvin selväksi monen luovutushoidoilla syntyneen suusta. Eli kannustaisin myös ulkomaille hoitoihin jos ei ole mahdollista saada rekisteröitynyttä luovuttajaa kotimaassa. Kyllä rakastettuna lapsena kasvanut on varmasti mielellään olemassa vaikkei toisen puolen perimäänsä tuntisi, jos siis mutoin olisi jäänyt syntymättä kokonaan.
154
Mailiosoitteeni on yllä olevassa viestissä. Mailatkaa rohkeasti ja kyselkää mieltänne askarruttavia asioita luovutuksen suhteen! Toki voitte tällä keskustelupalstallakin ilmoittautua vapaaehtoiseksi luovuttajaksi. Niin kuin olen aiemmissa viesteissä kirjoittanut, ei ole pelkoa, että henkilötietoja tarvitsisi välillämme vaihtaa tai nähdä livenä toisiamme! Olen sopinut hoitopaikkamme kanssa käytännöstä!
tuohon "pieleen menneeseen luovutukseen". Kukaan teistä ei tiedä, miten siinä oikeasti kävi. Minä tiedän, koska tunnen toisen näistä henkilöistä todella hyvin, lapsuudesta saakka. Luovutus tehtiin Suomessa, suomalaisella klinikalla joten siitä tehtiin mustaa-valkoisella sopimus. Asia oli hyvin yksinkertainen, täällä se paisui käsittämättömiin mittoihin.
Ketju on lukittu.
Taisin sanoa, tai ainakin tarkoitin, että _yleensä_ tuomitsijat ovat henkilöitä joilla itsellään on mahdollisuus hankkia vaikka kuinka monta lasta.
Toki jokaisen mielipidettä pitää kunnioittaa ja lapsettomuuden hoidossakin raja kannattaa asettaa johonkin. En ehkä itsekään täysin ymmärrä 50-vuotiaita, jotka "väkisin" vuodesta toiseen koittavat saada lasta keinolla millä hyvänsä.
97.