Ajatteleeko masentunut paljon jos joku ihminen on suuttunut hänelle

Riippuu siitä, miten tärkeä se suuttunut ihminen on hänelle.

Itse masentuneena en jaksais kiinnostua jonkun randomin kanssa riitelystä alunperinkään, saati sitä sitten vatvoisin. Mä en jaksa pohtia vaikka läheisen kanssa tulis sanomista. Äitini kanssa esim. hän, kun ei masennuksiin ja muihin itseaiheutettuihin juttuihin usko, joten olkoot koko lehmä. En lähde edes juttusille, enkä käy... jos tulee meille keitän kahvit ja kuuntelen sen haukkumiset, mutta en ota kantaa... jos edes sohvalta viitin nousta kahveja keittämäään.

Lapset häntä välillä kutsuu ja mä yritän antaa heille mahdollisuuden. Tosin viimeksi teinitytär sanoi hänelle, että jos et mummi opi käyttäytymään, niin täällä ei ole kohta enää kukaan sua vastassa tai käy sun luona sitä vähääkään. Jätä äiti rauhaan.

Joo

En ymmärrä aloitusta. Eivät tunteneet, mutta suututtivat toisensa eivätkä tutustuneet? Kuka tuollaista edes jäisi miettimään, masentunut tai ei?

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä aloitusta. Eivät tunteneet, mutta suututtivat toisensa eivätkä tutustuneet? Kuka tuollaista edes jäisi miettimään, masentunut tai ei?

Itse ymmärsin niin, että jokin alustava romanssi.

Kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Masennukseni parani heti kun pääsin narsistisesta tuttavasta, joka saattaisi kysyä tällaista, eroon. Vastaus: ei.

Tämä x100. Hitto että jotkut ihmiset voi olla ärsyttäviä, eivät kunnioita mitään rajoja ja pitävät kyllä huolen siitä että toinen ihminen pysyy omissa ankeuksissaan. Suorastaan nauttivat triggeröimisestä kun sitten saavat itse leikkiä olevansa se tervejärkinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kävi joskus niin, et tykästyin yhteen ihmiseen. Hän oli mulle tosi mukava, kannustava ja rohkaiseva. Välittävä vaikka en edes tuntenut häntä. Meissä oli älyttömästi samaa. Lopulta kuitenkin lopetin jutun jonka jälkeen tein ilkeän tempun. Hän suuttui minulle ja esti. 

 

Välillä mietin. Olin masentunut.

Pyydä anteeksi.

Suurinosa masentuneista ei osaa pyytää anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kävi joskus niin, et tykästyin yhteen ihmiseen. Hän oli mulle tosi mukava, kannustava ja rohkaiseva. Välittävä vaikka en edes tuntenut häntä. Meissä oli älyttömästi samaa. Lopulta kuitenkin lopetin jutun jonka jälkeen tein ilkeän tempun. Hän suuttui minulle ja esti. 

 

Välillä mietin. Olin masentunut.

Pyydä anteeksi.

Suurinosa masentuneista ei osaa pyytää anteeksi.

Kuinka niin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu masennuksen tasosta. Jos on vasta tuore masentuja niin ottaa tämmöiset raskaasti ja saattaa viedä nopeasti syvemmälle. 

Kroonisesti masentunut sen sijaan pitää jo itsestään selvänä että kaikki vihaavat häntä eikä ylläty tai niin kovin enää reagoi. Silti se lisää syitä listalle vihata itseään yhtä enemmän ja kroonistaa masennusta entisestään. 

Kyllä kroonisestikin masentuneella on parempia ja huonompia jaksoja. 

Joo on toki, mutta minulla on parempina aikoina ehkä vähän enemmän energiaa; ei se sitä muutta, etten olisi sama kyyninen nihilisti silloinkin. Ja tosiaan, en reagoi enää _mihinkään_. Juuri koettua: läheinen kuoli, olin ihan että jaa. Me kuollaan kaikki.