Mies suuttui kun kerroin haaveestani mennä yksin viikon lomamatkalle
Olen yrittänyt puhua meidän kodin työnjaosta, kahdenkeskisen ajan puutteesta, kaikesta. Mies ei ota koppia vaan ryhtyy vastaväitteisiin, jolloin yleensä itse poistun itkien paikalta. Hänen mielestään yhdessäoloa on jo riittävästi, sillä käydäänhän me ruokakaupassa ja mennään yleensä samaan aikaan nukkumaan. Ja että kaikki ylimääräinen maksaa ja että hänellä ei ole aikaa.
Tänään sitten ohimennen aamulla sanoin, että olisi ihanaa olla viikko omissa oloissa vaikka Kreikassa. Kerroin että katselin hintoja, eikä matka ei maksaisi paljoa ja saisin itse levätä. Mies suuttui.
Aikaisemmin kesällä ehdotin, että mentäisiin kahdestaan. Lapset voisi olla mummolassa (emme usein heiltä apua kysele) ja koira joko samassa paikassa tai tutulla hoitajalla. Mies vastasi silloin ettei hänellä ole aikaa eikä rahaa sellaiseen.
Miksi mies on tuollainen?
Mitä hän ajattelee, onko kellään kokemusta?
Kommentit (52)
"Itkuntuhruisin silmin ajattelin itsekästä miestäni."
Minun mieheni ehdotti että lähtisin yksin Kiertomatkalle, koska tietää kovan kaipuuni. Tänä kesänä ei enää onnistu. En halua minnekään lentomatkan päähän.
Parisuhteen ei kuulu rajoittaa vaan tuoda elämääsi lisää jotain hyvää. Lähdet sinne Kreikkaan joko miehesi kanssa tai yksin. Jälkimmäinen kuulostaa houkuttelevammalta, mitä hyvää tuo suhde tuo elämääsi?
Kyllä viikon voit lomailla yksin. Normaali puoliso hoitaisi sillä aikaa lapset ja kodin viimeisen päälle.
Kreikassa on vaan kovin kuuma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minä haluan lomalle Kreikkaan, niin varaan matkan, maksan sen itse, hankin lapsille loman ajaksi hoitajan ja lähden reissuun. Miehelle ei synny ylimääräistä vaivaa tai kuluja. Tämä siis sillä oletuksella, että olen ko. viikon lomalla, mies ei, joten lapsille pitää olla turvallinen paikka tarjolla.
Miehesi ei ole lasten isä?
Kyllä hän on, mutta en suostu jättämään 7v ja 9v keskenään kotiin klo 6-18 väliseksi ajaksi. Meillä kun oletuksena on, että lomailija huolehtii lapsista, kun toinen on töissä ja jos lähden Kreikkaan, niin minusta on epäreilua olettaa työssäkäyvän miehen hankkivan lapsille hoitajan/leiripaikan tms.
Sinulla on huono mies. Minä halusin lähteä myös kreikkaan ja mieheni sanoi vaan että pidä hauskaa eikä vastustellut yhtään. Mies on sanonut että vaikka seurustelee niin voi olla vapaa tekemään asioita suhteessa että jos haluat lähteä kreikkaan niin sitten menet.
Onko AP sama, joka valitti aikaisemmassa aloituksessa, ettei mies halua hänen ja lasten viettävän lomaa sukulaisissa ilman miestä? Ottakaa naiset itseänne niskasta kiinni ja SANOKAA niille miehillenne että se on JOKOTAI... älkääkä "rynnätkö itkemään".
Vierailija kirjoitti:
Itsekäs mies, koska ei halunnut yhdessä lähteä ja nyt mollaa viikon lomaa yksin. Ei se parisuhde mikään vankila saa olla. Miten perheenne viettää tavallisesti loma-ajat? Tsemppiä.
Minä varasin matkan itselleni, kun mies ei halunnut lähteä. Olin alunperin toivonut romanttista parisuhdematkaa, kun tuntuu, että olemme ihan vieraantuneita kämppiksiä. Ajattelin, että matka parantaisi suhdettamme. Mies ei kuitenkaan halunnut lähteä kanssani matkalle, joten lähdin sitten yksin. Todella tarvitsin sitä lomaa etelän auringossa, onneksi tykkään matkustaa yksinkin.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on huono mies. Minä halusin lähteä myös kreikkaan ja mieheni sanoi vaan että pidä hauskaa eikä vastustellut yhtään. Mies on sanonut että vaikka seurustelee niin voi olla vapaa tekemään asioita suhteessa että jos haluat lähteä kreikkaan niin sitten menet.
Mun mieheni tietää miten kovin Suomen ilmasto tekee pahaa mun terveydelleni. Nyt eläkkeellä on mahdollista olla useita kuukausia poissa Suomesta ja mies kannustaa siihen. Tänävuonna lämpimässä 5kk josta mies lomalla/etätöissä ja mukana 6-7 vkoa.
Olisi hirveää jos pakottaisi kökkimään Suomessa koska ei halua päästää reissuun!? Jo silloin kun olin töissä työmatkat vei viikoiksi ulkomaille ja hyvin hoitui koti ja lapset!
mun emäntäkin olisi halunnut lähtee etelään yksin.annoin nahkavyöllä piiskaa emännälle .lupas ettei lähde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekäs mies, koska ei halunnut yhdessä lähteä ja nyt mollaa viikon lomaa yksin. Ei se parisuhde mikään vankila saa olla. Miten perheenne viettää tavallisesti loma-ajat? Tsemppiä.
Minä varasin matkan itselleni, kun mies ei halunnut lähteä. Olin alunperin toivonut romanttista parisuhdematkaa, kun tuntuu, että olemme ihan vieraantuneita kämppiksiä. Ajattelin, että matka parantaisi suhdettamme. Mies ei kuitenkaan halunnut lähteä kanssani matkalle, joten lähdin sitten yksin. Todella tarvitsin sitä lomaa etelän auringossa, onneksi tykkään matkustaa yksinkin.
Nythän on sinulla hyvä mahdollisuus viettää romanttinen matka muutaman gigolon kanssa.
Miehelle näköjään riittää se, että kotityöt hoituu ja ruoka tulee pöytään ilman että häntä vaivataan. Muuta ei kaipaa suhteelta, ja koska suostut jäämään tilanteeseen, hänellä ei ole syytä petrata.
Suosittelisin, että eroatte. Silloin voit matkustella joka toinen viikko miten haluat, jos teillä siis yhteiset lapset, joita hän joutuu tuolloin hoitamaan puoliksi - vihdoinkin.