Jos nuori oirehtii, syy on vanhemmissa
Kommentit (66)
Turha aihe, koska kaikki tietävät, että tuo ei ole totta. Tutkitusti esim masennus tarttuu kaveriporukassa. Varsinkin tytöillä.
Jos näin olisi, miksi nuoret jäävät mieluummin kotiin kuin menevät kouluun? Jos syy olisi vanhemmissa, miksi kouluun meno ja "kaverit" ahdistavat niin paljon, että nuoret menettävät mielenterveytensä ja syrjäytyvät kotiin.
Tutkimuksen mukaan oli koululuokkia, joissa oli ahdistusta, ja luokkia joissa ei ainuttakaan ahdistunutta. Tulkittiin, että samaistuminen tovereihin vaikutti.
Nuorillakin on oma sisäinen maailma ja oma psyykkinen kehitys ja omatkin ongelmat. He ovat ihmisiä.
Jokainen ihminen on yksilö ja jokainen tilanne on täysin yksilöllinen.
Usein on. Vanhemmat eivät vain osaa hommaansa. Eivät osaa vaatia lapsiltaan tai sitten vaaditaan jotain järjettömyyksiä. Lasten kanssa ei vietetä oikeasti aikaa eikä keskustella. Vanhempien käytös voi olla epäoikeudenmukaista ja itsekästä varsinkin nykyään avioeroperheissä, kun monojalka vanhemmalla vipattaa.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksen mukaan oli koululuokkia, joissa oli ahdistusta, ja luokkia joissa ei ainuttakaan ahdistunutta. Tulkittiin, että samaistuminen tovereihin vaikutti.
Minkälainen tausta näillä oli joihin se vaikutti?
Vierailija kirjoitti:
Usein on. Vanhemmat eivät vain osaa hommaansa. Eivät osaa vaatia lapsiltaan tai sitten vaaditaan jotain järjettömyyksiä. Lasten kanssa ei vietetä oikeasti aikaa eikä keskustella. Vanhempien käytös voi olla epäoikeudenmukaista ja itsekästä varsinkin nykyään avioeroperheissä, kun monojalka vanhemmalla vipattaa.
Mistä sinä sen tiedät sanoa? Kärpäsenäkö katossa vietät tarkkailemassa niitä perheitä?
En usko. Ei ihmiset - vanhemmat - ole koskaan olleet tämän tervejärkisempiä. Minun ikäluokkaame sai selkään vyöllä ja puhumattomuus kukoisti. Yms. Yms.
Nuorten oireilun syy on monisyisempi, se kertoo yhteiskunnasta enemmän kuin itse vanhemmista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein on. Vanhemmat eivät vain osaa hommaansa. Eivät osaa vaatia lapsiltaan tai sitten vaaditaan jotain järjettömyyksiä. Lasten kanssa ei vietetä oikeasti aikaa eikä keskustella. Vanhempien käytös voi olla epäoikeudenmukaista ja itsekästä varsinkin nykyään avioeroperheissä, kun monojalka vanhemmalla vipattaa.
Mistä sinä sen tiedät sanoa? Kärpäsenäkö katossa vietät tarkkailemassa niitä perheitä?
Lähipiirissä on tällaisia oireilevia lapsia ja olen töissä lasten sijaishuollossa.
Oirehdin kyllä aikanaan, eikä syy ollut vanhemmissa vaan koulukiusaamisessa.
Toisissa perheissä on ongelmia ja toisissa ei. Joskus se nuori on itse se ongelma. Täytyy nyt hyvöksyä sekin puoli että toisinaan vanhemmat tekevät kaiken täysin oikein eikä sekään riitä.
Voi olla, tai muussa ympäristössä, missä hän elää. Kiusaaja voi olla myös koulussa, harrastuksessa, ja se voi olla lapsi tai aikuinen. Joku saattaa olla jopa lääketeollisuuden ati sosiaaliviranomaisen kiusaama/negatiivisesti manipuloima. Ja joku omaksunut tavan, että valittamalla ja haukkumalla, itsesäälillä tai kurjaa esittämällä saa huomiota
Ei voi tietää, ei voi yleistää. Omista asioistaan ja omasta hyvinvoinnistaan huolta pitämällä pääsee kuitenkin aika pitkälle
Vaikea sanoa. Varmaan tottakin. Toisaalta ihmisten herkkyys asioille vaihtelee ja herkät ihmiset myös kokevat mielenterveysongelmia. Itse olen kiltti perfektionisti. Stressaannun helpolla, suhtaudun kriittisesti itseeni, vaadin itseltäni täydellisyyttä. Minulla tahtoo olla taipumusta ahdistua. Lapsuuteni oli hyvä ja perheeni ehjä. Myös omat lapset on kriittisiä itseään kohtaan. En tiedä onko tämä minulta opittu tapa vai luonteenpiirre. Olen ollut mielestäni hyvä, läsnäoleva ja kannustava äiti. Meillä puhutaan ja jaetaan asioita. Mutta silti kummallakin itseluottamus huono.
Vierailija kirjoitti:
Turha aihe, koska kaikki tietävät, että tuo ei ole totta. Tutkitusti esim masennus tarttuu kaveriporukassa. Varsinkin tytöillä.
Kaveriporukka masentuneella? Entäs sellainen jolla on huono koti ja ei ole kavereita?
Liian herkkä aihe?