Mikseivät kaikki alhaisesta syntyvyydestä huolestuneet itse hanki 10-20 lasta?
Tällöin mitään väestöongelmaa ei olisi, ja näiden ihmisten aika kuluisi maailman arvokkaimman tehtävän parissa eikä tuhlaantuisi internetissä mölisemiseen. Ennen vanhaankin äiti, isä ja 20 lasta elivät onnellisena hellahuoneessa. Lapset olivat terveitä, puhtaita ja hyväkäytöksisiä. Ei valitettu eikä töllötetty älyluuria.
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa oli ennen sotia huomattavasti vähemmän väestöä kuin nyt ja Suomikin oli kymmeneksen isompi.
Ei se määrä, vaan laatu.
Laatukin on huonompi nyt. Mutta kyselen myös suhteellisesta väestömäärästä. Kun pahimmilla kilpailijamailla on terveempi huoltosuhde, niihin sijoitetaan. Niissä on korkeampi bkt, tulevaisuuden näkymiä. Lisäksi se on turvallisuuspoliittinenkin ongelma. Mutta ei naisilta voi olettaa tällaisten laajempien asioiden ymmärtämistä. Huom ei voi olettaa, mutta silti naiset yrittää muka hallita näitä asioita. Tässä seuraus, kansakunnan sukupuutto.
Sotien jälkeen lisääntymään pääsi myös heikoin aines miehistä, joten on hyvä, ettei nykypäivänä pääse. Toisaalta ulkomailta on tuotu erittäin sisäsiittoisia perinnöllisiä sairauksia sairastavia ihmisiä ja heillä senkuin rikastuu sairaudet pienessä joukossa. Nyt jo lasten sairaanhoito rakoilee heidän takiaan.
Kaikki varmaan tajuavat, että Suomessa oli pitkään aivan liikaa tukia, elettiin liikaa velaksi ja leikittiin koko maailmanparantajia ja että rahaa on, mutta hyvinvointivaltiota ei enää tule uudelleen, kun rahat on syöty. Nykylapset elävät köyhemmin kuin 20 vuotta sitten. Suomi velkaantuu koko ajan, olemme kovaa vauhtia kohti kehitysmaata ja se on vasemmistolaisen politiikan syy.
Varakkaiden on tehtävä neljä lasta per perhe. Ei niitä muut pysty tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa oli ennen sotia huomattavasti vähemmän väestöä kuin nyt ja Suomikin oli kymmeneksen isompi.
Ei se määrä, vaan laatu.
Laatukin on huonompi nyt. Mutta kyselen myös suhteellisesta väestömäärästä. Kun pahimmilla kilpailijamailla on terveempi huoltosuhde, niihin sijoitetaan. Niissä on korkeampi bkt, tulevaisuuden näkymiä. Lisäksi se on turvallisuuspoliittinenkin ongelma. Mutta ei naisilta voi olettaa tällaisten laajempien asioiden ymmärtämistä. Huom ei voi olettaa, mutta silti naiset yrittää muka hallita näitä asioita. Tässä seuraus, kansakunnan sukupuutto.
Onko sillä nyt niin iso väli onko tuhannen vuoden päästä suomalaisia vai ei? Tai muitakaan kansallisuuksia sen puoleen.
Valtio on olemassa kansalaisiaan varten ja suojatakseen. Kukaan muu ei suomalaisista huolehdi. Siksi sillä on väliä. Joillekin ei ole, mutta silloin näiden valtiollisten vapaamatkustajien oikeudetkin pitää kyseenalaistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa oli ennen sotia huomattavasti vähemmän väestöä kuin nyt ja Suomikin oli kymmeneksen isompi.
Ei se määrä, vaan laatu.
Laatukin on huonompi nyt. Mutta kyselen myös suhteellisesta väestömäärästä. Kun pahimmilla kilpailijamailla on terveempi huoltosuhde, niihin sijoitetaan. Niissä on korkeampi bkt, tulevaisuuden näkymiä. Lisäksi se on turvallisuuspoliittinenkin ongelma. Mutta ei naisilta voi olettaa tällaisten laajempien asioiden ymmärtämistä. Huom ei voi olettaa, mutta silti naiset yrittää muka hallita näitä asioita. Tässä seuraus, kansakunnan sukupuutto.
Sotien jälkeen lisääntymään pääsi myös heikoin aines miehistä, joten on hyvä, ettei nykypäivänä pääse. Toisaalta ulkomailta on tuotu erittäin sisäsiittoisia perinnöllisiä sairauksia sairastavia
No niin kansallissosialistinkin ääni saatiin kuuluville. Oletko kova kuin kruppin teräs ja sitkeä kuin saksan paimenkoira? Tyhmä kuin saapas ainakin
"Valtio on olemassa kansalaisiaan varten ja suojatakseen. Kukaan muu ei suomalaisista huolehdi. Siksi sillä on väliä. Joillekin ei ole, mutta silloin näiden valtiollisten vapaamatkustajien oikeudetkin pitää kyseenalaistaa."
Tuhat vuotta sitten ei ollut Suomen valtiota eikä Suomen kansalaisia, mutta nykyisen Suomen alueella asui onnellisia ja elinvoimaisia ihmisiä. Ahtaassa luolassa saattoi asua äiti, isä ja 20 lasta, mutta kaikki olivat silti reippaita ja tervehenkisiä. Etenkin isät opettivat lapsille hyödyllisiä taitoja eivätkä kirjoitelleet Vauva-palstalla ja vahtineet muiden lapsilukuja. Mikähän siinä on kun ei vanha, hyvä elämänmeno enää maistu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet reippaaseen leikkuriin. Ihme vätystelyä kun eläkeläisäänestäjien pelossa ei uskalleta tehdä välttämätöntä, vaan ajetaan seinään.
Työtä vieroksuvat vempulat töihin ja sitä myötä osallistumaan hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon.
Avoimia työpaikkoja on vähemmän kuin vuosi sitten ja työttömiä enemmän. Niin hyvin tämä hallitus on hommansa hoitanut.
Yksin on paha tehdä ja mitään tinder hor oa en huoli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jouda kun aika menee somessa. Mummotkaan tietenkään eivät suostuisi tenavia hoitamaan ja rahoittamaan kuluja
Jos äidit ovat somessa ja mummoilla muuta puuhaa, niin lasten isät ja isoisät voivat ottaa homman hoitaakseen.
Miehille älypuhelinkielto, niin alkaa lastenhoito ja muut tervehenkiset puuhat kiinnostaa. Elon Musk voi näyttää mallia.
Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen mukaan työlliset isät käyttävät lastenhoitoon enemmän aikaa kuin työlliset äidit. Palstanaiset uhriutuvat aina tyhjästä.
Voisin hankkia kuusi lasta, mutta en ilman sitoutunutta parisuhdetta. Olen liian ruma miehille.
Vierailija kirjoitti:
Voisin hankkia kuusi lasta, mutta en ilman sitoutunutta parisuhdetta. Olen liian ruma miehille.
ei niin rumaa olekaan
Vierailija kirjoitti:
"Valtio on olemassa kansalaisiaan varten ja suojatakseen. Kukaan muu ei suomalaisista huolehdi. Siksi sillä on väliä. Joillekin ei ole, mutta silloin näiden valtiollisten vapaamatkustajien oikeudetkin pitää kyseenalaistaa."
Tuhat vuotta sitten ei ollut Suomen valtiota eikä Suomen kansalaisia, mutta nykyisen Suomen alueella asui onnellisia ja elinvoimaisia ihmisiä. Ahtaassa luolassa saattoi asua äiti, isä ja 20 lasta, mutta kaikki olivat silti reippaita ja tervehenkisiä. Etenkin isät opettivat lapsille hyödyllisiä taitoja eivätkä kirjoitelleet Vauva-palstalla ja vahtineet muiden lapsilukuja. Mikähän siinä on kun ei vanha, hyvä elämänmeno enää maistu?
On näköjään historian lukeminen jäänyt vähemmälle.
Tämä!
Olen itse velamies, lapsia en halua tälläiseen yhteiskuntaan ja kumppaniakaan minulla ei ole. Tälläiseen yhteiskuntaan en lapsia halua missä palkat on pieniä, ihmiset tyhmiä, päättäjät tyhmiä, arvot tyhmiä jne.
Lapsia voisin ehkä tehdä jos palkat olisi parempia ja jos tämä yhteiskunta olisi varsin erilainen mitä se nyt on.
M35
Vierailija kirjoitti:
Niin ja miksei valtio anna naisille vaikkapa verohelpotuksia jos hankkivat useamman lapsen. Asiasta jaksetaan valittaa taukoamatta, mutta mitään ei haluta tehdä asialle.
Joskus muinoin oli perheverotus.
Vierailija kirjoitti:
No kun minulla on ne loistavat ideat. Joku muu saa ne toteuttaa, liian vaivalloista minulle.
Tämähän se on joka asiassa se pointti. Mystinen Jokumuu voisi toteuttaa. Suurin osa tämänkin palstan ideoista ja käskyistä on että Jokumuu, tee mitä minä käsken, että minun ei tarvitse.
Minua taas huvittaa se että päättäjät,thl ja oikeastaan kaikki tärkeässä virassa olevat ihmiset ovat jostain 1990-luvulta vain tehneet sellaisia päätöksiä millä syntyvyys alenee ja sitten samalla kyseiset pöhköt ovat huolissaan alhaisesta syntyvyydestä. Pienin askelin kyseiset tahot alentavat suomen syntyvyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne huolestuneet ovat jo yli lastensaanti-iän.
Mikä sattuma, että ulina ja käsienvääntely alkaa vasta siinä vaiheessa, kun oma vastuu on väistetty. Jokaisen synnytystalkooitkijän pitäisi julkaista omat yksityiskohtaiset lisääntymis(yritys)raporttinsa.
No, minulla on 5 lasta. Oliko muuta?
Kun ei kukaan suostu lisääntymään kanssani
Taakka on helpompi kantaa, kun on monta kantajaa.
No ei todellakaan ole suurimmat: lapsilisät, terveydenhuolto, äitien/vanhempien työveroale paremmatmonissa maissa! Jopa ns kehotysmaissa suhteessa tulotasoon
So_sutukia turha miettiä kun normaalit ihmiset ei niitä saa muutenkaan