Hei ikävöivät toisen polven juurettomuutta tuntevat evakot! Meitä on vielä vuoden 1917-20 tienoon tapahtumien juurettomiksi itseään tuntevia

Miten kaikki rajat ovatkaan menneet ja missä mitkäkin ihmiset ovat asuneetkaan? Mikä on tämä alue jota nykyään kutsutaan Venäjän-Karjalaksi - sinnekö te kuulutte? Alue joka haluaa itsenäistyä omaksi valtioksi?

 

Get over it. 

Typerää ja omituista velloa jossain vanhoissa Karjala-jutuissa, kun ei itse ole siellä koskaan asunut. Mun isoäidin perhe lähti Venäjältä, Pietarista, karkuun vallankumousta, enkä koskaan kuullut hänen vaikertavan mitään Venäjä-kaipuuta. Sieltä tuli aikoinaan paljon venäläisiä Suomeen, valtaosa jatkoi matkaansa muualle Eurooppaan, mutta ne jotka jäivät, tekivät pikamuutoksen suomalaisiksi. Eivät enää halunneet edes puhua venäjää, vaan opettelivat heti suomen kielen.

Tämä maa on ihan romuna. Ei täällä ole mitään yhtenäistä suomalaista kansaa vaan porukkaa ties mistä täysin hajonneesta maailmasta josta nykymaailmassa ei muka ole enää mitään jälkiä. Mutta meissä ihmisissä on jäljet. Eikä tästä porukasta voi saada mitään yhtenäistä kansaa. Sitten on vielä ollut tämä kumma punaiset- valkoiset! Onko täällä vielä ihmisiä jotka identifioivat itsensä tämmöisiksikin ja kantavat jotain 'vihaa' sisällään?

 

Jos on noin kova ikävä Karjalaan, niin voithan sä muuttaa sinne. Venäjä on nykyään vapaa maa ja siellä asuu paljon ulkomaalaisia. Jopa niin paljon, että ylimääräisiä yritetään väkisin tunkea rajan yli tänne.

Vierailija kirjoitti:

Typerää ja omituista velloa jossain vanhoissa Karjala-jutuissa, kun ei itse ole siellä koskaan asunut. Mun isoäidin perhe lähti Venäjältä, Pietarista, karkuun vallankumousta, enkä koskaan kuullut hänen vaikertavan mitään Venäjä-kaipuuta. Sieltä tuli aikoinaan paljon venäläisiä Suomeen, valtaosa jatkoi matkaansa muualle Eurooppaan, mutta ne jotka jäivät, tekivät pikamuutoksen suomalaisiksi. Eivät enää halunneet edes puhua venäjää, vaan opettelivat heti suomen kielen.

Minun isoäitini tuli myös sisaruksineen Suomeen ennen kuin rajat sulkeutuivat. He tosin olivat suomalaisesta perheestä, jossa isä oli vain töissä rajan toisella puolella ja asuivat siksi siellä. Mummo päätyi Karjalaan ja joutui sieltäkin sitten lähtemään. Se taisi olla se kovin kolaus. Venäjän jättäminen ei ollut mitään, vaikka hän olikin siellä lapsuutensa asunut.

Toisen polven evakkona totean, että sinne rytöpesään ei ole yhtään ikävä. Mummo kävi aikanaan siellä 90-luvulla ja totesi saman. Alue on "venäläistetty" eli paskottu ja jätetty hoitamatta, rakennuksia korjattu viimeksi suomalaisin työkaluin välirauhan aikana. Suomen ei kannattaisi ottaa sitä kuluerää korjattavakseen edes ilmaiseksi - joutuisimme maksamaan viemärit, tiet, vesijohdot, sähköverkon, ja talojen korjaamisen. Ensimmäisenä sinne ryntäisi joku museoarkkitehti vaatimaan tämän ja tuon rakennuksen peruskorjaamista, vaikka koko Karjala on purkukunnossa.

Molempien vanhempieni puolelta on sukua luovutetusta Karjalasta Käkisalmesta ja Viipurista. Olen myös haastatellut omaa työtäni varten evakkoja ja etenkin sodassa lapsuutensa eläneitä evakoita ja sotalapsia.

Sen opin kaikesta kuulemastani, että mitä turvallisemmaksi lapsi sodan aikana olonsa koki sen paremmin he asettautuivat uusille seuduille nykyisen Suomen puolella. Ja jotkut Ruotsissa  SIksi uskon, etteivät ihmiset niinkään kaipaa kotiseutujaan vaan purkavat vaikeaa sotatraumaa kaipaamalla aikoja ennen kokemaansa  hirveää traumaa. 

Niinpä en jaksa enää pohtia aikoja, jotka ovat jo ohi, vaan uskon saaneeni perimänä jonkinlaisen ymmärryksen nykyisiä sotaa pakenevia ihmisiä kohtaan. Juurettomuuden, joka syntyy kun traumaan ei ole apua koskaan saanut.

Vierailija kirjoitti:

Toisen polven evakkona totean, että sinne rytöpesään ei ole yhtään ikävä. Mummo kävi aikanaan siellä 90-luvulla ja totesi saman. Alue on "venäläistetty" eli paskottu ja jätetty hoitamatta, rakennuksia korjattu viimeksi suomalaisin työkaluin välirauhan aikana. Suomen ei kannattaisi ottaa sitä kuluerää korjattavakseen edes ilmaiseksi - joutuisimme maksamaan viemärit, tiet, vesijohdot, sähköverkon, ja talojen korjaamisen. Ensimmäisenä sinne ryntäisi joku museoarkkitehti vaatimaan tämän ja tuon rakennuksen peruskorjaamista, vaikka koko Karjala on purkukunnossa.

No just tämä 💯 Voihan siihen köyhään ja takapajuiseen rytölään muuttaa ja ostaa jonkun kaatumispisteessä olevan torpan. Sitten vaan pari sikaa ja kanaa, ja pihalle kaali- ja peruna- maa. Saa tuntea olevansa aito karjalainen.

Tuskin tämä on missään vellomista. Sen sijaan tämä on historiaa. Meidän  tulee tuntea historiaa - siis ihan omaa henkilöhistoriaamme jotta voimme olla kokonaisia ihmisiä ja tuntea itsemme. Ilman sukujuuriemme tuntemusta olemme rampoja.

Ei se taida olla ollenkaan niin että kaikki vaan muuttivat itsensä joksikin suomalaisiksi. Ei semmosta noin vain voi tehdä hokkus pokkus! Osassa asioista mitä tehtiin oli todellakin motiivina turvallisuus. Historia kertoo että oli ihan tavallista että ihmisiä katosi. Katosi - siis napattiin ja vietiin jonnekin - tapettiin.  

Se että venäjän- ja saksan kieli katosivat täältä on paljon monimutkaisempi juttu kuin pelkästään että halusivat vaihtaa kielenkin vapaaehtoisesti. Jos äidinkieli oli saksa niin se vain poistettiin ihmisen tiedoista kysymättä mitään ja äidinkieleksi laitettiin suomi. En tiedä milloin tämä tapahtui mutta luultavasti joskus noin 1945. Sieltä tuli myös paljon ruotsia puhuvia - jopa enkkua puhuvia... mutta joilla saattoi olla Britanian kansalaisuus... eli olisi mielenkiintoista tietää kenen ruotsi ei ollenkaan liitykään Ruotsin-suuntaan vaan tullut idästä. Ei me oikein tiedetä kaikkea näistä suomalaisuusmiehistä. Meillä oli niin että eräässä sukupolvessa eivät edes saaneet mennä naimisiin jos eivät vaihtaneet kotikieleksi ruotsia suomeksi. Näyttää myös siltä että Helsingissä on todellakin ollut piirejä jossa on oltu aidosti kaksikielisiä (ruotsi-suomi) ja kun noihin aikoihin kait yliopistokin pyöri ruotsiksi.

Arvelen että me emme tiedä juuri yhtään mitään asioiden oikeista laidoista, mutta juurettomana oleminen ja sellaiseksi itsensä tunteminen on ihan yhteiskunnallisesti vaarallista ja vaikuttaa kyllä pinnan alla siihenkin minkälaiseksi tulevan ajan Suomi muodostuu. Niille jotka tuntevat itsensä täällä juurettomiksi ei ole kynnys eikä mikään lähteä täältä jonnekin ihan muualle kauas pois.

Keneltä on pois jos tämmöisistä asioista keskustellaan? Miksi näistä ei saisi rupatella? Joitakin kiinnostaa historia ihmiskohtaloiden kautta eikä jostain oppikirjoista luettuna. Sukututkimus valtaa koko ajan enemmän ja enemmän alaa ja ihmiset tekevät DNA-testejä. Tuskin on kuitenkaan odotettavissa että Venäjällä avattaisiin mitään arkistoja joiden perusteella nähdään sekin keitä jotkut oikeasti ovat sukujuuriltaan. Ihmiset esimerkiksi jättivät pankkeihin omia oikeita henkilöllisyystietojaan ja ottivat jonkun muun identiteetin... pankeilla oli hyvät tiedot siitä mitä ihmiset omistivat yms yms... eli on kaikenlaisia 'paikkoja' joista tietoja voisi edes periaatteessa yrittää 'ronkkia'... 

Jos tunnet sukujuuresi, niin miten voit olla juureton? Ei se paikkakunta ole sinun juuresi vaan sukusi.

No ne evakko karjalaiset ovat suomalaisia genetiikaltaan että ihme aloitus ap:lla.

Vierailija kirjoitti:

Molempien vanhempieni puolelta on sukua luovutetusta Karjalasta Käkisalmesta ja Viipurista. Olen myös haastatellut omaa työtäni varten evakkoja ja etenkin sodassa lapsuutensa eläneitä evakoita ja sotalapsia.

Sen opin kaikesta kuulemastani, että mitä turvallisemmaksi lapsi sodan aikana olonsa koki sen paremmin he asettautuivat uusille seuduille nykyisen Suomen puolella. Ja jotkut Ruotsissa  SIksi uskon, etteivät ihmiset niinkään kaipaa kotiseutujaan vaan purkavat vaikeaa sotatraumaa kaipaamalla aikoja ennen kokemaansa  hirveää traumaa. 

Niinpä en jaksa enää pohtia aikoja, jotka ovat jo ohi, vaan uskon saaneeni perimänä jonkinlaisen ymmärryksen nykyisiä sotaa pakenevia ihmisiä kohtaan. Juurettomuuden, joka syntyy kun traumaan ei ole apua koskaan saanut.

Minun äitini kaipasi kyllä ihan rehellisesti kotiseutuaan. Muutto ruotsinkieliselle pohjanmaalle ei ollut äidille mieluista, eikä siihen liittynyt sodanaikainen turvallisuudentunne mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Toisen polven evakkona totean, että sinne rytöpesään ei ole yhtään ikävä. Mummo kävi aikanaan siellä 90-luvulla ja totesi saman. Alue on "venäläistetty" eli paskottu ja jätetty hoitamatta, rakennuksia korjattu viimeksi suomalaisin työkaluin välirauhan aikana. Suomen ei kannattaisi ottaa sitä kuluerää korjattavakseen edes ilmaiseksi - joutuisimme maksamaan viemärit, tiet, vesijohdot, sähköverkon, ja talojen korjaamisen. Ensimmäisenä sinne ryntäisi joku museoarkkitehti vaatimaan tämän ja tuon rakennuksen peruskorjaamista, vaikka koko Karjala on purkukunnossa.

Sama juttu. Isäni syntyi talvisodan aikaan, ja pääsi jatkosodan aikana muutamaksi vuodeksi takaisin Karjalaan asumaan. 

Edes hän ei ole tuntenut mitään erityistä kaipuuta. Lähinnä häntä vanhemmat sisarukset ja isovanhemmat tunsivat, mutta isäni ikäinen ei osannut suhtautua Karjalaan samalla tavalla.

En tunne mitään erityistä juurettomuutta. Ainoastaan erityistilanteissa se pistää kiukuttamaan, esimerkiksi silloin, kun jotkut muut äitini sukulaiset voivat kokoontua sukuhaudoille, joissa lepää jo reilusti yli 100 vuotta sitten kuolleita sukulaisia; ja voi myös sekä vierailla että ihan konkreettisesti elää suvun omilla mailla. Tästäkään huolimatta en koe kaipuuta tai haikeutta, enemmänkin kiukkua ja katkeruutta tuota itäistä naapurimaatamme kohtaan.

Vaalin kuitenkin karjalaista suvun perintöäni. Leivon piirakoita, kerron lapsilleni kaikki tarinat, joita tunnen, olen osallistunut sukukirjan tekoon, harrastanut sukututkimusta, ynnä muuta. Jos aikaa olisi enemmän, olisin tiiviimmin mukana perinnetoiminnassa. 

Olen kerran käynyt Karjalassa, enkä halua toiste käydä. En tuntenut minkäänlaista haikeutta, vaan ennemminkin kiukkua naapurimaamme valtiojohtoa kohtaan (en niinkään paikallisia ihmisiä kohtaan). Iso osa Kannaksesta on joko surkeassa kunnossa tai sitten rakennettu parhaille ja luonnonkauniille paikoille uutuuttaan hohtavia, venäläistyylisiä omakotitaloja / datshoja, jotka ovat pihamaineen räikeä poikkeus ympäristöönsä verrattuna. Aivan kaikkein eniten suututtaa naapurimaan ja sen asukkaiden välinpitämättömyys luonnonympäristöä kohtaan. Pilattuja vesistöjä (jätevesiä ei siellä juuri puhdistella), metsäpalojen jälkiä, roskaheinää ja vieraslajeja kasvavia peltoja, revittyä metsää, roskaa ja kaatopaikkoja jne. jne.

Vierailija kirjoitti:

Tuskin tämä on missään vellomista. Sen sijaan tämä on historiaa. Meidän  tulee tuntea historiaa - siis ihan omaa henkilöhistoriaamme jotta voimme olla kokonaisia ihmisiä ja tuntea itsemme. Ilman sukujuuriemme tuntemusta olemme rampoja.

Ei se taida olla ollenkaan niin että kaikki vaan muuttivat itsensä joksikin suomalaisiksi. Ei semmosta noin vain voi tehdä hokkus pokkus! Osassa asioista mitä tehtiin oli todellakin motiivina turvallisuus. Historia kertoo että oli ihan tavallista että ihmisiä katosi. Katosi - siis napattiin ja vietiin jonnekin - tapettiin.  

Se että venäjän- ja saksan kieli katosivat täältä on paljon monimutkaisempi juttu kuin pelkästään että halusivat vaihtaa kielenkin vapaaehtoisesti. Jos äidinkieli oli saksa niin se vain poistettiin ihmisen tiedoista kysymättä mitään ja äidinkieleksi laitettiin suomi. En tiedä milloin tämä tapahtui mutta luultavasti joskus noin 1945. Sieltä tuli myös paljon ruo

Et sinä keskustele, vaan floodaat omaa nonsenseasi, johon kenelläkään muulla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisen polven evakkona totean, että sinne rytöpesään ei ole yhtään ikävä. Mummo kävi aikanaan siellä 90-luvulla ja totesi saman. Alue on "venäläistetty" eli paskottu ja jätetty hoitamatta, rakennuksia korjattu viimeksi suomalaisin työkaluin välirauhan aikana. Suomen ei kannattaisi ottaa sitä kuluerää korjattavakseen edes ilmaiseksi - joutuisimme maksamaan viemärit, tiet, vesijohdot, sähköverkon, ja talojen korjaamisen. Ensimmäisenä sinne ryntäisi joku museoarkkitehti vaatimaan tämän ja tuon rakennuksen peruskorjaamista, vaikka koko Karjala on purkukunnossa.

No just tämä 💯 Voihan siihen köyhään ja takapajuiseen rytölään muuttaa ja ostaa jonkun kaatumispisteessä olevan torpan. Sitten vaan pari sikaa ja kanaa, ja pihalle kaali- ja peruna- maa. Saa tuntea olevansa aito karjalainen.

Et oikein tunnu ymmärtävän, että se Karjala, jonka evakkoon lähteneet joutuivat jättämään, oli heidän kotinsa. Se oli kaunis ja se oli hyvin hoidettu. Ne rakennukset, jotka suomalaiset siellä rakensivat olivat hienoja.

Nythän se alue on ihan eri. Ei sitä kaivata. Kaivataan kotia.

Venäjän vallattua Karjalan, osa lähti evakkoon(evakossa palattiin ha taas uudelleen jouduttiin toisen sodan alta lähtemään evakkoon)  ja osa jäi sinne Karjalaan. 

Kun Karjala oli venäjän vallan alla, niin ihmisiltä vietiin naulat ja vaarat ja kaikki rakentamiseen liittyvä. Ja venäläinen viranomainen vahti, että ei rakenneta eikä rakennuksia  hoideta ja vei työkalut, jos niitä löytyi.

Kun puhutaan venäläistämisestä, niin tuota se on. Alistamista ja ihmisten vahtaamista. Ei mahdollisteta vaan tuhotaan.

Minun pappani, jonka kotitila jäi Karjalaan, sanoi: Kaik mänt, mittää ei jäänt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molempien vanhempieni puolelta on sukua luovutetusta Karjalasta Käkisalmesta ja Viipurista. Olen myös haastatellut omaa työtäni varten evakkoja ja etenkin sodassa lapsuutensa eläneitä evakoita ja sotalapsia.

Sen opin kaikesta kuulemastani, että mitä turvallisemmaksi lapsi sodan aikana olonsa koki sen paremmin he asettautuivat uusille seuduille nykyisen Suomen puolella. Ja jotkut Ruotsissa  SIksi uskon, etteivät ihmiset niinkään kaipaa kotiseutujaan vaan purkavat vaikeaa sotatraumaa kaipaamalla aikoja ennen kokemaansa  hirveää traumaa. 

Niinpä en jaksa enää pohtia aikoja, jotka ovat jo ohi, vaan uskon saaneeni perimänä jonkinlaisen ymmärryksen nykyisiä sotaa pakenevia ihmisiä kohtaan. Juurettomuuden, joka syntyy kun traumaan ei ole apua koskaan saanut.

Minun äitini kaipasi kyllä ihan rehellisesti kotiseutuaan. Muutto ruotsinkieliselle pohjanmaalle ei ollut

Jäikö sinne vai muuttiko suomenkieliselle alueelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisen polven evakkona totean, että sinne rytöpesään ei ole yhtään ikävä. Mummo kävi aikanaan siellä 90-luvulla ja totesi saman. Alue on "venäläistetty" eli paskottu ja jätetty hoitamatta, rakennuksia korjattu viimeksi suomalaisin työkaluin välirauhan aikana. Suomen ei kannattaisi ottaa sitä kuluerää korjattavakseen edes ilmaiseksi - joutuisimme maksamaan viemärit, tiet, vesijohdot, sähköverkon, ja talojen korjaamisen. Ensimmäisenä sinne ryntäisi joku museoarkkitehti vaatimaan tämän ja tuon rakennuksen peruskorjaamista, vaikka koko Karjala on purkukunnossa.

No just tämä 💯 Voihan siihen köyhään ja takapajuiseen rytölään muuttaa ja ostaa jonkun kaatumispisteessä olevan torpan. Sitten vaan pari sikaa ja kanaa, ja pihalle kaali- ja peruna- maa. Saa tuntea olevansa aito karjalainen.

Et oikein tunnu

Jossain Viipurissa ja Terijoella oli hienoa, mutta valtaosa evakoista oli köyhiä pientilallisia. Evakkokulkueista on paljon tallenteita, kun raahavat sitä käkikelloa, piironkia ja ainoata lehmäänsä rajan yli tänne. On myös kuvamateriaalia siitä, kuinka polttivat kylänsä lähtiessään. Pieniä torppia, pienissä kylissä, ja se puukiirkko. Aika kultaa muistot.

Juureton voi olla monesta syystä, vaikkapa sekalainen syntyperä, nepsyongelmat tms. mikä saa tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi.

Syntynyt pienessä pohjoisessa maalaiskylässä, ainoan kommunistimaanviljelijän lapseksi, kun muut olivat kepulaisia, pieni suku...

Lukutoukka, muut arvostivat hikistä työtä...

Koulussa outolintu, kiusattu, hyvä koulussa, luvut jäivät unelma-alannopintoihin amiksessa, jatko-opinnot tyssäsivät masennukseen.

Teollisuuden duunaritöissä tunsin ulkopuolisuutta, en samaistunut SAK- meininkiin, maanviljelijätsustaista alettiin nokkia.

Etenin tuotekehitykseen, sielläkin jotenkin ulkopuolinen...

Paluu juurille maanviljelijäksi,  henkinen koti ei ole täälläkään. 

Yritystä löytää harrasteista sielunkumppaneita, kaikki ihmiset, joilla samoja kiinnostuksenkohteita ja aktiivista yhdessäoloa, ovat jyväskylälinjan eteläpuolella...

Vaarini oli Säkkijärveläisiä. Palasivat välirauhan aikaan kunnostamaan tilansa. Ja niiku muutkin niin sai sitten uudestaan jättää tilansa. Oli myös sotimassa.

Jos kaipasi niin todennäkösesti niitä maisemia mitä oli katsellut nuoruudensa silmillä.