Lue keskustelun säännöt.
Kysyn toisilta lihavilta: onko lihavuudessa mielestäsi ollut jotakin hyvää?
26.06.2024 |
Itse olen ollut alle kouluikäisestä asti enemmän tai vähemmän lihava koko ikäni. Lihavuuslääkityksellä on paino lähtenyt vuoden aikana laskuun ja on kyllä ollut mielenkiintoista, että lääkityksellä on saanut biologiaa normalisoitua, eikä ole jatkuvasti nälkä. Ei ihmekään, että paino on alkanut laskea.
Tunnustan täysin, että lihavuudesta aiheutuu terveydellistä ja sosiaalista haittaa, enkä ole tällä kysymykselläni "ihannoimassa" lihavuutta.
Eli, kysymys muille lihaville. Onko lihavuudessa ollut mielestäsi jotakin hyvää?
Olen itse todennut, että lihavuudessa on se hyvä puoli, että ikävät ihmiset näyttävät todellisen luonteensa minulle jo heti alkuunsa. Ei tarvitse pelätä, että alkaa tapailla tai päätyy ystäväksi jonkun todella ilkeän ihmisen kanssa, kun he kyllä kiusaavat tai sitten vain ohittavat minut jo heti alkuunsa. Tuntuu, että se on säästänyt niin monelta. Minulla on ihana kumppani ja ihania ystäviä.
Jos tänne tulee ikäviä lihavien haukkumisviestejä, niin pyytäisin, ettette silti pyytäisi ketjua poistettavaksi. :) Lihavien kiusaaminen ei tule ilmiönä näkyväksi, jos haukkumisviestit aina sensuroidaan.
Mukavaa kesää kaikille!
Kommentit (64)
Jos väsymys, kivut, hankala liikkuminen, uniapnea, alakulo, hikoilu, huono terveys ja nuorena kuoleminen ja ilman miestä jääminen ovat hyviä asioita, niin sitten lihavuus on hyvä juttu.
Hyvät jutut alkavat siinä vaiheessa, kun paino alkaa olemaan ihannekiloissa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos väsymys, kivut, hankala liikkuminen, uniapnea, alakulo, hikoilu, huono terveys ja nuorena kuoleminen ja ilman miestä jääminen ovat hyviä asioita, niin sitten lihavuus on hyvä juttu.
Hyvät jutut alkavat siinä vaiheessa, kun paino alkaa olemaan ihannekiloissa. :)
No kyllä kuule varmasti suurimmalla osalla lihavista ihmisistä on puoliso.
Minä olin lapsena ja nuorena oikeasti liiankin laiha rimpula, 12v tosin kasvoi rinnat, minä leikin nukeilla kun aikuiset miehet alkoivat pitää minua naisena, onpas tytölle kasvanut tissit. Oikeastaan siihen tottui, jatkuvan huomioon, toisaalta se ahdisti hirveästi.
Vasta kun 25v sain lapset aloin lihoa, 30v painon jo hurjat 60kg, 40v 80kg ja se oli jo paino, jossa hävisin tapettiin ja aluksi se oli hämmentävää sillä olin myös eronnut juuri. Mutta lopulta se oli ihanaa kun huomasi, että minulle ei hymyily enää irstaasti, minulle puhuttiin asiallisesti.
Näistä 100kg, ei taida olla enää mitään hyötyä, ehkä tuo iskun vaimennus kun asiallisuuttakin pitää normina. Olen kyllä kiitollinen että läskit ovat tulleet aikuisena, huomio nuorena kuitenkin oli tavallaan ihailevaa vaikka ahdistavaa.
Vierailija kirjoitti:
Olin ennen lihava, nykyisin normaalipainoinen. En valitettavasti keksi muuta hyvää puolta lihavuudessa kuin sen, että itse en kytännyt jokaista suupalaani kuten nyt.
Tsemppiä elämäntapamuutokseesi! Itselleni oli vaikeaa (ja on yhä) päästä eroon lihavan ihmisen identiteetistä.
Kiitos, mutta itse en omassa tilanteessani tykkää sanasta "elämäntapamuutos". :) Helppoahan se on tehdä oikeita valintoja, kun biologiaa normalisoidaan lääkityksellä. Ihan normaalia ruokaa olen suurimmaksi osaksi aina syönyt, mutta vain liikaa, kun on jatkuva nälkä. Ja voiko puhua elämäntapamuutoksesta, jos on ollut pienestä lapsesta asti lihava?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tule juurikaan mitään mieleen. Mutta se mitä ikävöin lihavuudessa oli se lohtusyöminen. Nykyään en enää saa samoja ruokaorgasmeja, kun en edes pysty enää ahmimaan.
Siitä on jäänyt vähän sellainen jatkuva ahdistus, enkä tiedä mihin sen purkaisin kun en enää mässäilyyn? Onko jollain antaa tähän vinkkejä?
Luulen että juuri tämä ahdistuksen tai tyhjyyden tunne on suurin syy lihavuuteeni. Tämä tunne tulee yleensä iltaisin ja alan automaattisesti syömään siihen. Haluaisin niin kovasti löytää keinon käsitellä sitä jollakin muulla tavalla kuin syömällä mutta vielä en ole löytänyt. Toivottavasti täällä joku antaisi vinkkejä mitä voisi kokeilla.
Tämä olisi kyllä hyvä, iltaisin huomaa vaan syöväni vaikka ei edes ole nälkä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että pystyin piilottamaan raskauden töissä ihan sinne saakka, että työnantajalle oli "pakko" asiasta kertoa. Kyseessä siis määräaikainen työ, jonka sain jo raskaana ollessani ja joka päättyi sopivasti ennen äitiyslomalle jäämistä. Tarkkasilmäisimmät toki asian huomasivat, mutta suurin osa ei, varmasti ihan siksi, että eivät halunneet tehdä minulle oloa, että tuijottaisivat. En muutenkaan ole juuri koskaan saanut osakseni asiatonta kommentointia painostani, onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos väsymys, kivut, hankala liikkuminen, uniapnea, alakulo, hikoilu, huono terveys ja nuorena kuoleminen ja ilman miestä jääminen ovat hyviä asioita, niin sitten lihavuus on hyvä juttu.
Hyvät jutut alkavat siinä vaiheessa, kun paino alkaa olemaan ihannekiloissa. :)
No kyllä kuule varmasti suurimmalla osalla lihavista ihmisistä on puoliso.
Mutta se vaatii sen, että on lihavanakin hyvä itsetunto. Minulla ei ollut. Jos vihaa itseään, ei parisuhteesta mitään tule. On kokeiltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin ennen lihava, nykyisin normaalipainoinen. En valitettavasti keksi muuta hyvää puolta lihavuudessa kuin sen, että itse en kytännyt jokaista suupalaani kuten nyt.
Tsemppiä elämäntapamuutokseesi! Itselleni oli vaikeaa (ja on yhä) päästä eroon lihavan ihmisen identiteetistä.
Kiitos, mutta itse en omassa tilanteessani tykkää sanasta "elämäntapamuutos". :) Helppoahan se on tehdä oikeita valintoja, kun biologiaa normalisoidaan lääkityksellä. Ihan normaalia ruokaa olen suurimmaksi osaksi aina syönyt, mutta vain liikaa, kun on jatkuva nälkä. Ja voiko puhua elämäntapamuutoksesta, jos on ollut pienestä lapsesta asti lihava?
Ap
Mulla on sama juttu. Kokoajan hirveä nälkä. Hermotkin kireänä sen takia ja joudun myös keskittymään etten räyhää muille ihmisille, kun pinna on ihan tiukalla.
Tupakointi toimi hyvin, mutta se on epäterveellistä. Se vie nälän hyvin tehokkaasti. Sitä en tee enää kuin sosiaalisissa tilanteissa joissa pitää olla muiden kanssa tekemisissä. Kotona en esimerkiksi polta. Se on hyvä keino nälkään.
Liikunnan lisääminen siten että viikossa tulee parhaimmillaan 20h keskiraskasta liikuntaa. Se on oikeastaan ainoa keino mun kaltaiselle vartalolle ylläpitää normaali paino.
Työelämän lisäksi 20h viikossa. Saman määrän liikuntaa tekee ammattiurheilijat. Saan syödä mitä haluan ja suuriakin määriä. Jos sairastun, niin paino alkaa heti nousta.
Syön normaalisti normaalia pohjoismaista ruokaa. Jos en liiku, niin lihon heti. Lihomisen näkee viikoissa.
Työkin on pitänyt valita sellaiseksi että sekin on ruumiillista työtä. Meikäläisiä on tällä geeniperimällä, että esi-isät on tehneet ihan kamalia määriä töitä pienellä määrällä ravintoa.
Se on periytynyt lihaan ja siinä me kärsitään nyt hyvinvoinnin aikana ylipainosta. Tai sitten pitää kärsiä juoksupyörässä kuin hamsteri.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin lapsena ja nuorena oikeasti liiankin laiha rimpula, 12v tosin kasvoi rinnat, minä leikin nukeilla kun aikuiset miehet alkoivat pitää minua naisena, onpas tytölle kasvanut tissit. Oikeastaan siihen tottui, jatkuvan huomioon, toisaalta se ahdisti hirveästi.
Vasta kun 25v sain lapset aloin lihoa, 30v painon jo hurjat 60kg, 40v 80kg ja se oli jo paino, jossa hävisin tapettiin ja aluksi se oli hämmentävää sillä olin myös eronnut juuri. Mutta lopulta se oli ihanaa kun huomasi, että minulle ei hymyily enää irstaasti, minulle puhuttiin asiallisesti.
Näistä 100kg, ei taida olla enää mitään hyötyä, ehkä tuo iskun vaimennus kun asiallisuuttakin pitää normina. Olen kyllä kiitollinen että läskit ovat tulleet aikuisena, huomio nuorena kuitenkin oli tavallaan ihailevaa vaikka ahdistavaa.
pituus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos väsymys, kivut, hankala liikkuminen, uniapnea, alakulo, hikoilu, huono terveys ja nuorena kuoleminen ja ilman miestä jääminen ovat hyviä asioita, niin sitten lihavuus on hyvä juttu.
Hyvät jutut alkavat siinä vaiheessa, kun paino alkaa olemaan ihannekiloissa. :)
No kyllä kuule varmasti suurimmalla osalla lihavista ihmisistä on puoliso.
Mutta se vaatii sen, että on lihavanakin hyvä itsetunto. Minulla ei ollut. Jos vihaa itseään, ei parisuhteesta mitään tule. On kokeiltu.
Ei itsetunto-ongelmia laihtuminen ainakaan kokonaan korjaa, valitettavasti. Kyllä se omanarvontunto olisi muualta etsittävä kuin ulkonäöstä. Kauneus on joka tapauksessa katoavaista.
Parikymppisenä laihdutin pariinkin otteeseen hyvin kyseenalaisella menetelmillä ns. normaalipainoon ja silti oli huono itsetunto. Nyt kolmekymppisenä on itsetunto löytynyt, eikä itsetunnon kannalta ole väliä, mitä painan. Ihan muista syistä otin lääkityksen.
Ap
On kun 60+ ei ole vieläkään ryppyjä ja hoikka ystäväni pitää vieläkin naamakirjassa 30v sitten ottamaa kuvaansa eikä ole kehdannut sitä päivittää tuoreeseen. 🤣 Jos olisi vaihtanut photoshopattuun kuvaan niin kaikkia olisi naurattanut, elikkä on muka unohtanut päivittää kuvansa. 🤭 Miksi siellä on monilla ihan ikivanha nuoruuden kuva. 😲
Onko vahän vaikeeta omaa rupsahtamistaan hyväksyä kun on arvosteltu toisten ulkonäköä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa hyvä puoli on se, ettei saa koko ajan iskuyrityksiä. Ulkona liikkuminen helpottui. Kukaan ei katso toista kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos tulisi jokin sota tai poikkeustilanne. Lihavilla olisi reserviä, jonka varassa sietää nälkää. Kun ikää tulee, silloinkin pieni pyöteys on kuulemma hyväksi, en valitettavasti muista tarkkaa perustetta, mutta vanhojen ei pitäisi kuulemma olla liian laihoja.
Ulkonäkösyyt on yksi. Ikääntyessä laihat alkavat näyttää ryppyisiltä, kuivilta muumioilta. Kaikki jänteet näkyy ja luut törröttää. Pulleampi ei vanhene yhtä nopeasti.
Silti: Olet lihava tai laiha, ole tyytyväinen itseesi, se on tärkeintä, muista viis.
Ihan tiedoksi, että ihmisen rasva ei ole ruskeaa, sitä mistä on vararavinnoksi ja suojaa kylmältä. Ihmisen rasva on täysin hyödytöntä, vaarallista ja sotkee henkilön hormonitasapainon sekä aiheuttaa matalan tulehdustilan joka on yhteydessä useiden sairauksien syntyyn. Lihava ihminen on aina sairas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tulisi jokin sota tai poikkeustilanne. Lihavilla olisi reserviä, jonka varassa sietää nälkää. Kun ikää tulee, silloinkin pieni pyöteys on kuulemma hyväksi, en valitettavasti muista tarkkaa perustetta, mutta vanhojen ei pitäisi kuulemma olla liian laihoja.
Ulkonäkösyyt on yksi. Ikääntyessä laihat alkavat näyttää ryppyisiltä, kuivilta muumioilta. Kaikki jänteet näkyy ja luut törröttää. Pulleampi ei vanhene yhtä nopeasti.
Silti: Olet lihava tai laiha, ole tyytyväinen itseesi, se on tärkeintä, muista viis.
Ihan tiedoksi, että ihmisen rasva ei ole ruskeaa, sitä mistä on vararavinnoksi ja suojaa kylmältä. Ihmisen rasva on täysin hyödytöntä, vaarallista ja sotkee henkilön hormonitasapainon sekä aiheuttaa matalan tulehdustilan joka on yhteydessä useiden sairauksien syntyyn. Lihava ihminen on aina sairas.
Kylläpä on ruskeaa rasvaa.
Skinny people are easier to kidnap. Stay safe - eat cake! Saa syödä jäätelöä ja kakkua !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos väsymys, kivut, hankala liikkuminen, uniapnea, alakulo, hikoilu, huono terveys ja nuorena kuoleminen ja ilman miestä jääminen ovat hyviä asioita, niin sitten lihavuus on hyvä juttu.
Hyvät jutut alkavat siinä vaiheessa, kun paino alkaa olemaan ihannekiloissa. :)
No kyllä kuule varmasti suurimmalla osalla lihavista ihmisistä on puoliso.
Mutta se vaatii sen, että on lihavanakin hyvä itsetunto. Minulla ei ollut. Jos vihaa itseään, ei parisuhteesta mitään tule. On kokeiltu.
Ei itsetunto-ongelmia laihtuminen ainakaan kokonaan korjaa, valitettavasti. Kyllä se omanarvontunto olisi muualta etsittävä kuin ulkonäöstä. Kauneus on joka tapauksessa katoavaista.
Parikymppisen
Joo, tuo on totta. Olin tosi masentunut ja itseinhoinen nuorena vaikka olinkin laiha ja nätti. Että ei tämä laihtuminen siihen asiaan auta, lähinnä terveys syistä minäkin lääkkeen otin käyttöön. Mutta yllättävän rankkaa, siis henkisesti, laihtuminen on ollut. Tässä käy tavallaan omaa historiaansa läpi. Muistan kuinka joku julkkis joskus sanoi, että laihtuminen tuntui siltä kuin vihan kerryttämä suojakuori riisuttaisi pois. Ja vähän samalta minustakin tuntuu, että nyt tavallaan joudunkin käsittelemään vihaa muulla tavalla kuin syömällä. Ehkä pitäisi mennä johonkin kallonkutistajalle juttelemaan tästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin lapsena ja nuorena oikeasti liiankin laiha rimpula, 12v tosin kasvoi rinnat, minä leikin nukeilla kun aikuiset miehet alkoivat pitää minua naisena, onpas tytölle kasvanut tissit. Oikeastaan siihen tottui, jatkuvan huomioon, toisaalta se ahdisti hirveästi.
Vasta kun 25v sain lapset aloin lihoa, 30v painon jo hurjat 60kg, 40v 80kg ja se oli jo paino, jossa hävisin tapettiin ja aluksi se oli hämmentävää sillä olin myös eronnut juuri. Mutta lopulta se oli ihanaa kun huomasi, että minulle ei hymyily enää irstaasti, minulle puhuttiin asiallisesti.
Näistä 100kg, ei taida olla enää mitään hyötyä, ehkä tuo iskun vaimennus kun asiallisuuttakin pitää normina. Olen kyllä kiitollinen että läskit ovat tulleet aikuisena, huomio nuorena kuitenkin oli tavallaan ihailevaa vaikka ahdistavaa.
pituus?
163cm.
Olen 182cm nainen ja nyt kun olen lihava niin on se hyvä puoli että pystyn ostamaan miesten vaatteita, jotka ovat laadukkaampia ja kestävämpiä mitä naisten vaatteet, ja ne sopivat ilman että joudun ompelemaan kavennuksia. Mulla on edelleen lihavana samanlainen tasapaksu vartalo mitä oli hoikkanakin, mutta hoikkana miesten vaatteet oli liian leveitä. Ja koska olen näin pitkä, niin mun piti hoikkanakin ostaa miesten vaatteita jotta olisi tarpeeksi pitkät hihat ja lahkeet.
Ainoa mikä on ollut jotenkin positiivista, on tissit :D Mies tykkää. Minä tässä aion pikkuhiljaa laihdutella ylikilot pois ja rinnathan ne ekana lähtee