Tunteeko ihminen, joka on ollut koko aikuiselämänsä parisuhteessa itseään?

Ei. Vaikka kuvittelee tuntevansa. 

Ei.

Tietysti.

Ihminen joka ei osaa olla yksin, ei oikeasti omaa mitään varsinaista minuutta ja persoonaa.

Vierailija kirjoitti:

Tietysti.

Miksi sitten niin moni on eron tullen ihan hukassa ja pian on uusi kumppani kainalossa, kun ei kestä olla yksin yhtään?

Niin että tunteeko mitä?

Vierailija kirjoitti:

Niin että tunteeko mitä?

Itseään

Vierailija kirjoitti:

Ihminen joka ei osaa olla yksin, ei oikeasti omaa mitään varsinaista minuutta ja persoonaa.

Kyllä se on ennemmin niin, että niissä sosiaalisissa kontakteissa se minuus löytyy paremmin. Yksinäisyys ei ole hyväksi. Yksin oloa toki hyvä sietää vähän. 

Miksei tuntisi? Myös parisuhteessa voi olla omaa aikaa, mahdollisuus toteuttaa niitä asioita mistä pitää jne. Vaikea kuvitella mikä tulisi itsestäni yllätyksenä eron jälkeen. 

Kyllä minä ainakin itseni tunnen. Miten parisuhde sen estäisi?

Vierailija kirjoitti:

Miksei tuntisi? Myös parisuhteessa voi olla omaa aikaa, mahdollisuus toteuttaa niitä asioita mistä pitää jne. Vaikea kuvitella mikä tulisi itsestäni yllätyksenä eron jälkeen. 

Parisuhteen toinen osapuoli vaikuttaa siihen millainen olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietysti.

Miksi sitten niin moni on eron tullen ihan hukassa ja pian on uusi kumppani kainalossa, kun ei kestä olla yksin yhtään?

Eikö nuo ole kaksi eri asiaa? Se että ei kestä yksinäisyyttä tai olla ilman seuraa ei tarkoita sitä etteikö voisi tuntea itseään.

Vertailun vuoksi. Olen noin 40 vuotias, enkä eläessäni ole ollut parisuhteessa, ellei paria hyvin lyhyttä tapailusuhdetta lasketa. Yhtä kaikki minusta tuntuu siltä, että en vieläkään tunne itseäni vaikka kovasti olen yrittänyt tutustua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietysti.

Miksi sitten niin moni on eron tullen ihan hukassa ja pian on uusi kumppani kainalossa, kun ei kestä olla yksin yhtään?

Eikö nuo ole kaksi eri asiaa? Se että ei kestä yksinäisyyttä tai olla ilman seuraa ei tarkoita sitä etteikö voisi tuntea itseään.

Liittyy toisiinsa. Jos ei kestä olla yksinään, pelkää itseään. Jos pelkää itseään, ei tunne itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei tuntisi? Myös parisuhteessa voi olla omaa aikaa, mahdollisuus toteuttaa niitä asioita mistä pitää jne. Vaikea kuvitella mikä tulisi itsestäni yllätyksenä eron jälkeen. 

Parisuhteen toinen osapuoli vaikuttaa siihen millainen olet.

Ei välttämättä. Ellei kyse ole siitä että ihminen muuttuu  eri kokemusten ja ihmissuhteiden myötä? Tottakai sitä tapahtuu kaikille mutta ei se tarkoita etteikö tuntisi itseään.

Entä jos kokee olevansa ihan sama onpa sitten parisuhteessa tai ei?

Kyllä voi, vaatii itsetutkiskelua ja puolison kautta oppii tuntemaan myös itseään ja sitä mikä aiheuttaa esim. kiukkua, surua jne. Ilman toista ihmistä, et osaa ajatella miksi reagoit tiettyihin asioihin niin kuin reagoit. Joten aina yksin elänyt ei todennäköisemmin tunne itseään kuin aina parisuhteessa elänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei tuntisi? Myös parisuhteessa voi olla omaa aikaa, mahdollisuus toteuttaa niitä asioita mistä pitää jne. Vaikea kuvitella mikä tulisi itsestäni yllätyksenä eron jälkeen. 

Parisuhteen toinen osapuoli vaikuttaa siihen millainen olet.

Sinä siis esität jotain muuta hahmoa aina kuin olet parisuhteessa?!

Tuntuu välillä ettei. Jotkut naiset jauhavat vain miestensä tekemisistä ja mielipiteistä. Joskus tekisi mieleni kysyä että mitä itse ajattelet asiasta. Mielestäni on typerää elää miehelle ja miehen kautta. 

Hyvä mutta vaikea kysymys. Ihmisestä sanotaan että peilaa itseään toisiin ja siten saa tietää itsestään. Keneen - minkälaiseen ihmiseen - on läheisessä suhteessa sitten peilannut itseään? Mies ja nainen muokkaavat toisiaan niin että lopulta alkavat jopa näyttää täysin samoilta eli ihan konkreettisesti heistä on tullut yhtä kuten parisuhteesta sanotaankin. Tätä olenkin miettinyt että kuinka kokonaisvaltaista tämä toisen kaltaiseksi muuttuminen on ja missä määrin se on yhteiselämän ja missä määrin yhteisen seksin tulosta. Jos ajattelen tuota viimeksi mainittua ja tiettyä ihmistä niin kyllä ihan inhottaa koko ihminen ja hänen parisuhteensa. Haluaisinko jakaa makuuhuoneeni ihmisen kanssa joka jakanut sen 'koko elämänsä' jonkun kolmannen pyörän kanssa? Siis suurella todennäköisyydellä ihminen tuntee itsensä sellaisena kuin on tuon partnerinsa seurassa. Minun seurassani hän olisi joku toinen ihminen koska meillä on eri henkilökemiat ja erilaiset persoonat. Minä olen 'joku muu' - toistaiseksi yhä vieras.

Tässä on myös yksi vaara minkä vuoksi ihminen ei saisi jakaa (seksuaalista)persoonaansakaan monen kanssa ja suhteet pitää solmia nuorena. Minua vaivaa myös kysymys kuinka paljon toinen ihminen voi vaikuttaa jos tämä on vain toisen päässä mutta ei arjessa ja oikeassa elämässä... Esimerkki tästä olisi että ihmisellä on joku exä jonka kanssa on erottu ja eron päälle rakennettu toinen suhde vaikka ensimmäistä ei ole edes päätetty ja selvitetty mitenkään. Onko tämä 'pään olio' sitten aina seuraavan pariskunnan makuuhuoneessakin ja mikä on hänen todellinen roolinsa? On kyllä tärkeää elää myös yksin ja saada selvyys omiin elämän sotkuihin jos sellaisia on. Selibaatista sanotaan myös että se puhdistaa ihmistä. Ehkä juuri se antaa mahdollisuuden tutustua itseensä. Mutta kuka loppujen lopuksi tuntee edes itseään niin hyvin että voi kertoa kuka on objektiivisesti? Tuskin kukaan vaan kaikki on suhteessa johonkin - jonkun lapsena, sisaruksena, partnerina, sukulaisena, ystävänä jne jne... ihminen on sosiaalinen olento eikä ehkä ole määriteltävissäkään ypöyksinäisenä muuta kuin kuoleman hetkellä ja suhteessa Jumalaan... joka kyllä tietää kuka olemme eli meidän DNA määrittelee sen joka todella olemme.   

 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä voi, vaatii itsetutkiskelua ja puolison kautta oppii tuntemaan myös itseään ja sitä mikä aiheuttaa esim. kiukkua, surua jne. Ilman toista ihmistä, et osaa ajatella miksi reagoit tiettyihin asioihin niin kuin reagoit. Joten aina yksin elänyt ei todennäköisemmin tunne itseään kuin aina parisuhteessa elänyt.

Kyllähän yksin elävilläkin on yleensä sosiaalisia yhteyksiä ystäviin, työkavereihin ja lapsuuden perheeseen. Kyllä muutkin ihmiset kuin kumppani saavat aikaan surua, kiukkua ja reaktion.