Kaikki itärajan sulkemissuunnitelmat ja -lait perustuvat siihen että Venäjä VOI tehdä sitä ja tätä, mutta onko tuo riittävä peruste?
Kommentit (57)
Mahdanko olla ainoa, jonka mielestä yya aika oli parempi? Nykyisin jatkuvaa epävarmuutta ja uhittelua ja sotaa.
On tehnyt jo aiemmin muutaman kerran. Ei siis ole mitään teoriaa. Samoin Venäjän valtion lausunnot ovat avoimen vihamielisiä ja niissä luvataan jatkuvasti järjestää kaikenlaisia ongelmia. Luottamus siihen suuntaan on pyöreä nolla.
Meillä on puolustusvoimatkin ihan vain varmuuden vuoksi. Ei me yhtään uskota että teidän kaverit olis tulossa yli. ihan vain siltä varalta.
Vihervasemmistolaiset eivät ole laatikon terävimpiä veitsiä. Pahoin pelkään, että heidän kannatus voi tulevaisuudessa nousta, kun koulutuskin on rapautunut ja ihmiset eivät ehkä osaa edes kunnolla lukea, vaan tiedonsaanti on tiktokin varassa.
Vierailija kirjoitti:
Mahdanko olla ainoa, jonka mielestä yya aika oli parempi? Nykyisin jatkuvaa epävarmuutta ja uhittelua ja sotaa.
Kyllä olet. YYA -aika nimenomaan oli jatkuvaa epävarmuutta ja uhittelua ja sotaa jonka n-liitto aikaansai.
Se on täysin riittävä ja välttämätön. Täällä ollaan Puolassa oltu todella viisaita, ei näy yhtään sellaista väestöä katukuvassa.
Vierailija kirjoitti:
Perustuu siihen, että Venäjä on jo tehnyt niin, joten on kaikki syy epäillä että tekee jatkossakin. Sun mielestä asiasta pitäisi aloittaa keskustelu ja valmistelu vasta sitten kun tuhansia ja tuhansia ihmisiä työnnetty rajalle sanomaan tunnussanaa.
Suurin ongelma on ollut Suomen naiivi ja hurskasteleva politiikka näissä asioissa. Mikään muu maa ei päästä automaattisesti rajojensa sisäpuolelle niitä, jotka sanovat maagisen a-sanan. Suomessa jotkut pelkäävät mainehaittaa, vaikka juuri tämä lapsellinen ja itsetuhoinen sopimusten tulkinta on paljon suurempi mainehaitta. Mutta 2020-luvun Suomessa voi leikkiä muita parempaa ihmistä julistamalla haluavansa pitää rajat auki ja haluavansa maahan lisää ulkomaalaisia. Kuitenkaan useimmat sellaisista hyveellisinä esiintyvistä ihmisistä eivät taida omassa elämässään haluta olla missään tekemisissä tänne tulleiden kanssa - korkeintaan kohtaavat ulkomaalaisia silloin, kun nämä toimittavat heille tilauksia Wolt-kuskeina.
Onhan se jo tehnytkin. Oletko todella jo unohtanut, miksi raja alun perin suljettiin?
Kyse on myös siitä, mitä Venäjä TEKEE. Se on lähettänyt pakolaisia rajalle.
Musta rajan sulkeminen on hyvä asia. T.vihervassari
Koko Suomen itärajalle MUURI.
Venäjä on agressiivinen, häikäilemätön ja rikollinen valtio.
Kaikki mitä Venäjän Johtoryhmä suustaan päästää on pelkkää hullun sanomaa.
Mee sitten vasta paskalle,kun on jo housuissa,ymmärrätkö pointin.Vai hitusen aiemmin,kumpi parempi.
No huutahan sotapsykoosiin vajonneet kallut, ml. maan hallitus, ydintuhoa ja sotaa ihan puhtaasti sen vuoksi kun on kollektiivisesti päätetty Venäjän hyökkäävän seuraavaksi tänne.
Venäjän teot ja puheet ovat kautta aikojen olleet pelkkää helvetillisen rikollista toimintaa.
Ryöstö/rikos/riisto = ryccalaisten elämää
Ap:n mielestä armeijaa pitäisi alkaa perustaa siinä vaiheessa, kun Venäjän armeija vyöryy rajan yli. Sitä ennen julistetaan sen ihanuutta, että emme turhaan ole laittaneet rahaa armeijaan kun ei ole tarvetta sen perusteella että jotain VOI käydä.