Mistä te muut yksinäiset saatte iloa ja ennen kaikkea motivaatiota elämään?

Hetkellisesti ja vähäksi aikaan saan vaikka uudesta neuleohjeesta tai treeniohjelmasta, mutta sellainen vakaampi ja pysyvämmän elämänilon ja -halun perusta minulta puuttuu eli todella helposti vajoan sellaiseen evvk ja aivan sama-moodiin.

Kysyin ystävältäni, joka potee seuran puutetta, mitä toivoisi. Vastasi, että ihmisiä ympärille. Aikaisemmin keskustelun aikana hän oli kertonut, kuinka oli kieltäytynyt konserttikutsusta, vierailukutsusta, liikuntakutsusta. Ihmisiä oli ollut pilvin pimein, mutta kenenkään seura tai tekemiset eivät kiinnostaneet. Vaikeaa on keksiä hyväksyttävää seuraa tai toimintaa, kun biletys ei ole enää kenenkään muun suosiossa.

Ei mulla olekaan oikein mitään motia tehdä mitään. Varsinkin kun tuilla elää loukossa. Kokoaikatöitä ei saa ja jos jostain edes jonkun kympin saa, niin se on tuesta pois. Tuntuu turhalta edes yrittää.

Puran silti ahdistusta ja koitan pitää yksinäisyyden puristava tunnetta etäällä pakonomaisella touhuamisella, mulla on aina sata projektia kesken ja tehtävänä.

Viihdyn, koska olen sosiaalinen ja aktiivisesti tekemisissä läheisten ihmisten kanssa sekä harrastan paljon asioita, joista pidän. En myöskään ole koskaan ollut masentunut, joten koen, että elämässä riittää iloa ja motivaatiota.

Koira minulle antaa sitä elämäniloa ja oksitosiinia myös. Ilman sitä olisin tosi onneton ja yksinäinen. Ihmisseuraa en saa, koska olen ihmisten mielestä ärsyttävä aspergerpiirteinen hyypiö.

Vapaaehtoistyö, jossa olen tärkeä muille ihmisille. Koira. Hyvät naapurit, joiden kanssa aina jutellaan jos osutaan vastakkain.

Vierailija kirjoitti:

Viihdyn, koska olen sosiaalinen ja aktiivisesti tekemisissä läheisten ihmisten kanssa sekä harrastan paljon asioita, joista pidän. En myöskään ole koskaan ollut masentunut, joten koen, että elämässä riittää iloa ja motivaatiota.

Tämä kysymys oli osoitettu yksinäisille. Ei kaikilla ole mitään läheisiä ihmisiä, eikä niitä saa vaikka kovasti yrittäisi. 

Iloa saan samoista asioista kuin halki elämäni. Lukemisesta, taiteesta, eläimistä ym. Motivaatiota ei juuri ole, teen pakolliset, koska en halua niiden osalta vaikeuksia elämään. En enää ajattele, että mikään sijaistoiminta korvaisi tai täyttäisi yksinäisyyden tunteet. Ne ovat sellainen musta aukko, matala mieli, joka koko ajan kulkee mukana muun rinnalla. Tämän olen hyväksynyt ja olotilaan tottunut.

Vierailija kirjoitti:

Vapaaehtoistyö, jossa olen tärkeä muille ihmisille. Koira. Hyvät naapurit, joiden kanssa aina jutellaan jos osutaan vastakkain.

Oi, olisinpa tuollainen jolle naapurit juttelee ja joka otetaan vastaan vapaaehtoistyössä. Mutta mun naapurit kiertää mut kaukaa, eivätkä vastaa jos yritän itse tervehtiä niitä. Samoin jos menen johonkin vapaaehtoistoimintaan, mua aletaan heti vältellä ja jätetään ulos. Olen ollut myös koulussa ja jokaisella työpaikalla kiusattu. Ei ole helppoa autistilla neurotyypillisten maailmassa.

Matkailen paljon ja pakenen reissuilla yksinäisyyttä baareihin tai deittailemalla. Paljon on tullut kontakteja ja hyvän päivän tuttuja. Pysyvää parisuhdettakin olen yrittänyt mut ne ei ole kestäneet matkalaukkuelämää. 

Vierailija kirjoitti:

Kysyin ystävältäni, joka potee seuran puutetta, mitä toivoisi. Vastasi, että ihmisiä ympärille. Aikaisemmin keskustelun aikana hän oli kertonut, kuinka oli kieltäytynyt konserttikutsusta, vierailukutsusta, liikuntakutsusta. Ihmisiä oli ollut pilvin pimein, mutta kenenkään seura tai tekemiset eivät kiinnostaneet. Vaikeaa on keksiä hyväksyttävää seuraa tai toimintaa, kun biletys ei ole enää kenenkään muun suosiossa.

Itkisin onnesta jos mua kysyttäis mukaan tuollaisiin. 

Jaksaminen vähän vaihtelee. Parasta mielen hoitoa on kävely reppu selässä, tuossa on vastusta niin että välillä rasitan sillä itseni ihan kunnolla. Nyt olen taas päässyt makuun. Kuuntelen myös paljon podcasteja ja väliin musaakin, koetan seurata aikaani, olla kärryillä maailman liikkeistä joten sillä tavalla en koe irrallisuutta. 

Olen kuitenkin jo lapsuuteni elänyt ympäristössä missä samanikäisiä kavereita oli yksi tai kaksi. Suhteet olleet sen jälkeen joko olemattomia tai jotenkin hankalia. Ehkä silti edelleen jaksan uskoa hyvään ystävyyssuhteeseen. Pakko silti myöntää että aika vähän teen nykyään mitään löytääkseni näitä ihmisiä. Pettymyksiä on ollut sen verran että nyt päällä on halukin miettiä, missä itse erehdyin. 

En oikein silti jaksaisi ilman ajatusta jonkun hyvän turvallisen ja luotettavan ihmissuhteen luomisesta. Katkeroituminen, varuillaanolo ja ihmisviha ovat mielestäni pelottavia kohtaloita. Valitettavasti omissa vanhemmissani on näitä piirteitä, ja tällä hetkellä he vievät huomiotani. Eivät ainakaan auta ihmisiin päin suuntautumisessa omalla esimerkillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viihdyn, koska olen sosiaalinen ja aktiivisesti tekemisissä läheisten ihmisten kanssa sekä harrastan paljon asioita, joista pidän. En myöskään ole koskaan ollut masentunut, joten koen, että elämässä riittää iloa ja motivaatiota.

Tämä kysymys oli osoitettu yksinäisille. Ei kaikilla ole mitään läheisiä ihmisiä, eikä niitä saa vaikka kovasti yrittäisi. 

Lasken itseni yksinäiseksi, koska olen keski-ikäinen ikisinkku, joka ei koskaan ole ollut suhteessa. Valtaosan päivistäni olen yksin ja myös työskentelen yrittäjänä ilman työyhteisöä. Jos en olisi itse aktiivinen ja pysyisi yhteydessä muihin ihmisiin sekä harrastaisi, varmaan olisinkin masentunut.

Eläimistä ja luonnosta. Aivan yksin en osaisi olla, mutta lemmikit antaa voimaa kestää yksinäisyyden. En ole omasta vapaasta tahdostani sinkku.

On on on, terapeuttista ja aitoa tosi suomalaista henkielämää täällä vietetään, erittäin masentavaa ja surkeaa. Vähän sellainen etä vetäskö itsensä narunjatkoksi vai ei. Ihanaaa seurattavaa kuinka surkea pieni ihminen on, ja vielä vetää muutkin mukaan jakamaan omia kokemuksia surkeudesta.

Kertakaikkiaan mahtavaa. Pidän,tykkään oikein kovasti tästä maasta,ihmisistä ja kulttuurista.

Vierailija kirjoitti:

Viihdyn, koska olen sosiaalinen ja aktiivisesti tekemisissä läheisten ihmisten kanssa sekä harrastan paljon asioita, joista pidän. En myöskään ole koskaan ollut masentunut, joten koen, että elämässä riittää iloa ja motivaatiota.

Tätäpä ei Ap kysynytkään. Mutta 😊 itsekin olen samantapainen: eronnut mummu jolla hyvät suhteet läheisiin ja 3 hyvään ystävän perheen ulkopuolella. 

Täysin yksinäisiä ihmisiä tunnen vain yhden. Pidin aika kauan työpaikan vaihdon jälkeen tähän entiseen työkaveriin yhteyttä, mutta en viitsi enää. Hän valittaa yksinäisyyttään, mutta haukkuu aina kaikki muut: poikansa, sisaruksensa lapsineen, entiset ystävät, uudet naapurit, kaupan kassat ja lääkärit koska KAIKKI HE tekevät vääriä asioita ja päätöksiä ja hänen oma tapansa on aina ainoa oikea. Minulle kun alkoi myös selittää miten väärässä olin yhdessä sun toisessa asiassa, lopetin mieleni pahoittamisen ja otin etäisyyttä.

Onko täällä JOKU omasta mielestään kiva positiivinen ihminen jätetty yksin? 

Ajoittain yksinäisyyttä kokeva ja poteva sinkku. Mulle iloa tuo koira, lukeminen, lapset (olen itse lapseton, mutta tutut ja vieraat lapset, ihan vain lasten näkeminenkin). Onneksi on myös muutama läheinen ihminen suvun kautta. Olen myös nepsy, tarvitsen omaa tilaa ja rauhaa, vasta vuosi sitten sain diagnoosin ja lääkityksen ja selityksen "outoudelleni" . Viimeiset kolme vuotta ollut sinkku ja pohdin, kannattaako parisuhdetta enää edes miettiä omalle kohdalle. Olen oppinut laittamaan aina muut itseni edelle ja varsinkin parisuhteissa kuormittunut juuri siitä, että kumppanin mukana tulee myös hänen sukunsa ja ystävät ja ne sosiaaliset kuviot. Naisena on "täytynyt" muistaa myös sen kumppanin läheiset ja kilttinä olen myös päätynyt kuuntelemaan muiden murheet ja auttamaan jokaista pyytäjää. Alan vasta vähitellen miettiä, mitä itse haluan ja mihin en enää tahdo aikaani ja energiaani käyttää.

N46

Eli siitä saan iloa ja motivaatiota, että olen ymmärtänyt sen, ettei kukaan muu tuo mulle onnen avaimia. Saan ihan itse päättää, miten haluan elää ja voin rauhassa opetella, mistä tulen iloiseksi ja onnelliseksi. Ja saan yrittää ja epäonnistua sekä onnistua, tämähän on melkoinen seikkailu kun ei enää suorita asioita ja elämäänsä.

N46

Käyn paljon matkoilla, yksikseni syömässä ajelemassa jne. En saa kumppania, tai ehdokkaat eivät täytä vaatimuksiani.

Vierailija kirjoitti:

Matkailen paljon ja pakenen reissuilla yksinäisyyttä baareihin tai deittailemalla. Paljon on tullut kontakteja ja hyvän päivän tuttuja. Pysyvää parisuhdettakin olen yrittänyt mut ne ei ole kestäneet matkalaukkuelämää. 

Mitä deittailusta saa kuin aina pettymyksen ja pahan mielen?