Missä kiintymyssuhdemallissa
Puoliso ei avaudu eikä puhu. Avautuminen ja keskustelu on enemmän selittelyä kuin avautumista.
Ei pyydä anteeksi
On kontrolloiva
Ei näe virheitään
Syyttää muita virheistään
Haluaa sanoa aina viimeisen sanan.
On joko uhri tai puolustautuu hyökkäämällä.
Ulospäin näkyy itsevarma ihminen, mutta on oikeasti hyvin epävarma itsestään. On arka tekemään jotain uutta ja tarvitsee todella paljon kannustamista.
Oman puolison huomio ei riitä. Vaan on hakenut sitä muualta ja mahdollisesti pettänyt useammin kuin kerran.
On altis kehuille.
Konfliktitilanteessa sanoo olevan vetäytyvä, mutta mielestäni tämä on enemmän puolustautumista ja hyökkääjistä ja sillä vältellään oikeasta asiasta puhumista.
Osaa manipuloida
Erittäin vaativa.
Hänen käytöksen tuntuu joskus itsekkäältä, ei hän näe että hän loukkaa minua käytöksellään tai ei osaa ottaa minun tunteita huomioon.
Hänen tunteitaan pitäisi osata ottaa huomioon kokoajan.
Haluaa myös lapsiltaan huomiota
Avulias, ystävällinen, kiltti, auttavainen ulkopuolisia kohtaan, mutta auttaa puolisoa vain pyydettäessä.
Ystävät ja oma äiti tärkeitä ihmisiä, jotka tuntuvat menevän oman puolison edelle.
Välillä tuntuu, etten merkitse hänelle mitään ja kun nostan epäkohdan esille, hänen huomionsa minuun on jotenkin ylitsevuotavaa.
Kun aikoinaan alettiin seurustelemaan, puoliso sanoi, että ihanaa kun mun seurassa on niin helppoa olla oma itsensä. Olen myös itse ollut kokoajan oma itseni. Eihän suhde voi toimia, jos pitää näytellä jotain muuta. Ne viat mitä hänessä silloin havaitsin, hyväksyin ne ja ajattelin, että voin rakastaa häntä sellaisena kuin hän on. Nyt jokin on muuttunut meillä on ollut riitoja enemmän ja hän väittää, ettei uskalla oma itsensä. Kuitenkin noita kaikkia ylläolevia tapoja on tullut enemmän hänelle ja hän on ollut se riitojen aloittaja.
Kysymys on otsikossa.
Kommentit (36)
Iso osa narsistin käytösmalleista rakentuu erilaisiin tunteelliseen ja myös sitä kautta fyysisen (taloudellinen riippuvuus, asuinpaikka pois läheisistä yms..) hallintaan
Sitä varten uhri, tai oikein termein "narsistin lähde(source)", pitää alistaa. Sen jälkeen toisen on vaikeaa lähteä edes kuolemanpelosta.
Tuo on hyvä, että kirjoitat asioita ja dokumentoit todellisuutta. Itse olin aikoinaan naispuoleisen narsistin (avokki) uhrina noin viisi vuotta. Kun asiat alkoi vaikuttamaan siihen minun omaan todellisuuden tajuntaan, niin aloin äänittämään ja videokuvaamaan hänen raivareitaan. Lopulta sain hänet terapiaan ja ilmeisesti kostona siitä hän sitten petti minua. Sitten kun hänen väkivaltana alkoi saamaan enemmän fyysisiä muotoja, sain hänet häädettyä asunnosta poliisien avustuksella.
Vielä vuosia sen jälkeen sain kuulla kuinka oli hirveää, kun hänet "heitettiin noin vain ulos omasta kodista". =D
Narsistista eronneena suosittelen terapiaa ja sitä eroa. Hän ei muutu, turha toivo. Sinussakin on korjattavaa, koska hän on valinnut sinut uhrikseen. Oletko kenties kiltti ja miellyttämishaluinen? Onko äitisi kontrolloiva? Keskity hoitamaan itsesi kuntoon ja anna miehen mennä.
Kannattaa tämä lanka lukaista.
https://www.vauva.fi/keskustelu/4968721/darvo-deny-attack-and-reverse-v…
Olen narsistisen miehen erillään asuva vaimo.. Tosiaan, meillä siis lapsi ja siksi tilanne on mitä on. Jos et aio erota, on todella hyvä, että perehdyt narsistisuuteen. Minulla on muutamia neuvoja, jotka auttavat:
1) Sisäistä se, että erinomainen parisuhde ei ole 'sinun juttusi' tässä elämässä. Ette tule kohtaamaan tunnetasolla, ikinä, luovu sen yrittämisestä. Et ole kuitenkaan ainoa, monet ihmiset elävät siten. Mieti mihin kaikkeen muuhun voit elämässäsi keskittää energiaa ja mitä saavuttaa? Energialla jonka vuosien aikana käytät suhteen vatvomiseen, lukisit vaikka lääkäriksi.
2) Ymmärrä, että keskeisin asia, joka narsistisessa parisuhteessa vaikuttaa hyvinvointiisi, on VALIDAATION puute. Perehdy siihen mitä validaatio tarkoittaa. Tältä ihmiseltä et milloinkaan tule riittävissä määrin saamaan validaatiota. Lopeta siis omien mielipiteittesi, tilanteittesi tai yhtään minkään peilaaminen puolisosi kautta. Et saa validaatiota, sinun pitää itse antaa se itsellesi. Tämä tarkoittaa tätä yksinkertaisimmillaan: Normaalissa parisuhteessa voit pohtia ääneen äitisi käytöstä ja kumppani pohtii sitä kanssasi sekä saat aitoa heijastuspintaa (validaatiota) sille toimitko itse väärin/oikein äitisi kanssa ym. Narsistilta et tätä saa, koska narsisti ei ole neutraali eikä pohdi mitään, kaikki hänen kauttaan kierrätetty on hänen tunnemaailmansa sävyttämää. Narsistin kanssa voitte yhdessä katsoa 'punaista' väriä ja hän ei näe sitä punaisena. Hän ei validoi eli vahvista kokemustasi siitä, että väri on punainen, vaan hänelle se on oranssi.
3) Jos mies ei halua puhua, älä puhu. Sisäistä se, että teidän parisuhteessa puhutaan vain arkisista asioista ja näe se jopa positiivisena. Suhtaudu mieheen siten, että jos hänen kanssaan pitäisi keskustella pidempään, se on kuin avaisi jätesäiliön kannen - et halua sitä tehdä. Päätä käyttää energiasi muuhun. Voitko opettaa esim. lapset puheliaiksi sillä energialla?
4) Älä odota mitään narsistilta. Seiso omilla jaloillasi. Narsistisissa suhteissa narsistille ei saa antaa valtaa, koska hän ei osaa sitä käyttää. Itsenäisyys ja riippumattomuus ovat KAIKKEIN tärkeintä. Narsisti hakeutuu tilanteeseen, jossa hän määrää pelisäännöt. Niinpä uhrin pitää etsiytyä tilanteisiin, joissa hän määrää pelisäännöt.
5) Rajat. Jos narsisti kohtelee sinua huonosti, näytä rajat. Huonon käytöksen seurauksena ei saa olla huomiota ja narsistin parantamista vaan täydellistä huomioimattomuutta. Se tepsii. Ole kylmänviileä, tee omat suunnitelmasi. Toista tätä kunnes oppi menee perille ja sehän menee näin.
Kokonaan toinen juttu sitten, onko tällaisessa suhteessa järkeä.. Tärkeää myös ymmärtää, että narsistia et aidosti voi hallita. Keskity itseesi ja tee omasta elämästäsi hyvä ilman häntä. Luo tilanne, jossa hän voi olla plussaa, mutta ei miinusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat avautumisella?
Ei avaudu tunteistaan, tulevaisuuden suunnitelmistaan, menneisyydestään. Puhuu paljon, mutta kaikki on jotenkin pintapuolista. Selittelee asioita ja pyörittelee, mutta niissä ei ole sillä lailla tartuntapintaa.
Kuin hänen elämänsä oli pallo, josta ei saa kiinni.
Tää on just narsistin piirre. Liukas kuin saippua, mistään ei saa kiinni.
Ja ehkä myös se, että narsisti on todella kilpailullinen. Hyödynnä sitä. Jos hän esim. näkee miten sinä ja lapset keskustelette syvällisesti, hän haluaa lasten kanssa ennen pitkää samaa. Ei tosin pysty siihen kuin pintapuolisesti.
Ole hyvä vanhempi ja näytä mallia. Kerro hienovaraisesti mitä muut miehet lastensa kanssa tekevät. Lasten osalta yritä saada narsisti näkemään lapset hänelle edullisena asiana, hänen statustaan parantavana tekijänä - kerro, että lapset menestyvät, kun saavat paljon huomiota ja rakkautta. Kerro, että se mitä nyt satsaatte lapsiin, luo hedelmää jatkossa. Kerro, että lapsilla on energiaa tulla hyviksi aikuisuudessa, jos saavat tasapainoisen kodin yms. Narsisti ei ensisijaisesti motivoidu siitä, mitä hänen toimintansa suoraan tuottaa lapsille vaan häntä motivoi tieto miten se jatkossa hyödyttää häntä. Hyödynnä sitä, että hän haluaa menestyviä ja pärjääviä lapsia. Kerro, että lasten sosiaalisten taitojen kehittämiseksi toimimme nyt näin.. yms. Kerro, että kun lapsilla on hyvät sosiaaliset taidot, he pystyvät vakaampiin ihmissuhteisiin ja menestyvät työelämässä.
Vierailija kirjoitti:
Olet aikaansaanut aivan valtavan listan. JÄRKYTTÄVÄÄ että olet tehnyt tämmöisen analyysin vai olisiko tässä kyse jostain PROVOsta jossa ihminen - mies - on itse tehnyt analyysin itsestään ja tarjoaa sitä nyt meille kommentoitavaksi. Jos joku 'sinä' olet tämän miehestäsi tehnyt niin haluaisin kysyä oletko sinä jotenkin vinksahtanu, suuresti sori vaan... Hyvä kuitenkin että tarjoat meille tämmöistä listaa mietittäväksi. Nyt näenkin että terapeutitkin jo sotkettu tähän. HUOH! Eiköhän tämä ole joku erotilanne eikä enempää puhetta mistään muusta. Jokainen olkoot semmoinen kuin itselle passaa.
"sori vaan...."
Onko neiti H siellä kirjoittelemassa? Taisit nähdä kuvauksesta itsesi ja otit herneen nokkaan? Hyvin tutun oloinen kirjoitusasu tuossa.
Vierailija kirjoitti:
Ja ehkä myös se, että narsisti on todella kilpailullinen. Hyödynnä sitä. Jos hän esim. näkee miten sinä ja lapset keskustelette syvällisesti, hän haluaa lasten kanssa ennen pitkää samaa. Ei tosin pysty siihen kuin pintapuolisesti.
Ole hyvä vanhempi ja näytä mallia. Kerro hienovaraisesti mitä muut miehet lastensa kanssa tekevät. Lasten osalta yritä saada narsisti näkemään lapset hänelle edullisena asiana, hänen statustaan parantavana tekijänä - kerro, että lapset menestyvät, kun saavat paljon huomiota ja rakkautta. Kerro, että se mitä nyt satsaatte lapsiin, luo hedelmää jatkossa. Kerro, että lapsilla on energiaa tulla hyviksi aikuisuudessa, jos saavat tasapainoisen kodin yms. Narsisti ei ensisijaisesti motivoidu siitä, mitä hänen toimintansa suoraan tuottaa lapsille vaan häntä motivoi tieto miten se jatkossa hyödyttää häntä. Hyödynnä sitä, että hän haluaa menestyviä ja pärjääviä lapsia. Kerro, että lasten sosiaalisten ta
Tässä siis tavoitteena hyödyntää narsistin kilpailullisuutta luomalla asetelma, jossa hän perheensä kanssa 'kilpailee' muita perheitä vastaan. Siis luoda tilanne, jossa hän tietää miten hyvin muut kasvattavat ja toimivat, ja motivoida siten antamaan lapsilleen se sama, jos/kun haluaa statusta lasten kautta. Tämä on valitettavasti aidon narsistin kanssa olennainen asia. Jos mies on hyvin kiintynyt lapsiin ja motivoituu itsestään antamaan heille spontaania hyvää koko ajan, kyseessä tuskin on täysin narsistinen henkilö.
Vaativasta persoonallisuudesta kärsivällä on seuraavista piirteistä vähintään neljä:
jatkuva huoli ja epäily
ajattelua hallitsee asioiden yksityiskohdat, säännöt, listat, järjestys, organisointi tai aikataulut
täydellisyyden tavoittelu, joka haittaa tehtävien loppuun viemistä
ylenmääräinen tunnontarkkuus
panostaminen työhön ja muiden asioiden hoitamiseen siten, että mielihyvää tuottavat asiat jäävät vähäisiksi ja ihmissuhteet kärsivät
pikkutarkkuus ja sovinnaisuus
joustamattomuus ja itsepäisyys
pyrkimys saada muut toimimaan täsmälleen haluamallaan tavalla tai vastenmielisyys sallia muiden toimia omalla tavallaan
Vierailija kirjoitti:
Vaativasta persoonallisuudesta kärsivällä on seuraavista piirteistä vähintään neljä:
jatkuva huoli ja epäily
ajattelua hallitsee asioiden yksityiskohdat, säännöt, listat, järjestys, organisointi tai aikataulut
täydellisyyden tavoittelu, joka haittaa tehtävien loppuun viemistä
ylenmääräinen tunnontarkkuus
panostaminen työhön ja muiden asioiden hoitamiseen siten, että mielihyvää tuottavat asiat jäävät vähäisiksi ja ihmissuhteet kärsivät
pikkutarkkuus ja sovinnaisuus
joustamattomuus ja itsepäisyys
pyrkimys saada muut toimimaan täsmälleen haluamallaan tavalla tai vastenmielisyys sallia muiden toimia omalla tavallaan
Ja liittyy tähän lankaan miten?
Vierailija kirjoitti:
Ja ehkä myös se, että narsisti on todella kilpailullinen. Hyödynnä sitä. Jos hän esim. näkee miten sinä ja lapset keskustelette syvällisesti, hän haluaa lasten kanssa ennen pitkää samaa. Ei tosin pysty siihen kuin pintapuolisesti.
Ole hyvä vanhempi ja näytä mallia. Kerro hienovaraisesti mitä muut miehet lastensa kanssa tekevät. Lasten osalta yritä saada narsisti näkemään lapset hänelle edullisena asiana, hänen statustaan parantavana tekijänä - kerro, että lapset menestyvät, kun saavat paljon huomiota ja rakkautta. Kerro, että se mitä nyt satsaatte lapsiin, luo hedelmää jatkossa. Kerro, että lapsilla on energiaa tulla hyviksi aikuisuudessa, jos saavat tasapainoisen kodin yms. Narsisti ei ensisijaisesti motivoidu siitä, mitä hänen toimintansa suoraan tuottaa lapsille vaan häntä motivoi tieto miten se jatkossa hyödyttää häntä. Hyödynnä sitä, että hän haluaa menestyviä ja pärjääviä lapsia. Kerro, että lasten sosiaalisten ta
Nyt tämä menee juuri näin. Muutama vuosi takaperin en olisi saanut harrastaa lasten kanssa urheilua. Tästä tuli iso riita, mutta urheilu oli mielestäni lapsille hyväksi. Mietin silloin, että onkohan puolisossa narsismia ja muutin taktiikkaa ja kerroin, että urheilemalla lapset voivat menestyä ja kerroin kuinka se valokeila osuu häneenkin. Olin yllättynyt miten helposti puoliso hyväksyi sen jälkeen lasten urheiluharrastukset. Kun lapset pärjäsivät, hän otti siitä kunnian, vaikka ei laittanut tikkua ristiin heidän takiaan. Tämä oli itseasiassa yksi asia miksi rupesin epäilemään narsistisuutta, kun tämä toimi näin.
Nyt tilanne on se, että puoliso on tosi aktiivinen lasten kanssa ja on niin muka kiinnostunut heidän tekemisistään. Aikaisemmin ei tiennyt mitään lasten harrastuksista tai kouluasioista ja eikä ottanut vastuuta oikein mistään lasten asioista. Tosin luin jostakin, että jos narsisti ei voi kontrolloida enää minua, hän kontrolloi minua lasten kautta. Hän on ehkä havainnut, etten ole enää kontrolloitavissa enää samalla tavalla kuin aikaisemmin ja siksi siirtynyt siihen, että on lasten kanssa tekemisissä paljon.
Kiitos, otan nuo loput vinkit käyttöön.
Kannattaa pitää myös mielessä, että narsismi on kasvatuksellista. Jos hän pyrkii manipuloimaan sinua lapsien kautta, niin siinä samalla hän saattaa kasvattaa näitä piirteitä myös lapsiin. Pysy varpaillasi asiassa.
Samaa narsistin kilpailupiirrettä pystyt hyödyntämään, kun saat luotua asetelman, jossa hän näkee ympärillä tai muualla 'loistavia parisuhteita' ja haluaa itse samaa kiiltokuvaa. Tee vaikka arvo ydinperheestänne ja kumppanuudestanne yms.
Tämä on oikeastaan hyvä kuvaus. Meni pitkän aikaa ja olin alistuneena tilanteessa, kunnes aloin kyseenalaistamaan onko tämä normaalia. Kaveri tietenkin epäili kaikkea, kun ulospäin kaikki näytti niin hyvältä, puolisonikin oli hänen mielestä mitä parhain. Mutta kyllä sieltä ne psykologian termit alkoi tulla esiin ja aloin itse opiskelemaan asioita, mistä en ollut aikaisemmin yhtään tietoinen. Asioiden muistiin kirjoittaminen on ollut itselle tärkeä väylä käsitellä ja jäsennellä asioita.