Siis hyi hitto ne veriset pihvit lautasella 🤮
Oltiin tässä eilen grillailemassa ja hyi hitto, että ihmiset syö ällöttäviä pihvejä. Ihan punaisia sisältä ja lautanen värjäytyy pihvistä tulevasta punaisesta nesteestä. Hyi yrjö 🤮 Eihän siinä pihvissä ole kuin pinnassa sitä ruskestusta eihän se ole sisältä lämmennyt yhtään tarpeeksi, jotta mahdolliset taudinaiheuttajat olisivat kuolleet. Onko tuo jotenkin trendikästä, että palataan jonnekin neanderthalin ihmisten aikaan? En ikinä söisi tuollaista raakaa bakteeripesää.
Kommentit (93)
Ap:n mukaan olisi neanderthalin ajoista asti syöty sellaista lihaa, joten miksi se nyt sitten yhtäkkiä olsi joku bakteeripesä, jota ei voisi syödä, jos kerran siihen ei tähänkään mennessä ole kuoltu. Toki ymmärrän ällötyksen.
Syökööt vaikka persepaskaa mun puolesta. Ite syön pihvini täysin kypsänä.
Niin ja raaka sutsi sötsi kalaa yök.
Grillimakkara pitää olla päältä rapea ja musta, sisältä kylmä.
Miten tulitkaan tunkeneeksi itses tommoseen seuraan. Parempi kun pysyt kotonasi.
Vierailija kirjoitti:
Kertoo, että on jäänyt aika primitiiviselle tasolle, jos pitää syödä vielä tällä vuosituhannella raakaa lihaa.
Kertoo että ei omaa makuaistia jos syö pihvinsä kypsänä.
Muistakaa kuumentaminen vähintään +70 astetta ja kylmäketju,niin voitte jäädä eloon huonollakin tuurilla.
Miten luonnosta vieraantunut nykyihminen voikaan olla.
Imen raakaa parsaa kuolenko,vai tuleeko minusta superihminen?
Miten luonnosta vieraantunut nykyihminen voikaan olla.
Eli mitä?
Vierailija kirjoitti:
Ei sinne lihan sisälle mitään bakteereita pääse. Pinnalle voi joutua kun lihaa käsitellään mutta ne kuolevat kun pihvi paistetaan.
Siinä meillä malliesimerkki raakaa pihviä mussuttavasta aivovammasesta😆 Ei sinne sisälle bakteerit pääse 🤣 Joo, ei pääse. Bakteerit on tunnestusti lehmän kokoisia ja tarvitsevat navetan oven, jotta mahtuvat sisään.
Mine syön vähä punaista pihviä, mumsmums.
Sitten nämä samat raakaa naudanlihaa syövät jeesustelivat toisessa ketjussa, että muutaman päivän päiväyksen yli menneitä kanapihvejä ei ole turvallista syödä, vaikka olisivat avaamattomassa paketissa ja paistaisi kypsäksi xD
Ei sinne lihan sisälle mitään bakteereita pääse. Pinnalle voi joutua kun lihaa käsitellään mutta ne kuolevat kun pihvi paistetaan.
Niin eihän sinne pääse bakteeri jos ei pihviin tee ovea muuhhaaaa,
Vierailija kirjoitti:
MEAT IS MURDER
Morrisseykin syö salaa pihviä, kun silmä välttää.
Vierailija kirjoitti:
Sitten nämä samat raakaa naudanlihaa syövät jeesustelivat toisessa ketjussa, että muutaman päivän päiväyksen yli menneitä kanapihvejä ei ole turvallista syödä, vaikka olisivat avaamattomassa paketissa ja paistaisi kypsäksi xD
Koska pilaantuminen ei ole pelkästään bakteeritartunnan riskiä, vaan bakteerit lisääntyessään tuottaa lihaan myrkyllisiä kuona-aineita.
Ei sinne lihan sisälle mitään bakteereita pääse. Pinnalle voi joutua kun lihaa käsitellään mutta ne kuolevat kun pihvi paistetaan.