Miksi kiinnyn enemmän paikkoihin kuin ihmisiin?
Mikä tähän voi olla syynä? Kiinnyn vahvasti erilaisiin paikkoihin, kuten lapsuuden kodin maisemat, lapsuuden ajan kesäpaikan seutu, muutamat matkakohteet, joissa olen usein käynyt ja joissa on ollut todella mukavaa jne. Kaipaan näihin paikkoihin usein ja kun niihin pääsen, niin syvä rauha valtaa minut ja olen onnellinen ja iloinen siellä koko ajan. Läheisiä ihmisiä en kuitenkaan juuri ikävöi, tapaan heitä kyllä välillä ihan mielelläni, mutta vaikka en vuoteen tapaisi esim lapsuuden perheeni jäseniä, en kaipaa heitä oikein ollenkaan (vaikka pidän heistä paljon ja välit on hyvät).
Kommentit (7)
Sinussa asuu ehkä kissa. Tarkastele identiteettiäsi, koska ihminen voi ollakin myös eläin.
Vierailija kirjoitti:
Sitoutumiskammo.
Olen kyllä ollut jo pitkään naimisissa. Eikä kammottanut yhtään sitoutua. Mutta en ikävöi miestäni, kun hän lähtee vaikka parin viikon matkalle. Ap
Mä olen ihan samanlainen. Käsittääkseni se on introverteillä yleistä. Me ei vaan olla niin ihmis-suuntautuneita. Se on ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Olen samanlainen. Olen turvallisuushakuinen introvertti, joten on aika luonnollista kiintyä ja kaivata paikkoihin, joissa on tuntenut olonsa hyväksi.
Minä myös. Lisäksi olen melko varmasti ainakin jollain tasolla autistinen. Itselläni on eri paikkoihin jopa romanttinen tunneside, siksi tykkään matkustella ja muutin pois Suomesta parikymppisenä. Nyt ajattelen että olen ns. "naimisissa" uuden kotimaani (ja erityisesti kotikaupunkin) kanssa, koska muutin tänne ja näin ollen sitouduin siihen ainakin muutamaksi vuodeksi. Ihmisten kanssa en halua vakavia romanttisia sitoutumisia, paikat ovat sillä tasolla tärkeämpiä.
Olen samanlainen. Olen turvallisuushakuinen introvertti, joten on aika luonnollista kiintyä ja kaivata paikkoihin, joissa on tuntenut olonsa hyväksi.